Juha Paulavuo

Venäläiskopteri syöksyi mereen Huippuvuorilla

3 viestiä aiheessa

Venäläinen helikopteri on syöksynyt mereen Norjan Huippuvuorilla. Norjan pelastusviranomaisten mukaan kopterissa oli kahdeksan ihmistä. Syöksy tapahtui kahden tai kolmen kilometrin päässä venäläisomisteisesta hiilikaivoksesta Barentsburgissa. Helikopteri ei ollut lähettänyt hätäilmoitusta. Vielä ei tiedetä, selviytyivätkö kopterissa olleet ihmiset hengissä.

iltalehti

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helikopteri oli matkalla Huippuvuorten toiseksi suurimmasta asutuskeskuksesta Barentsburgista hiilikaivoskaupunki Pyramideniin. Se putosi pari, kolme kilometriä nousunsa jälkeen.

Norjalaisten pelastustyöntekijöiden mukaan helikopteri ei lähettänyt hätäkutsua ennen putoamistaan. Rannikkovartiosto ja paikalliset merimiehet etsivät helikopteria.

"Olemme havainneet öljyä meressä, mutta ketään ei ole löytynyt", kertoo pelastusjohtaja Tore Hongseth yleisradioyhtiö NRK:lle(siirryt toiseen palveluun).

yle

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään