Sami Puro

Helsinki-Vantaan puolustussuunnitelmat 60/70-luvulta

11 viestiä aiheessa

Helsingin Uutisissa tuli vastaan seuraava:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/561057-salainen-suunnitelma-nln-miehityksen-varalle-tama-tykki-suunnattiin-kohti-helsinki

Lainaa

Elokuussa 1968 Varsovan liiton joukot miehittivät Tšekkoslovakian Yhteensä operaatioon osallistui 350 000–500 000 miestä, joiden kalustona oli 5 000 taistelupanssarivaunua ja 250 kuljetuskonetta. Maahanlaskujoukot olivat isossa roolissa, kun pääkaupunki Praha vallattiin.

–  Myös meillä Suomessa puolustusvoimat näki yhtenä uhkakuvana Prahan kaltaisen operaation, jonka kohteen olisi Seutulan – nykyään Helsinki-Vantaan – lentokenttä, Ilmatorjuntamuseon johtaja Esa Kelloniemi kertoo Keski-Uusimaa-lehdelle.

Taustalla oli maan heikko tila sotaa seuranneina vuosikymmeninä. Helsingin puolustamisvalmiutta oli nostettava.

Hyrylään sijoitettu Helsingin Ilmatorjuntarykmentti sai salaisen tehtävän tukea maahanlaskujoukkojen torjuntaa raskailla ilmatorjuntatykeillä ammuttavalla epäsuoralla tulella.

– Hyrylästä lentokentälle oli – on – vain yhdeksän kilometriä.

Varuskunta-alueelle rakennettiin tuliasemia, joissa it-tykit olivat valmiina tositoimiin, maalipisteenä kiitoteiden risteys.

Tositoimiin ei onneksi koskaan päädytty. Betonista rakennetut tuliasemat jäivät paikoilleen, yksi sopivasti museon tontin laidalle.

 

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tšekkoslovakian miehitys poiki puolustus-suunnitelmia kaikilla Suomen lentoasemilla. Kentillä oli kahdesta kolmeen Sturm rynnäkkötykkiä kiinteissä asemissa putket suunnattuna kiitotielle ja lentoaseman henkilöstöstä oli muutama mies koulutettu niitä käyttämään siihenasti kun paikallinen varuskunta  ehtisi hätiin. Sotavaltio kaiveli poteroita ja tuliasemian ympäri kenttää jne. Sturmit vietiin aikanaa pois. Muuten: "Seutula" ei ole ollut koskaan Helsingin / Helsinki- Vantaan lentoaseman virallinen nimi.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se onkin muuten ilmailuhistorian hämärimpiä asioita mitä tekemistä Seutulalla on Helsinki-Vantaan kentän kanssa niin että sitä kuulee vieläkin käytettävän.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Lainaa

Kuivasaaren torni on täysin sähköistetty ja kaikki toiminnot hoituvat sähkömekaanisesti. Tornin pienin sivusuuntausnopeus on 0,07 piirua sekunnissa ja suurin 39 piirua sekunnissa. Torni pystyisi siis tarkkaan seurantaan lähes liikkumattomasta maalista aina 2 km:n päästä ohittavaan noin 280 km:n tuntinopeudella lentävään helikopteriin! No, ei tykkiä ollut ajateltu ilmatorjunta-aseena käyttää, mutta 30 sekunnin väliajoin ammutut, puolen tonnin herätesytytinkranaatit olisivat kyllä tehneet olot kuumaksi Helsinki-Vantaan tai Malmin lentokentille hyökkääville ilmakuljetteisille joukoille. Eräänlaista potentiaalista ilmatorjuntaa siis kuitenkin...

http://www.rt-kilta.net/kohteet/kuivasaari

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
8 tuntia sitten, Ilkka Mannikainen kirjoitti:

Se onkin muuten ilmailuhistorian hämärimpiä asioita mitä tekemistä Seutulalla on Helsinki-Vantaan kentän kanssa niin että sitä kuulee vieläkin käytettävän.

Eikait, onhan tuo selvitetty moneenkin kertaan, kentän liittymässä oli tienviitta, valkoinen kirjoitus mustalla pohjalla, Seutula, sitä kun ajelit tulit myös lentokentälle.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
9 tuntia sitten, Ilkka Mannikainen kirjoitti:

Se onkin muuten ilmailuhistorian hämärimpiä asioita mitä tekemistä Seutulalla on Helsinki-Vantaan kentän kanssa niin että sitä kuulee vieläkin käytettävän.

Arne ehtikin ensin, mutta kun jo ehdin kirjoittaa tämän, niin laitetaan vaikka tuleekin toistoa.

Ei ole mitään hämärää tuossa historiassa. Seutulaksi kenttää kutsutaan, koska kenttä rakennettiin Seutulantien varteen. Wikipediasta: "Jo rakennusvaiheessa sitä alettiin yleisesti kutsua Seutulan lentokentäksi, koska Tuusulantiellä oli viitta Seutulaan. Todellisuudessa lentokenttä rakennettiin noin 8 km Seutulasta kaakkoon, Veromiehenkylän ja Kirkonkylän pohjoisosiin."

Minä kutsun kenttää edelleen Seutulan kentäksi kostona ihan vain siksi, että ei kenttä se ole Helsingissäkään :laugh: Ja jos olen lentämässä, niin silloin se on Malmia kotipaikkana pitävälle lentäjälle "Tuusulan varalentopaikka". Lentoaseman koilisnurkka on Tuusulan kunnan puolella.

Muokattu: , käyttäjä: Pauli Hankonen
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mainitulla lentokentällä (Seutula, Helsinki-Vantaa tai mikä lie) ei koskaan ollut Sturmeja, joita käytettiin muualla. Tuolla oli Charioteerejä. Asiasta tietäviltä olisi kiva kuulla niiden paikat.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uuden 04/22 kiitoradan alle jäi betonirakenteinen  Oerlikon 35 Itk 58 tykin tuliasema,alakerrassa voimalaitehuone ja ylhäällä tykin tuliasema.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oulun lentoaseman ja muidenkin "maakuntakenttien" Sturmit  oli "piilotettu" tälläisiin  viattoman näköisiin laitekoppeihin: 

koppi.JPG

Tässä 24:n pään koppi 1980-luvun alussa

Markku

Muokattu: , käyttäjä: Markku Kanninen
tekstin lisäys
2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaakkolan Mikko oli käynyt tutkiskelemassa (v.1973) mitä Oulun kentän 06:n pään Sturmi-koppi pitää sisällään:  

Sturmi.73.1.jpg

Sturmi.73.2.jpg

Sturmi.73.3.jpg

Markku

Muokattu: , käyttäjä: Markku Kanninen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvä, että kävi dokumentoimassa!

Pikkupojat ja joskus vähän isommatkin ovat vierailleet noissa kopeissa aikoinaan, kun lentokentät olivat vielä aitaamattomia.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään