Kirjoitettu Joulukuu 12, 2017 Lumisade päässyt oikein uutisiin lentoliikenteen osalta. https://yle.fi/uutiset/3-9972788 Lainaa Finavia kehottaa lentomatkustajia varautumaan tänään tiistaina myöhästymisiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lentoliikenne on toistaiseksi sujunut lumisateista huolimatta normaalisti. Iltapäivällä tuulen suunta uhkaa kuitenkin ennusteiden mukaan kääntyä, jolloin lentoasemalla täytyy mahdollisesti siirtyä käyttämään vain yhtä kiitotietä. – Jos näin tapahtuu, tulee viiveitä lentoliikenteelle, koska se osuu juuri liikenteellisesti vilkkaimpaan aikaan, kertoo viestintäpäällikkö Annika Kåla Finaviasta. https://www.finavia.fi/fi/uutishuone/2017/tanaan-hankalat-saaolosuhteet-voimakas-sivutuuli-vaikuttaa-lentoliikenteeseen Lainaa Myös lentoasemalla on tänään tiistaina 12. joulukuuta vaikeat sääolosuhteet. Voimakkaan sivutuulen vuoksi Helsinki-Vantaalla on jouduttu siirtymään yhden kiitotien käyttöön jo ennustettua aikaisemmin eli kello 12. Vähänhän täällä satelee, mutta eipä tuo sivutuuli nyt mitenkään erityisen voimakas ole (ja sekin täysin ennusteen mukainen). Lumenpoisto tietysti asettaa omat rajoitteet sille montaako kiitotietä voi pitää auki ja mikä on kitka... EFHK 121020Z 12014KT 0600 R04R/P1500N R15/P1500N R22L/P1500U R04L/P1500N +SN SCT003 BKN004 00/M00 Q0990 NOSIG TAF EFHK 120824Z 1209/1309 11014KT 2000 SN SCT003 BKN006 TEMPO 1209/1214 0700 +SN VV004 BECMG 1214/1216 18010KT 4000 -RASN BKN004 Eli melua tiedossa koska Rwy 15 myös lähtöihin tänään, ja iltapäivän ruuhka-aalto voi olla melko mielenkiintoinen. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 12, 2017 Kivaa saada vähän lentomelua tänne tikkurilaan. Saas nähädä kuinka moni naapuri on ihmeissään melusta. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 12, 2017 (muokattu) Vantaan lentokentän talvikunnossapito ansaitsee kiitokset ja kunnian toiminnasta lumisissa olosuhteissa, aura-ja harja-autojen osaava, koordinoitu ryhmätyöskentely on kaunista katsottavaa. Muokattu: Joulukuu 13, 2017, käyttäjä: Juha Pesu Bullshit detected and removed. 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 12, 2017 Ei kovin montaa kertaa vuodessa kuule "Finnair five line up rwy 1-5" Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 12, 2017 Nyt on kyllä niin pahasti hommat solmussa että pakko olla muutakin kun lumi hidasteena. Onko joku liiton toilailu päällä? Finnairin kaukoliikenteestä on klo 19:10 saatu tasan yksi kone liikkeelle ja sekin vasta ruiskuun. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 12, 2017 3 tuntia sitten, Juha Pesu kirjoitti: Vantaan lentokenttä työntekijöineen ansaitsee kiitokset ja kunnian toiminnasta lumisissa olosuhteissa, eipä tule mieleen kenttää, jossa homma hoidettaisiin paremmin, saataisiin näinkin vilkas liikenne kulkemaan turvallisesti ja mahdollisimman pienillä viivytyksillä, kun lunta tulee kunnolla. Hyvä, tyypit! OSL, ARN? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 12, 2017 Harvoin HEL tällä listalla kärjessä keikkuu. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 12, 2017 2 tuntia sitten, Ilkka Mannikainen kirjoitti: Onko joku liiton toilailu päällä? Kyllä, IAU:lla on ylityökielto päällä. Tällaiset päivät ovat yleensä niitä, jolloin niitä ylitöitä olisi tekijöille tarjolla. https://www.iau.fi/tiedotteet/iau-4/ Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 12, 2017 2 tuntia sitten, Ilkka Mannikainen kirjoitti: Nyt on kyllä niin pahasti hommat solmussa että pakko olla muutakin kun lumi hidasteena. Onko joku liiton toilailu päällä? Finnairin kaukoliikenteestä on klo 19:10 saatu tasan yksi kone liikkeelle ja sekin vasta ruiskuun. Itse parhaillaan odottelen lentoani. Kuulopuheiden ja Twitterin mukaan (eli todenperäisyydestä ei mitään tietoa) ongelmia on ollut myös matkatavaroiden käsittelyssä, jäänpoistossa ja push-backeissa. Jono Finnairin transfer-tiskille on aika jäätävä. Kiitotiet näyttäisivät olevan jo auki, ja kyllä ruuhka kaiketi koko ajan jostain päästä purkautuu. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 12, 2017 Taitaa Fr24 temppuilla. kun väittää useammankin koneen menneen EFHKn sijaan Malmille? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 12, 2017 Koskahan viimeksi EFHKlla on ollut näin pajon peruttuja/myöhässä olevia lentoja? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 12, 2017 https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005488010.html Lainaa Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan Kentällä on suma käytännöllisesti katsoen kaikissa toiminnoissa. Finnair on perunut 55 lentoa, ja monet ovat myöhästelleet tuntikausia. Huono sää on ajanut Helsinki-Vantaan lentokentän kaaoksen valtaan. ”Oikeastaan kaikki toiminnot ovat ruuhkautuneet”, kertoo Finnairin mediasuhteista vastaava johtaja Päivyt Tallqvist. Ongelmien seurauksena kymmeniä lentoja on peruttu ja lennot ovat myöhästelleet useita tunteja. Moni on joutunut kököttämään koneessa odottamassa lähtöä tai terminaaliin pääsyä, ja matkatavaroiden toimituksissa on nostettu jo kädet pystyyn. ”Ohjeistamme täyttämään tuloaulassa lomakkeen ja menemään kotiin, jonne matkatavarat toimitetaan perästä päin”, Tallqvist sanoo. Myös Finnairin asiakaspalvelulinjat ovat ruuhkautuneet, joten soittajat ovat joutuneet odottamaan vastausta pitkään. ”Tämä on hirveän ikävä tilanne meidän asiakkaille.” Huonon sään vuoksi Helsinki-Vantaalla on ollut kahdeksan tunnin ajan käytössä vain yksi kiitotie. Tallqvistin mukaan tämä kapeikko osui juuri iltapäivän ruuhka-aikaan. Yksi ihmisiä kovasti turhauttanut asia on se, että monet ovat joutuneet koneeseen jo päästyään odottamaan tuntikausia lähtöä. Tämä johtuu siitä, että ylityöllistettyjä ovat olleet niin lentokoneiden portilta työntäjät kuin jäänestokin. Samasta koneessa kököttämisestä kärsivät myös Helsinki-Vantaalle saapuvat. ”Euroopasta palaavat koneet tulevat myöhässä. Yöaikaan resursseja on vähän, ja lisää on vaikea saada, joten voi kestää pitkään saada ihmiset ulos koneesta terminaaliin”, Tallqvist selittää. Lisätyövoiman saantia vaikeuttaa se Ilmailualan unionin ylityökielto. Päivän mittaan esimerkiksi Finnair on perunut ainakin noin 30 tulevaa tai lähtevää lentoa. Lentokentälle jääneitä ihmisiä on majoitettu hotelleihin. Lainaa Jos olet @HelsinkiAirport 'illa ja jatkolentosi on peruttu, valmistaudu yöpymään lentoasemalla tai etsi majoitusta ystäviltä tai sukulaisilta pääkaupunkiseudulta. Hotellit ovat tietojemme mukaan aivan täynnä. Pyydämme anteeksi tilanteen aiheuttamaa vaivaa ja stressiä. https://twitter.com/FinnairSuomi/status/940712029320630273 Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 12, 2017 Eipä kannata EFHK:lla lässyttää mistään show how - kuplasta enää mitään. Korttitalo luhistui kerrasta ihan kun lunta ei olisi koskaan aiemmin nähtykään. Mikä ja ketkä oikeasti kusi hommat? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 13, 2017 (muokattu) Homma kusi niin sanotusti moneen eri asiaan. Ensinäkin tuli sitä lunta, sitten tuuli ihan väärästä suunnasta joka sulki kaksi kiitotietä pois käytöstä. Lumen lisäksi tuli myös vettä joka veti asematasoalueen kunnon aika surkeaksi. Koneita oli kuulema hankala saada työnnettyä pois putkista jne. Ja kun oli yksi kiitotie käytössä tarkoitti se kivaa ruuhkaa sille kiitotielle jne. Muokattu: Joulukuu 13, 2017, käyttäjä: Jani Luoto Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 13, 2017 No ei yhden kiitotien malli ole mikään erikoisuus eikä selitys, siihen mennään aina kun tulee lunta kunnolla ja niin on tullut joka talvi. Ja lumi ei ole Vantaalla mikään ihmeellinen asia ollut ennenkään. Jotain häikkää ja hämärää tiistain touhuissa oli. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 13, 2017 Kiitos Ilmailualan Unioni, olette taas kerran onnistuneet tuhoamaan muiden ilmailuteollisuuden palveluksessa olevien suurella työllä rakentamaa hyvää mainetta. Nyt ei ole kyse siitä, etteikö työmies ole palkkaansa ansainnut, vaan täydellisestä suhteellisuudentajun puutteesta. Ollaan olevinaan kovaa jätkää neuvottelupöydässä, mutta kantti ei sitten kestäkään sanoa tällaisissa tilanteissa, että hoidetaan homma pois alta ja jatketaan riitelyä sen jälkeen. Valitkaa johtajiksenne seuraavissa vaaleissa täyspäisiä ihmisiä, näitä kokonaisuutta ymmärtämättömiä änkyröitä ei enää kukaan kaipaa. Seppo 4 henkilöä tykkäävät tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 13, 2017 8 tuntia sitten, Ilkka Mannikainen kirjoitti: Eipä kannata EFHK:lla lässyttää mistään show how - kuplasta enää mitään. Korttitalo luhistui kerrasta ihan kun lunta ei olisi koskaan aiemmin nähtykään. Mikä ja ketkä oikeasti kusi hommat? Ilmailualan unioni. Silloin kun lisäkäsiä olisi tarvittu, niin nämä sankarit pyörittelee ylityökiellon turvin peukaloitaan. Toivottavasti (keltainen) mediakin osaisi nostaa oikeat syylliset esiin, eikä haukkua Finnairia. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 13, 2017 (muokattu) Kiistaan tarvitaan aina kaksi osapuolta. Ilmeisen haluton on työnantaja puoli ollut neuvottelupöydässä sopimusta tekemään kun neuvottelut ovat jo kuukausia kestäneet. Sopimukseton tila olisi saatu ratkaistua jos olisi halua ollut. Turha tässä on IAUn suuntaan tätä yrittää kaataa. Merkittävä vaikutus ylityökiellolla lienee silti ollut tässä sopassa mutta se on työnantajapuolella ollut jo pitkään tiedossa eikä pitäisi olla mikään yllätys. En usko että yhdenkään työntekijän tavoite on lentojen myöhästyminen vaan se että koneet lähtevät ajallaan ja kaikki toimii. Nyt tehdään mitä pystytään varsinaisen työajanpuitteissa. Ylityöt ovat muutenkin aina täysin vapaaehtoisia. Muokattu: Joulukuu 13, 2017, käyttäjä: Jouni Vainio 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 13, 2017 8 tuntia sitten, Ilkka Mannikainen kirjoitti: No ei yhden kiitotien malli ole mikään erikoisuus eikä selitys, siihen mennään aina kun tulee lunta kunnolla ja niin on tullut joka talvi. Ja lumi ei ole Vantaalla mikään ihmeellinen asia ollut ennenkään. Jos tuulet sen sallii, niin on 22L/R tai 04L/R käytössä, ja kun toista kiitotietä sekä rullaustietä putsataan, on toinen kiitotie normaalisti käytössä. Jos on 15 tai 33 käytössä, niin kiitotien tai rullausteiden ollessa putsattavana koko liikenne seisoo. Toisin sanoen, nornaalisti käytössä on vähintään yksi kiitotie käytännössä koko ajan, eilen 15/33 ollessa käytössä ei todellakaan. IAU:n ylityökielto toki vaikutti myös, mutta pitää muistaa että riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta. Neuvotteluita on kait käyty kuukausia, joten mahdolisuuksia sopimiseen olisi ollut molemmilla osapuolilla. 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 13, 2017 1 tunti sitten, Jouni Vainio kirjoitti: Kiistaan tarvitaan aina kaksi osapuolta. Ilmeisen haluton on työnantaja puoli ollut neuvottelupöydässä sopimusta tekemään kun neuvottelut ovat jo kuukausia kestäneet. Sopimukseton tila olisi saatu ratkaistua jos olisi halua ollut. Turha tässä on IAUn suuntaan tätä yrittää kaataa. Merkittävä vaikutus ylityökiellolla lienee silti ollut tässä sopassa mutta se on työnantajapuolella ollut jo pitkään tiedossa eikä pitäisi olla mikään yllätys. En usko että yhdenkään työntekijän tavoite on lentojen myöhästyminen vaan se että koneet lähtevät ajallaan ja kaikki toimii. Nyt tehdään mitä pystytään varsinaisen työajanpuitteissa. Ylityöt ovat muutenkin aina täysin vapaaehtoisia. Niin kuin Seppo jo edellä, minäkin peräänkuuluttaisin kuitenkin suhteellisuudentajua: Eilen oli täysin poikkeuksellinen sää, jolloin IAU niin halutessaan olisi voinut purkaa ylityökiellon esim. vuorokaudeksi ja sallia jäsentensä ylityöt. Ehkäpä tällaista hyvän tahdon elettä olisi jopa voinut käyttää valttikorttina neuvottelupöydässä. Nyt IAU päätti pitäytyä perinteisellä linjallaan, joten sen toiminnan kritisointi on täysin perusteltua. Ylityöt ovat toki vapaaehtoisia, mutta uskoisin monen työntekijän olleen niihin valmis, jos ei olisi ollut pelkoa rikkurileimasta. IAU sahaa tässä myös omaa oksaansa: suurelta osalta IAU:n jäsenistä työt loppuvat siinä vaiheessa, jos Euroopan ja Aasian välillä Helsingin kautta lentävät äänestävät jaloillaan ja alkavat käyttää muita vaihtoehtoja. Yksi tällainen tapaus ei varmaankaan tätä vielä aiheuta (koska eihän tämä maailman mittakaavassa mitenkään poikkeuksellista ole), mutta kovin monta niitä ei tarvittaisi. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 13, 2017 1 tunti sitten, Antti Palsola kirjoitti: Niin kuin Seppo jo edellä, minäkin peräänkuuluttaisin kuitenkin suhteellisuudentajua: Eilen oli täysin poikkeuksellinen sää, jolloin IAU niin halutessaan olisi voinut purkaa ylityökiellon esim. vuorokaudeksi ja sallia jäsentensä ylityöt. Ehkäpä tällaista hyvän tahdon elettä olisi jopa voinut käyttää valttikorttina neuvottelupöydässä. Nyt IAU päätti pitäytyä perinteisellä linjallaan, joten sen toiminnan kritisointi on täysin perusteltua. Ylityöt ovat toki vapaaehtoisia, mutta uskoisin monen työntekijän olleen niihin valmis, jos ei olisi ollut pelkoa rikkurileimasta. Minä kun olen luullut että se on työnantajan tehtävä huolehtia että henkilökuntaa on tarpeeksi hoitamaan työt eikä ammattiliiton? Minkähän näköisestä kristallipallosta sen ilkeän IiAaUun olisi pitänyt tuo ennustaa että ehtisi ajoissa tuollaisen ylityökiellon keskeyttää ja tiedottaa kaikille jne.? Itse ainakin istun mieluummin lentokoneessa kyydissä jos unohdetaan taikatemput, sadut ja selvännäkijät pysyen ihan vaan todellisuudessa jookos. Työnantajapuoli ja heidän järjestönsä (olikos se PALTA?) on jo hyvän aikaa tiennyt että ylityökielto on voimassa ja ovat ihan itse päättäneet että sillä mennään. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 13, 2017 Jouni, riidassa on useimmiten kaksi osapuolta. Turha yrittää valkopestä IAU:ta kiltiksi ja syyttömäksi. AY änkyröinti osoitto taas oman vaarallisuutensa, kun eivät osanneet käyttää tilannetajua. Työt eivät KOSKAAN ole lakossa tai ylityökiellossa jne. Ko keinot ovat AY-jäärien vanhakantaisia keinoja. Neuvottelut asialliseen tyyliin ovat oikea keino. Jos sopua ei löydy, kannattaa vaihtaa henilöitä neuvottelupöydässä. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 13, 2017 2 minuuttia sitten, Jouni Vainio kirjoitti: Minä kun olen luullut että se on työnantajan tehtävä huolehtia että henkilökuntaa on tarpeeksi hoitamaan työt eikä ammattiliiton? Minkähän näköisestä kristallipallosta sen ilkeän IiAaUun olisi pitänyt tuo ennustaa että ehtisi ajoissa tuollaisen ylityökiellon keskeyttää ja tiedottaa kaikille jne.? Itse ainakin istun mieluummin lentokoneessa kyydissä jos unohdetaan taikatemput, sadut ja selvännäkijät pysyen ihan vaan todellisuudessa jookos. Työnantajapuoli ja heidän järjestönsä (olikos se PALTA?) on jo hyvän aikaa tiennyt että ylityökielto on voimassa ja ovat ihan itse päättäneet että sillä mennään. Ei olisi selvännäkijä tarvinnut olla. Ihan uutisten ja säätiedotusten seuraaminen eilen olisi riittänyt. Enkä ole missään vaiheessa sanonut, että sopimusneuvotteluissa työnantaja olisi oikeassa ja IAU väärässä. Voin myös hyvin kuvitella, että esim. maapalveluyhtiöt eivät ole parhaita mahdollisia työnantajia. Eilisessä tilanteessa julkisuudessa olleiden tietojen perusteella (joiden varassa olen, kun ei mitään sisäpiiritietoa ole) työnantaja on kyllä yrittänyt saada väkeä töihin, joten asia on sitäkin kautta varmaan ollut IAU:nkin tiedossa. Halutessaan se olisi voinut antaa jäsenilleen "luvan" tehdä ylitöitä mutta nyt ei se ei sitä tehnyt. Mikään (juridinen) pakko heidän ei toki ollut tehdä niin, mutta asia kertoo kuitenkin jotain kyseisen järjestön arvoista. Lisäksi etukäteen asiaan liittyen annetut "Talvi on tulossa" -kommentit antavat aiheen olettaa, että tällaista tilannetta on jopa toivottu. Toivottavasti olen tältä osin väärässä. Väitän, että moni muu ammattiliitto olisi vastaavassa tilanteessa toiminut toisin. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 13, 2017 METARien mukaan tuuli oli eilen noin 10–15 KT. Käsittääkseni normaalitilanteessa tuollaisen tuulen ei pitäisi olla mikään ongelma, vaikka se olisi täysin kohtisuorassa kiitotien suuntaa vastaan. Onko se nimenomaan tuulen suunta yhdistettynä lumisateeseen ja kiitotien liukkauteen, mikä pakotti käyttämään kiitotietä 15 sekä lentoonlähtöihin että laskuihin? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 13, 2017 (muokattu) 3 tuntia sitten, Antti Palsola kirjoitti: METARien mukaan tuuli oli eilen noin 10–15 KT. Käsittääkseni normaalitilanteessa tuollaisen tuulen ei pitäisi olla mikään ongelma, vaikka se olisi täysin kohtisuorassa kiitotien suuntaa vastaan. Onko se nimenomaan tuulen suunta yhdistettynä lumisateeseen ja kiitotien liukkauteen, mikä pakotti käyttämään kiitotietä 15 sekä lentoonlähtöihin että laskuihin? Joo juuri näin. Kitkojen ollessa huonot, käytetään aina kiitotietä, jolla on paras vastatuulikomponentti. Kitkojen ollessa keskinkertaista paremmat (4-5), mutta kiitotien ollessa lumen/sohjon/jään peitossa on 15kt suurin sallittu sivutuulikomponentti kiitotievalinnassa. (EFHK AIP 2.21.1) Muokattu: Joulukuu 13, 2017, käyttäjä: Antti Salo 2 henkilöä tykkäävät tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla