Kirjoitettu Tammikuu 17, 2019 Ihan pakko nyt turhan tarkkuuttani todeta, että koneiden tunnusten korrekti muoto Ilmavoimissa on PE-301, ei Pe. Turhaa nipotusta ehkä jonkun mielestä. Mielenkiintoisia tarinoita. 3 henkilöä tykkäävät tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 19, 2019 (muokattu) Otin näytteeksi tsekkiläisestä ilmailulehdestä Pe-3/PE-301 tapahtumapaikan kartan. Pe-3(PE-301) ilmataistelu käytiin Karsikkoniemen seutuvilla. Hammasjärven päällä oleva pääkallo, koitui toisen saksalaisen mersukoneen ilmatappioon ja lentäjän Erich Frobösin kuolinpaikaksi. Pe-3(PE-301) teki päätöksen pakkolaskusta Puuniemeen. Puuniemestä lentäjät arvelujen mukaan kävelleet Naamajärvelle ja olivat todennäköisesti ottaneet omin luvin venee Kuuvan Matilta ja soutaneet Papinsaareen. Sieltä löydetty vene oli vedetty kauas maalle ja peitetty risuilla. Tästä eteenpäin jäljet miehistä lopuneet. Edessä ollut 18 vuorokauden patikkamatka Neuvostoliittoon. Miinakenttä koitui toisen kohtaloksi, mutta toinen selvisi miinakentistä hengissä. Huom! Kartassa näkyvää maantietä ei ollut 1940 luvulla!! Tie valmistui 1969 autolla ajettavaksi polkutieksi, välillä Kaamanen-Sevettijärvi. Tie Näätämöön valmistui 1970 luvulla. Tietä parannettin 1979-85. Tie kokonaan päällystetty 1993. Muokattu: Heinäkuu 3, 2024, käyttäjä: Erkki Hakkarainen Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 19, 2019 SA-arkisto kuvat päivänä 1.7-44 näkyy savu kun koneet palavat Lappeenrannassa. 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 22, 2019 13.1.2019 at 12.46, Jukka Nisula kirjoitti: Tein yhdessä tuttuni Pentti Salon, jonka kotitalo oli aivan Kauhavan kentän päässä, jutun PE-211:stä ja sen kohtalosta Ilmailumuseoyhdistyksen Feeniks-lehteen joitakin vuosia sitten. Kyllä se kone sieltä Kauhavan kentän reunalta vähin äänin purettiin osiksi ja koneenraato hävisi vähän vaivihkaa. Kuulemma syöksyjarruja löytyi muistaakseni istuinpenkkeinä jostakin puutarhasta Kauhavalta jne. Voin kyllä laittaa jutun tänne foorumillekin. Jukka Kauhavalla Lentoteknillisessä Koulussa opetusvälineenä olleen PE-211:n lopullinen kohtalo alkoi kiinnostamaan niin paljon että Kansallisarkistoon piti lähteä arkistomateriaalia penkomaan. Mutta kuten jo Feeniksin kirjoituksessa todetaan, on Lentoteknillisen Koulun asiakirjat vähissä eikä niistä vähäisistä mitään asiaa edistävää tietoa löytynyt. Lehdessä kerrottua aikalaisen arvelua koneen myynnistä romuksi kesälomien aikana kun henkilökuntaa oli vähän paikalla, en pidä uskottavana. Puolustusvoimat piti tarkkaa kirjaa myytävästä lentokonemateriaalistaan ja oltiin hyvin tietoisia Kauhavan PE:stä. Varsinkin lentokonealumiini oli romutusliikkeiden haluamaa materiaalia joka kävi hyvin kaupaksi. Koska koneen PE-211 konekirjoissakaan ei löydy "poistettu"-paperin jälkeen enää mitään romutus-/myyntitietoja, oli seuraavaksi siirryttävä moottoreita koskeviin asiakirjoihin. Niistä löytyi jo jälkikin! PE-211 lopullinen kohtalo ei selvinnyt kuin moottorien osalta, mutta koneromujen myyntitapahtumia pidettiin sangen usein; 15.9.1952 Luonetjärvi, 27.11.1952 Rissala, 11.12.1952 Kuorevesi Halli. Myynnit jatkuivat myös vuosina 1953 ja 1954. (Omana arvailunani esitän, että kone olisi pilkottu sopiviin paloihin ja kuljetettu kuorma-autoilla jonnekin myyntipaikalle?). Mutta syöksyjarrut jäivät Kauhavalle! Pvm:llä 26.5.1952 päivätyssä paperissa on asiana M-105 -moottorien luovutus Merivoimille - veloituksetta. Kauhavalla opetuskäytössä olleen PE-211:n ´viimeinen kesä´ taisi olla 1952. Moottorien luovutusta (29.7.1952) koskevat paperit: 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 22, 2019 Tietääkö Raimo tai joku muu tarkemmin mihin tarkoitukseen moottoreita Merivoimissa haluttiin käyttää, tai käytettiin? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 22, 2019 Topi, tuo tieto kiinnostaa myös itseäni. Olisihan käyttökohde varmaan selvitettävissä Merivoimien Esikunnan 12.5.1952 laatiman kirjeen perusteella. Ompi siis tutkimisen arvoinen asia... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 22, 2019 Lienee ollut joku ajatus käyttää moottoritorpedoveneissä ? Forum Marinumissa on varmaan tietoa. Taistoissa oli mm. Italialaisia lentokonemoottoreita. https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074180578/Moottoritorpedovene+Taisto+3+on+vanha+mahonkiohjus+ja+tuore+vetonaula Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 22, 2019 Olen lukenut joskus, että esim. nopeissa moottoritykkiveneissä käytettiin voimanlähteinä rivi-lentokonemoottoreita. En tietenkään ole varma, liittyvätkö juuri nämä Pe-moottorit mahdollisesti aiheeseen. Jukka Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 22, 2019 (muokattu) Taidettiin Jorman kanssa vastata yhtäaikaa! Löysin SA-kuvista kuvan numero 56230, jossa venäläinen sotasaalistorpedovene moottoreineen. Mikähän venemalli ja moottori mahtavat olla? Kuvateksti: "Sisäkuva moottoritorpedoveneestä, jonka ryssä on kiireessään jättänyt. Vene saadaan pienillä korjauksilla kuntoon ja aloittaa toimintansa Äänisjärvellä. Petroskoi 1941.10.03". Löytyi myös kuva samasta veneestä samasta kuvasarjasta: "Moottoritorpedovene ulkoapäin. Petroskoi 1941.10.03" Muokattu: Tammikuu 22, 2019, käyttäjä: Jukka Nisula Lisäystä ja muokkausta 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 22, 2019 Yksi käyttökohde olisi ehkä ollut Nuoli-luokka, joita alkoi valmistumaan 60-luvun alussa. Nuoleen sitten saatiin kuitenkin NL:sta nykyaikaisia marinoituja V12 diisseleitä. Tai ehkä moottorit vaan varastoitiin pahan päivän varalle? Runkoja sotaveneisiin syntyy tarvittaessa kotimaisesta puusta helposti, mutta moottoriongelma on aina kriittinen kriisiaikoina. 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 24, 2019 Tällainen tunnus ilmesty keväällä 1944 myös PE-2-koneisiin. "Onttolan punaisten pirujen" eli Pommituslentolaivueen 48 tunnus. Punainen piru ratsasastaa alaspäin syöksyvällä mustalla pommilla, vasemman käden näyttäessä kohteeseen. Oliko kyseinen tunnus myös PE-301 koneessa?? Olen yrittänyt etsiä aikaisempien LÄHDE luettelossa olleiden kirjojen lisäksi muitakin kirjoja, jotka kertoisivat jollain lailla Peltjakov koneiden kanssa tekemisissä olleista henkilöistä. Olen löytänyt seuravat kirja: Lentomestari AIMO E JUHOLA. Pauli Lehtonen KAHDESTI ALASAMMUTTU. Pauli Lehtosen ohjaama PE-217 kone ammuttiin alas, jolloin kaksi miehistön jäsentä kuoli ja hän kärsi siitä kovasti. Pauli Hirvosen kirja PAKKOLASKU, lentäjien pako viholisen selustasta, kertoo PE-216 miehistön rankasta kotimatkasta. SA-kuva Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 24, 2019 (muokattu) Vaikea sanoa. Koitin katsoa kuvia PE-301:stä, mutta ilmeisesti tuo piru oli maalattu vain laivueen koneiden vasempaan kylkeen kuten yllä. Tässä alla kuva PE-301:stä oikealta puolelta kuvattuna Tampereen Härmälässä kesällä 1943 (Toivo Sorsa: Lentäjän albumi 4, kuvaaja tuntematon). Loput kuvat palaneesta PE-301:stä Lappeenrannasta samasta kirjasta, kuvaaja samaten tuntematon. Viimeisessä kuvassa istuu Kullervo "Kude" Virtanen puikoissa, takana tähystäjä vänrikki Yrjö Rantala ja oikeanpuolimmaisin on kk-sähköttäjä ylikersantti Erkki Laine (nimi myöhemmin Valli). Pommituslentolaivue 48:n miehiä kaikki. Jukka Muokattu: Tammikuu 24, 2019, käyttäjä: Jukka Nisula lisäys 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 24, 2019 (muokattu) Aivan kun katsoo näitä PE-2 koneita niin vasenmalla puolen konetta pirut näkyy istuvan. Kolmas kuva on PE-301 moottori tai entinen sellainen. Muokattu: Tammikuu 24, 2019, käyttäjä: Erkki Hakkarainen Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 24, 2019 Tässä on Utin Ilmakillan arkistosta vasemman sivun kuva PE-2 koneesta Utissa, jossa pidettiin PE-2 tyyppikurssi. Mikäs virkailija koneessa on tuo, joka pilkistää keskeltä runkoa? 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 24, 2019 33 minuuttia sitten, Juha Ritari kirjoitti: Mikäs virkailija koneessa on tuo, joka pilkistää keskeltä runkoa? Hieno kuva! Olisiko radiosähköttäjä/kk-ampuja sillä ala-ammeen konekivääri oli noilla kohdilla? SIH9 Venäläiset Pommittajat, 2. painos (Keskinen/Stenman), sivulla 81 löytyy sisäkuva ja sivulla 90 kuva jossa huuvapäinen henkilö istuu samassa kohdassa kahareisin rungon päällä. Pommikuilu lienee ollut ohjaamon ja taka-kk:n välissä joten luukku saattoi olla helpoin tie toimistoon. Rodney 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 24, 2019 Olisko kyseinen kuva otettu ennen kevättä 1944, jolloin "pirun" tunnus koneseen tuli? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 24, 2019 2 tuntia sitten, Erkki Hakkarainen kirjoitti: Olisko kyseinen kuva otettu ennen kevättä 1944, jolloin "pirun" tunnus koneseen tuli? Kuva on vuodelta 1942. Tuskin piruja on vielä ehditty maalaamaan, sillä koneet PE-211 ja PE-212 olivat juuri valmistuneet VL:n Kuoreveden tehtaalla, jonka jälkeen molemmat koneet lennettiin pian Uttiin Juhan mainitsemalle PE-tyyppikurssille. PE-211 lennettiin ensin Kuorevesi-Luonetjärvi 6.7.1942, josta 8.7. edelleen Uttiin. PE-212 tuli Kuorevedeltä suoraan Uttiin 10.7. Arvaukseni Juhan kuvasta että siinä on PE-212? Tämä perustuu täysin värirajojen vertailuun SIH 9 -kirjassa sivulla 85 olevaan PE-212 kuvaan, tosin PE-211:sta en löytänyt vastaavaa vertailukuvaa. 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 24, 2019 (muokattu) Noissa Jukan esille laittamissa neljässä kuvassa, joissa esiintyy Lappeenrannan pommituksessa 2. heinäkuuta 1944 tuhoutuneita Pe-2-koneita, ensimmäisen ja toisen kuvan kohteena on PE-215 (ensimmäisessä kuvassa näkyy osa koneen runkotunnuksesta), kun taas kolmannessa kuvassa on PE-301. Parissa kirjassa toisen kuvan on sanottu esittävän PE-301:tä, mutta se on virheellinen tulkinta. Tuhoutuneet koneet voi kuvissa erottaa toisistaan useidenkin tuntomerkkien avulla (mm. moottoreiden asennot), mutta tärkeimmät niistä ovat; 1) PE-215:ssä on säilynyt huomattavasti pidempi pätkä takarunkoa (peräsimistä nokkaan päin) kuin PE-301:ssä, 2) PE-215:n tuhoutumispaikalla ovat “tallella” koneen molemmat moottorit potkureineen, kun taas PE-301:n toinen potkuri on koneen räjähtäessä (pommiosuma) lentänyt kauas koneen etupuolelle, ja näkyy esimerkiksi Hämäläisen Matin “Pommituslentolaivue 48”-kirjan sivulla 243 olevassa kuvassa. Sen kuvateksti tosin on virheellinen koneiden sijaintijärjestyksen suhteen, kuvassa on etualalla PE-215 ja taustalla PE-301. Neljännessä kuvassa on puolestaan PE-301:n kabiinin raamit, samat jotka näkyvät kolmannessa kuvassa sen vasemmassa reunassa. Heikki Muokattu: Tammikuu 24, 2019, käyttäjä: Heikki Kauranne Täydennetty yhden kuvan tietoja 2 henkilöä tykkäävät tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 24, 2019 (muokattu) Kiitos Heikki täsmennyksistä, taitaa siis Lentäjän albumi-kirjassakin olevan virheitä, niinkuin asian laita on. Siitä nuo koneiden tunnukset otin. Olisi toki pitänyt huomata tuo 2-alkuinen runkotunnus. SA-kuvista löysin vielä tämän, se taitaa olla sitten PE-301? Kuvassa on teksti: ”Palanut Pe-2 Lappeenrannan lentokentällä. Lappeenranta 1944.08.10.” Jukka Muokattu: Tammikuu 25, 2019, käyttäjä: Jukka Nisula Korjan nimi oikaistu oikeaksi. 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 24, 2019 Kyllä, tuossa kuvassa on PE-301:n jäänteet, jäljellä vain erittäin lyhyt pätkä takarunkoa. Heikki Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 25, 2019 (muokattu) Palaan taas takaisin Kauhavalle ja PE-211:n kohtaloon. Sain Salon Penalta vähän detaljeja lisää siitä olettamuksesta, että ainakin jotain koneen osia myytiin myös paikan päällä kauhavalaisille. Syöksyjarrut olivat kasvihuoneen osana tai penkkinä LSK:n sairaalan takana ja Veikko Sippola Kauhavan Pernaalta osti päätelineen ja teki siitä jonkinlaisen hydraulisen apulaitteen traktoriin (äes?). Moottorit kuitenkin otettin talteen, kuten asiapaperit kertoo, mutta on mahdollista että tämä ”yksinäinen susi” muuten pilkottiin osiksi Kauhavalla ja myytiin siellä. Tässä olettamuksessa Pena on myös. Vaikka tuolloin virallisia asiakirjoja tehtiin poistoista ym. niin on mielestäni kyllä mahdollista, että kone on hävitetty myös edellä mainitulla tavalla. Sen myynnistä romuksi jollekin romutusyhtiölle ei tunnu löytyvän arkistodokumentteja. Toki tuo Raimon ehdotus, että koneen isommat peltiosat olisi viety esim. muualle huutokaupattavaksi, on myös hyvin mahdollista. Jukka Muokattu: Tammikuu 25, 2019, käyttäjä: Jukka Nisula kirjoitusvirhe Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 26, 2019 (muokattu) Evakointikomennuskunnan johtajan E.Telajoen raportista. Lähtö Nellimöstä Kauhalahteen ja eka käynti pudonneen Pe- koneen luona. Muokattu: Tammikuu 26, 2019, käyttäjä: Erkki Hakkarainen Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 26, 2019 (muokattu) 24.1.2019 at 10.05, Jukka Nisula kirjoitti: Nämä kummatkin M-105 -moottorit, jotka ovat tässä Lappeenrannassa 2.7.44 tuhoutuneessa PE-215:ssä, ovat samat, jotka aikaisemmin olivat siinä venäläisessä Pe:ssä joka ´vihollisvaikutuksesta´ joutui tekemään pakkolaskun Kauhalahteen suolle. Koneesta tuli sitten kertauksena kunnostamisen jälkeen Suomen ilmavoimien kone tunnuksella PE-301. Ympyrä on sulkeutunut, velivenäläinen otti tässä tapauksessa takaisin sen minkä oli aikaisemmin menettänyt; koneen ja sen moottorit. Tässä sivuja moottorikirjoista M-105 R N:o 125-574 ja N:o 115-508: Muokattu: Tammikuu 26, 2019, käyttäjä: Raimo Heikkinen 2 henkilöä tykkäävät tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 26, 2019 19.1.2019 at 20.47, Timo Anttila kirjoitti: SA-arkisto kuvat päivänä 1.7-44 näkyy savu kun koneet palavat Lappeenrannassa. SA-kuva, alkuperäinen teksti: "Pommituskuvia Lappeenrannan lentokentältä 1.7. klo 20. Kaksoispatsaskuvat omien koneitten paloa. Lappeenranta 1944.07.01" 2 henkilöä tykkäävät tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 26, 2019 (muokattu) Jukka se löytää mielenkiintoisia SA-KuviaKuvien päivämäärät on sitten mitä sattuu, tässäkin jo päivää ennen pommitusta (Ja sehän ei tietenkään ole Jukasta johtuvaa). Muokattu: Tammikuu 26, 2019, käyttäjä: Raimo Heikkinen Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla