Sami Puro

Finnair lensi ensimmäisen suoran lennon Helsingistä Pekingiin 30 vuotta sitten

2 viestiä aiheessa

Mielenkiintoinen pieni historiajuttu Ylellä:

Lainaa

Finnair lensi ensimmäisen suoran lennon Helsingistä Pekingiin 30 vuotta sitten – "Kukaan ei osannut kuvitella, miten merkittävä verkosto syntyy Suomen ja Aasian välille."

Ratkaiseva tekijä lentoyhteyden avautumisessa olivat poikkeuksellisen hyvät diplomaattisuhteet. Finnair oli ensimmäinen länsimainen lentoyhtiö, joka lensi suoran lennon Kiinan pääkaupunkiin.

Nykyinen Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen muistelee mielellään 30 vuoden takaisia tapahtumia. Virkkunen toimi tuolloin Finnairissa projektipäällikkönä. Hän oli yksi heistä, joiden tehtävänä oli rakentaa suora lentoyhteys Helsingistä Kiinan pääkaupunkiin. Oman ensimmäisen Pekingin matkansa Virkkunen teki syksyllä 1986. Ensivaikutelma Kiinasta kyseenalaisti koko projektin.

– Kun ajoimme illalla kentältä taksilla kohti kaupunkia, oli aika hiljaista ja tyhjää. Ajattelin, että näinköhän on fiksua avata tänne lentoyhteys, muistelee Virkkunen.

Seuraavana päivänä Virkkusen usko Kiinan markkinaan kuitenkin palasi ja loppu on sitä kuuluisaa historiaa.

– Kun heräsin ja näin ne miljoonat ihmiset ajamassa polkupyörällä, ajattelin, että ehkä tässä sittenkin on potentiaalia, kertoo Virkkunen.

Jatkuu linkin takaa:

https://yle.fi/uutiset/3-10144283

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sainpa kunnian olla tuolla lennolla mukana, ihan toki vain normaali työmatka ja normaalisti ostettu lippu. Mutta olihan avajaislennosta johtuen pientä extraa niin tarjoilussa kuin matkallakin. Ja kun oli sopiva myötätuuli niin laskuun oltaisiin tultu etuajassa, mutta lennonjohto laittoi odottamaan, jotta Kiinan valtion virallinen vastaanottokomitea ehti paikalle ennen kuin laskeuduimme. 

Kovin oli Pekingin silloinen vähän rähjäisen oloinen terminaali hiljainen nykypäivään verrattuna. Tiekin lentokentälle oli hyvin epätasainen betonipäällysteinen yksiajoratainen, jolla liikenne oli suhteellisen rauhallista. Ja itse Peking oli vielä se vanha Peking, korkeita kerrostalojakin vain muutama. Mutta uuden ajan merkit olivat jo nähtävissä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään