Petri Lehtovirta

Airpron työehtokiistasta johtuvat lakot ja tukitoimet

105 viestiä aiheessa

Nopeasti unohtuivat Niilo Wällärin ja hänen seuraajiensa toimet, kun suomalainen merenkulku rampautettiin.

 

Kaikella kunnioituksella, tuo ei taida olla ihan koko totuus. Kyllä siihen rampauttamiseen muutkin osallistuivat.

 

Valtiovalta ajoi merenkulun alas

 

Maalaisliittolaisen (nyk. kepu) valtiovallan suhtautumista merenkulkuun vielä 1960 -luvulla ei saa unohtaa. Merimiehiä pidettiin toisen luokan kansalaisina. Tiedotusvälineet uutisoivat rikoksista epäillyistä, että on ollut vankilassa ja merillä. Eräs maalaisliiton kansanedustaja vaati merimiehille ulkomaan matkojen vuoksi huviveroa. Merimiesten piti käydä Snellmanninkadulla sukupuolitautien poliklinikalla kuppakokeessa. Turisteja ja muita matkailijoita se ei koskenut. Huoltopoliisi epäili merimiesten vihittyjä vaimoja irtolaisuudesta ja vei Pengerkadulle kuulusteluun. Laki kielsi palkkaamasta naisia valtameriliikenteeseen. Valtiovalta yritti ottaa merimieseläkekassan, siis merimiesten työeläkerahat, hallintaansa. Jotkut varustamot käyttivät estoitta hyväkseen valtiovallan nuivaa suhtautumista merenkulkijoihin.

 

Suomen Mermies-Unioni teki suomalaisista merenkulkijoista kunnioitettuja kansalaisia. Minäkin uskallan nykyään kertoa olevani entinen merimies. Se vain lisää sädekehää ja karismaa. Siitä kiitos Niilo Wällärille.

 

Jostain syystä kansallinen merenkulku voi nykyään hyvin muissa Pohjoismaissa, etenkin Tanskassa ja Norjassa.

 

:-)   Esa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos Esa infosta, enpä ollut noitakaan asioita ennen kuullut. Mutta jos palaamme siihen, miksi suomalainen merenkulkuperinne meni takapakkia vuosikymmenet? Tarkoitan, että jos nyt haluaa matkustaa mannersuomalaisomisteisella laivalla jossa on suomalainen miehistö, niin miten tavallinen matkustaja pääsisi saaristoa pidemmälle? Ja jos ei pääse niin miksi ei?

 

Seppo

 

Ps. Voisin kertoa paljonkin Rakennusliiton tulkinnoista, mutta ei se ratkaise mitään ongelmaa. Ongelma ratkeaa vain palkkaamalla itsenäisiä yrittäjiä tiukasti sovitulla sopimuksella tai palkkaamalla tai ulkolaisia rakennusmiehiä.   

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Seppo (et todellakaan ole ainoa erehtynyt ;)) ja moni muu! on tämän edesmenneen työehtokiistan aikana lausunut totena asioita (Manninen hännystelijöineen mm.) joissa ei ole totuuden hiventäkään. Järkevyyteen en ota kantaa, koska työmarkkinoiden totuus on kirjattu sopimuksiin, eli todellisuuteen, siis ei järkevyyteen.  ;D

 

Muok. Lisätty selventävä sana erehtynyt.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin mitä väliä sillä varustamolla loppujen lopuksi onkaan? paitsi tunteisiin vetoaminen. Irtisanominen on Suomessa halpaa silloin kun työlainsäädännössä olevat ehdot täyttyvät, sanoisin jopa sikahalpaa ja helppoa moneen muuhun EU-maahan verrattuna.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kieltämättä syväluotaava debatti tässä ketjussa sitten näemmä käytiin, ihan merenkulusta ja ay-liikkeen historiasta aina kabotaasikuljetuksiin.

 

Olennaisesti tuntui unohtuvan, että miksi tässä viimeinkin sentään on lakkoiltu.

 

Valoitanpa asiaa ytimekkäästi, kyseessä on valtionyhtiö jonka työehtotoiminta ei juurikaan päivänvaloa kestä, eikä sinällään millään tuottamallaan liiketoimintasektorilla kyllä se henkilöstöpolitiikka muutenkaan. Erityisen kuvottavaa nakkikiskan toiminnasta tekee se, että tosiaan luulisi, että valtio-omisteiset yhtiöt näyttäisivät enemmänkin esimerkkiä yritysmaailmassa. Enkä tarkoittanut siinä merkityksessä, missä toki ovatkin loistaneet kirkkaasti.

 

Lyhyesti, lafkan työehdot on olemattoman surkeat, laittomia ketjutuksia määräaikaisuuksiin tehty iät ja ajat, enkä ala keskustelemaan yksipuolisista tehtävävaihdoksista työntekijöille yms.

 

Airpron soveltama Pardian ja Paltan sopimuskin oli sinänsä hauska, kun siihen Pardiaan ei kuulunut yhtäkään sopimuksen kattamaa työntekijää eräältäkään liiketoiminta-alueelta. Tulee lämpimästi vähän mieleen FunnComin kabiiniyhdistys, senkin kun oli tainnut työnantaja aikanaan perustaa... :) Get the irony.

 

En ole ammattiliittojen suuri ystävä itsekään, touhussa on liikaa väliinputoajia, ihan molemmilla puolilla pöytää (TA-TT). Mutta Airpro on malliesimerkki yhtiöstä, mitä ei ainakaan osakeyhtiömuotoisena olisi ikinä pitänyt nähdä päivänvaloa.

 

Ps. Vuodesta toiseen on se Ranskan lennonjohto lakossa, joka aiheuttaa tappiota aivan syyttömille lentoyhtiöille ja ihmisillekin. En näe foorumilaisten suu vaahdossa niistä vouskaavan. Ihan pienenä esimerkkinä, kun nyt on poloinen Vinnair ja poloiset matkustajat tässä kauheina uhreina, sekä sijaiskärsijöinä esitetty.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään