Kirjoitettu Marraskuu 12, 2018 (muokattu) 33 minuuttia sitten, Olavi Uotila kirjoitti: No niin, päästiin asiaan. Tämäkin juttu on rahakysymys, jonka alle kaikki muu hautautuu. Myös päihtyneenä lentäminen. No niin, Ei tietysti vaadi suurta päättelyä, että liiketoimintaa harjoittaessa ollaan yleensä rahakysymysten äärellä, kuten useilla elämän eri osa-alueilla muutenkin. Jos luit kirjoitukseni (ja Tuomaksen kirjoituksen), käsitit varmaan, että Hentun malli oli se halparatkaisu, jolla saavutetaan ne lyhyen ajan säästöt ja pienemmät menot varsinkin lentoyhtiölle (kova juttu kvartaalitaloudessa). Hentun mallissa tehdään halvat puhallutukset sekä lennetään krapulassa ja väsyneenä lentoturvallisuuden kustannuksella, näin lyhyesti sanottuna. Asianmukaisen työterveyshuollon ja päihdeohjelman toteuttaminen hoitoonohjauksineen ja kuntoutuksineen tulee yhtiölle lyhyellä tähtäimellä paljon kalliimmaksi, mutta saattaa pitkällä aikavälillä tarkastellen (ainakin yhteiskunnan etu huomioon ottaen) olla kustannustehokkaampi vaihtoehto. Myös lentoturvallisuuden kannalta tämä vaihtoehto on paljon parempi. Eikai lentoturvallisuuden kannalta hyvä ratkaisu muutu huonoksi vain sen takia, että se suuressa kuvassa tulee lopulta kansantaloudelle myös halvemmaksi? Intiassa on jo valittu huonon turvallisuuskulttuurin halpalinja. Haluatko saman Suomeen, tai EASA-maihin? Muokattu: Marraskuu 12, 2018, käyttäjä: Tatu Koiranen Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 13, 2018 11/12/2018 at 16.51, Tuomas Reinikainen kirjoitti: Toistetaan hieman edellistä keskustelua.. Intiassa jäi vuonna 2015 puhallutuksissa kiinni 46 lentäjää, kun lentoja oli 2 miljoonaa. Nyt lentojen määrä on oletettavasti lisääntynyt, ja neljän vuoden aikana käryjä yhteensä 150. Käryjen määrä on siis pysynyt suhteellisen vakiona tai hieman laskenut, mutta niitä on siis ollut edelleen alle 0,002%:lla lennoista, joissa on vielä kaikilla enemmän kuin yksi lentäjä. Yksikin on toki liikaa, mutta kovin suuresta osuudesta ei puhuta. 150 tapausta on paljon, mutta jos mietitään että esim Finnairilla kahden edellisen tapauksen välissä taisi olla 14 vuotta, niin ei noita nyt ihan jatkuvasti tapahdu ainakaan täällä, missä puhallutuksia nyt vaaditaan. Nyt Finnairin kippari kärysi 1,5 promillen kännistä. Ainakin minulle jää epäilys, että paljon useammin on lennetty pienemmässä kaasussa, kun kukaan ei ole huomannut¹ humalatilaa tai ei ole halunnut tai uskaltanut raportoida sitä. Intian puhallutuksissa kiinni jääneistä ei minusta voi vetää mitään johtopäätöksiä Finnairin suhteen, koska Suomessa kattavia puhallutuksia ei tehdä! ¹) Koivulahden tapauksessa yksi ainoa sivullinen kertoi epäilleensä lentäjien olleen alkoholin vaikutuksen alaisena (onnettomuustutkintaraportin mukaan Hattisella oli ainakin 2 ‰ alkoholia veressään ja Halmeella 1,56 ‰). 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 14, 2018 Japanissa harkitaan ilmailuhenkilökunnan alkoholinkäyttöön liittyvien säädösten tiukentamista. Syynä on ilmeisesti kolme viimeaikaista tapausta, joihin liittyvät Skymark Airlines (rajatapaus), Japan Airlines ja ANA. Lainaa Skymark Airlines Inc. said Wednesday its 8:40 a.m. flight from Tokyo's Haneda airport to Sapporo in northern Japan was delayed for 23 minutes after alcohol was detected on the breath of the plane's American pilot. Japan's two largest airlines -- Japan Airlines Co. and All Nippon Airways Co. -- have been hit by similar alcohol issues recently, leading the government to consider tightening rules on drinking by aviation staff. Lainaa A JAL co-pilot was arrested by British police for being about 10 times over the legal limit under British aviation law after he drank the night before his London-Tokyo flight on Oct. 28, while an ANA pilot became unwell after drinking in Okinawa, causing flight delays on Oct. 25. Following the series of drinking incidents, the Ministry of Land, Infrastructure and Transport and Tourism has said it will set up a panel to strengthen regulations on drinking by aviation staff. https://english.kyodonews.net/news/2018/11/53325331be13-skymark-flight-delayed-after-pilot-tested-positive-for-alcohol.html Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 14, 2018 (muokattu) Trafissa ja Intiassa uskotaan sokeasti tekniikkaan, Japanissa taas uskotaan, että määräyksiä kiristämällä määräyksiä ei enää rikota. Mielenkiintoista. Muokattu: Marraskuu 14, 2018, käyttäjä: Tatu Koiranen Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 16, 2018 14.11.2018 at 17.29, Ilkka Mäkelä kirjoitti: Japanissa harkitaan ilmailuhenkilökunnan alkoholinkäyttöön liittyvien säädösten tiukentamista. Syynä on ilmeisesti kolme viimeaikaista tapausta, joihin liittyvät Skymark Airlines (rajatapaus), Japan Airlines ja ANA. Syyt ovat paljon laajempia, kertoo South China Morning Post Mikäli nuo luvut ovat tosia (JAL:n lentäjät kärynneet alkoholista 19 kertaa noin vuoden aikana), ongelma on laaja-alaisempi. Mielenkiinnolla odotan onko JAL miettimässä omia käytäntöjään uusiksi millä tavoin. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 16, 2018 1 tunti sitten, Jani Hyppänen kirjoitti: Syyt ovat paljon laajempia, kertoo South China Morning Post Mikäli nuo luvut ovat tosia (JAL:n lentäjät kärynneet alkoholista 19 kertaa noin vuoden aikana), ongelma on laaja-alaisempi. Mielenkiinnolla odotan onko JAL miettimässä omia käytäntöjään uusiksi millä tavoin. Tiedot näemmä täsmäävät sinänsä käytettyyn japanilaislähteeseen (The Mainichi), mutta on jossain määrin ehkä huvittavaa, miten ilmailun mallimaassa kiinassa kerrotaan siitä, kuinka huonosti homma japanissa toimii. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 16, 2018 Laitetaanpa se Mainichin juttu tähän : https://mainichi.jp/english/articles/20181115/p2a/00m/0na/003000c Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 17, 2018 Japan Airlinesin alkoholiin liittyviä "ehkäiseviä" toimenpiteitä ei tarvinnut kauan odottaa. Ne ovat siis yhtiökohtaisia, eivät ainakaan toistaiseksi viranomaisen vaatimuksia, yhden lentäjän jäätyä kiinni Lontoossa, ja melko radikaaleja. Ensinnäkin alkoholin nauttiminen kielletään 24 tuntia ennen lentoa. Toisekseen, kielto koskee myös oleskelua Japanin ulkopuolella. Kolmanneksi, yhtiö toimittaa kaikille asemille myös ulkomaille tarkemmat alkometrit. Neljänneksi, myös muu lentämiseen liittyvä henkilökunta tulee vähitellen alkomittausten piiriin. Lainaa Japan Airlines has investigated the incident and has submitted "key preventive measures" to the Japan Civil Aviation Bureau. "The co-pilot lacked an awareness on the effects of alcohol, including the time it takes to fully decompose it out of one's system," it said in its submission. Japan Airlines now requires pilots to abstain from drinking 24 hours prior to reporting for a flight from Japan. They are also banned from consuming alcohol during an on-duty stay both in Japan and overseas. As part of the proposed remedies, new breathalyser systems have been installed at Heathrow. They are expected to be rolled out to other overseas airports used by Japan Airlines by November 19. Cabin crew, mechanics, airport operations staff and ground handling crew will also be required to undergo a breathalyser tests when preparations are complete. https://www.abc.net.au/news/2018-11-16/japan-airlines-pilots-banned-from-alcohol-24-hours-pre-flight/10506688 Lontoossa kiinni jäänyt lentäjä vältteli kollegoitaan ja käytti hengitystä raikastavia suihkeita. Muu henkilökunta ei huomannut mitään, eikä sitäkään, että ko. lentäjä huijasi vanhanmalliseen alkometriin puhaltaessaan. Henkilökuntaa kentälle kuljettaneen bussin kuljettaja huomasi alkoholin hajun ja ilmoitti viranomaisille. Lainaa The report said the 42-year-old co-pilot had a breath freshener spray among his belongings on the day he was to help navigate the flight from London's Heathrow Airport to Haneda Airport in Tokyo. He was confirmed to have used the spray twice, once after a crew meeting at JAL's office at Heathrow and again after he boarded the aircraft, where he was ordered by a local security inspector to disembark for questioning by local police. The co-pilot was found to be 10 times over the legal limit in Britain on Oct. 28 and was placed under arrest. The man took and passed an earlier in-house breathalyzer test by not blowing fully into the device. However, the driver of the bus that drove the flight crew to their aircraft noticed the reek of alcohol on the co-pilot and contacted security officers. http://www.asahi.com/ajw/articles/AJ201811170044.html Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 30, 2018 Lontoossa kiinni jäänyt Japan Airlinesin lentäjä sai 10 kk vankeustuomion. Lainaa A Japan Airlines pilot who was found to be nearly ten times the legal alcohol limit for a commercial pilot was sentenced in London to a ten month prison term. Katsutoshi Jitsukawa was scheduled as first officer on a JAL flight to Tokyo Haneda on October 28, but a breath analysis carried out about an hour prior to departure gave an over-limit reading and he was removed from the aircraft and arrested. https://news.airwise.com/story/jal-pilot-jailed-for-being-drunk-on-duty Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 30, 2018 Tämä on kyllä varsinainen keskustelu joka tuntuu kiertävän melkoista kehäpäätelmän rinkiä. Tienvarsillakin voisi olla välähteleviä kameratolppia, joissa olisi alkometri. Ja ne välähtäisi riippumatta ajeletko ylinopeutta, jos et puhalla niin sakko tulee ja kortti menee. Tälläkin kätevällä keinolla turvallisuus paranisi kuin itsestään? Olen ajokortin omistanut eri moottorilla kulkeviin härveleihin jo yli 15 vuotta, enkä ole joutunut puhallusratsiaan itseasiassa kertaakaan. Olen sentään niitä vielä yli 10 vuotta takaperin nähnyt sentään olevan, en enää vuosikausiin. Kristallipallossani ei ole tuota tilastofaktaa, väitän foliohatustani vedettynä ettei liikennetilastot osoita radiakaalia muutosta suuntaan tai toiseen, kiinnijäämiset toki ovat voineet vähentyä. Se taas tilastomuuttuja vain. Tilastomatikalla kiinnijäämisriski on olematon, mutta taloudellinen riski onnettomuustilanteessa eeppinen kuljettajalle yhä, syyllinen on se päihtynyt vaikka vastapuoli olisi rattiin nukahtanut, eikä vakuutuskaan korvaa enää. Rationaalinen, kuten lentäjiä voisi kenties pitää yleisesti (ellei lasketa erästä Pulun siipiveikkoa), toimija kuitenkin poimii vaikka kentälle työmatkapyöräillessään sieniä syksyn kunniaksi ja popsii niitä briiffauksessa, sekä puhaltelee kirkkaat nollat, vaikka olisi pihalla kuin lumiukko. Ja sitten trippi jatkuu sinne taivaan sineen, sekä kaikki on onnellisia kun oli ne pakkopuhallutukset. Parempi vaihtaa simulaattoritunnit säästösyistä kotisohvalle e-learningiin, niin säästöillä investoidaan alkoportteihin... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 30, 2018 Japanissakin tämä on rahakysymys, vaikka totaalisen eri muodossa. Koska yhtiön lentäjä sai vankeustuomion, Japan Airlinesin presidentti alentaa palkkaansa 20 % kolmen kuukauden ajaksi. Toinen huipputason johtaja alentaa palkkaansa 10 % niinikään 3 kk ajaksi. Johtajien palkanalennukset yhtiön maineen kärsittyä kolauksen eivät kuulemma ole Japanissa epätavallisia. Lainaa Japan Airlines president Yuji Akasaka will take a 20% reduction for three months, after the “very intoxicated” first officer Katsutoshi Jitsukawa was sentenced on Thursday. A senior managing executive officer, Toshinori Shin, will see his pay packet cut by 10% over the same period from December, the airline said. Unlike in the UK, it is not rare for Japanese executives to take pay cuts after a scandal. https://www.belfasttelegraph.co.uk/news/uk/japanese-airline-bosses-take-pay-cut-after-drunk-pilot-jailed-37581778.html Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 26, 2018 Japanissa linjaa kiristetään edelleen. Viranomainen alkaa maaliskuusta lähtien vaatia, että kotimaisten yhtiöiden pilotit puhallutetaan myös lennon jälkeen, jotta mahdollinen huijaus ennen lentoa ja lennon aikainen ryypiskely saadaan havaittua. Kaikille japanilaisten yhtiön lentäjille tulee vaatimus, jonka mukaan alkoholia ei saa olla hengitysilmassa laisinkaan. Ulkomaisten yhtiöiden pilotit saattavat joutua satunnaistarkastuksiin. Ulkomaisille piloteille on sentään asetettu maksimiraja (0,09 mg alkoholia per litra hengitysilmaa). Lainaa The transport ministry will require domestic airline pilots to undergo post-duty alcohol tests to ensure they have not cheated in the pre-boarding screening process or consumed booze during the flights, an interim report showed Dec. 25. The measure will start by the end of March. The ministry has been considering new rules since a co-pilot for Japan Airlines Co. was arrested at Heathrow Airport in London in October after failing a sobriety test before a flight to Tokyo. He had apparently cheated on an in-house breath-alcohol test also attended by his colleagues. Pilots employed by foreign airlines and those who fly private aircraft will not be subject to the mandatory alcohol tests, but they may face unannounced testing during the ministry's on-the-spot inspections. The ministry has already announced a blanket guideline that limits all pilots, including those working for foreign airlines and those licensed to fly only private aircraft, to 0.09 milligram of alcohol per 1 liter of breath. But the rules will be stricter for pilots of the 67 domestic airlines. They will be prohibited from flying if any trace of alcohol is detected in the tests. http://www.asahi.com/ajw/articles/AJ201812260029.html Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 26, 2018 1 tunti sitten, Ilkka Mäkelä kirjoitti: Japanissa linjaa kiristetään edelleen. Viranomainen alkaa maaliskuusta lähtien vaatia, että kotimaisten yhtiöiden pilotit puhallutetaan myös lennon jälkeen, jotta mahdollinen huijaus ennen lentoa ja lennon aikainen ryypiskely saadaan havaittua. Kaikille japanilaisten yhtiön lentäjille tulee vaatimus, jonka mukaan alkoholia ei saa olla hengitysilmassa laisinkaan. Enää puuttuukin pitkien lentojen lennonaikainen puhallutus.. no hyvä, että nyt ilmailun päihdeongelma on sitten ratkaistu, mitä nyt kaikki muut päihteet paitsi alkoholi jäivät ilman huomiota... 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 27, 2018 12/26/2018 at 14.26, Tatu Koiranen kirjoitti: Enää puuttuukin pitkien lentojen lennonaikainen puhallutus.. Tämäkin on jo ehditty huomioida. Japan Airlinesin lentoemäntä jäi kiinni Tokio-Honolulu-lennon aikana, koska hänen hengityksessään huomattiin alkoholin haju. Lentoemäntä puhallutettiin lennon aikana kahteen otteeseen ja arvot ylittivät yhtiön sallitun rajan molemmilla kerroilla. Ennen lentoa suoritettu testi näytti nollaa. Viranomaiset päättelivät tästä, että alkoholia oli nautittu työaikana. Tutkijat löysivät roskien joukosta tyhjän samppanjapullon, jota ei ollut tarjoiltu asiakkaille. Lentoemännälle tulevaa mahdollista rangaistusta ei kerrota. Sensijaan lentoyhtiön johtaja ja matkustamopalvelun johtaja alentavat jälleen palkkaansa jonkin verran tapauksen johdosta. Lainaa A Japan Airlines (JAL) flight attendant will be penalized for drinking on duty, the company announced Tuesday, following an internal investigation. The investigation was conducted following the 46-year-old unnamed female attendant failing two breathalyzer tests during a flight from Tokyo to Honolulu, Hawaii, on Dec. 17. The tests were carried out onboard after her co-workers smelt alcohol on her breath and reported her to the authorities. The test results came back positive for 0.15 and 0.1 mg of alcohol, both of which violated JAL's set alcohol limit of 0.10 mg. However, similar tests taken before she boarded the plane detected no traces of alcohol. The authorities deduced from the results that the attendant had consumed alcohol while on duty. https://www.ibtimes.com/flight-attendant-got-drunk-champagne-while-duty-2745896 Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 27, 2018 26.12.2018 at 14.26, Tatu Koiranen kirjoitti: Enää puuttuukin pitkien lentojen lennonaikainen puhallutus.. no hyvä, että nyt ilmailun päihdeongelma on sitten ratkaistu, mitä nyt kaikki muut päihteet paitsi alkoholi jäivät ilman huomiota... Mutta Tatu,askel askeleelta parempaan päin kuitenkin.Eikä tämä ole trolli,vaan tätä mieltä olen minä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla