Marko Rintanen

Parit Mersukuvat

34 viestiä aiheessa

Utin Ilmakilta ry:n Utin lentotukikohta 100-vuotta -näyttelyssä on esillä myös "Mersussa" käytetty konekiväärikamera.

 

Tässäkin ketjussa on useasti lainattu Jukka Vesen - Heimo Siiropää: "Utin koneet siipi maassa" -kirjaa. Jukka Vesen on jalostanut vuoden 2008 painosta huhtikuussa 2018 Utin Ilmakillan kustantamalla uusintapainoksella. Siihen on tullut lisää vanhojakin "kaputteja" ja aika-akseli on nyt 1918 - 1968. Utin koneet -käsitettä on tulkittu väljästi, joten kirjasta löytyy myös tapauksia, joissa vaikkapa vain määränpää on ollut Utti. Samalla sivumäärä on kasvanut 163:sta noin sadalla sisältäen nyt 201 tekstisivua + runsaasti numeroimattomia kuvasivuja. Kuvien laatua on myös paranneltu ensipainokseen verrattuna. Kirjaa voi ostaa  tulevana lauantaina 10.11. Suomen Ilmailumuseon ilmailukirjallisuuspäivillä Utin Ilmakillan myyntipöydältä. Jukka Vesen on myös paikalla, mikäli ostaja haluaa kirjaansa omistuskirjoituksen. Kirjan hinta on 25 euroa, josta painatuskulujen jälkeen jäävä siivu käytetään ilmailuperinnetyöhön, sillä Vesen on tehnyt osuutensa sydämellä eli kiintymyksestä ilmailuperinnetoimintaan.

MG45 kamera.jpg

MG45 kamera 2.jpg

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikan laittamasta kuvasta: tuo tuoppisarja tuli myyntiin joskus -90-luvulla, jos en aivan väärin muista.

Se on muuten siinä ja siinä ehtikö Dick itse aivan ehtiä lentää Fokkerilla. Viimeinen lento D.XXI:llä lennettiin Kauhavalla Ilmasotakoulussa 13.9.1948. Kadettimatrikkelissa mainitaan: ylioppilas 1947 ja ”MaaSK 33 1949-50”. 

Jukka

Muokattu: , käyttäjä: Jukka Nisula

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Dick'in sukulaiselta sain vielä neljä vanhaa diaa, joista teetin valokuvat. Tässä liitteenä yksi niistä, Pieksämäen asemalta. Huomasin just että kuva on tullut peilikuvana! Dick'in manttelin hihassa kapteenin arvomerkit, eli vuosi on..? Toinen liite on saksilla albumista leikattu vanha valokuva, olisiko MT-425?

FullSizeRender (92).jpg

FullSizeRender (93).jpg

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Dick Karlsson kävi kapteenikurssin 1955-56 ja erosi kapteenina 1959. Voisi olettaa kuvan otetun 1956-58.

Jukka

Muokattu: , käyttäjä: Jukka Nisula

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mersu taitaa olla MT-415, kun tätä vertaa Ilmavoimat sodan jälkeen kirjan sivulla 37 olevaan kuvaan. Kirjan kuvatekstissä sanotaan "HLeLv 31:n kone MT-415 talvisen maiseman yllä vuonna 1952. [kuva] M. Wikman".

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
14 tuntia sitten, Jukka Nisula kirjoitti:

Dick Karlsson kävi kapteenikurssin 1955-56 ja erosi kapteenina 1959. Voisi olettaa kuvan otetun 1956-58.

Jukka

Kadettimatrikkelin mukaan Karlsson ylennettiin kapteeniksi 1957. Kadettimatrikkeli ei kerro ylennyspäivää mutta perinteisesti ylennyksiä on jaettu lippujuhlapäivänä 4.6. ja itsenäisyyspäivänä 6.12. Kuva näyttäisi olevan kevättalvella otettu. Näillä perusteilla voisi olettaa sen olevan otettu maalis- huhtikuussa (toukokuussa?)1958.

Spekuloidaan vielä vähän lisää. Dickin vasemmalla puolella on oletettavasti hänen vaimonsa joka näyttäisi olevan aika juhlavasti pukeutunut. Dickin asusta ei voi oikein mitään päätellä. Voi olla mitä tahansa palvelus- tai juhlapuku. Onko hänellä jalassa saappaat? Vai voisiko olla ilmavoimien vanhan tummansinisen juhlapuvun housut, käytettiinkö niitä vielä -58?

Siis juhliin menossa? Mieleen tulee ilmavoimien vuosipäivä 6.3 (ilmavoimat 40v.!). Mutta miksi Pieksämäellä? Voisiko Dick ja vaimo olla lähdössä vuosipäivän juhliin Tikkakoskelle ja lapset jäämässä vasemmalla olevan mummon hoitoon?

Muokattu: , käyttäjä: Ari Wan
Lisäys.
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sain ystäväni kautta hänen serkultaan, eli tuon rautatieasemakuvan pikkupojalta oikaisun. Kuva on Kouvolan asemalta, ja kyltti kertoo että juna Pieksämäelle lähtee raiteelta 1. Kuvassa on Dick, vaimo ja lapset sekä vaimon äiti. Liitteenä kuva Kouvolan asemasta

 

kuva+26.jpg

Muokattu: , käyttäjä: Mika Laakso
lisätty liite
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään