Pystynousu ja kompassisuunnat

[Jorma Laiho 448]

Katselin tänään Hietaniemessä ylilentoa. Hornet veti kauniisti pystyyn kappelin kohdalla. Katselijoita ei ollut montaa.

Pystynousun aikana pilotti käänsi konetta ja lopulta veti yläkautta selälleen vaakalentoon, siitä oikeinpäin ja kohti kotia. Tuttu manooveri.

Mistä pilotti tietää ruuvata konetta oikean astemäärän pystynousussa, jotta olisi vaakalennossa oikealla reitillä, vihollista kohti, näytöslinjassa tms..... Katsomalla ikkunasta vai näytöstä ? Eli mistä pilotti saa tuossa lentotilassa oikeat ilmansuunnat ja miten se osoitetaan, kun nokka on suoraan kohti taivasta ? Sama ongelma toki taitolennossa, mutta sotakoneet kun lentää yöllä ja pilvessäkin. Onko ensin saatava kone lähes vaakalentoon oikean suunnan löytämiseksi.

 

En löytänyt tyhmiä kysymyksiä-palstaa....

Jorma

[Osmo Jalovaara 188]

Lähdetään purkamaan kysymystä helpommasta päästä eli sotakoneet yöllä ja pilvessä. Kirkkaalla säällä tai pilven yläpuolella näkyvät tähdet ja usein horisonttikin varsin selvästi. Näistä saa riittävät referenssit, koska kysymyksessä ei ole mikään kilpailulento, ja jos suuntakorjausta tarvitaan, sen voi tehdä oikein päin pyöräytyksen jälkeenkin. Jos ollaan pilven sisässä, ei mitään tarkkuusvaatimuksia aseteta eikä voidakaan asettaa. Ehkäpä vedetään nokkaa pystystä arviolta alaspäin, pyöräytetään kone suunnilleen oikein päin ja katsotaan muutaman sekunnin kuluttua keinohorisontista ja gyrosta, mitä korjauksia tarvitaan. Kukaan, ei edes pilotti itse odota pilven sisässä, jos nyt tällainen liike tarvitsee tehdä, mitään asteen tarkkuuksia liikkeen aikana. Jos konetta pyöritetään pilvessä pystylinjalla, ainoa mittari on kokemus ja rytmitaju, jolla pyörityksen määrää voi arvioida. Tulos paranee, jos pystyynvetoon lähdetään siivet vaakatasossa, ja pilotti suorittaa vedon suoraan taakse.

Näytöslentämisessä on suuremmat toleranssit kuin kilpataitolennossa, mutta kyllä asiantunteva katsoja arvostaa siinäkin huolellisuutta ja tarkkuutta. Molemmat tapahtuvat kuitenkin näkölento-olosuhteissa. Kilpataitolentäjillä on siivenkärjessä kolmiomaiset teräslankaiset "tähtäimet", joilla saadaan tarkasti vaaka-, pysty- ja 45-asteen linjat. Sakkoa kun tulee 10-0 arvosanaan yhden pykälän pudotus jokaisesta 5 asteen suunta- tai asentovirheestä (2,5 asteesta 0,5). Pystylinjalla pyörityksessä voi suuntaa seurata takaa näkyville tulevasta horisontista, mikäli tuntee sen tarkkaan, eikä kone pyöri kovin lujaa. Sen sijaan päinvastaisesta suunnasta, tavallaan "siiven alta" tulevasta horisontista sitä ei voi tehdä, koska kiintopiste tulee niin lyhyellä varoituksella esille, ettei pyörimisliikettä ehdi enää pysäyttää kohdalleen. Nykyaikaiset taitolentokoneet pyörivät noin 400 astetta/s pituusakselinsa ympäri. Tällöin ainoa keino suunnan määrittelemiseksi on kilpailuboksin seuraaminen olkapään ylitse maahan päin. Boksi on aina merkitty samalla tavalla, joten paikallistuntemusta ei tarvita. Tarvitaan vain vanha, klassinen hävittäjälentäjän niska ja kaula! Sen sijaan koneen pystyasennosta saa siivenkärjen sijainnista horisontissa hyvän vihjeen. Jos pyörimis- ja katsomissuunnasta riippuen siiven kärki alkaa nousta tai laskea horisontissa, merkitsee se sitä, että kone on ennen pitkää joko selällään tai mahallaan, jonka ennakolta korjaamiseksi on siis joko työnnettävä tai vedettävä eikä suinkaan käytettävä jalkaa.

Nykyaikaisella suihkukoneella lennettäessä on referenssin saaminen siivenkärjistä varsin vaikeata, koska ne ovat niin kaukana takana. Taaksepäin katsominen ja ehkä joku ohjaamoreferenssi ovat mahdollisia vaihtoehtoja. Olen nähnyt joissakin suihkukoneissa "peruutuspeilejä". Yleisesti ottaen asteen tarkkuudella lentäminen kuvailemissasi tilanteissa ei ole sotilaslentämisen tärkeimpiä haasteita.

OJ

[Jorma Laiho 448]

Kiitos Osmo !

Tämä vastasi erinomaisesti kysymykseeni, joka ehkä oli huonosti muotoiltu.

Mutta juuri tätä tarkoitin. Eli taitoa vaaditaan. Ja sitä kolmiulotteisen tilan hahmotuskykyä.

Tämä selitti myös hyvin nuo taitolentäjien tarkat liikkeet.

Jorma