Surkeimmat lentokokemuksenne - jaa tarinasi

[Miia Lahtinen 0]

Hei!

 

Olisi mielenkiintoista kuulla minkälaisia kokemuksia teillä on eri lentoyhtiöiden kanssa asioimisesta ja miten asiat on hoidettu.

 

Itselläni on kokemusta aina lentojen myöhästelyistä rikkinäisiin lastenvaunuihin, joita ei tietenkään korvattu. Usein halpalentoyhtiöt ovat olleet näitä ongelmatapauksia, mutta myös nämä "premium" lentoyhtiöt kuten Finnair on töpeksinyt komeasti.

 

Minkäslaisia kokemuksia teillä on arvon foorumilaiset?

 

ps. kehut ja onnistumiset myös sallittuja!

[Lari Nylund 161]

Takana on aika tarkkaan 300 lentoa, joilla yhteensä lähes 800000 lentokilometriä eli pientä kosketuspintaa on asioista.

 

Lennot ovat olleet ajallaan tai hyvistä syistä joskus myöhässä, aina perille on päästy turvallisesti - kolme kertaa tosin vasta go aroundin jälkeen, vaan mitäs niistä. Enemmän vastinetta vaan rahoille saanut noilla kerroilla.

 

Pahin hässäkkä oli FlyDAE-yhtiön lennoilla Caracas-Curacao-Aruba-Curacao-Caracas, kun yhtiön toinen koneista oli epäkunnossa ja lentoja oli uudelleenjärjestelty. Loma Aruballa lyheni alusta 6 tunnilla, joka vietettiin Curacaon loungessa ja paluu aikaistui päivällä Arubalta Curacaoon, jossa oli sitten hotelliyö lentoyhtiön piikkiin täyshoidolla. Hotellin piti olla joku edullisempi, mutta ystävällisen keskustelun jälkeen päädyimme Hiltoniin. Kohteliaisuus palkittiin ja ymmärrys oli molemmin puolinen. C'est la aviation.

 

Valitettavasti(?) siis kovin surkeaa kuvaa en voi antaa, joka toisaalta on ainakin omasta mielestäni hyvä asia. Poikkeustilanteet kuuluvat matkailuun. Niissä täytyy osata toimia - molempien. Vanha viisaus, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, pitää täydellisesti paikkansa.

[John Firth 2]

Surkein kokemus mulla taitaa olla ihan tässä kuussa, kun Jet Airwaysin lennolla Mumbaista Pariisiin edessäni ollut kanssamatkustaja päätti oksentaa päälleni (olisiko ollut liikaa samppanjaa intialaiselle parikymppiselle likalle?). Onneksi oli lentoyhtiön pyjamat päällä, niin sai vaihdettua puhtaammat vastaavat päälle. Harmittavinta oli, että jouduin käskyttämään henkilökuntaa siivousurakassa. Minkäänlaista oma-aloitteisuutta ei löytynyt Sanottakoon, ettei loppumatkan aikana nukuttanut juurikaan.

[Tarmo Kallio 239]

Minulla on ehkä surkein lentokokemus samalta päivällä, kun tullaan kotiinpäin lomareissulta B-757-koneella ja samana päivänä Concorde tuhoutuu.  :'(

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Air_Francen_lento_4590

[Olavi Uotila 184]

Yritänpäs vähän kohentaa tätä mollivoittoista sivua. Otsikko olisi tietysti voinut olla vähän empaattisempi. Siitäkin huolimatta, että jos minulla on 100 lentoa, joista yhdessä oli ongelmia, niin sen yhden minä muistan.

Siitä syystä, aloitankin hyvästä kokemuksesta:

 

Meitä oli v. 2001 kolme finnairilaista tekniikan edustajaa menossa Boeingille kokoukseen Los Angelesiin. Matkamme kulki Lontoon kautta. Siis ensin Finnairilla Lontooseen, ja siitä Americanin B777:llä edelleen Los Angelesiin.

Meillä oli Americanille business-luokan liput. Kun Americanin portilla koneeseen siirtyminen alkoi, stand-by lippumme olivat sitkeästi checkkajan tiskillä. Lopulta, kaikki muut olivat jo koneessa, mutta me kolme istuimme edelleen lähtöaulassa. Nuori mies tiskillä soitteli ja kynäili. Ajattelimme, ettemme pääse kyytiin ollenkaan. Lopulta, virkailija tuli luoksemme punaisten bordareiden kanssa sanoen: "En saanut teille enää business-luokan ruokia. Tässä on teille ekan luokan pääsyliput. Hyvää matkaa." Sehän oli lähes lottovoitto, 11,5 tuntia ekassa luokassa. Oli mahtava kokemus.

 

Sitten se huonompi kokemus. Vuonna 1973 paluumatka Los Angelesista Lontooseen, TWA:lla. Koneena oli 747. Losin portilla oli parikymmentä jonottajaa, kun maksavat olivat menneet koneeseen. Sitten sanottiin, että koneessa on kyllä tyhjiä tuoleja, mutta painot eivät anna myöten. Seuraava lento oli 12 tunnin kuluttua. Mutta, TWA:n nuorehko virkamies, otti meidän rannallejääneiden liput, heitti ne eteemme lattialle, sanoaen: "Poor people, collect your tickets please!" Tämä oli matkustusurani paras limbo. Tänä päivänä ehkä johtaisi kunnon toimenpiteisiin, muttei silloin.

[Markku Karppinen 0]

Useinkaan ei tule kovin huonoja kokemuksia lennoista, mutta vuosien varrelta yksi on selvästi alitse muiden.

Vuonna 2010 Tui Fly Nordic lennätti matkalaisia Kap Verdelle Kööpenhaminan kautta. Koneena oli vanha sotaratsu B757. Lennon piti lähteä jotain klo 6 aikoihin aamulla. Kentälle saavuttaessa lähtöselvityksessä kerrottiin että kone on Tukholmassa korjattavana ja on myöhässä parisen tuntia. Tästä eteenpäin arvioitua lähtöaikaa pistettiin tunti kerrallaan eteenpäin aina puoleenpäivään saakka jolloin uudeksi lähtöajaksi ilmestyi 19.30. Matkalaiset myös hotelliin lähelle lentokenttää.

Hotelliin oltiin päästy, huoneet saatu, ruokaakin oli luvassa ja kello taisi olla jotain 13 pintaan. Noin puoli tuntia tai tunti tästä tuli ilmoitus että kone lähteekin klo 16 ja lähtö kentälle takaisin on pikimmiten. Nopeimmat ryhmästä ehtivät syödä pikaisesti jotain, suurin osa ei.

Kentältä päästiin lopulta matkaan noin klo 17. Köpikseen saavuttaessa kuulutettiin että koitetaan hoitaa homma mahdollisimman nopeasti ja vajaassa tunnissä päästään jatkamaan matkaa. Lisämatkustajat tulivat koneeseen ja sitten alkoi taas odottelu. Taisi olla tunti mennyt laskusta ja ohjaamosta kuulutettiin että tekninen tarkastus on menossa ja päästään matkaan noin 10 minuutin kuluttua. Tästä puolisen tuntia ja uusi kuulutus että tekninen tarkastus onkin itseasiassa vasta nyt menossa ja koitetaan päästä lähtemään mahdollisimman pian. Jälleen meni puoli tuntia, ehkä ylikin, mitään ei kuulunut. Osa koneessa olijoista alkoi hermostumaan lämpimään ja ei niin happirikkaaseen sisäilmaan koska ilmastointia ei voitu käyttää maassa ollessa. Aluksi henkilöstö sanoi ehdottoman ein sille että koneessa tarjoiltaisiin vettä tai snackseja puhumattakaan siitä että matkustajat otettaisiin terminaalin puolelle odottamaan. Lopulta miehistö antoi periksi, vettä tarjoiltiin ja halukkaat pääsivät myös terminaalin puolelle odottelemaan. Kaikkiaan Köpiksen pysähdys kesti 3-4 tuntia, toisen moottorin ympärillä pyöri porukkaa, eli siinä oli ilmeisesti jotain häikkää. Lentäjillä ei vaan riittänyt pokkaa sanoa että kone on taas rikki ja odottelu johtuu siitä, puhuivat vaan normaalista 'teknisestä tarkastuksesta'. Kun oltiin päästy ilmaan niin sitten kapteeni sanoi pahoittelut viiveestä ja että turvallisuus on se tärkein asia, eli tavallaan silloin tunnustettiin epäsuorasti että konetta korjailtiin Köpiksen pysähdyksessäkin:)

 

Tuona vuotena samainen B757 aiheutti matkalaisille harmia kuulemma monella muullakin kerralla, jostain syystä oli usein jokin paikka hajalla ja kone viihtyi paljon Tukholmassa korjattavana.

 

 

[Jouni Olavi Rautio 66]

Tuohon lentoyhtiöiden tiedotuslinjaan, kumman vaikeaa on sanoa että kone on rikki. Takavuosina olin oman työnantajan kyydittämänä perheen kanssa lyhyellä lomareissulla eräässä nimeltämainitsemattomassa Roomassa. Toki maksetuilla lipuilla ettei pidetä ihan koirana.

 

Kotiinlähtöpäivänä soittelin jo aamusta työmaalle kysyäkseni onko sieltä joku vikasimu tulossa, ei tietenkään kun rikki oli taas. No, kentälle piti silti lähteä. Sieltä sitten toiseen hotelliin virman piikkiin vielä yhdeksi päiväksi.

Samaan bussiin sattui tietysti muitakin Suomistoliittolaisia ja kova jupina oli kun eivät päässeet kotiin, ja mitään erityistä syytä ei oltu kerrottu. Eikä meillekkään, vaikka sen toki jo tiesinkin mikä mättää.

Hotellissa oltiin sitten päivällisellä ja enemmänkin porukkaa samassa pöydässä ja ympärillä, edelleen ihmettelivät miksi matkaan ei päästy ja jotkut olivat soitelleet myös as palveluun kun kentän tiskivirkailijat vaan levittelivät käsiään.

Lopulta avasin suuni ja kerroin koneeseen tulleen teknisen vian, joten se ei ollut päässy edes

lähtemään Vantaalta. Porukalla muuttui ääni kellossa välittömästi, olivat todella tyytyväisiä kun asiaan tuli hyväksyttävä selvitys.

 

[Aki Pajunen 0]

Sitten se huonompi kokemus. Vuonna 1973 paluumatka Los Angelesista Lontooseen, TWA:lla. Koneena oli 747. Losin portilla oli parikymmentä jonottajaa, kun maksavat olivat menneet koneeseen. Sitten sanottiin, että koneessa on kyllä tyhjiä tuoleja, mutta painot eivät anna myöten. Seuraava lento oli 12 tunnin kuluttua. Mutta, TWA:n nuorehko virkamies, otti meidän rannallejääneiden liput, heitti ne eteemme lattialle, sanoaen: "Poor people, collect your tickets please!" Tämä oli matkustusurani paras limbo. Tänä päivänä ehkä johtaisi kunnon toimenpiteisiin, muttei silloin.

 

Erilaisia kokemuksia meillä kaikilla, mutta samalle reitille voi osua kuin yö ja päivä.

 

JFK-Vegas-JFK 2000-luvulla. Muotoilen saaneeni menolennolla oikein mukavaa kohtelua, paluuta voisi tiiviisti kuvata termi "Fck s**t".

 

AA:n lento oli delayd, menin paperilippuni kanssa BA:n tiskille, ottivat ihan väärän lipun AA-hospitality periaatteella kyllä vastaan ja pyysivät odottamaan selvityksen päättymistä (joitakin tunteja kai etuajassa olin, kun originaali reitti paloi). En toki ollut listautunut mihinkään, mutta jakkaroitakaan ei ollut, joten jumppaa siinä piti odotella.

 

Siinä kun aula oli tyhjä ja itseni orvoksi tunsin, niin kävin kysäisemässä statusta, jolloin lausuttiin "Fck s**t" ja kilauteltiin portille. Ei kyllä oikeastikaan ollut enää tuossa kohtaa mitään toivoa, mutta kun kiltisti noudatat ohjeistusta, niin toimit sen mukaan. Etkä mene kyselee tyhmiä (vaikka riskinä on että sinut unohdetaankin vaikka sitä piti kipparilta kysyy kunhan miehistö ilmaantuu).

 

Henkilö oli vilpittömän pahoillaan, teki minkä pystyi ja tulin lopulta sillä AA:lla, joka oli sen kuitenkin vaivaiset 11h delayssä.

 

Mainittakoon, että Seinäjoen ihanuuksien takia olen anonut myös ihan väärillä lipuilla pääsyä pois Sao Paulosta, tuolloinkin American pelasti vaikkei mitään lippusopimuksia ollut. Kelpuuttivat HEL-BKK lipun, jossa oli viivan alla eniten euroja, joten pääsin sentää nykkii, mun päin prinkkalaa tiketoitua paluulippua hansalle ei kyllä kelpuuttanut kukaan.

 

Voihan noita aikoja, tulee ihan nostalgiseksi.

 

 

Edit: Yritin toki Londoniin, ettei olisi tarvinnut pomppaa kapearungol sitä about puoltaväliä...

[Lassi Vakkilainen 2]

Ehkä parempi otsikko tälle kokemukselleni olisi "Hiuksia nostattavin lentokokemukseni". Lensin runsaat 20 vuotta sitten Jamaikan Montego Baystä Havannaan Cubanan Jak-40 -koneella. Lento oli muutaman tunnin myöhässä, mutta ei se vielä mitään. Ohjaamon ovea ei missään lennon vaiheessa suljettu. Sitä piti auki lattialle asetettu erittäin paksu salkku, joka oli täynnä papereita. Näin ovi pysyi täysin auki, eikä päässyt heilumaan. Lentäjät eivät missään vaiheessa käyttäneet turvavöitä. Kukaan ei tosin tarkastanut käyttivätkö matkustajatkaan turvavöitä. Kun oli lennetty jonkin aikaa, toinen lentäjistä lähti kiertelemään matkustamoon ja valitsi avarakaula-aukkoisimmat nuoret naiset, joita hän pyysi vierailemaan ohjaamossa. Lentäjä istutti naiset vuorotellen omalle paikalleen ohjaamossa ja seisoi itse heidän takanaan tuijotellen tiiviisti kaula-aukosta avautuvia näkymiä.

 

Havannassa kiitoradan poikki kulki rautatie, mutta onneksi junia ei sattunut olemaan liikkeellä samaan aikaan, kun laskeuduimme.

[Eerik Kiskonen 5]

Mjaa, ihan normimenoltahan tuo kuulostaa pikkuyhtiöillä tuolla päin yhä. En mä nyt tiedä onko siinä mitään erityisen hiuksia nostattavaa ollut.

 

Enemmän ylilyötyjä nää Eurooppalaiset panssariovet on.

[Marko Lindström 0]

Vuosikausien lurkkimisen jälkeen on varmaan korkea aika antaa foorumille jotain itsekin. Tässä siis matkakertomus muutaman vuoden takaa. Tiedä häntä, onko varsinainen kauhutarina, sillä loppujen lopuksi erinäiset korvaukset kartuttivat lompakkoa oikein mukavasti. Reittinä oli HEL – ARN – LHR – JFK – ORD ja samaa tietä takaisin.

 

Oli synkkä ja myrskyinen tammikuinen yö. Lunta tuprutti, tuuli ja puhalsi kun aamuvarhaisella suuntasin Vantaalle parin laukun kanssa. Ensi töiksi Finskin lähtöselvitykseen, jossa vielä tuohon aikaan onnistui laukkujen lähettäminen myös ulkomaisille jatkolennoille, vaikka liput olisivatkin olleet eri PNR:illä. Kun päivän ensimmäinen segmentti antoi ilmoittaa taululla tunnin myöhästymistä, alkoi jo pieni epäilys kalvaa ohimolla, että ehkä kaikki tällä reissulla ei menisikään aivan suunnitellusti. Siitäkin huolimatta reippain mielin turvasta läpi ja loungeen aamupalalle. Tukholmaan päästiin aikanaan, vaikka alkuperäinen kone olikin maadoittunut Ouluun, mutta keskustaan suunniteltu palaveri ei enää aikataulullisesti onnistunut, joten Skype-paltsu kentällä sai kelvata.

 

Iltapäivän jatkoa Lontooseen odotellessa ilmoitti BA ystävällisesti, että teknisen vian vuoksi lähtö viivästyy pari tuntia. Pari tuntia meni, eikä vieläkään tullut bording-kutsua ja lopulta kapteeni miehistöinen kömpi tupaten täyteen lähtöaulaan ilmoittamaan, että koko lento on peruttu. Matkustavaisia kehotettiin odottamaan rauhassa, mutta senhän tietää, mitä se tarkoittaa: jengi änkesi massana portille penäämään oikeuksiaan ja uudelleenreititystä. Ehkä noin tunnin sekavan oloisen meiningin jälkeen tuli yleiskuulutus, joka kertoi osan matkustajista pääsevän mutkan tekevän Pietarin lennon kyytiin ja osa saa jäädä odottamaan päivän muita lentoja.

 

Jokainen Tukholmassa T2:n non-Schengen aulassa vieraillut tietää, että aula on suhteellisen karu, eikä esimerkiksi loungeen ole enää pääsyä passintarkastuksen jälkeen. Pietarilainen saapui aikanaan ja matka saattoi jatkua. Koneessa kapteeni vielä erikseen kiitti matkustajia osallistumisesta tälle Rescue Missionille ja pahoitteli viivästymistä. Lontoon lennon aikana tuli tieto, jota osasin jo odottaakin: Nykin lennoille ei enää tänään ollut pääsyä, siispä ei muuta kuin passintarkastuksen jonoon ja matkatavarapalvelun tiskille noukkimaan BA:n ilmaista T-paitaa, sukkia, hammastahnoja ynnä muita. Koska ongelmia ei tietenkään voi hoitaa yhdellä tiskillä, seurasi jonotus toiselle. Hotellivoucheri ja uusi lentolippu seuraavalle päivällä kourassa suunta siis bussipysäkille ja alta puolen tunnin oltiin jo hotellissa.

Väsynyttä ja nälkäistä matkalaista ei Lontoon kuuluisa humu tai sumu enää houkutellut, joten pikainen kierros hotelliravintolassa päätti päivän.

Aamulla levollisen yön jälkeen takaisin kentälle ja kokka kohti New York Cityä. Ohjelmassa oli jälleen yksi palaveri ja ensivisiitti WTC Memorialille ja museoon, ja parin päivän jälkeen jatko Windy Cityyn. Lento itsessään sujui moitteetta ja mukavan leppoisasta, uneventfully, niin kuin nuo päivälennot isoin veden yli tuppaa menemään. En jaksanut enää edes stressata matkalaukkujen kohtaloa, sillä tässä vaiheessa oli jo päivän selvää, että tiemme olivat eronneet viimeistään Lontoossa, elleivät jo Tukholmassa. BA:n tekstari vahvisti epäilyni heti laskeuduttuamme, joten maahantulomuodollisuuksien jälkeen mars tulopalveluun ja katoamisilmoituksen tekoon. Asia hoitui amerikkalaisella tehokkuudella, joten seuraava etappi oli hotellibussilla erääseen kansainvälisen ketjun kenttähotelliin.

 

Paikalle saavuttuani varaus esiin ja tiskille. Ystävällinen virkailija käänteli ja väänteli paperiani, katsoi minua kuin vähäjärkistä apinaa: ”Sir, this is not the hotel in your reservation”. Voihan viemärikaivo ajattelin ja kiroilin mielessäni päätöstäni hoitaa itse matkavaraukseni, kokeneen ja osaavan matkasihteerini sijasta. Ilmeisesti olin erehdyksissäni napsauttanut varaussivustolla väärää hotellia, vaikka ketju olikin oikea, ja jättänyt sitten tarkistamatta tietoja sen enempää. Päivä alkoi olla jo sen verran pitkällä, etten jaksanut miettiä asiaa sen enempää vaan pyysin respalta taksin, jolla pääisisin sitten oikeaan hotelliin. Taksimatka kesti ja kesti, ja taksamittari raksutti ja raksutti.

 

Lopulta päästiin perille jonnekin Jumalan selän taakse. Paikka vaikutti muutenkin paremmat päivänsä nähneeltä, mutta väsyneenä matkalaisena kirjauduin sisään. Kahden dollarin kokistölkki kädessä aloin selvitellä tilannetta. Tosiasiat: kolmen päivän stop-over oli kutistunut kahteen päivään, matkatavaroista ei ollut mitään tietoa, ja kaiken kukkuraksi olen jossakin korvessa, ainakin New Yorkilaisesta näkökulmasta katsottuna.

 

Vaihtoehtoja ei ollut. Hotellivaraussivusto auki ja etsimään uutta järkevän hintaista hotellia jostain Manhattanilta. Tiedän, kuulostaa absurdilta, mutta kyllä, sellainen löytyi! Kello taisi lähennellä jo seitsemää illalla kun marssin takaisin alas respaan. Sinänsä ystävällinen virkailija pahoitteli väärinkäsitystäni ja lupasi veloittaa vain yhdestä yöstä ja neuvoi vielä miten päästä keskustaan hiukan edullisemmin. Tässä vaiheessa – onneksi – ei mukana ollut matkatavaroita, joten reppu selässä siirtyi matkalainen hämärälle bussipysäkille.

 

Suurin piirtein ajoissa jonkun sortin lähiliikennebussi pysähtyi, nousin kyytiin ja seuraava etappi saattoi alkaa. New Yorkilainen maalaismaisema olisi saattanut olla mukavaakin katseltavaa, mutta tammikuisen yön pimeys ei juuri nähtävää tarjonnut. Jossain kaukaisuudessa Manhattanin valot tulivat aikanaan näkyviin ja toivo palasi matkalaisen mieleen: Yes! Hotelli ja kuuma suihku odottavat! Onneksi Manhattanin bussiterminaalista ei ollut kuin kohtuullinen kävelymatka hotellille. Siitä vaan reippaasti illan kolmas sisäänkirjautuminen. Aah, perillä ilman kommelluksia, vihdoin ja viimein! Tässä vaiheessa kello lähenteli siis kymmentä – yhtätoista illalla paikallista aikaa.

 

Puhelin soi: Sir, respasta tässä vielä iltaa. En muistanut mainita, mutta tänä yönä meillä on lämminvesikatko. Aamu kymmeneen mennessä pitäisi kaiken kuitenkin toimia. Thank You for Understanding. Selvisihän sitten sekin, miksi huone oli ollutkin niin halpa. Rojahdin sänkyyn ja nousin seuraavan kerran aamulla.

 

Herättyäni tarkistin ensi töikseni, onko laukusta mitään tietoa ja päivitin hotellitiedot järjestelmään. Eipä ollut, joten silmät kiiluen Macy’sin herrain vaatehtimoon puku- ym. vaateostoksille BA:n piikkiin. Asiansa osaava myyjä kantoi pukukoppiin nipun paitoja ja muutaman pukuvaihtoehdon, joista oli helppo valita passelit pukineet päivän palaveriin. Reissun päätteeksi vain kaikki kuitit asiakaspalveluun ja rahat tilille muutamassa päivässä.

 

Nykissä vierähti pari päivää ja edessä oli siirtyminen vielä Chicagoon. Laukuista ei tässäkään vaiheessa ollut mitään tietoa. Vain hetki perille saapumisen jälkeen sain soiton New Yorkin toisesta hotellista. Laukkuni olivat saapuneet sinne, mutta koska en enää ollut asiakkaana, olivat ystävällisesti päättäneet kysyä minulta mitä laukuille tulisi tehdä. Selitin tilanteen hyvin ymmärtäväiselle ja osaaottavalle virkailijalle, joka lupasi hoitaa laukut ensi tilassa Chicagon hotelliin. Amerikkalaiseen asiakaspalveluun voi aina luottaa, joten tässä vaiheessa minulla ei ollut epäilystäkään, etteikö asia järjestyisi nopeasti ja tehokkaasti, ja niin todellakin tapahtui, uskokaa tai älkää.

 

Menomatkan kommelluksiin ja käänteisiin paluumatka oli suorastaan tylsä. Koneet ajoissa, laukut ajoissa, ruoka hyvää ja sitä oli riittävästi. Helsinkiin vihdoin päästyäni paluulentojen aikana kertynyt tyytyväisyys karisi kerralla. Yksi kovamuovinen laukku oli ilmeisesti tiputettu hiukka korkeammalta, niin että ulkonevat pyörät olivat painuneet voimalla sisään ja murskannet mennessään koko laukun takareunan. No, sattuuhan tuota, ajattelin. Kyllähän nuo laukkuvahingot korvataan aina ilman isompaa kädenvääntöä. Laukut siis autoon ja kotio.

 

Niin kuin jokainen maailman matkaaja tekee, purin laukut ensitöikseni. Lähinnä nyt siksi että näkisin, oliko murskatun laukun sisällä tullut mitään vahinkoa. Eipä ollut, mutta yllätys oli silti suuri, kun paluupäivänäni kentän lähistön ostarilta ostamiani paria neuletta ym. ei löytynyt mistään. Tyhjensin loputkin laukut, mutta ei jälkeäkään. Lopputulos: jossain vaiheessa päällimmäiseksi työntämäni muovipussi olivat joutuneet pitkäkyntisten rahtareiden näppeihin. Koska kuitit olivat tietysti noissa myymälöiden kasseissa ja luottokorttitositteitakaan ei ollut, kun tietysti koetin viimeisiä käteisdollareita hävittää ostoksilla, olin vähintään epäileväinen reklamaation kannattavuudesta. Yllätyksekseni BA kuitenkin korvasi jopa näistä nyysityistä ostoksista 50% siitä hinnasta mitä itse ilmoitin, ilman siis kuitteja.

 

Aikanaan myös uusi laukku saapui, tuollaista kovamuovista kun nyt ei oikein korjatakaan voi. Puhdas rahallinen loppusaldo taisi olla EU-korvauksia myöhästymisistä useampi sata euroa, matkalaukkujen myöhästymisten seurauksena tehdyistä vaateostoksista muutama satanen niistäkin, nyysityistä kledjuista satasen verran ja lopuksi uusi laukku. Ei hullumpi reissu!

 

Kaiken kaikkiaan BA on ollut laatuyhtiö ja OPUGeja on tipahdellut säännöllisen epäsäännöllisesti, milloin Firstiin, milloin Clubiin. Viime vuosien kulukuuri on ilmeisesti ollut yhtiölle välttämätön, mutta taso on sen myötä laskenut sitä tahtia, että ainakin meikäläinen kantaa matkaroponsa tätä nykyä kilpailijoiden laariin.

 

Yksittäisenä anekdoottina kerrottakoon vielä tapaus eräältä Aasia – Eurooppa lennolta, jossa täyteen buukatun koneen bisneksen jakkarasta ei saatu hierontatoimintoa sammumaan sitten millään. Oli siinä istumista…

 

 

 

 

 

[Lassi Vakkilainen 2]

Mjaa, ihan normimenoltahan tuo kuulostaa pikkuyhtiöillä tuolla päin yhä. En mä nyt tiedä onko siinä mitään erityisen hiuksia nostattavaa ollut.

 

Enemmän ylilyötyjä nää Eurooppalaiset panssariovet on.

Eipä varmastikaan kenenkään kyseisen tapaiseen ilmailuun tottuneen hiukset nouse pystyyn. Itse olen kuitenkin lentänyt vain kolmella eteläamerikkalaisella ja yhdellä väliamerikkalaisella yhtiöllä, ja tämä oli ensimmäinen tämän kaltainen kokemus. Kokemuksia on noin 50:stä vähemmän hiuksia nostattaneesta yhtiöstä muualta maailmasta. (Vastaus vähän viipyi, koska olen ollut Thaimaassa.)

[Timo Koski 141]

Tämän jutun tälle palstalle olen varmaan joskus kertonut, mutta pistetään nyt tähän, kun aihetta liippaa.  Vuosia sitten tilasin liput HEL-OUL-HEL, kun ajattelin saada A340 lennon perciini alle. Sitten joku 320-sarjalainen portille tupsahti ja sillähän Oulun keikka heitettiin. Kyllähän kututuksen määrä oli ylhäällä. Tosin paluumatkalla joku emo minun ruman pärstäni muisti ja jotain asiasta kommentoi, ettei Oulu oikein pidempään houkutellut. Kerroin tuosta konetyypin muuttumisen harmituksesta, kun ei mitään muuta syytä ollut Oulussa käydä.  Ei mennyt kauaakaan, niin se emo toi muovipussin pohjalla Fazerin sinisiä ison kasan. Minähän en suklaaseen ole koskaan sylkenyt, että kyllä maistui.  Piti sitten vuotta myöhemmin tehdä sama uudestaan, vielä ristilipuilla viikon välein tuplakeikka. Sillä kertaa onnisti paremmin kumpikin reissu, sain LQA ja LQC kyydit Ouluun, paluut oli jollain 320 sarjalaisella kuten pitikin.  Siis ei mitään surkeaa jollain mittapuulla, mutta palstalaisista osa varmaan on jakanut vastaavia kokemuksia.

[Teijo Niemelä 21]

Konetyypista johtuvia pettymyksia on ollut vain muutamia. Lokakuussa 1993 matkustin Helsingista Frankfurtin kautta New Yorkiin, ja konetyyppina piti olla upouusi Airbus A340. Portille kuitenkin hinattiin Boeing 747-200 Combi -- pettymys oli luonnollisesti suuri.

[Heikki Nivaro 0]

Ei ehkä surkein, mutta ainakin erikoisin: 1980-luvulla Inex Adrian Airwaysin lento Vantaalta silloiseen Jugoslaviaan, nykyiseen Sloveniaan. Pilotit jättivät ohjaamon oven auki ja polttelivat tyynesti tupakkaa nousunkin aikana.  Seurueessamme oli yksi lentopelkoinen nainen. Häntä tämä rento meno rauhoitti. 

 

Toinen jo hivenen pelottavakin oli heti Kanarialta nousun jälkeen matkustamoon tuli aika vahva palaneen kumin haju. Aika pian kapteeni rauhoitti ja kertoi saman tuoksun tulleen ohjaamoonkin, mutta ei kuulemma ongelmia. Kone taisi olla Finskin DC-8.

 

Sitten työn sankari -asiakaspalvelija Lufthansan lennolla: Pienehkössä, nelimoottorisessa Avrossa oli vain yksi lentoemäntä. Istuin vihoviimeisellä rivillä ja siksi noteerasin tuon. Laskeutumisen jälkeen kiitin, että olin huomannut tilanteen ja hän oli jaksanut hymyillä ja yksin palvella ihan täyttä matkustamoa.  Hän kertoi, että miehistössä piti olla kolme lentoemäntää, mutta kaksi oli yllättäen sairastunut. Tuollaisella vajaamiehistöllä tuskin olisi enää lähtemistä ilmaan? Tosin en tiedä, oliko matkustamossa vapaavuorolaisia. Tämä taisi muistini mukaan tapahtua parikymmentä vuotta sitten matkalla Saksasta Suomeen.  Enkä hölmö tajunnut laittaa emännästä myönteistä palautetta esimiehilleen.         

[Juha Ritaranta 947]

 

Sitten työn sankari -asiakaspalvelija Lufthansan lennolla: Pienehkössä, nelimoottorisessa Avrossa oli vain yksi lentoemäntä. Istuin vihoviimeisellä rivillä ja siksi noteerasin tuon. Laskeutumisen jälkeen kiitin, että olin huomannut tilanteen ja hän oli jaksanut hymyillä ja yksin palvella ihan täyttä matkustamoa.  Hän kertoi, että miehistössä piti olla kolme lentoemäntää, mutta kaksi oli yllättäen sairastunut. Tuollaisella vajaamiehistöllä tuskin olisi enää lähtemistä ilmaan? Tosin en tiedä, oliko matkustamossa vapaavuorolaisia. Tämä taisi muistini mukaan tapahtua parikymmentä vuotta sitten matkalla Saksasta Suomeen.  Enkä hölmö tajunnut laittaa emännästä myönteistä palautetta esimiehilleen.         

 

Jo kaksikymmentä vuotta sittenkin jokaista alkavaa 50 matkustajapaikkaa kohti piti olla yksi kabiinihenkilö. Oliko ehkä osa paikoista blokattu tai miten lie tuo määräys kierretty. En nimittäin usko, että saksalaiset olisivat rikkoneet määräyksiä.

[Heikki Nivaro 0]

Joo, en tiedä, miten se oli sumplittu. Jokaisella penkillä kuitenkin istui matkustaja ja tämä rouva oli ainoa, joka meitä palveli ja kolme hänen mielestään olisi pitänyt vuorossa olla. Tämä tapahtui Münchenistä startanneessa koneessa hieman yli 20 vuotta sitten ja eikö se Avron tumppi-versiokin vetänyt ainakin 70 matkustajaa? Tuon lennon koneen versioon en silloin kiinnittänyt huomiota: ainoastaan rouvan työmäärään...

[Juha Ritaranta 947]

Joo, en tiedä, miten se oli sumplittu. Jokaisella penkillä kuitenkin istui matkustaja ja tämä rouva oli ainoa, joka meitä palveli ja kolme hänen mielestään olisi pitänyt vuorossa olla. Tämä tapahtui Münchenistä startanneessa koneessa hieman yli 20 vuotta sitten ja eikö se Avron tumppi-versiokin vetänyt ainakin 70 matkustajaa? Tuon lennon koneen versioon en silloin kiinnittänyt huomiota: ainoastaan rouvan työmäärään...

 

Anteeksi vain, mutta en usko tähän tarinaan.

[Juha-Matti Keränen 3]

Kultaisiko aika sen verran muistoja, että olisiko kyseessä ollut Dornier 328JET eikä Avro ? Ovat aikalailla samannäköisiä, tosin Dornier Jet on 2-moottorinen.

[Tauno Hermola 113]

Kultaisiko aika sen verran muistoja, että olisiko kyseessä ollut Dornier 328JET eikä Avro ? Ovat aikalailla samannäköisiä, tosin Dornier Jet on 2-moottorinen.

 

Onkohan Lufthansa vaan koskaan lentänyt 328JET:llä Suomeen? ??? Käyttivät kai joillain Suomen reiteillä CRJ200:sta, jonka Wiki kertoo olevan 50-paikkainen ja lentävän 1-2 emolla.

[Teijo Niemelä 21]

Tuli muuten tuosta AVROsta mieleeni lentokokemus Sabenalla Brysselista Helsinkiin 1990-luvun puolivalin jalkeen. Olin 1-rivilla kaytavapaikalla ja ihmettelin siina sitten lahdon jalkeen, kun ohjaamossa valot vilkkuvat (ovi ohjaamoon oli auki) ja pilotit lukevat kuumeisesti ohjekirjoja. No siina sitten kuulutettiin, etta palaamme takaisin Brysseliin.

 

Brysellissa oli koneenvaihto Fokker F28:iin ja samat kolme lentoemantaa seurasivat meita uudelle lennolla -- vain pilotit vaihtuivat. No siina sitten vahan aikaa ihmeteltiin kun lahdosta ei tullutkaan mitaan: jouduimme nimittain odottamaan ambulanssia kun yksi lentoemannista oli saanut paniikkikohtauksen ja pyortynyt vessaan. Jouduimme sitten tovin odottamaan uutta lentoemantaa.

[Juha Ritaranta 947]

Onkohan Lufthansa vaan koskaan lentänyt 328JET:llä Suomeen? ??? Käyttivät kai joillain Suomen reiteillä CRJ200:sta, jonka Wiki kertoo olevan 50-paikkainen ja lentävän 1-2 emolla.

 

Jos ja kun  CRJ200 on ollut maksimissaan 50-paikkainen, niin sillä tuo kvattu tapahtuma on ollut mahdollista.

[Teo Pelho 4]

Hampuri- Helsinki väliä taannoin lensivät CRJ:llä,kabiini taisi olla "luokaton".

[Mika B Virolainen 0]

Ei nyt niin surkea mutta erikoinen kuitenkin:

Vuonna -99 matkustettiin vaimon kanssa Intian (lähes) sisäinen lento Indian Airlinesin A320:llä Thiruvananthapuramista Columboon (Sri Lanka). Ihmeteltiin, että miksi käsketään lennolle, jonka matka-aika vastasi HEL-OUL -väliä, ilmoittautumaan 3 tuntia ennen. Mentiin kuitenkin kun käskettiin. Syy selvisi kentällä. Ennen kuin olimme koneessa, oli boardariin leimattu tai nidottu 11 leimaa ja lipuketta eri tarkastuksissa, matkatavarat oli tunnistettu kolme kertaa!

Saapuessamme kentälle bongasin ensimmäisen turvajonon. Vaimo jäi hännänhuipuksi kun menin käymään pikkupoikien huoneessa. Palatessani vaimoa ei näkynyt missään, kunnes huomasin, että hänet oli päästetty jonon ensimmäiseksi, länsimainen nainen kun oli. Sieltä se huiski minua tulemaan kiireesti. Sama kävi joka tarkastuspisteellä (en toki käynyt joka kerta vessassa..).

Koneeseennousu muistutti Indiana Jones -elokuvaa kanoineen, trangioineen ja mustasilmäisine lentoemäntineen, joka toki hymyili kauniisti (hampaattomasti).

No, paikasta A paikkaan B päästiin...

[Aki Pajunen 0]

Ensi töiksi Finskin lähtöselvitykseen, jossa vielä tuohon aikaan onnistui laukkujen lähettäminen myös ulkomaisille jatkolennoille, vaikka liput olisivatkin olleet eri PNR:illä.

 

Joskus sitä on luullut että onnistuisi vielä jopa sillä bisneksen samalla pnr:llä...mutta kun ei.

 

Suurempi komiikka kai oli, että Airpron ukko kantaa matkalaukkua, kun itse könyän taksosta Subussa siinä viikkoa myöhemmin kotiin, eli Pietarinkadulla. Kävi se laukku myös eräissä pohjoismaissa ja pirunsaarillakin.

 

Sain monta selvää vastausta kuulla, että kyllä mun j-luokan interline lipuilla olis toki pitänyt ymmärtää mennä se pakaasi sieltä noukkimaan hihnalta, ihan tiedusteltiin ymmärsinkö lentäneeni ensin fineairilla ja sitten vasta sössilla. Minor details että lippu oli tiketoitu alusta loppuun ja moista interlainausta ei kirjoitella kuin bisnekseen.

 

Paluun täysihintaisen y-lipun bonari oli portilla uppaus, sain sämpylän jopa kun nolo emäntä sen tarjoili. Operational reasons och so vidare. Sämpylän sai aika moni siitä lähes kakkosoville menneestä jaajoluokasta.

 

Toisaalta lipun maksoi konkkaan mennyt nakkikiska, mutta muistan lähtöpäätöksen tehdessäni heränneeni puheluun, missä tarjottiin riittävää summaa ja kysyttiin miten nopeasti olisin kentällä. Osasin örähtää sanat bisneslippu ja taksi, ajoin partaa siinä sitten matkalla kentälle ja vaatetus oli suurinpiirtein bokserit ja huppari.

 

Harvoin kehtaa todeta, että lienen ollut nakkikiskan viimeinen toivo.