Pauli Hankonen

OSL ja PEK kautta Indonesiaan (AY A319 A330 (J), MH A330(J), B738(J), GA B738)

11 viestiä aiheessa

Jännitystä elämään ei saa pelaamalla kenoa, vaan lentämällä PEK-KUL-PEK Malaysia Airlinesin kyydillä :laugh:

 

Marraskuun alussa oli mahdollisuus viettää vähän lomaa ja sehän tarkoittaa lentolippujen ostamista! Matkasuunnalla ei suuremmin ollut väliä, kunhan lennot olisivat mahdollisuuksien mukaan OW allianssin lentoja ja määränpäässä olisi lämmintä. Olin jo hetken aikaa menossa Costa Ricaan kun AA möi sinne LAX-LIR menopaluu lippuja alle 250 eurolla, mutta aikataulu ei ollut paras mahdollinen. No jahkailin aikatauluja turhan kauan ja lopulta kun olisin ne liput kuitenkin ostanut, niin hinta olikin pompsahtanut jonnekin kuudensadan euroopan rahan tietämille. Ei sitten Väli-Amerikkaan tällä kertaa. Yksi vaihtoehto joka pitkään seikkaili suunnitelmissa mukana, oli lentää Miamiin tai johonkin muuhun satamakaupunkiin ja lähteä risteilemään karibian risteilijän kyydillä, mutta risteilyjen hinnat olivat marraskuun alussa mielenkiintoisilla laivoilla tai reiteillä sen verran tapissa, etten sitten siihenkään korttiin takertunut. Katse kääntyi aasiaan.

 

Aluksi tutkin josko Mauritius tai Seychellit kutsuisivat. No eivät kutsuneet ainakaan OW allianssia käyttämällä. SEZ oli hintojen osalta täysin pois suljettu, mutta Mauritiukselle olis päässyt noin 200 eurolla menopaluu Kuala Lumpurista Air Asia X:n siivin. Vaihtoehto oli erittäin kiinnostava, mutta tässä vaihtoehdossa ei lopulta saanut muodostettua mitenkään järkeviä aikatauluja kokonaisuudelle kotoa saarelle ja takaisin. Jos Star Alliancen lennot olisivat kelvanneet Mauritiukselle, niin sinne olisi päässyt edullisesti ihan tuosta naapurista. Etiophian möi Syys-Lokakuussa Marraskuun menopaluu lentoja Mauritiukselle Arlandasta n 600 eurolla.

 

Aasian muuta tarjontaa tarkastellessa jossain vaiheessa huomasin, että Malaysian Airlines möi ainakin Thaimaasta erittäin edullisia business lippuja. Joskus Syyskuun lopulla myyntiin ilmestyi ainakin HKT-LHR menopaluuta hieman yli tonnilla, ja Australiaankin olisi päässyt Phuketista Malaysian nojatuolissa noin kuuteensataan euroon. En kuitenkaan  ollut innostunut lentämään Marraskuiseen Lontooseen palelelmaan Phuketin kautta, eikä se Australiakaan tällä kerralla sytyttänyt. Lisäksi Euroopasta lennot Phukettiin eivät olleet houkuttelevan hintaisia. Yksi vaihtoehto olisi tietysti matkustaa johonkin Kiinan kautta ja hyödyntää heidän nykyistä 72h transitviisumivapautta. Huvikseni tarkistin sitten Malaysian hintoja Pekingistä. Ja kas! Sieltähän myydään myös edullisesti. Kiinalaiset eivät kai halua lentää MH:lla vieläkään sen kadonneen triplan huonon maineen vuoksi, tai sitten yhtiöllä muuten vaan on niin huono happi, että rahaa pitää kerätä epätoivoisesti. Liput tuli ostettua Balille. Malaysian business liput Pekingistä maksoivat vain sata euroa enemmän kuin Cathayn turisti liput. Siihen päälle piti vielä järjestää liput Helsingistä Pekingiin. Finnair mainosti lippuja Helsingistä Pekingiin n. 450 euron hintaan, mutta se vaan mainos olla!! Minun matkapäivilleni osui (tietysti) lipun hinnaksi 690 euroa.. No onneksi kotimainen yhtiö möi OSL-HEL-PEK-HEL-OSL liput viidelläsadalla. Oslon lennot olisivat irronneet reilusti alle satasella, mutta otin ne pisteillä.

 

Vähän näiden lippujen ostamisen jälkeen alkoi mieli muuttua Balin suhteen ja johonkin muualle pitäisi vielä sieltä päästä. Seuraava saari itään on nimeltään Lombok ja sitä kovasti kehtuaan, että se on kuin Bali 20 vuotta sitten. No sinne siis! Saarten välistä 20 minuutin kestoista legiä sahaa useampi indonesialainen yhtiö ja liput ovat hyvin maltillisesti hinnoiteltuja. Halvimmilaan välin taitaa päästä lentämään noin 25 euroa menopaluu. Valitsin kuitenkin Garudan liput ja maksoin pari kymppiä enemmän. Garuda, koska halusin testata 5* Skytrax yhtiön jota on viimeisen parin vuoden aikana kehtuu todella paljon. Lisäksi se kuuluu SkyTeam allianssiin joten sain vähän aktiviteettia myös lentoyhtiöallianssien kaatopaikalle, jonka alimmalla tasolla hiekkaa konttorin lattialle kengillä kantava jäsen olen Air Francen ohjelman kautta.

 

Reitti näytti lopulta tältä.

map.gif.f3f5d4bde46e9c169e56f3a09b0f4dd5.gif

 

Reissu alkoi OH-LVH:n aamupesulla ennen lentoa Osloon.

p> 

Mustikkamehua, kiitos.

img_6832_800.jpg.249744944afa20e92bc6ed00e2fdb1dc.jpg

 

Ruåtsi.

p> 

Oslossa ikkunoiden heijatusten kanssa SAS Scandinavian Airlines Boeing 737-86N(WL) LN-RGI "Celebrating 70 Years" erikoismaalauksessa.

img_6836_800.jpg.a164a5f557b23a00b4b7d65152e90e63.jpg

 

Finnair Airbus A319-112 OH-LVH boordaa Helsinkiin.

p> 

Naapuriportilla seisoi uudenkarhea Neo. Lufthansa Airbus A320-271N(WL) D-AINC.

img_6839_800.jpg.dbf5dc9e70fa0eef4783640945d2f362.jpg

 

Ja toinenkin sille, vaikka lumisade vähän alkoikin häiritä.

p> 

Päiväkoneella takaisin Helsinkiin.

img_6846_800.jpg.98d00c78ce7ae7a2a4cc1b78817900d1.jpg

 

Joku kyseli EFHK ketjussa kuvia Qatarin pikkubussista. Siinä olisi ;D Etualaa hallitsee Braathens Regional Saab 2000 SE-LTV.

p> 

Vähän loungesta vahvistusta ennen matkan jatkoa.

img_6850_800.jpg.c619a2d22f8490c23fd4894d7468f070.jpg

 

Yölento tiedossa, niin pitihän se matkustusluokka korottaa pisteillä. Lippuja ostaessa konetyypiksi ilmoitettiin A350, mutta joku parisen viikkoa ennen matkaa tyyppi vaihtui A330 kalustolla lennettäväksi. Mikäs siinä! Kyllä A330 J tuoli aina sen Zodiacin päihittää, mikä A350:n keulalla odottaa pahaa aavistamatonta matkustusluokan korottajaa.

p> 

Jäänpoistoon rullaillessa ohitimme Finnair Airbus A350-941 OH-LWF:n

img_6861_800.jpg.7ee56ed7aac62f776c19bde39eab3246.jpg

 

Jäätä pois.

p> 

Porvoo.

img_6868_800.jpg.653d20f8e4f64a2b914b9cd140240f36.jpg

 

Illan ohjelma.

p> 

Showtime! Aluksi "tervehdys keittiöstä". Juomana vettä ja Finnairin Signature drink Blue Sky jossa on Nicolas Feuillatte Brut Grande Réserve shampanjaa ja Lapponia mustikkalikööriä (muistaakseni).

img_6870_800.jpg.42ce7eb815a17bb5cb74e12ab3a444a7.jpg

 

Pääruoan valintani osui Karitsan niskaan.

p> 

Jälkkäriksi juustoja, jätskiä ja calvadosta.

img_6875_800.jpg.b2f16205b5d78b58272914d80736909b.jpg

 

Tunnelmaa ruokailun jälkeen ennen kuin mökki pantiin pimeäksi ja asiakkaat nukkumaan.

p> 

Aamiainen jonka paras osuus oli tuo tarjottimen vasemmassa reunassa poseeraava leipä. Ei tämä mitenkään erityisen huono kokonaisuus ollut, mä vaan en oikein syty näille lentokone brekkareille.

img_6882_800.jpg.140470f5d8f3e889a86bcdb51c13e18f.jpg

 

Sumuinen tai saasteinen tai molempia Peking.

p> 

United Airlines Boeing 747-422. Rekisteristä ei saa selvää.

img_6887_800.jpg.71c37c7fb13e14098b2b8d2b0c293930.jpg

 

Päivä Pekingissä. Koneesta ulos -> passintarkastukseen esittämään jatkolippu 72h sisällä kolmenteen maahan ja leima passiin ilman viisumia -> metrolla kaupunkiin -> halpaan hostelliin nukkumaan pitkät päikkärit -> herättyä illallinen lähikuppilassa ja metrolla kentälle liian aikaisin -> odottelua lähtöselvitysaulassa tunti ennen lähtöselvityksen aukeamista (ei self check in mahdollisuutta, eikä mobiiliboordarit kelpaa koska Kiina) -> lähtöselvitys aukeaa -> turva ja passintarkastus -> Air China business loungeen odottamaan yhdeltä yöllä lähtevää konetta.

 

Seuraavien parin legin liput. Huomaa PEK-KUL lennon numero joka muutettiin onnettomuuden jälkeen 370/371:stä 360/361:ksi :P Air Chinan lounge ei muuten ole mikään kovin erikoinen keksintö. Kentällä on toinenkin lounge jota OW matkustajat voivat käyttää. Se tuli testattua paluumatkalla ja se on ehkä aavistuksen asiallisempi, mutta kumpikaan ei ole lähelläkään penaalin terävintä kynää.

p> 

Malaysia Airlines Airbus A330-323 9M-MTH toimi yön kulkineena. Yhtiö on luopunut kaikista triploista, eikä lennä siksi enää Eurooppaan muualle kuin Lontooseeen joka on A380 kohde. Talousvaikeuksissa painivalla yhtiöllä on tällä hetkellä 6 A380, 18 A330-300 ja 56 737-800 konetta laivastossa. Kolmekasikymppiset ovat yhtiölle suuri rasite ja ovat myynnissä jos joku sellaisen haluaisi ostaa.

img_6898_800.jpg.3c2f5a91f10e9ad1f4faab24bbe26149.jpg

 

Kone on toimitettu vuonna 2012 ja business on saanut nämä uudet Thompson Vantage tuolit tänä vuonna. MH on uudistanut A330 laivastoaan kovasti vuoden aikana ja nyt kaikissa A330 koneissa pitäisi kai jo olla nämä uudet tuolit. Lisäksi koneisiin lisättiin pieni premium economy osasto uudistusten yhteydessä.

p> img_6900_800.jpg.9b614ba9bead18d9fd2b6b1ab410d68c.jpg

 

Alkudrinkiksi mehua.

p> 

Jumalalta tervehdys.

img_6904_800.jpg.6286975fc0984e2ea8ef4b906ef1a31c.jpg

 

Kuplajuomaakin alkoi löytymään. Philipponnat Royale Réserve Brut NV.

p> 

Alkuun lupaavasti herkullisia satay tikkuja.

img_6909_800.jpg.44f78b5dcff6553e63c21287e7d1da07.jpg

 

Mutta sitten väsähti. Istuintaskuista ei löytynyt minkäänlaista menua ja miehistö vaikka kävi ystävällisesti kyselemässä mitä saisi olla hiukopalaksi, niin selvyyttä ei tullut siitä onko ruokaa milloin ja miten tulossa lisää. Nuudeleita tai sämpylä oli vaihtoehtona yöpalalle. Valitisin sämpylän jonka jälkeen mökki pantiin pimeäksi ja toivotettiin hyvää yötä. Pekingin reitillä ei myöskään anneta amenity kittiä. Jäi nyt saamatta Porche design setti kun halpuuspäisään valitsi väärän reitin :P

p> 

Aamiaiseksi alkuun hedelmia ja croissant.

img_6911_800.jpg.0d586d8acb4a3f98630051e73b922119.jpg

 

Joiden jälkeen tarjoiltu aasialainen brekkari olikin ihan maittava. Kanaa, riisiä ja vihreetä.

p> 

Kuala Lumpur.

img_1538_2_800.jpg.444f40fb5848c04302f025064cd6ca49.jpg

 

Ja laskuun KULliin. Laskukiidon aikana näkyi yhtiön käytöstä poistamia koneita enemmän tai vähemmän raatoina.

p> img_1545_800.jpg.917c850768a207aba2a7f4ece874f559.jpg

img_1548_800.jpg.28003f5937c56d8151bedbc35e82a461.jpg

 

Boeing 747-4H6 9M-MPM on Malaysia Airlinesin vanhoja koneita. Viimeinen käyttäja on ollut Saudi Arabian Airlines minkä voi pyrstöstä vielä nähdäkin. Mutta liisari taitaa olla nyt ohi ja kone palautettu KULliin. En tiedä kuka on koneen nykyinen omistaja, mutta siitä huolimatta tästä varmaan irtoaisi jumbo käyttöön jollekin tarvitsevalle.

p> 

Bangkok Airways Airbus A319-131 HS-PPG kuvattuna koneenvaihdon aikana terminaalista.

img_6915_800.jpg.c211d085e792f954786bdc8855d7bedd.jpg

 

Noin kolmen tunnin lennolle Kuala Lumpurista Balille kyytiä tarjosi parin vuoden ikäinen Malaysia Airlines Boeing 737-8H6(WL) 9M-MXT.

p> 

MH:n kolmeseiskan business tuoli näyttää tältä.

img_1552_800.jpg.6c258d63150d737c4e61b6c9157e038c.jpg

 

Alkuun taas mehua. Taisi olla tällä kierroksella guava versio. Herkullista.

p> 

9M-MTH jonka kyyti toi Kiinasta Malesiaan.

img_6920_800.jpg.48c2a121139bcab046f6c8d22f9a4ea9.jpg

 

Aamiaiseksi valitsin aasialaisen katkarapu curryn. Tämä oli erittäin mausteinen ja hyvä valinta.

p> 

OK setti käsirasvoja yms toilettisälää verrattain lyhyellä lennolla ja kukat ovat kivoja.

img_6922_800.jpg.ffe0ceca0d1c5cc12cecbd8eec8133fe.jpg

 

3031 metriä korkea kerrostulivuori Mount Agung on Balin korkein vuori.

p> 

Laskuun kiitotielle 27 josta näkymä terminaalin suuntaan.

img_6933_800.jpg.b0276426a460176e7a3736e37ad04191.jpg

 

Matka jatkui vielä samana päivän Garudalla kohti Lombokia. Tässä vähän Bali Denpasarin liikennettä kuvattuna kotimaan terminaalin ikkunoiden läpi.

 

China Airlines Airbus A330-302 B-18301.

p> 

Garuda Indonesia Explore Jet CRJ-1000ER PK-GRN.

img_1558_800.jpg.d84ab18d51daae268d4ddd5cbc72f506.jpg

 

Lion Air Boeing 737-8GP(WL) PK-LPJ "150th Boeing Next-Generation 737" maalauksella. Yhtiö on Aasian toiseksi suurin halpalentoyhtiö ja Indonesian toiseksi suurin yhtiö. Laivastossa on 108 kappaletta -800 ja -900 sarjan kolmeseiskoja, kolme A330-300 ja yksi B747-400 konetta. Yhtiö on päässyt tänä vuonna pois EU:n lentoyhtiöiden mustalta listalta.

p> 

Wings Air ATR 72-600 PK-WHR. Tämä Lion Airin omistuksessa oleva tytäryhtiö joka operoi 50:llä ATR 72 -500 ja -600 koneella, sen sijaan on ja pysyy EU:n mustalla listalla.

img_1563_800.jpg.fcaf70d7ad59e9259d50df00f2ae0ef4.jpg

 

Wings Air ATR 72-600 PK-WHQ.

p> 

Garuda Indonesia Explore ATR 72-600 PK-GAP.

img_1570_800.jpg.12ce98e95cdbac6be9b3fda9088337bc.jpg

 

Thai Airways International Boeing 777-2D7(ER) HS-TJR.

p> 

Citilink Airbus A320-233 PK-GLA. Citilink on Garuda Indonesian halpalentokonsepti. Yhtiö operoi 42:n A320 ja neljän B737 koneen laivastolla.

img_1576_800.jpg.bb86afa226e782cefd48f79635c75958.jpg

 

KalStar Aviation Embraer ERJ-190LR PK-KDD. Eipä ole tälläkään vuonna 2008 liikenteen aloittaneella yhtiöllä mitään asiaa EU taivaille. Kalustona kaksi Embraeria ja yhdeksän ATR42/72 konetta.

p> 

Virgin Australia Boeing 737-8FE(WL) VH-YIO.

img_1586_800.jpg.6bd593c900a9f1add2893d418a335e9e.jpg

 

Garuda Indonesia Boeing 737-8U3(WL) PK-GMF.

p> 

Garuda Indonesia Boeing 737-8U3(WL) PK-GNT.

img_1593_800.jpg.a5c0c66fa79f6ddc2955cf2e25e40f79.jpg

 

NAM Air Boeing 737-524(WL) PK-NAM. Tämä kymmenellä 737-500 koneella liikennöivä yhtiö on Sriwijaya Airin tytäryhtiö eikä niillä kummallakaan ole asiaa EU taivaalle.

p> 

Garuda Indonesia Boeing 737-8U3(WL) PK-GMG.

img_1598_800.jpg.18f83a12bdc2508a4d6f8f93306b689d.jpg

 

Indonesia AirAsia Airbus A320-214 PK-AZJ edustaa indonesialaista osastoa Aasian suurimmasta halpalentoyhtiöstä.

p> 

Garuda Indonesia Airbus A330-243 PK-GPQ.

img_1601_800.jpg.a347f34933af6f83c2af531a91a930bf.jpg

 

Cathay Pacific Boeing 777-367 B-HNP.

p> 

EVA Airways Airbus A330-203 B-16309 "Hello Kitty Speed Puff" spesiaali.

img_1615_800.jpg.b7ef0949fff4a5c71e45e98606904d54.jpg

 

Aikanaan Lombokin lentokin alkoi olla lähtövalmiina. Kyytipelinä Garuda Indonesia Boeing 737-86N(WL) PK-GNI.

p> 

Tervetuliaisiksi suut makeiksi.

img_6935_800.jpg.f402538882d6531d062c96a62c68ca29.jpg

 

Garudan turisti.

p> 

Rullauksen aikana muutama kuva.

 

Polisi Beechcraft 1900D P-4301. Tästä ei oikein sen kummempaa tietoa löydy mistään netin syövereistä. Kone on jossain Indonesian kansallisessa rekisterissä. P on Pohjois-Korean ilma-alusrekisteritunnus, joten tällä koneella ei paljoa Indonesian ulkopuolella lennellä. Eipä Indonesian Polisilla ulkomaille kyllä varmaan mitään asiaa ulkomaille tällä koneella olekaan.

img_1621_800.jpg.a56626ff8430749188ef503d2564da15.jpg

 

Sriwijaya Air Boeing 737-8Q8(WL) PK-CME.

p> 

Armeijan Bell 412. Tunnuksesta ja koneen käyttäjästä ei mitään käryä. Rungossa lukee TNI-AD joka on Indonesian armeijasta käytetty lyhenne (Tentara Nasional Indonesia-Angkatan Darat, TNI–AD).

img_1624_800.jpg.6b09853e5dd0743520466bc50ac245f2.jpg

 

Matkaan kiitotieltä 27 ja vasemmalla kaarrolla kohti itää.

p> 

Sitten lennon vaikuttavin osuus. Ilma-aikaa kiitotieltä kiitotielle tällä lennolla oli aika tarkkaan 20 minuuttia ja kone täysi. Se tarkoitti tietenkin sitä, että miehistö kerkesi tekemään ruokatarjoilun 144 turistin matkustajalle tuossa ajassa ja keräämään vielä roskatkin pois. VAU! Ei mikään ihme, että tämä yhtiö on 5* Skytrax arvion saanut. Kaikki on toki kiinni logistiikasta. Kun juomat ja ruoat on pakattu näin kompaktisti yhteen boksiin, ei tarvitse kysellä tuleeko kahvia vai teetä, mutta silti. Yksikään eurooppalainen yhtiö ei pystyisi tällaiseen suoritukseen näin lyhyellä lennolla. Garuda yritti ennen lentoa myydä upgradea businekseen edullisesti, mutta en raaskinut ostaa kumpaankaan suuntaan. Olisi toisaalta pitänyt, että olisi nähnyt mitä siellä verhon paremmalla puolella tapahtuu tuon parinkymmenen minuutin aikana.

img_6938_800.jpg.ffe0087416d9a8c14a8fd09b8752d144.jpg

38.j

 

Viimeiset muffinssin muruset olivat vielä suupielissä kun lentäjät jo väänsivät konetta laskuun Lombokille.

img_1632_800.jpg.88128f52239628879413801a64d69492.jpg

 

Lombokilainen versio hotellin kylppäristä. Suihku paljaan taivaan alla.

p> 

Maakalja. Indonesia maa nro 101.

img_6944_800.jpg.aacfb744efff2761de147770f9927931.jpg

 

Illalliseksi tuoretta tonnikalaa.

p> 

Maisemaa Lombokin eteläpuolelta. Alhaalla meren rannalla Kuta Lombok.

img_6979_800.jpg.3e5b4603824b52ba48130b47d1654a35.jpg

 

Joku Nephila pilipes jengin iso hämppäri.

p> 

Monkey see, monkey do. Nämä tyypit taitavat olla Sulawesinmakakeja.

img_1666_800.jpg.64859cfb8688553093ed780c868dd73d.jpg

 

Välillä kasvisruokaa. Oikein herkullinen kasviscurry.

p> 

Kotiinkin päin piti alkaa jossain välissä könytä. Lombokin kentällä mielenkiintoisin laite on sinne hylätty Batavia Air Boeing 737-322 PK-YVL. Yhtiö lopetti toimintansa alkuvuodesta 2013. En löytänyt tälle koneelle mitään onnettomuushistoriakaan. Tämä nyt vaan on hylätty Lombokin lentoasemalle ja joku on tarvinnut jossain vaiheessa siitä päätelineet.

img_1676_800.jpg.25ffbdb47adcfaa281e24b6f8bfcaa92.jpg

 

Kyytiä Balille tarjosi kuuden vuoden ikäinen Garuda Indonesia Boeing 737-8U3(WL) PK-GMM.

p> 

Sen verran kiire miehistöllä kuitenkin tarjoilun kanssa on tällä legillä, että kun lähdin häröilemään kameran kanssa käytävälle vyökyltin sammuttua, niin välittömästi tuli kuulutus jossa pyydettiin istumaan koko lennon ajan.

img_7024_800.jpg.fed55ac72e5839703975e5fdfbd38497.jpg

 

Eipä siinä mitään, annetaan miehistölle työrauha että päästään nauttimaan tarjoilusta.

p> 

Tämä lento taisikin kestää ruhtinaalliset 25 minuuttia kun molempiin päihin tuli kurvailua.

img_7033_800.jpg.5a9aed6b2d537db7e92a8fdbbf9f05e4.jpg

 

Yö kentän hotellilla odottaen seuraavan aamun lentoa Kuala Lumpurin kautta Pekingiin. Uima-altaalla voi tarkkailla lennonjohtotornia.

p> 

Bali Denpasarin lennonjohtotorni seuraavana päivän malesialaisen kyydistä kuvattuna.

img_7059_800.jpg.621440646facad16ee4f159c9a1837f9.jpg

 

Pari Garudaa.

p> 

Sitten jotain mielenkiintoista. Merpati Nusantara Airlines Xian MA-60 PK-MZE. Denpasarin kentälle hylätty vuonna 2014 toimintansa lopettaneen Merpatin MA-60. Kone on Kiinalainen jatkokehitelmä Y-7 koneesta joka taasen oli vähän paranneltu lisenssiversio Antonov An-24 koneesta. MA-60 koneella ei ole FAA, eikä EASA tyyppihyväksyntää ja se on verrattain harvinainen laite. Merpatilla näitä oli 14 kappaletta. Tämän kyytiin pääseminen on työn alla. Luultavasti homma on hoidettavissa helpoiten Kiinassa, jossa konetyyppiä saatta jokunen yhtiö jopa operoidakin.

img_7065_800.jpg.c9351f4bf67a51ac4e12fcc26c496612.jpg

 

Denpasarissakin voisi koneita kuvailla biitsillä.

p> 

Malaysia Airlines Boeing 737-8H6(WL) 9M-MXM business tunnelmaa.

img_7075_800.jpg.61b1ff962744a909e7ab478393fa734c.jpg

 

Saman koneen "takatoosa".

p> 

Verhon etupuolella tarjoilu alkaa GT:lla ja kuplajuomalla.

img_7077_800.jpg.0ceb31602fdafd77e0a331f8a04dfae8.jpg

 

Ruokailussa päädyin kanaan. Chicken Makhani. Chicken cooked in cinnamon, clove, garlic, ginger and nutmeg with cumin rice, lentils and fried broccoli pakoda.

p> 

Vajaan kolmen tunnin lennon jälkeen laskuun Kuala Lumpuriin.

img_7092_800.jpg.d9454c382d1ffe96fd1c51c557b18043.jpg

 

Siinä niitä olisi myynnissä.

p> 

PIA Pakistan International Airlines Airbus A310-324 AP-BGR kuuluu niihin yhtiöihin joita haluaisin kokeilla, mutta kun kohteet jonne näillä pääsee ovat vähintäänkin huonoja.

img_1684_800.jpg.fffe3da14a8052197880acfcfb7615e3.jpg

 

Malaysia Airlines Airbus A330-323 9M-MTI ja taustalla 9M-MTF.

p> 

Kyydin Pekingiin tarjosi Malaysia Airlines Airbus A330-323 9M-MTB.

img_7103_800.jpg.477d1d236dccd925636a7cbf7a01a19c.jpg

 

Tämä Thompson Vantage tuolihan tuli jo esiteltyä, mutta kertaus on opintojen äiti.

p> img_1693_800.jpg.6ce942c2810471479d0b7cea34b0c0f7.jpg

 

Alkuun mehua.

p> 

Asia Cargo Express yhtiön koko laivasto kuvassa. Etummaisena Boeing 737-46Q(SF) 9M-GSB ja takana Boeing 737-4B7(SF) 9M-GSA.

img_1696_800.jpg.8a1af0262b94b54a6128ae981d6df754.jpg

 

Malindo Air Boeing 737-9GP(ER)(WL) 9M-LNG. Malindo air on Lion Airin 49% omistama malesialainen tytäryhtiö. Malindo tulee sanoista Malaysia ja Indonesia. Yhtiöllä on laivastossa yhteensä 41 ATR42/72 ja Boeing 737-800/900 konetta.

p> 

Tällä kertaa ruokalista löytyikin istuintaskusta ja tämä iltalento olikin paljon parempi meinigin suhteen kuin tulomatkan yölento. Me tosin skippasimme ruokalistan jo etukäteen, sillä tilasimme illallisemme Malaysia Arilinesin "Chef on call" palvelun kautta.

img_7107_800.jpg.d689616fc49ec9900cad38d18ef70af9.jpg

 

Alkuun tuttuun tapaan satay keppejä.

p> 

Jonka jälkeen kana-kasvis terriini.

img_7106_800.jpg.99f5ec01436363ed6da499cb2ae8f9f2.jpg

 

Pääruoaksi olin valinnut Grilled Filet Mignon, Grilled tenderloin fillet just to the right turn. Served with potato wedges, mesclun salad and aujus.

p> 

Mutta annoskateus iski välittömästi kun naapurille kannettiin Braised Lamb Shank, Mediterranean style braised lamb shank served with a creamy garlic mash, tomato and a drizzle of lamb jus.

img_7111_800.jpg.f3da4160d2754ebb3de13d3e4dcc394d.jpg

 

Jälkkäriksi torttua ja kahvia.

p> 

Meanwhile in economy class.

img_7119_800.jpg.09909651013c77ed5c1e6795a0f57983.jpg

 

Kiina.

p> 

Löydettiin perille puolenyön tietämissä.

img_7123_800.jpg.48054781db1441b6a577549176ca3f2f.jpg

 

Ja taas suttuinen ilma Pekingissä.

p> 

Seuraava aamu kuitenkin aukesi kuulaana ja aurinkoisena. Sattuipa hyvä tsägä.

img_1733_800.jpg.8c0a0f913e41f2589a0c7b6e3174c4cd.jpg

c0.j

img_1736_800.jpg.8118d323c9a5645097d7ec8ad54518

Nämä äijät pelaavat kiinalaista shakkia, eli Xiangqia.

img_1755_800.jpg.7ab6845d6e777c6b3d96bdc636a25b90.jpg

 

Ei meillä kehä I:llä ole mitään ruuhkia.

p> 

Osuimme superkuun aikaan Pekingiin. Kirkas taivas mahdollisti sen ihailun, mutta järkevää kuvaa ei nyt saanut millään. Tämä lienee parasta mihin kalusto ja mies taipui.

img_1771_800.jpg.46bfc8a7b6cb905ae9720a2d37e06c1b.jpg

 

72 tunnin viisumivapaa vierailu kuluu nopeasti loppuun ja taas pitää matkata lentokentälle. Onko tämä suurikin ongelma Kiinassa? Nimittäin, ettei kristallipalloa saa viedä käsimatkatavarana.

p> 

Air China Boeing 737-89L(WL) B-1957.

img_1781_800.jpg.701d333a28893c4c859aed209ec6d71c.jpg

 

Air China Boeing 737-89L(WL) B-1530.

p> 

Air China Boeing 737-89L(WL) B-5397.

img_1785_800.jpg.47a34da7a8d8e5c68ca41ee0b26318bc.jpg

 

Kohti Helsinkiä OH-LTR:n kyydillä. Vierellä ICN-HEL AY42 OH-LTS.

p> 

Tätä legia en raaskinut korottaa businekseen, kun päivälennon nyt voi kärvistellä turistinkin puolella. Finnair tarjosi korotusta "tarjouksella" lähettämällä tekstarin edellisenä päivänä. 50 000 pisteen korotus oli alennettu 48 000 pisteesen.

img_7155_800.jpg.9c6116233b5f3986bf7ac5846e20cc0d.jpg

 

Ensimmäinen tarjoilu.

p> 

Ja toinen, paremman makuinen tarjoilu ennen saapumista.

img_7161_800.jpg.15c1ae94a73bffed13baf793040d6c22.jpg

 

Kotimaassa oli vielä lunta saavuttaessa.

p> 

Tästä laitoinkin jo toisesta kuvakulmasta kuvan viime viikolla EFHK ketjuun. Finnair Airbus A340-313 OH-LQC.

img_1803_800.jpg.2e3058bb59b026c2c2f71a15d65f0787.jpg

 

Periaatteessa reissu oli siinä, mutta koska vielä oli käyttämättömät HEL-OSL-HEL liput kirjoitettu muutaman päivän päähän, niin pitihän Oslosssa käydä vielä kääntymässä seuraavana viikonloppuna aamupäiväreissulla. Vähän ostoksia tax-freestä ja loungeaamiaiset Helsingissä sekä Oslossa  ;D

 

Osloon ponkaistiin OH-LVI:n kyydillä mustikkamehun voimalla.

p> img_7172_800.jpg.5d0381760d2d1c83585fea7956f6bc4a.jpg

[attachment]422458_img_7173_800.jpg[/attachment]

 

Gardemoenin terminaalia.

img_7177_800.jpg.fe3f0d716f9a854eb739918058776a0b.jpg

 

Thai Airways International Boeing 777-3AL(ER) HS-TKQ.

p> 

Häivytään, häivytään, mutta käydään ensin selän takana naapuri lounkessa brekkarilla.

img_7182_800.jpg.35e3daed9086ac6005dffa8eb028359b.jpg

 

Neljän tunnin kuluttua taas OH-LVI:n kyydissä. Lauantaisin Oslon aamukone jää pitkälle käännölle ja niinpä sama miehistö tervehti meitä koneeseen takaisin tullessa "Hetkinen.. ..ettekkös te just tulleet meidän kyydissä? - Joo, tultiin :)".

p> 

Aeroflot - Russian Airlines Airbus A320-214 VQ-BBB.

img_7185_800.jpg.0b3bbb29ab78e034f1743dc16cd2f015.jpg

 

Pesu Oslossa ennen lähtöä.

p> 

Laskuun Helsinkiin kiitotielle 22R. Vieressä joku toinen lähestymässä kiitotielle 22L.

img_7193_800.jpg.bee66102ca254892611bed2f0fdfc86a.jpg

 

Se oli sellainen reissu tällä kertaa. Garudan meininki oli kyllä super positiivista. En villeimmisäkään kuvitelmissa odottanut 20 minuutin legillä tarjottavan kuin karkin, mutta että oikein purtavaa! Malesialaisesta jäi vähän ristiriitaiset tunnelmat. PEK-KUL lento oli huono, mutta muut lennot olivat ok. Yhtiöllä on talouden kanssa suuria ongelmia joten ymmärtäähän tuon, että kaikesta karsitaan. Näillä aika hyvin tarjolla olevilla tarjoushinnoilla kuitenkin mukavampi tapa matkustaa kuin vaikkapa satakertaa halvempi, mutta kaksisataa kertaa huonompi AirAsia.

 

Jossain pitää vielä käydä ennen kesää, että tasokortissa säilytään sopivalla tasolla  :)

 

Edit, korjailtu typoja.

p>img_6831_800.jpg.5ceec02a7a779b7cb8be577060ff6aa7.jpg>img_6833_800.jpg.b400346b47d5a41296b0a5956e1d351c.jpg>img_6837_800.jpg.06803c7801a5978e59e85b98c0167653.jpg>img_6845_800.jpg.8d65023fb2f21e7a0292999e02a95c06.jpg>img_6848_800.jpg.ffd16ba9897661c6a4ee0d671d506b57.jpg>img_6853_800.jpg.5434aa0c06ea67cc5c6b2136757eec8f.jpg>img_6864_800.jpg.4172de4628129e90e82728269edaa90e.jpg>img_6858_800.jpg.aa38644e4936ea48ab088d9e4e270ae4.jpg>img_6872_800.jpg.aeb795ddbe99d38c06fb6a1503b0fa44.jpg>img_6876_800.jpg.f4c3d9a377cb366e6cb38cb632570665.jpg>img_6885_800.jpg.ff074894ae11d87e3459388a0623f523.jpg>img_6895_800.jpg.27346ffd9951870efdcbb1b697e42c80.jpg>img_6899_800.jpg.e5218709b867f4f1764991705f4a5450.jpg>img_6902_800.jpg.705591dfa7f3830fd3491eedc8f135bc.jpg>img_6908_800.jpg.450e6434ecd597610a190cae05fe8fbe.jpg>img_6910_800.jpg.83e09f4217774e11beb748daf846a1ac.jpg>img_6912_800.jpg.5ff7a0ac53ea8fbdac8fbbea011e4e89.jpg>img_1543_800.jpg.1afc1622a15ae83630baa749a4b44f3f.jpg>img_1547_800.jpg.316df9e17d47a086f3f5147aa43d26d2.jpg>img_1550_800.jpg.a1ceb20ead671835db8962b5b9155c30.jpg>img_6917_800.jpg.389e73b864eadb40e4b7a1c75cb54eb3.jpg>img_6918_800.jpg.c1b386e629683c94132ac0804e86a20c.jpg>img_6921_800.jpg.86c3c5fd04f605b5923fb3c8f16d0473.jpg>img_6930_800.jpg.8fbbd26803d300b40c9bd3266efac412.jpg>img_1555_800.jpg.cdf708477e71ba978a66e5e738c6d558.jpg>img_1561_800.jpg.6af8dd2f473a700ba727656fd1f9223b.jpg>img_1568_800.jpg.2346c582ff9416b3a3ab9ab700b95956.jpg>img_1573_800.jpg.7754306fc530ccdd15e344e3617b2440.jpg>img_1581_800.jpg.909d0979694b6e77d77872f839a52c77.jpg>img_1591_800.jpg.900adf96e3900ced14ec0557aa459e48.jpg>img_1596_800.jpg.7410a57c3b190871bbd67dff9427ede9.jpg>img_1600_800.jpg.ecc80ce1753d93a9ae6479fb76b5f433.jpg>img_1609_800.jpg.d1f31ccc4329aedc9f2ffd406b7b8202.jpg>img_1619_800.jpg.2a55aae8a10ab6cc7322d0634aa1965e.jpg>img_6937_800.jpg.4cfc0774da502a99e258e58782e616c2.jpg>img_1623_800.jpg.6b4c615c3ef1e74ae26b5578962a83e1.jpg>img_1629_800.jpg.6971f61dc2b063e6a42062a6a9a447>img_6940_800.jpg.4c6d2697b431903a793beea7e892a273.jpg>img_1638_800.jpg.f7f167c3abe622aa301691917f2d3ab1.jpg>img_6958_800.jpg.a19d660d887ceb1446833269003bb654.jpg>img_1645_800.jpg.1084725f8a83e32f136ce39007f82d48.jpg>img_7010_800.jpg.43e756749e5f4fe52c7b8c2f7c015c9b.jpg>img_7023_800.jpg.342433f43682f9602dda450d3593ce61.jpg>img_7030_800.jpg.02411a7ad7e47a9a91c7767d6b7fdf2b.jpg>img_7036_800.jpg.b7a15bdccacd6e7f16ab0ec777631b4c.jpg>img_7061_800.jpg.24a4d677a2b942bdc85fdc33541c1abc.jpg>img_7068_800.jpg.ed30d05ab3e9e32bc10dad716b6a7d8f.jpg>img_7084_800.jpg.3077b5ecc313773fd83b4ce922ecf807.jpg>img_7079_800.jpg.6e9c79bea0029012eadd5b739f6281a3.jpg>img_7096_800.jpg.65c500b193f2e92eeb04cc10f01f8198.jpg>img_1688_800.jpg.08cca6631ce5831121f3b7e7421106b7.jpg>img_1689_800.jpg.a80f47a560046e1dee7b01846f42c75b.jpg>img_7104_800.jpg.e4af86e39feabdce1803802f478b8dcd.jpg>img_1702_800.jpg.8fb0ef0135eca776e90258f488e5b457.jpg>img_7105_800.jpg.dfc1b031fe6ad7e9196c5663a38b4448.jpg>img_7113_800.jpg.886ea55d22d87bb7146fad5d6b6c8463.jpg>img_7116_800.jpg.fa0f35f9e2532d2c9bdb713d637fe4fe.jpg>img_1713_800.jpg.811b7c139f28bc9abce8698efcde1afe.jpg>img_7126_800.jpg.75abf7d6f005254aba5d3da5381235>img_1735_800.jpg.0fff2871da296676329b3a641890c1df.jpg>img_1754_800.jpg.a73148c724d4fa93ca084479853ce6be.jpg>img_1764_800.jpg.6974d8b5eaad1b79e676816535812a16.jpg>img_1777_800.jpg.58bc5abd32f7024b5b7fe72626b1c8d2.jpg>img_1783_800.jpg.35026a366cb9a85c451750e21d1c642f.jpg>img_1791_800.jpg.19681b6415a25e40d24b2726f0486037.jpg>img_7152_800.jpg.769f8499eec77605c81643e463a6b318.jpg>img_1796_800.jpg.38654b1133a52b526a02f5291e7767de.jpg>img_7170_800.jpg.e73c980695c6df3fa4a2b383d0866871.jpg>img_7173_800.jpg.19c7d65e130c742244bb23e0e29de88e.jpg>img_7181_800.jpg.cf18efb57e8ed003745676d07ec2bff8.jpg>img_7183_800.jpg.3f5c54e4fab3b0bc14cf599531f01bae.jpg>

Ai ai, todellakin maukkaat kuvat ja matkakuumehan tässä iskee. Tuli itsekin tuolla SIN-KUL-CGK-DPS-LOP -akselilla pörrättyä kuukauden verran about vuosi takaperin. Indonesiaa voi kyllä suositella lämpimästi. :thmbup: Lionia, Wingsiä ja Malindoa tuli tosiaan käytettyä aika ahkerasti, sikamaisen halvalla kun noita lentoja tuolla saa. :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mennee jo pahasti toiston puolelle osaltani, mutta taattua peruskauramatkaraporttia jälleen 8). Eli Hankos-laatua parhaimmillaan :thmbup:.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos kaikille kommenteista  :)

 

Hieno kertomus Pauli ja hienot kuvat ,minä vuonna olitkaan kone siivouksessa ,oli 12 vuotta ns Startissa duunissa asematasolla  :thmbup:

 

Jos olit vuosien 95-99 välillä startissa, niin aika monta kertaa tuli käveltyä samojen koneiden käytävillä  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla