Sami Puro

MD-11 myöhästymiset

2 324 viestiä aiheessa

Kolmella GE:n CF6:llä saa ihmeitä aikaan.  ;)

Niin, tai kyllä tuuletkin siihen vaikuttavat ja kyllä noita ihmeitä saadaankin aikaan kun unohdetaan taloudellisuus, kun nuo kolme GE:n CF6:ta jonkin verran sitä litkua hörppivätkin jos kiirettä pitää, niin kuin Sami sanoikin. ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Kerosiinin levittely" taisi juontaa juurensa siitä, että kerosiinia dumpattiin 21.06 ilmaan luultavasti melkoinen määrä, johtuen siitä, että CF6 teki tenän lähdön yhteydessä ja MD joutui palaamaan takaisin. Siis moottorin syytä sekin?

Tietysti on myös selvää, että jos lisätään tehoasetuksia viivästymisien kiinnisaamiseksi, kulutus nousee väistämättä. Ja se litkuhan on nykyisin huippuhinnoissa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja mainittakoon, että uusimmassa iltalehdessä on juttua tosta kerosiinin levittelystä.

Iltalehti tuttuun tyyliin huusi, että: KEROSIINIA kesämökeille. Alempana on sitten alleviivattuna seuraava teksti: Finnairin lentokone dumbppasi polttoaineensa asuinalueen yläpuolella.

Tuttuun tyyliin voisi sanoa, että kauheeta ylitramatisointia. Jutussa kyllä kerrotaan pienellä mistä on oikein kyseja se, että se ei ole kauhean vaarallista luonnolle kun sitä niin harvoin tapahtuu. Myöskään maassaolevat eivät olleet vaarassa. Mutta ne lööpit... Niin ja koneen korkeus oli kuulema 1,5km tekstin mukaan.

Luonnollisesti tarina on höystetty "Tuolta se tuli ja tuonne se meni" kuvalla  :laugh:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä nuo roskalehtien lööpit ja sensaatiouutiset voivat olla raivostuttavia.

Ensin pari sensaatiojuttua pohjautuen jonkun "asiantuntijasilminnäkijän" lausuntoihin ja seuraavalla aukeamalla esitellään jonkun isokenkäisen vuositulot ja sitä seuraavalla aukeamalla joku parivuosikymmentä sitten miss pohjameri -kisat voittanut "kissa" poseeraa tissit paljaana. Se on sitä laatujournalismia ennenkaikkea!

Olisiko nämä dumppausjutut muuten oikeammassa paikassa tuolla "AY77 dumppasi tänään 21.7" -ketjun alla?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finskillä esim. on käsittääkseni tilanteita, useinkin, joissa yksikään M11 kone ei "yövy" kotikentällä?

Kuutena päivänä viikossa.

Pitä hieman paikkailla omia juttuja: sunnuntai torstain ohella näyttääkin olevan päivä kun ykstoistasia lähtee vain 6 kpl.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuli tänne E-Amerikkaan juuri kaverilta loungesta viestiä, jotta myöhässä on ja pahasti (enempi kuin ym. tunti) tuo yön Sinkkulan tuubi...3 tuntia tms?

Kello 2.31 näyttää nousseen ilmaan:

Helsinki-Vantaa (HEL), Helsinki, Suomi 1:00 NEXT INFO WILL BE AT

Helsinki-Vantaa (HEL), Helsinki, Suomi 2:10 ESTIMATED TIME OF DEPARTURE

Helsinki-Vantaa (HEL), Helsinki, Suomi 2:20 LEFT THE GATE

Helsinki-Vantaa (HEL), Helsinki, Suomi 2:31 TOOK OFF

Bangkok Int'l (BKK), Bangkok, Thaimaa 15:46 ESTIMATED TIME OF ARRIVAL

Bangkok Int'l (BKK), Bangkok, Thaimaa 16:35 ESTIMATED TIME OF DEPARTURE

Miltäs sivustolta noin tarkat ajat saa?  ::)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vähä offtopic, mutta laitampa tähän kummiski...

:'(

http://www.jetphotos.net/viewphoto.php?id=5762530

Pitäsköhän lähteä talkoovoimin oLGAa maalailemaan ;)

Sopis kyllä mulle, no joo, tänään Bankkari oli näköjään ajassaan, just polkaisi laiskasti ylös tuosta talon päältä, kun keittiön ikkunasta bongailin yömyssyä siemaillessani!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaahas, tänään odotettavissa taas...

23:35 Bangkok Singapore

 13.gif

Nii toi on tota päivästä päivään kun ei ehditä kunnolla korjaamaan mitään.

Päivittäin vikalista kasvaa ja välttämättömät viat pyritään korjaamaan.

Tarttis olla yx kone lisää jotta homma toimisi oikeasti.

;) -

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No nyt on aikaisin ilmoitus taululla:

olisiko se merkki isosta remontista?

23:35 Bangkok Singapore

AY 097 Gate 31 13.gif 23:55

Luulenpa että siellä odotellaan Lontoon jatkoja. kaikki 2300 saapuvat koneet ovat 25 minuuttia myöhässä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

23:35 Bangkok Singapore

AY 097 Gate 31 13.gif 02:15

Kone lähti klo 2.14:

Helsinki-Vantaa (HEL), Helsinki, Suomi 23:55 NEXT INFO WILL BE AT

Helsinki-Vantaa (HEL), Helsinki, Suomi 2:15 ESTIMATED TIME OF DEPARTURE

Helsinki-Vantaa (HEL), Helsinki, Suomi 2:14 LEFT THE GATE

Helsinki-Vantaa (HEL), Helsinki, Suomi 2:27 TOOK OFF

Bangkok Int'l (BKK), Bangkok, Thaimaa 15:49 ESTIMATED TIME OF ARRIVAL

Bangkok Int'l (BKK), Bangkok, Thaimaa 16:40 ESTIMATED TIME OF DEPARTURE

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja juhlat senkun pitenee:

18:00 Beijing

AY 051 13.gif 22:00

... ja Bangkokin juhlista ei vielä edes tiedetä vaan tulossa ovat nekin vielä illempana.... ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään