Jani Luoto

Ilmailualan työehtoneuvottelut (Lakko peruuntunut)

54 viestiä aiheessa

Blue1:n lentäjät uhkaavat ylityökiellolla vauhdittaakseen tuloneuvotteluja    

   

Lentoyhtiö Blue1:n liikennelentäjien yhdistys vauhdittaa alan työehtosopimusneuvotteluja ylityökieltouhkauksella. Valtakunnansovittelijalle tänään jätetyn ilmoituksen mukaan ylitöiden tekeminen loppuu 3. tammikuuta, ellei neuvotteluissa sitä ennen edistytä.

 

Työnantajaa edustava Palvelualojen toimialaliitto pitää ilmoitusta laittomana, sillä lentäjien nykyinen sopimus umpeutuu vasta vuodenvaihteessa. Neuvottelut eivät ole edes poikki, ja osapuolet ovat sopineet tapaamisen ensi viikoksi.

 

- Harkitsemme asian viemistä työtuomioistuimeen, kertoo liiton toimitusjohtaja Peter Forsström.

 

Lentäjät ovat varautuneet myös tiukempiin työtaistelutoimiin. Tilannetta tarkastellaan uudenvuoden jälkeen, kertoo Akavan erityisalojen keskusliittoon kuuluvan yhdistyksen puheenjohtaja Juhani Lehto.

 

Lentäjien talokohtaisen sopimuksen piirissä on 123 lentäjää.

 

Lehdon mukaan työnantaja ei ole valmis edes tulosopimuksen mukaisiin korotuksiin. Hän ei halua tarkemmin kertoa lentäjien palkankorotusvaatimuksista, mutta yhdistys laskee palkkojen jääneen 35-45 prosenttia jälkeen vastaavien lentoyhtiöiden lentäjien palkoista.

 

Forsströmin mukaan jo lentäjien vaatimus palkkausjärjestelmien uudistamisesta nostaa työnantajakustannuksia tuplasti sen mitä tulosopimus.

 

Lentäjät ovat tyytymättömiä myös siihen, ettei työnantaja ole suostunut takautuvasti maksamaan korvauksia varallaolosta. Työtuomioistuin totesi alkuvuodesta, että työehtosopimuksen määräys varallaolosta ei ole yhdistyksen jäseniä velvoittava. Forsströmin mukaan tämä on yhtiön sisäinen, ei työehtosopimusneuvottelujen asia.

 

Lähde: http://www.taloussanomat.fi/etusivu/3767203.asp

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnair hakee säästöä palkkapottiin

 

Yle Teksti-TV Sivu 108/1

KOTIMAA YLE24 PERJANTAI

 

Finnair säästäisi lentohenkilökunnasta

 

Finnair pyrkii noin 15 prosentin kus-

tannustasosäästöihin lentoemäntien ja

stuerttien yhdistyksen kanssa paraikaa

käytävissä työsopimusneuvotteluissa.

 

Nykyinen työehtosopimus umpeutuu

15. helmikuuta, eli osapuolilla on yhä

neuvotteluaikaa noin kuukauden verran.

 

Finnairin työsuhdeasioista vastaavan

osastonjohtajan Eero Salovuoren mukaan

säästöjä ei ole tarkoitus kohdistaa yk-

sinomaan palkkoihin, vaan niitä haetaan

ennen muuta mm. työaikajärjestelyillä.

 

Työntekijäyhdistys on jo varoittanut

työtaistelutoimien mahdollisuudesta.

Neuvottelut jatkuvat tiistaina.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentoyhtiöuutisia lähellä oleva uutinen:

 

"Ilmailualalla kiistaa työehtosopimuksista

 

(25.1.2005 20:05)

 

Työehtosopimusten saaminen ilmailualalle näyttää vaikealta. Sopimukset eivät ole enää voimassa lennonjohtajilla ja Blue1:n lentäjillä, Finnairin liikennelentäjien sopimus päättyy tämän kuun lopussa ja lentoemäntien ja stuerttien helmikuun 15. päivä. Kiista koskee lähes 2700:aa työntekijää.

 

Työnantaja- ja työntekijäosapuolet neuvottelevat uudesta sopimuksesta päivittäin. Näkemykset ovat vielä kaukana toisistaan. Työnantajaosapuoli vaatii muun muassa lepoaikojen lyhentämistä, työntekijät tupon mukaisia palkankorotuksia ja valtakunnallista työehtosopimusta. Työnantaja tarjoaa siis lisää työtä vanhalla palkalla.

 

-Meidän tavoitteenamme on tehostaa toimintaa, mikä tarkoittaa sitä, että haluamme enemmän työsuorituksia samalla palkalla kuin nyt, mutta missään nimessä ei ole tarkoitus leikata palkkoja, kertoo Palvelualojen toimialaliiton toimitusjohtaja Peter Forsström.

 

Palkansaajapuoli pitää vaatimuksia kohtuuttomina.

 

-Työnantaja on esittänyt selkeitä lepoaikojen lyhentämisiä sekä ulko- että kotiasemilla. Emme voi hyväksyä sitä, että meidän nyt jo lyhyitä lepoaikoja tästä vieläkin lyhennettäisiin, sanoo puheenjohtaja Mauri Koskenniemi Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksestä.

 

Toinen kiistakapula koskee Finnairin tilaamia uusia suihkukoneita, joiden työntekijöille yhtiö vaatii kevyempiä työehtoja.

 

-He haluavat sinne halvemmat työehdot. He haluavat, että samaa työtä tehtäisiin niin sanotuilla heikommin kannattavilla reiteillä. Koska se kannattaa heikommin niin palkankin pitäisi olla pienempi. Tämä on heidän tavoitteensa ja sehän ei ole ollenkaan hyväksyttävää, sanoo Koskenniemi.

 

Työnantajapuoli kiistää, että työehdot huononisivat. Kansainväliseen kilpailuun on työnantajan mukaan vastattava parantamalla tehokkuutta.

 

-Me pyrimme sopimaan näiden koneiden osalta omat työehdot, jotka olisivat kevyemmät, jos näin voi sanoa, ja sisältävät vähemmän rajoituksia, toteaa Forsström.

 

Mikäli neuvotteluissa ei päästä tulokseen ensi kuussa, uhkana on että työntekijät jättävät lakkovaroituksen. Pahimmillaan se voisi osua keskelle hiihtolomia.

 

NELONEN"

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hesari: Blue1:n lentäjät ylityökieltoon

   

Helsinki. Blue1:n lentäjät lopettavat ylitöiden tekemisen lauantaiaamuna vauhdittaakseen alan työehtosopimusneuvotteluja. Lentäjät varoittavat ylityökiellon haittaavan merkittävästi yhtiön lentoja ja osan lennoista saattavan peruuntua. Sopimusneuvotteluja jatketaan ensi maanantaina. Sopua haettiin valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen avustuksella viimeksi perjantaina, mutta lentäjien mukaan neuvotteluissa ei edetty riittävästi.

 

Lentäjien sopimus umpeutui jo vuoden vaihteessa. Lentäjät sanovat olevansa valmiit tarvittaessa vielä kiristämään toimiaan, eli pysäyttämään yhtiön lentoliikenteen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hesari: Blue1:n lentäjät ylityökieltoon

   

 

Lentäjien sopimus umpeutui jo vuoden vaihteessa. Lentäjät sanovat olevansa valmiit tarvittaessa vielä kiristämään toimiaan, eli pysäyttämään yhtiön lentoliikenteen.

 

Taitavat kaikki osapuolet odotella helmikuun

puoltaväliä kun Finnairinkin matkustamomiehistön

sopimukset päättyvät. Kun kaikki uhkaavat

lakolla juuri hiihtolomien alla on varmaan paremmat

neuvotteluasemat työntekijäpuolella.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnair

 

Kotimaa 2.2.2005 3:01:02

 

Hiihtolomaliikenne lamaantuisi

Lentoemännät ja stuertit valmiit lakkoon leikkausten estämiseksi

 

Alberto Claramunt

Kiista Finnairin ajamista kustannussäästöistä voi pahimmillaan lamaannuttaa lentoliikenteen hiihtolomien kynnyksellä. Lentoemäntien ja stuerttien työehtosopimus päättyy helmikuun 15. päivänä eli samalla viikolla, kun hiihtolomat pyörähtävät käyntiin Etelä-Suomessa. Jos sopimusta ei synny, lentoemännät ovat valmiita aloittamaan laajan lakon, joka pysäyttäisi sekä kotimaan että ulkomaan lennot.

 

- Tietysti lakko on painostuskeino. Hiihtolomakausi on tulossa ja se on lentoliikenteessä sesonkiaikaa. Me toivomme, että tämä vaikuttaa neuvotteluihin. Kyllä yhtiö (Finnair) tietää, että meillä on täydet työtaisteluvalmiudet, sanoo lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen puheenjohtaja Mauri Koskenniemi.

 

Hiihtolomakautena Finnair järjestää lisälentoja etenkin Lappiin. Koskenniemi myöntää, että täysimittaisena lakko pysäyttäisi lentoliikenteen täysin. Tästä huolimatta Koskenniemi uskoo, että työntekijät seisovat puheenjohtajansa jyrkän kannan takana.

 

- Meillä on täydet työtaisteluvalmiudet olemassa, ja jäsenkunta seisoo sen takana. Neuvottelut käydään toki ensin loppuun, hän vakuuttaa.

 

Lentoemäntien ja stuerttien yhdistyksessä on noin 2 000 jäsentä.

 

Finnair leikkaisi lepopäiviä

 

Pahin riippa perinteisen nihkeissä lentoemäntien neuvotteluissa on tällä kertaa Finnairin tavoittelemat 15 prosentin kustannussäästöt. Työntekijäpuoli tulkitsee tavoitteen tarkoittavan palkanalennusta.

 

- Finnair haluaa yksikkökustannussäästöjä 15 prosenttia, mikä tarkoittaa suomeksi sanottuna palkanalennusta samalla summalla. Mehän emme voi hyväksyä sitä, Koskenniemi linjaa.

 

Finnair kiistää, että säästöt merkitsisivät palkanalennusta. Suurin osa 15 prosentin säästöistä saataisiin yhtiön mukaan kokoon työaikajärjestelyillä.

 

- Palkkojen alentamisesta ei missään nimessä ole kyse. Yksikkökustannuksia voi alentaa monella muullakin tavalla, esimerkiksi työ- ja lepoaikajärjestelyillä, sanoo Finnairin henkilöstöosaston johtaja Eero Salovuori.

 

Finnair on ottanut tikunnokkaan lepoajan, jonka miehistö viettää kaukolentojen matkakohteessa ennen paluulentoa. Lepoaika vaihtelee lennon pituudesta ja aikavyöhykkeiden ylityksistä riippuen 2-4 päivään.

 

- Haluaisimme lyhentää lepoaikaa ainakin joissakin kohteissa, Salovuori selventää.

 

Pisin eli neljän päivän lepoaika on eräissä Aasian kohteissa. Kahden päivän levon miehistö saa puolestaan New Yorkin lennoista.

 

Osinkoja ja säästöjä

Finnairin ja lentoemäntien neuvottelut ovat perinteisesti edenneet nihkeästi, ja tulos on puristettu ulos vasta viime metreillä.

 

Tällä kertaa neuvotteluja sävyttävät paitsi kustannussäästötavoitteet myös Finnairin maksamat osingot.

 

Palkansaajapuolella on laskettu, että 7,5 miljoonan euron kustannussäästöt ovat lähes yhtä suuret kuin valtion omistaman Finnairin maksamat osingot.

 

Salovuori ei halua ottaa osaa tähän keskusteluun. Hän korostaa, että vaikka vaikeuksia on aiempia kierroksia enemmän, uskoa sopimuksen syntyyn löytyy.

 

- Enhän minä täällä muuten öitä viettäisi, Salovuori heittää ja epäilee lentoemäntien lakkohalukkuutta.

 

Osapuolet yrittävät ratkoa erimielisyyksiään seuraavan kerran vajaan viikon päästä.

 

 

Julkaistu 2.2.2005 3:01:02

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo eli tämmönen löyty Finnairin sivustolta:

 

LAKKOUUTISET ENNENAIKAISIA

 

 

Eri mediat ovat uutisoineet hiihtolomien lentoliikennettä uhkaavasta lentoemäntien ja stuerttien lakosta. Tiedot työtaistelusta ovat kuitenkin vähintäänkin ennenaikaisia. Päättyvä työehtosopimus on voimassa 15.2.2005 saakka, ja koko sopimuksen voimassaolon loppuajaksi on sovittu lukuisia neuvottelutapaamisia, joissa ratkaisuja osapuolten välillä etsitään.

 

Laki edellyttää työtaistelusta ennakkoilmoitusta kaksi viikkoa ennen toimenpidettä, eikä tällaista ilmoitusta ole annettu. Vaikka lakonuhka syntyisikin, on valtakunnansovittelijalla harkintansa mukaan mahdollisuus siirtää kahdella viikolla ilmoitetun työtaistelun alkamista, jotta neuvotteluille saataisiin lisäaikaa.

 

Niin työnantajapuoli kuin Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyskin tekevät varmasti parhaansa työrauhahäiriöiden välttämiseksi.

 

Miten on tuleeko lakkoa ja vaikuttaako lentoemojen puuttuminen matkustamiseen? Kun oli tuolla iltalehden vai oliko iltasanomien sivulla joku kysely, että haittaako lentoemäntien/stuerttien puuttuminen matkustamista?

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun oli tuolla iltalehden vai oliko iltasanomien sivulla joku kysely, että haittaako lentoemäntien/stuerttien puuttuminen matkustamista?

Voi hieman haitata kun taitavat ihan turvallisuuden takia olla varsin lakisääteisiä :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voi hieman haitata kun taitavat ihan turvallisuuden takia olla varsin lakisääteisiä :P

 

Samaa mieltä olen, että haittaa ainakin jos on ajatellut lentokoneella matkustaa ;D. Matkustamohenkilökuntaa vaaditaan yli 19-paikkaisissa koneissa yksi henkilö per 50 matkustajaa.

 

-harri

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja jos vielä ihan tarkkoja ollaan, niin yksi per alkava 50 matkustajaPAIKKAA. Eli 20-50 paikkaisessa 1 matkustamohlö, 51-100 paikkaisessa 2 jne...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja jos vielä ihan tarkkoja ollaan, niin yksi per alkava 50 matkustajaPAIKKAA. Eli 20-50 paikkaisessa 1 matkustamohlö, 51-100 paikkaisessa 2 jne...

 

Tarkoittaako tuo sitä, että jos MD-11 lentää Kittilään mukanaan esim. 70 matkustajaa, niin matkustamohenkilökuntaa tarvitseekin olla koneen maksimimatkustajamäärän mukaan? (Minulla oli siis se (väärä?) käsitys, että tarvittavan henkilökunnan määrän ratkaisisi todellinen matkustajamäärä?)

 

-harri

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voi olla että tuo tarvittava matkustamohenkilöstön määrä riippuu firman toimintakäkirjan sanelemista säännöistä, jotka ovat joskus rajoittavampia kuin viranomaissäädökset, mutta ei ikinä tietenkään toisinpäin. Eli: Firmassa X juttu menee niin, että normaalitoiminnassa pätee tuo 1/50 matkustajapaikkaa. "In unforseen circumstances"-tilanteissa riittää 1/50 matkustajaa. Miehistönkäytön on siis suunniteltava listat niin, että tuo 1/50 paikkaa täyttyy. Jos eteen tulee kuitenkin tilanne, jossa esim. reissunpäällä tapahtuvan sairastumisen vuoksi sääntöä ei voida noudattaa, riittää tuo 1/50 matkustajaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aaargh! Miksi...

 

Toisaalta pitäähän se työn tekijöitä (tarkoituksella erikseen kirjotettu) ymmärtää kun itsekin sellainen olen.

 

On vaan liian paljon nyt rahaa pelissä maaliskuun osalta mennäkseen taas yksi lentomatka fituiksi... Se 250e:n menettäminen FlyFi:lle ei kirpaise tulevaan verrattuna yhtään.

 

Pessimisti kun ei pety - vajoaa vaan metrin omaan suohonsa.

 

TLi :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No, Finnair on ainakin ennen lakkotilanteessa antanut käyttää lipun myöhemmin, se kun aikoo olla busineksessa vähän piempään...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Maikkarin uutiset kertoo juuri nyt Finnairin lakonuhasta.

 

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa/kotimaa.shtml?2005/02/348388

 

Ilmailualalla lakkouhka

Julkaistu 09.02.2005 19:00

 

 

Työntekijäpuolen mukaan työnantajan säästötavoitteet johtaisivat käytännössä 15-20 prosentin palkanalennuksiin.

 

Ilmailualan työehtosopimusneuvottelut ovat kärjistyneet työnantajan säästötavoitteisiin. Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen mukaan Finnair kiristi eilisissä neuvotteluissa yllättäen sopimusehtojaan.

 

Työntekijäpuolen mukaan vaatimukset johtaisivat käytännössä 15-20 prosentin palkanalennuksiin. Alan sopimus on katkolla ensi viikon alussa. Jos ratkaisua ei synny, lentoemännät ja stuertit uhkaavat työtaistelulla.

 

Käytännössä lakko alkaisi maaliskuun alkupuolella, ja se halvaannuttaisi koko maan lentoliikenteen.

 

puheenjohtaja Mauri Koskenniemi Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksestä kertoo, että tavoitteena on päästä neuvotteluteitse ratkaisuun työnantajan kanssa, mutta aikaa ei ole paljon.

 

-15.2. päättyy työehtosopimus, jolloin olemme sopimuksettomassa tilassa, ja jos emme pääse yhteisymäärrykseen yhteiseen lopputulokseen ja saa kohtuullista ratkaisua niin kyllä me jätämme työtaisteluvaroituksen, Koskenniemi toteaa.

 

(MTV3)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://www.sak.fi/ajankohtaista_uutiset.shtml?20736

 

SLSY asettanut takarajaksi ensi torstain (24.2)

 

SAK:laisen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY:n työehtosopimusneuvotteluja on myös hankaloittanut työnantajan esitykset työehtojen heikennyksistä. Työnantajapuoli on esittänyt mm. 15 prosentin kustannussäästöjä, jotka SLSY:n mukaan merkitsisivät käytännössä palkkojen alentamista.

 

SLSY:n puheenjohtajan Mauri Koskenniemen mukaan neuvotteluissa ei ole viime päivinä edetty. Neuvotteluja jatketaan vielä tänään perjantaina, ja seuraava tapaaminen on sovittu ensi viikon torstaille.

 

– Jos sopimusta ei tuolloin synny, joudumme harkitsemaan työtaisteluvaroituksen antamista (Finnair), Koskenniemi sanoo.

 

SLSY tavoittelee neuvotteluissa alalle yleissitovaa työehtosopimusta, pelisääntöjä ulkopuolisen työvoiman käyttöön ja tupon mukaisia palkankorotuksia.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Äskettäin julkaistun uutisen mukaan lentoemännät ja stuertit aikovat jättää lakkovaroituksen huomenna neuvottelujen katkettua tänään.

 

(Startel/STT/Talous-Sanomat)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Lentoemännät uhkaavat lakolla

Julkaistu 24.02.2005 15:31 (päivitetty 15:58)

 

 

Lentoemännät ja stuertit aikovat jättää huomenna lakkovaroituksen. Lentoliikenteen lakko koskisi 12. maaliskuuta alkaen aluksi Finnairia ja Blue1:a.

 

Lentoemännät ja stuertit uhkaavat lentoliikennettä lakolla lauantaina 12. maaliskuuta kello 4. Lakkovaroitus aiotaan jättää huomenna.

 

Neuvottelut alan uusista työehdoista katkesivat tänään. Lakko koskisi ensi alkuun Finnairia ja Blue1:a. Noin 90 prosenttia Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen noin 1600 jäsenestä tekee töitä näiden yhtiöiden palveluksessa."

 

Näin MTV3:n sivuilla...

 

Ja kenenkähän lento Singaporreen lähtee JUST 12.3. klo 23.50... kele

 

TLi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

...

 

Ja kenenkähän lento Singaporreen lähtee JUST 12.3. klo 23.50... kele

 

TLi

 

Eipä ole vielä sellaista lakkoa nähty, joka pysäyttäisi kaukoliikenteen ja lomalennot.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eipä ole vielä sellaista lakkoa nähty, joka pysäyttäisi kaukoliikenteen ja lomalennot.

 

Taidat olla oikeassa. Mitenkäs silloin aikoinaan kävi, kun Vantaa oli lakossa ja Malmia käytettiin sijaiskenttänä? Kaukolennot taidettiin siirtää Turkuun ja Tampereelle, jos oikein muistan.

 

70-luvulla oli minullekin käydä komennus kentälle palvelemaan, vaikka olin vain markkinointiosaston työntekijä pääkonttorissa. Esimies- ym. voimin oli tarkoitus hoitaa töitä. Onneksi juttu peruuntui, eikä tarvinnut lähteä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilkka ja Ilkka,

 

tuo kuulostaa kyllä hyvältä, sillä olen ollu hieman huolissani Singaporeen pääsyn suhteen. Että isoilla yhtiöillä ei kaikesta huolimatta seisoteta isoja koneita eikä aiheuteta pahaa mieltä lomamatkalaisille?

 

Nyt kun muistisopukoita kaivelee niin eikö nää SLSY:n lakot ole koskeneet todella vaan ulko- ja kotimaan joitakin reittilentoja?

 

TLi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No, lentoemäntien lakosta neuvotellaan jo tänään (MTV3, YLE).

 

Hesarin mukaan lentoja lakon mahdollisesti alkaessa pyrittäisiin lentämään esimiesvoimin.

 

Finnairilla on kautta aikojen ollut tapana, että tietty esimiesporras ei kuulu ammattiliittoon. Siksi minuakin aikoinaan kaavailtiin "lakkorikkuriksi".

 

Kuinkahan paljon sellaista esimiestyövoimaa riittäisi, joka olisi kykenevä ja kelvollinen lentoemännän/stuertin hommiin lakon mahdollisesti alkaessa? Tästä ei taida löytyä tarkkaa tietoa?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentolakosta ratkaisu viimeistään 10.3.

Julkaistu 25.02.2005, klo 14.26 (päivitetty 25.02.2005, klo 15.37)

Kuva: YLE

 

Lentoliikennettä uhkaavan lakon alku tai peruuntuminen yritetään ratkaista viimeistään torstaina 10. maaliskuuta. Finnair vakuuttaa, että kotiinpaluu matkalta onnistuu myös mahdollisen lakon aikana.

 

Lentoemäntiä sekä stuertteja edustava etuyhdistys SLSY ja työnantajapuoli ovat sovitelleet lakonuhkaa perjantaina valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen välityksellä.

 

Ensimmäisessä sovittelutapaamisessa sovittiin, että Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistys sekä Palvelualojen toimialaliitto antavat Saloniuksen mahdollisesti jättämään sovintoesitykseen joko hyväksyvän tai hylkäävän vastauksen viimeistään 10. maaliskuuta kello 18.

 

SLSY jätti perjantaiaamuna lakkovaroituksen Saloniukselle. Jos sopua ei synny, lakko alkaa aikaisintaan 12. maaliskuuta. Lakko pysäyttäisi heti Finnairin ja SAS:n tytäryhtiö Blue1:n lennot.

 

Myös Air Finlandin matkustamohenkilöstö liittyisi lakkoon seuraavana päivänä.

 

Kotiinpaluu onnistunee myös lakon aikana

 

Finnairin tiedotuspäällikkö Usko Määttä vakuutti perjantaina, että matkalta kotiinpaluu onnistuu myös mahdollisen lakon aikana. Tilauslentojen matkustajia suojaa seuramatkaehtojen pykälä, joka velvoittaa lentoyhtiön tuomaan matkustajan pois kohteesta tavalla tai toisella.

 

Aikataulumuutoksia voi Määtän mukaan kuitenkin tulla. Finnair pyrkii hoitamaan lennot joko esimiesvoimin tai vuokrahenkilökunnan ja vuokrakoneiden avulla.

 

Tavallisella reittilennolla ei ole seuramatkojen kaltaista turvaa kotiinpaluusta. Reittilennolla matkustava voi vaihtaa lippunsa toisen lentoyhtiön lippuun, muuttaa lennon ajankohtaa tai pyytää halutessaan rahat takaisin.

 

Kiistaa on etenkin lomalentoliikenteen työehdoista

 

SLSY vaatii muun muassa yleissitovaa työehtosopimusta ja tupon mukaisia palkankorotuksia. SLSY:n puheenjohtajan Mauri Koskenniemen mukaan keskeinen kiista koskee työnantajan aietta perustaa lomalentoliikenneyhtiö, jonka työehdot olisivat heikommat kuin reittilennoilla.

 

Myös Finnairin työsuhdeasioista vastaavan osastonjohtajan Eero Salovuoren mukaan selviä näkemyseroja on monista eri asioista, mutta pahin erimielisyys koskee Finnairin halua muuttaa työ- ja lepoaikoja säästötarpeisiin ja kansainväliseen kilpailuun vedoten.

 

- Ratkaisu löytyy ennemmin tai myöhemmin, mutta tietenkin mieluiten ennen kuin asiakkaille koituu kiistoista haittaa, Salovuori sanoo. Hän pitää kuitenkin mahdollisena, että lakko alkaa. SLSY:tä johtava Koskenniemi ei ole sen optimistisempi. Hänen mukaansa osapuolten näkemykset ovat hyvin kaukana toisistaan.

 

Jos lakko alkaa, se vaikeuttaa matkustaja- ja rahtiliikennettä, mutta ei ilmeisesti peruuta kaikkia lentoja. Matkansa jo maksanut matkustaja voi valita uuden reitin, siirtää matkustustaan tai pyytää peruutetun lennon lipun hinnan takaisin, Finnair vakuuttaa.

 

Viikkotyöaika on nykyään 25 tuntia

 

Stuerttien ja lentoemäntien keskimääräinen viikkotyöaika on nykyään 25 tuntia viikossa. Ansioita kertyy vajaat 2 900 euroa kuussa, kun päivärahoja ei lasketa mukaan. Niitä maksetaan keskimäärin muutamia satoja euroja kuukaudessa, työnantaja kertoo.

 

Koskenniemen mukaan viikkotyötuntimäärä on melko pieni, koska työajat ovat epäsäännölliset ja töissä siirrytään aikavyöhykkeeltä toiseen alipaineisessa tilassa. - Yksi työtunti ilmassa vastaa kahta työtuntia maassa, hän sanoo.

 

STT, YLE24

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaa-a

 

Tuli tänään paniikissa soitettua Finnairin tiedotusosastolle. Tarkoitus oli kysyä, että onko jo päätetty, että mitkä lennot lennetään heti lakon alkajaisiksi (siis jos se alkaa). Ensin yritin rouva X:lle ja sitten kun hän ei vastannut niin rouva Y:lle. Puhelimeen tuli vastaus: "MÄÄTTÄ!" - ei millään maailman ystävällisemmällä äänellä. Ilmoitin Määtälle (Usko Määttä - F:n tiedotuspäällikkö), että yritin kyllä soittaa alaisen numeroon, mutta kun kerran itse "loordi"vastaa (tuota en sanonut ääneen" niin kysytään sitten.

 

Vastaukset oli kyllä erittäin närkästyneen oloisia herra Määtältä. Toisaalta ymmärtää, että yksittäisen matkustajan 3K€ ei tunnu missään 2,5M€:n tappioon / päivä, jos se keleen lakko alkaa. Mutta olis osoittanu vakanssiin kuuluvan ymmärtäväisen herrasmiesmäisyytensä. Jäi sellanen kuva, että kun olis soittanu Nokialle jollekin yksittäiselle insinöörille, mutta puhelimeen vastaa Jorma Ollila, jolta sitten kysyisi, että:"onko teillä niitä 3210:ia vielä myydä?"

 

Tämmönen reportaasi henkilöltä, jolla siis lähtisi lento 12.3. klo 23.50...

 

TLi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään