Juha Kalli

Lekotekniikka Tampereen ammattikorkeakoulussa

7 viestiä aiheessa

Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa, kun viimmeksi tuli tänne kirjoitettua tai edes luettua foorumia. Nyt kysynkin seuraavaa asiaa. Onko teillä henk.koht kokemusta tai onko lähipiirissänne tmv. ketään, joka olisi työllistynyt ilmailualalle Tampereen ammattikorkeakoulun konetekniikan linjalta? Itse opiskelen nyt rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööriksi Kaakkois-Suomen amk:sa, ja alkanut itämään ajatus josko hakisikin siirtohaussa Tampereelle konetekniikan puolelle. Keskiarvo 4, joten luulisi piisaavan siirtohaussa opintomenestyksen puolesta. Raksapuoli työllistää nyt todella hyvin, mutta tuo konetekniikka hieman epäilyttää. Di-koulutushan kuopattiin Otaniemestä vuosia sitte.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

mulle tuli heti yks mieleen joka on työllistynyt alalle tuolta lekotekniikan puolelta valmistuttuaan. Tosin, tunnen muutenkin 2-3 siellä opiskelijaa, joten otanta on osaltani aika pieni.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös tuolla voi Tampereen Teknillisen yliopiston puolella opiskella myös DI:ksi?

Nykyisellään amk:n ja teknillisen yo:n opiskelijat osallistuvat samoille lekotekniikan kursseille.

Ei vain mitenkään viitsisi amk:ta kesken jättää, kun amk-tutkinnolla voi kuitenkin jatkaa maisterivaiheeseen jos on halua ja mielenkiintoa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Heippa, päätin vihdoin rekisteröityä tälle foorumille vastatakseni tähän. Opiskelen tällä hetkellä viimeistä vuottani lekotekniikkaa Tamkissa, joten luulen olevani soveltuva henkilö vastaamaan kysymyksiisi.

Kuten jo tiesitkin, nykyisellään lentokonetekniikan koulutus järjestetään tamkin ja tty:n yhteistyönä (Patrian osallistumisesta tänä vuonna ja jatkossa ei ole tietoa, mutta viime vuonna n. puolet luennoitsijoista tuli Patrialta). Luennot ovat olleet jotakuinkin 1/3 amk:lla ja loput yliopistolla. Opetuksen taso on ollut kiitettävää erityisesti aerodynamiikan ja lentomekaniikan kurssilla, jonka opetuksesta vastasi alan huippuosaaja J. Hoffren. Lentokonetekniikassa tosin pääsee tutustumaan myös yliopiston opiskelutapaan ja itseopiskelua tulee olemaan enemmän kuin "normaalilla" amk-opiskelijalla. Siirtohaun kannalta en uskoisi sinulla olevan mitään ongelmaa, kunhan varaudut sumplimaan kurssien korvaavuuksia ja tekemään mahdollisesti 1. vuoden kursseja vielä 4. vuoden keväällä (nimim. kokemusta on).

Työllistymisestä on kokemuksia laidasta laitaan. Lentokonetekniikan työpaikkoja ei ole Suomessa montaa ja se näkyy työllistymisen lisäksi toki myös koulutettavien määrässä ja koulutuksen jatkamisen jatkuvassa arvioinnissa. Suurimpia työnantajia Suomessa ovat puolustusvoimat, Patria ja Finnair.

Puolustusvoimiin olen kuullut työllistyneen vain yhden henkilön, jolla oli vuosien kokemus koulutustehtävissä kyseisessä firmassa. Yhteydenpito heihin ja työnhaku on ollut parhaimmillaankin hankalaa.

Patria on järjestänyt parittomina vuosina haun heidän AVI-trainee -ohjelmaansa, mikä on suunnattu nimenomaan lekotekniikan opiskelijoille. Kyseinen ohjelma tarjoaa mahdollisuuden tehdä heillä töitä jokaisena opiskelukesänä sekä hyvin todennäköisen opinnäytetyöpaikan ja jatkoa valmistumisen jälkeen. Kyseiseen ohjelmaan on kova kilpailu, mutta kyllä hyville tekijöille aina työpaikka löytyy.

Ihan omakohtaista kokemusta taas löytyy Finnairin leivistä. Finnair on aika nihkeä palkkaamaan yleensäkään ketään, jolla on alle 10 vuotta kokemusta (mikäli julkisen haun ilmoituksiin on uskominen). Kuitenkin heiltä tuli viime vuonna suunnattu hakuilmoitus suoraan meille lekotekniikan opiskelijoille ja pääsin onnekkaana työskentelemään huoltosuunnittelijana toukokuun alusta aina viime vuoden loppuun. Tällä hetkellä teen opinnäytetyötäni Finnairille ja jatkostakin on ollut puhetta. Tosin olen itse myös Finnairin lentäjäoppilashaussa vielä mukana, joten saa nähdä miten jatkon tekniikassa käy  ;D

Muita kohdennettuja hakuja on tullut mm. tänä vuonna Trafilta, joka hakee kesätyöntekijöitä lentokelposuus- ja lentotoimintayksikköihin.

Kaiken kaikkiaan näkisin lentokonetekniikan aika kutsumuksellisena alana, jonne ei lähdetä varman työpaikan, vaan ennemminkin ylenpalttisen kiinnostuksen perässä. Tietenkin täytyy muistaa, että lentokonetekniikkaan suuntautunutkin on konetekniikan insinööri siinä missä tuotekehitykseen suuntatunut ja edellytykset tehdä muidenkin alojen töitä löytyvät. Erikoisosaaminen komposiiteista ja dynaamisista rasituksista täytyy vaan osata markkinoida ei-lentokonealan rekrytoijalle. :)

Toivottavasti olin avuksi. Vastaan mielelläni, jos kysyttävää koulutuksesta, koulusta tai työllistymisestä tulee.

Kiitos kattavasta viestistä. Juuri tuo työllistyminen on se, mikä on pienenä huolenaiheena. Raksapuoli tosiaan työllistää nyt todella hyvin, ja ei ihan heti viitsisi vaihtaa tekniikan alan opintoja. Mutta toisaalta, ilmailu ja erityisesti lekotekniikka on ollut sydäntä lähellä. Tosin tästä enemmänkin avioniikkapuoli, joten ennemmin pitäisi hakea esim. elektroniikkapuolelle. Lentäjää minusta ei tullut, tärykalvot leikattu kahdesti, joten riskejä ei viitsi ottaa. Nyt ei ole ongelmia kuulon kanssa, mutta pienikin terveydellinen juttu niin lähtee äkkiä luvat kävelemään...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vinkiksi mainittakoon, että jos lähdet opiskelemaan lentotekniikkaa, valitse sivuaineeksesi jotain "yleispätevää", jota opiskeltuasi voit työllistyä myöhemmin, vaikket juuri nimenomaan ilmailualalle työllistyisikään. Esimerkiksi minä valmistuin DI:ksi Aalto-yliopistosta (ex-TKK) luettuani pääaineena lentotekniikkaa, jonka ohella opiskelin teknistä (virtaus- ja lujuus-) laskentaa. Työllistyinkin myöhemmin teknisen laskennan alalle. Ilmailun palo ja kiinnostus lentotekniikkaan eivät silti ole kadonneet mihinkään, vaikkei työpaikka olekaan suoraan ilmailualalla. Parhaimmassa tapauksessahan saatat silti päätyä myöhemmin johonkin ilmailualan firmaan töihin, jos vain jaksat olla aktiivinen, seurata ilmoituksia ja verkostoitua, vaikket uran alussa vielä ilmailualalle pääsisikään. Tai saatat huomata, ettet lopulta koe välttämättömäksi päästä ilmailualalle. Ilmailu on edelleen harrastuksena ihan mukavaa, ja lentotekninen koulutus kasvattaa teoreettista ymmärtämistä lentämisestä hurjasti.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään