Petri Lehtovirta

Käsimatkatavarat tukkivat matkustamot

36 viestiä aiheessa

Suomen Kuvalehti kertoo artikkelissaan dilemmasta, joka on aiheutunut lentoyhtiöiden muutettua edullisimpien lipputyyppien ruumaan laitettavat matkatavarat maksullisiksi:
 

Lainaa

Käsimatkatavaroiden määrä lentokoneiden matkustamoissa on kasvanut selvästi viime vuosina. Kasvu on ollut voimakkainta työmatkareiteillä sekä lyhyillä kaupunkilomakohteisiin suuntautuneilla lennoilla.
Käsimatkatavaroiden määrä on kasvanut suhteessa enemmän kuin ruumamatkatavaran on vähentynyt. Eli nähtävissä on muutos asiakkaiden käyttäytymisessä.

Lainaa

Käsimatkatavaroista aiheutuneet myöhästymiset ovat lisääntyneet.Yleensä niiden kesto on noin 5-10 minuuttia. Tästä saattaa kuitenkin tulla kerrannaisvaikutuksia, jos lento esimerkiksi menettää lennonjohdon määrittelemän lähtöluvan, jolloin minuutteja tulee mahdollisesti paljonkin lisää. Käsimatkatavaroiden siirtely aiheuttaa kuluja myös henkilöstöpuolella.

Lainaa

 

Osa lentoyhtiöistä on jo päättänyt reagoida ongelmaan.

Esimerkiksi irlantilainen halpalentoyhtiö Ryanair päätti syksyllä muuttaa maksullisiksi kaikki käsimatkatavarat, jotka eivät mahdu edessä olevan istuimen alle.

 

suomenkuvalehti.fi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä on yksi niitä ikuisuuskysymyksiä. Jos alan yksilöidä syitä käsimatkatavaraongelmaan, niitä on ainakin se, että talviaikaan ihmisillä on normaalien käsimatkatavaroiden lisäksi talvivaatteet. Toiseksi moni pelkää tavaroidensa särkyvän ruumassa ja siksi he pyrkivät viemään ne käsimatkatavarana. Kolmanneksi moni haluaa kiirehtiä määränpäässä terminaalista ulospääsyä kun ei tarvitse odotella ruuman laukkuja. Neljänneksi monta kertaa maahenkilöstö ei ole tarpeeksi tomerana käsimatkatavaroiden suhteen kun matkustajat tulevat koneeseen. Viidenneksi varsinkin naiset luulevat, että heidän kaikki kolme rättikauppojen ostoslaukkua lasketaan yhdeksi meikkilaukuksi, jota heidän mielestään ei pitäisi laskea vielä edes käsimatkatavaraksi. Ne tulevat lisäksi. Kuudenneksi moni matkustaja asettaa vieläkin laukkunsa pitkittäin eikä poikittain. Seitsemänneksi koneita tilataan aina vaan ohuemmilla penkeillä tai jätetään keittiö tai vessa pois tavoitteena saada enemmän penkkejä huomioimatta sitä, ettei se hattuhyllytila siitä mihinkään kasva. Kahdennanneksi ovat vielä lapsiperheet. Sylilapsella ei ole omaa penkkiä, mutta tavaraa senkin edestä. Ei ihme, että lentävä henkilöstö on ärsyyntynyt, kun nämä myöhästymisen syyt hyvin helposti pyritään laittamaan heidän piikkiin.  

Seppo

Muokattu: , käyttäjä: Seppo Kolehmainen
2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

itsellä on käsimatkatavaroina lähinnä kameraa ja tietokonetta ja akkua, sen verran, että 5 kg raja tulee vastaan että napsahtaa.. 8 kg tota tavaraa suunnilleen on laukun kanssa, jos on sellanen reissu että sitä tarvitsee. Syynä ei kuitenkaan ole särkymisongelma, pakkaaminen fiksusti matkalaukkuu ei olisi mikään ongelma optiikan kanssa. Sen sijaan ongelma tulee siitä, että jos laukun arvo on vaikkapa 5 tonnia ja se katoaa tai vaikkapa vahingoittuu täydellisesti jäätyään traktorin alle, siitä maksetaan korvausta noin tonni.

Muokattu: , käyttäjä: Tatu Koiranen
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös matkatavaroille saa hankittua vakuutukset lentoyhtiöiden vastuurajaakin suuremmille arvoille? Saattaahan kamera tms. rikkoutua, kadota tai tulla varastetuksi matkalla muutenkin kuin lentokuljetuksen aikana ja vakuutukset kannattaisi hankkia arvotavaroille jo senkin vuoksi.

Muokattu: , käyttäjä: Matti Hyötyniemi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
29 minuuttia sitten, Matti Hyötyniemi kirjoitti:

Eikös matkatavaroille saa hankittua vakuutukset lentoyhtiöiden vastuurajaakin suuremmille arvoille? Saattaahan kamera tms. rikkoutua, kadota tai tulla varastetuksi matkalla muutenkin kuin lentokuljetuksen aikana ja vakuutukset kannattaisi hankkia arvotavaroille jo senkin vuoksi.

Saa hankittua, mutta yleiset matkatavaravakuutukset eivät kata "arvotavaran" katoamista ruumaan laitetuista matkatavaroista. Jos kamera pöllitään hotellihuoneesta, vakuutus korvaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suurin syy miksi minä pakkaan kaiken käsimatkatavaraksi, jos vaan mahdollista, on "CDG-ilmiön" välttäminen. Vaikka saisi kaikki korvaukset ja hyvitykset edes tilapäisesti eksyneen laukun takia, matka on silti enemmän tai vähemmän pilalla. Vain laukusta itse koko matkan kiinni pitäen voin olla varma että se ei katoa.

Kai matkustajat saataisiin oppimaan että matkustamoon yksi laukku eikä yhtään enempää, kun kerran matkustamoon tuotavien sallittujen ja kiellettyjen esineidenkin lista on saatu toimimaan. 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Käsimatkatavaroiden määrä on ollut ja tulee olemaan ongelma niin kauan, kunnes homma saadaan toimimaan samaan tyyliin kuin Jaakon mainitsema sallitut / kielletyt esineet. Ymmärrän kyllä esim Tatun huolen kamerastaan tai tietokoneesta. Mutta kun katselee ympärille eri kentillä kuinka paljon ihmiset raahaavat koneeseen tavaroita, niin aina rupeaa ketuttamaan.

Jos tilanne olisikin kuten joillain halpalentoyhtiöillä, että yksi max määrätyn kokoinen käsimatkatavara ja loput ruumaan niin avot. Ja se kabiiniin tuleva kontrolloidaan aina portilla. No nyt koneeseen kuskataan sisälle kasseja, pussukoita, kameralaukkuja, tietokonelaukkuja, selkäreppuja, rinkkoja you name it. 

Joka kerta kun lennän Tampere-Pirkkalasta joko Arlandaan tai Helsinki-Vantaalle menee käsimatkatavaroiden kanssa niin helkkaristi aikaa. Ihmiset ilmeisesti kuvittelevat että ATR:n tilat ovat yhtä isot kuin jonkun ison Airbussin. Oma kabiinikokoinen perässähinattava riittää omille keskimäärin kolmen yön työreissuille hyvin. Jos tarvitsen syystä eli toisesta enemmän rompetta, laitan ison laukun ruumaan.

Ei se matkalaukun odottaminen määränpäässä yleensä ole niin iso juttu ettei sitä kestä. Ja koska joku vaatekappale on aina käsitavaroissa, niin ruumassa olevan eksyminen jne ei niin pahasti rassaa. Sitten ostetaan mitä tarvitaan ja matkavakuutus korvaa. Tatulle vinkiksi, että kannattaa ottaa matkavakuutus, joka korvaa muutakin kuin kalsarit.Se maksaa mutta ainakin omalla kohdalla työnantaja maksaa, koska haluaa minun matkustavan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
12/6/2018 at 14.18, Harri Mattila kirjoitti:

Ei se matkalaukun odottaminen määränpäässä yleensä ole niin iso juttu ettei sitä kestä. Ja koska joku vaatekappale on aina käsitavaroissa, niin ruumassa olevan eksyminen jne ei niin pahasti rassaa. Sitten ostetaan mitä tarvitaan ja matkavakuutus korvaa. Tatulle vinkiksi, että kannattaa ottaa matkavakuutus, joka korvaa muutakin kuin kalsarit.Se maksaa mutta ainakin omalla kohdalla työnantaja maksaa, koska haluaa minun matkustavan.

Olemassa oleva vakuutus maksaa matkatavaravahingot 6000 euroon saakka, mutta vakuutusehdot rajaavat seuraavasti:

"Yleisissä kulkuneuvoissa arvoesineet tulee kuljettaa käsimatkatavarana. Arvoesineiksi luetaan muun muassa korut, jalometalliesineet, turkikset, arvokokoelmat ja taide-esineet."

Voisihan sitä tietysti vielä tiedustella tarkennusta siihen, minkä arvoista optiikkaa vakuutusyhtiö pitää arvoesineenä, mutta jos turkiksia yleisesti ottaen pidetään arvoesineinä, niin eikö parin tonnin mööpeleitä sitten... toisaalta tuossa listassa ei ole mainittuna arvokasta tekniikkaa/elektroniikkaa millään tavalla. hmmm... Toki siinäkin tapauksessa, että vakuutus korvaa, tekee vakuutusyhtiö messevät ikävähennykset. Hyväkuntoinen 5 vuotta vanha optiikka säilyttää jälleenmyyntiarvonsa "katukaupasssa" aika eri tavalla kuin vakuutusyhtiön laskelmissa. Tämä ei ole ongelma yleensä tyypillisissä esinevahingoissa, joissa laite vaurioituu (koska korjauskustannukset voivat sentään jäädä alle vähennysten), mutta tästä tulee iso (ainakin kallis) on ongelma silloin, kun tavara katoaa kokonaan. Edellä mainittiin jo CDG-ilmiö, siihen kuuluu myös se, että CDG:lle katoavista/jumiutuvista laukuista varastetaan tavaraa, näin kävi itselle viime vuonna kun laukku hukkui kentälle vajaaksi viikoksi. Likaiset kalsarit eivät olleet kelvanneet, mutta arvokkaampi tavara kyllä.

Muokattu: , käyttäjä: Tatu Koiranen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suurien käsimatkatavaroiden kuljettaminen ei todellakaan ole mitään herkkua. Positiivinen ratkaisu, kaiken kieltämisinnon sijasta olisi, että lentoyhtiöt alkaisivat tarjoilemaan "delivery at aircraft"- tyyppistä palvelua. Siinä matkalaukku luovutettaisiin joko bag-drop- pisteessä tai koneen ovella ja toimitettaisiin sitten siinä takaisin asiakkaalle koneen ovella sen saavuttua kohteeseensa. Joskus suurikokokoisia käsimatkatavaroita kohdellaan näin, mutta tiedossani ei ole yhtään yhtiötä, joka tekisi asiasta systemaattisempaa. Jos näin toimittaisiin, niin se tärkein argumentti kaiken ottamisessa kabiiniin, eli vättyminen pitkiltä odotuksilta matkatavarahihnan äärellä, jäisi pois. 

 

Timo

Muokattu: , käyttäjä: Timo Partanen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
22 minuuttia sitten, Timo Partanen kirjoitti:

Suurien käsimatkatavaroiden kuljettaminen ei todellakaan ole mitään herkkua. Positiivinen ratkaisu, kaiken kieltämisinnon sijasta olisi, että lentoyhtiöt alkaisivat tarjoilemaan "delivery at aircraft"- tyyppistä palvelua. Siinä matkalaukku luovutettaisiin joko bag-drop- pisteessä tai koneen ovella ja toimitettaisiin sitten siinä takaisin asiakkaalle koneen ovella sen saavuttua kohteeseensa. Joskus suurikokokoisia käsimatkatavaroita kohdellaan näin, mutta tiedossani ei ole yhtään yhtiötä, joka tekisi asiasta systemaattisempaa. Jos näin toimittaisiin, niin se tärkein argumentti kaiken ottamisessa kabiiniin, eli vättyminen pitkiltä odotuksilta matkatavarahihnan äärellä, jäisi pois. 

 

Timo

En tiedä mikä käytäntö heillä on nykyään, mutta Ryanairilla oli ennen viimeisimpiä uudistuksia tämmöinen käytäntö perässä vedettävien laukkujen suhteen, ainakin täällä Riiassa. En ole FRllä lentänyt muutoin kuin ex-RIX joten en osaa sanoa kuinka laaja tämä toimintatapa on ollut. 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuota "Delivery at aircraft"-palvelua käyttävät ainakin LOT ja SAS kun lennetään CRJ-kalustolla. Toimii kuin junan vessa ennen vanhaan ja matkatavarat eivät tuki matkustamoa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
1 tunti sitten, Harri Mattila kirjoitti:

Tuota "Delivery at aircraft"-palvelua käyttävät ainakin LOT ja SAS kun lennetään CRJ-kalustolla. Toimii kuin junan vessa ennen vanhaan ja matkatavarat eivät tuki matkustamoa.

Itse suhaan SAS:silla paljon Helsinki-Arlanda väliä. Tuo "Delivery at aircraft" on aivan ehdoton ratkaisu. Itse laitan aina sinne kabiinilaukun ja otan sisään hyllylle pienen läppärirepun.

Kukaanhan ei pääse koneesta ulos, ennen kuin laukut on nostettu kärryyn  portaiden viereen odottamaan. Ei siis mitään syytä viedä niitä sisään. Mitenkään ikä- tai sukupuolirasismiin sortumatta, niin keski-ikäiset business naiset tuntuvat kuitenkin pääsääntöisesti ottavan laukkunsa sisään hyllylle ängettäväksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Samaa tekevät amerikkalaiset syöttölentoyhtiöt. Samaa mieltä, että on aivan ylivoimainen ratkaisu. Koneeseen noustessa annetaan laukku / laukut koneen ovella kuormaushenkilöstölle, laukut viedään ruumaan omana "kasanaan", koneen laskeuduttua tämä laukkulasti puretaan ensimmäisenä, tuodaan samantien koneen ovelle ja matkustajat ottavat pois lähtiessään omansa ja jatkavat matkaa. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Seppo 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jo Finaviationin aikaan, eli ennen 1999, Saabeissa käytettiin tuota systeemiä matkustamolaukkujen kanssa, jos kone oli tulossa varsin täyteen. Laukut portaiden luona olevaan kärryyn ja siitä sitten taas mukaan perillä. Toimi ihan hyvin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toimii hyvin kieltämättä, mutta tuossakin on riskinsä, jolle ei ainakaan vielä ole tehty mitään(miksei?). Siinä missä ruumatavaraksi alunperinkin lähtöselvitetty matkalaukku käy ruumatavaran turvapisteiden läpi, ei se portilla ruumaan siirrettävä veska enää käy missään turvatarkastuksessa. Ruuma- ja käsimatkatavaroita koskee eri säännöt. Esimerkiksi litium-akkuja saa kuljettaa käsimatkatavaroissa muttei ruumatavaroissa. Vaikka matkustajalta portilla kysytäänkin laukun sisällöstä, voi matkustaja erehtyä (tai tahalleen; esim. matkustaja ei jaksa kantaa yksittäistä powerbankkiaan taskussa) sanomaan ettei laukussa ole esim. power bankkia. Ei olisi eka kerta, kun litiumakku syttyy tuleen ihan itsestään koneessa. Tästä syystä power bankit ovat kiellettyjä ruumassa, mutta kuka tätä kykenee edes valvomaan porttilaukkutapauksissa? Uskon, että muutama vuosi sitten tilanne oli eri, kun power bankit olivat harvinaisempia, mutta nykyään yhä useammalla on semmoinen ja niitä saa kiinasta tilattua muutamalla eurolla kotiin. 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nuo "delivery at aircraft" toimi pikkukoneilla ihan kivasti, lukemattomia kertoja tuli hyödynnettyä. Silloin ei käytetty matkustajasiltaa. Mutta A320/B737 tai vastaava n. 120 - 200 pax kone laajarunkokoneista puhumattakaan matkustajasillan kautta ei taida toimia. Porteilla ei löytyne tilaa tuollaiselle toimenpiteelle eikä useimmiten konstia raahata ne laukut lähdössä alas ja tullessa ylös. Ainakin kääntöaika kasvaisi entisestään, ja vaihtomyöhätymiset lisääntyisivät. Varmaan muitakin ongelmia olisi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnairkin kun otti maksavan matkatavaran käyttöön muiden halpiksien tapaan niin olisi kai voinut tietää mihin asia johtaa. Yllättäen kyllä Finnairille tulee aina yllätyksenä kaikki minkä muut ovat jo kokeneet.. HaH. Suurin ongelma nassekerhossa lienee Platina-asiakkaat jotka tähän saakka ovat saneet tehdä mitä vaan mutta nyt tulee ensimmäinen raja. No sehän ei ole kivaa tietenkään "punaisen maton" matkustajille vaan se on seuraus ylimielisyydestä. Tänäpänä kun alimman lippuluokan matkustaja vie liian suuren laukkunsa lähtöportille ei siitä tarvitse maksaa... se viedään ruumaan ihan kuten mikä vaan  laukku.... lähtöselvityksessä se toki maksaa ... elämä on, ja kokoomus,

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
7.12.2018 at 21.47, Pentti Köylijärvi kirjoitti:

Nuo "delivery at aircraft" toimi pikkukoneilla ihan kivasti, lukemattomia kertoja tuli hyödynnettyä. Silloin ei käytetty matkustajasiltaa. Mutta A320/B737 tai vastaava n. 120 - 200 pax kone laajarunkokoneista puhumattakaan matkustajasillan kautta ei taida toimia. Porteilla ei löytyne tilaa tuollaiselle toimenpiteelle eikä useimmiten konstia raahata ne laukut lähdössä alas ja tullessa ylös. Ainakin kääntöaika kasvaisi entisestään, ja vaihtomyöhätymiset lisääntyisivät. Varmaan muitakin ongelmia olisi.

Ei se isommissa koneissa enään toimi. Menee kuitenkin aikaa ennen kuin saadaan nämä "delivery at aircraft" -laukut koneesta ulos vaikka olisikin erikseen bulkissa. CRJ:ssä kuitenkin ruuman ovet ovat siinä kabiinin oven vieressä joten helppo toteuttaa tuo systeemi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitähän lentoasemien myymälät tästä tuumivat jos käsimatkatavaroiden määrään puututaan tarkemmin tai niistä aletaan perimään maksua? Monet kuitenkin ostavat lentoasemien myymälöistä tavaraa ja vievät sitten sen muovikassin vielä sen oman matkalaukun lisäksi käsimatkatavaroihin ja joskus se muovikassi on niin paksu, ettei se mahdu edessä olevan istuimen alle matkalaukun kanssa, joten se on laitettava hattuhyllylle. Lentoyhtiöillä ja lentoasemilla on tässä tavallaan omakin lehmä ojassa, niissäkin varmaan halutaan, että ihmiset ostaisivat mieluiten lentoasemalta sitä kaikkea rojua mitä vievät tuliaisina kotiin tai itselle. Tokihan varmaan lentoyhtiöt haluavat, että ihmiset ostaisivat tuliaisensa mieluiten koneesta, mutta vieväthän nekin tavarat sitä tilaa koneessa ja ei lentoyhtiötä varmaan haittaa jos ihmiset ostavat myöskin lentoasemilta tuliaisensa yms. ja käyttävät niitä palveluita, koska onhan se myös heillekin eduksi. Jos lentoyhtiöt noudattaisivat tarkemmin tätä vain yhden sallitun käsimatkatavaran sääntöä, niin olisihan se heiltäkin tavallaan omiin muroihin kusemista.

Mutta tosiaan kyllä tuo käsimatkatavaroiden tilan vieminen on todellakin kasvava ongelma ja olen siihen monesti itsekin törmännyt kun monet ovat joutuneet jättämään sen kabiiniin aikomansa käsimatkatavaran portille kun kabiini on tullut täyteen käsimatkavaroita ja kone on myöhästynyt tämän takia. Usein otan sen yhden laukun käsimatkatavaroihin ja laitan sen edessä olevan istuimen alle, ei ongelmaa. Talvella talvivaatteet kulkevat sylissä tai jos mahtuu niin laitan sen edessä olevassa istuimessa olevaan "naulaan". Mutta esim. Norwegianin B737-800/MAX koneissa on kyllä erittäin vähän tilaa istuinpaikoilla, eli jos laitat sen talvitakin vielä siihen naulaan, niin kyllähän se vie jonkin verran tilaa vieruskaverilta, joten talvitakkia joutuu usein pitämään sylissä.  

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lensin äsken Norwegianin Boeing 737 MAX 8:lla Helsingistä Rovaniemelle. Ennen koneeseennousua lähtöportilla kuulutettiin, että koska kone on melko täynnä, niin koneeseen voidaan ottaa yhteensä 45 käsimatkatavaraa ja loput joudutaan laittamaan ruumaan.

Kysyin koneessa lentoemännältä syytä tällaiseen rajoitukseen. Hän selitti sitä koneen erilaisella konfiguraatiolla, jossa pelastautumisvälineet vievät tilaa matkatavarahyllyiltä. Huomasinkin, että koneen yhteensä 30 matkatavaralokerosta neljä oli varattu pelastuslautoille.

Ymmärrän kyllä käsimatkatavaroiden määrän rajoittamisen, mutta 45 kappaletta tuntuu aika pieneltä. Istuinten jalat olivat sellaiset, että ainakin ikkuna- ja keskipaikalle mahtui penkin alle maksimikokoinen käsimatkatavara ja käytäväpaikalle hieman pienempi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eiköhän se iso kuva asiasta ole se, että pakko on jotain tehdä. Tilanteen paheneminen on mennyt jo niin pitkälle, ettei ole muuta keinoa. Olen seurannut tilannetta muutaman vuosikymmenen ja monta kertaa ihmetellyt itsekseni, että pakko on kohta panna stoppi tälle käsimatkatavaravillitykselle. Varsinkin miehet ovat kyllästyneet lentoyhtiöiden harjoittamaan sukupuolirasismiin, koska naisille sallitaan useampi käsimatkatavara kuin miehille. Tämä nyt vaan ei käy tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Toiseksi on syntynyt sellainen rälssi, joka katsoo oikeudekseen tuoda matkustamoon puolenkymmentä pussukkaa talviturkkinsa lisäksi ja olettaa itsestäänselvästi, että ne kaikki mahdutetaan, jos ei oman istuimen kohdalle niin rosvoamalla naapurin hattuhyllytilasta.

Seppo   

6 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kunpa ihmiset pikkuhiljaa ymmärtäisivät, ettei rojun ja roinan ostaminen ja tunkeminen ahtaaseen koneeseen ole mikään onnen orgasmi. Mutta, tuntuu vain kiihtyvän tämäkin kulutusmuoto. Lentolippujen hinnat lienevät liian alhaiset, koska säästöä käytettään kulutuksen lisäämiseen. Mikä onkaan elämässä tärkeää, ja mikä vähemmän tärkeää?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko ongelmaa oikeasti edes olemassa? Kyllähän siellä koneessa kaikenlaisia määriä rojua näkee ja porukka yrittää niitä johonkin ahtaa, mutta entäs sitten? Ilmeisesti kaikki matkustajat ovat käsimatkatavaroineen perille päässeet.

Koko asiahan on pelkästään potentiaalinen bisnes, jonka Ryanair on jo hoksannut. Toki muutkin siinä mielessä, että priority boarding maksaa ja sillä pääsee valitsemaan paremman paikan laukulleen. Seuraavaksi joku hoksaa rajata käsimatkatavarat siten, että pikkukassin lisäksi vain yhtiön omasta taxfreestä ostetut ovat sallittu ja niitä voi ottaa rajattomasti. Ja siitä se bisnes taas kehittyy.

Eikö olisi myöskin aika helppo tehdä hiukan pienemmät niistä matkatavaralokeroista ja laittaa ne kaikki myyntiin. Jokainen matkustaja saisi ostaa niin monta lokeropaikkaa kuin haluaa. Samoin talvivaatteille voisi olla narikka, sehän on maksullisena palveluna jo tuttu muista yhteyksistä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siirrytään karvalakkimalliin. Matkustamon sisälämpötila näillä pohjoisen reiteillä lokakuusta huhtikuuhun max. 12 asteeseen, niin on hattuhyllyillä tilaa;)

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään