Vieras

Ilmatilaan saapuminen ilman ilmoitusta (BA intercept with fighter jets)

2 viestiä aiheessa

Kaksi kertaa olen tässä viiden vuoden aikana nähnyt hävittäjien menevän vilkaisemaan radioyhteydetöntä matkustajakonetta. Kolme, jos itänaapurin transponderittomat sotilaslennot lasketaan (Suomessa ja sen lähialueilla näitä tapauksia varmasti enemmän).

 

Tavallisesti "katoaminen" tapahtuu jaksonvaihdon yhteydessä, joita K-Euroopan ilmatilassa tehdään lukuisia. Esim.  Düsseldorf-Berliini -välillä voidaan joutua puhumaan kahdeksalla aluelennonjohdon taajuudella. Lento kestää n. 40 minuuttia. Useimmat radiotaajuudet sisältävät kuusi merkitsevää numeroa.

 

Mikäli yhteyttä uudella jaksolla ei saada, kone palaa tavallisesti edelliselle jaksolle varmistamaan uuden taajuden. Mikäli näin ei tapahdu, uudella jaksolla huhuillaan koneen perään, samoin edellisellä pikaisen puhelinsoiton jälkeen. Sitten vuorossa on hätäjakso, jota kaikkien tulisi kuunnella. Vilkkaan radioliikenteen takia (plus valitettavien hätäjakson väärinkäyttöjen takia monet tuntuvat kuitenkin kääntävän sen volyymin melkoisen hiljaiselle). Joissakin harvoissa tapauksissa voidaan yhteyttä yrittää palauttaa datalinkillä.

 

Esim. ABC123 on sektorin A2 jaksolla siirtymässä sektorille A3:

-ABC123, contact radar 123.465

-123.465, ABC123.

 

A3 odottaa konetta jaksolleen, mutta pariin minuuttiin ei kuulu mitään.

-ABC123, radar

 

Vieläkään ei mitään.

-ABC123, do you read me.

 

Ei mitään. Tässä vaiheessa soitto sektorille A2, joka yrittää saada yhteyttä. Ei vastausta. A3 yrittää saada yhteyttä hätäjaksolla.

-ABC123, ABC123, this is radar on guard, do you read me?

 

Ei vastausta. Yritys toistetaan pariin otteeseen. Soitto sektorille A1, joka kokeilee omalla jaksollaan josko ABC123 olisi vahingossa palannut sille. Ei ole.

 

A2 ja A3 kokeilevat mikäli yksipuolinen yhteys maasta koneeseen toimisi.

-ABC123 if you read, squawk ident. Transponderin Ident-nappulaa painettaessa tutkasymboli (vihreäreunainen neliö) täyttyy vihreällä. Nyt niin ei tapahdu. Tässä vaiheessa ilmoitus supervisorille ja ilmavoimille. Koneen lähestyessä sektoria A4 kerrotaan myös sille tilanteesta.

 

Lopulta ABC123 huhuilee sektorin A2 taajuudella:

-Radar, ABC123

-ABC123, you were supposed to switch to 123.465 like 10 minutes ago

-Yeah, sorry. We got lost in space

-Roger, contact radar (A4) 133.355

-133.355, apologies

 

Ilmoitus yhteyden palaamisesta kaikille osallisille.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään