Petri Lehtovirta

Sotilasilmailun uutisia

2 868 viestiä aiheessa

Hornetin seuraajaa tähyillään seuraavassa puolustuspoliittisessa selonteossa 2012, kenraaliluutnantti Heikki Lyytinen sanoo:

- Siinä selonteossa hanketta on jo käsiteltävä voimakkaasti.

 

Lyytinen muistuttaa, että nykykoneiden elinkaarta on vielä pitkälti jäljellä.

- Ensimmäiset koneet tulevat tiensä päähän vuonna 2025 ja viimeisten koneiden poistuma ajoittuu vuoteen 2030.

Uuden hävittäjäkaupan valmisteluun kuluu aikaa 10-12 vuotta.

 

Kun Suomi teki 1990-luvulla päätöksen Hornet-kaupasta, tarjolla oli useita vaihtoehtoja. Loppuviivalla oli neljä ehdokasta.

Lyytisen mukaan tällä kertaa vaihtoehtoja saattaa olla vähemmän tarjolla.

- Kova kilpailu on pudottanut toimijoita pois. Koneisiin liittyvä tekniikka on entistä kalliimpaa.

- Mahdollisia konetyyppejä on valmisteilla sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.

 

 

Aamulehti

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tanskan puolustusvoimat vaatii satojen miljoonien eurojen korvauksia, koska sen hankkimat helikopterit eivät ole alkuunkaan täyttäneet odotuksia. Sotilaat jäävät kuitenkin ilmeisesti nuolemaan näppejään. Tanskan uutistoimisto Ritzau kertoo saaneensa käsiinsä salaisen asiakirjan, jonka mukaan helikopterien kauppasopimus puolustusvoimien ja valmistajayhtiö AugustaWestlandin kesken on sellainen, etteivät tanskalaiset saa minkäänlaisia korvauksia. Helikoptereissa on ollut alituiseen teknisiä ongelmia, ja ne ovat olleet lentokelpoisia vain noin 30 prosenttia käyttöajastaan. Kun puolustusvoimat oli hankkimassa koptereita, oli vaatimuksena 80 prosentin lentokelpoisuusaika.

 

Tanskan puolustusvoimilla on ollut muutoinkin murheita hankintojensa kanssa. Ilmavoimien Challenger-koneella ei voi lentää kehnossa säässä eikä miehittämätöntä Tårnfalken-vakoilukonetta ei ole saatu edes lentoon

 

aamulehti

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yhdysvaltojen kansalliskaartin (Air National Guard) lentäjä haastaa Boeingin oikeuteen hänen lentmänsä F-15C hävittäjän hajoamisesta ilmassa:

 

STLtoday.com:in uutinen

 

Majuri Stephen Stilwell loukkaantui pahoin heittoistuinhypyssä hajoavasta hävittäjästään viime vuoden Marraskuun alussa. Oikeusjutussaan hän väittää Boeingin joko tienneen, tai vähintään että Boeingin olisi pitänyt tietää vanhempien F-15 hävittäjien rakenteellisesta heikkoudesta joka saattaa johtaa koneen hajoamiseen ilmassa.

 

Stilwell toimii siviilissä Southwest Airlinesin lentäjänä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ruotsalaisen F21 lentäjistä joka kolmas joutuu tyytymään tänä vuonna lentelyyn vain Jas-simulaattorilla, jos lisää rahaa ei tipu.

 

svt

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei mene ihan hyvin RAFn Nimrodeillakaan. 15 Nimrodista vain viisi on siinä' kunnbossa, ettäne pystyvät hoitamaan tehtäviään. Nykyiset Nimrodit piti siirtää eläkkeelle jo 1995, mutta korvaava malli MR4 tulee näillä näkymin vasta 2012.

 

telegraph

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Venäjä tekee keskiviikkona 26.3. arviointikäynnin Satakunnan lennostoon Tampereelle. 

 

Kyseessä on vuoden 1999 Wienin asiakirjan mukainen arviointikäynti, jonka tarkoituksena on todentaa Suomen vuosittaisessa tiedonvaihtoilmoituksessaan antamien tietojen oikeellisuus sekä edistää avoimuutta ja luottamusta maiden välillä.

 

Venäjän kolmehenkistä arviointiryhmää johtaa eversti Aleksandr Vihrov.

 

YLE

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Britannian RAF on saamassa rahoituksen kuntoon tankkerilaivaston uusimisesta. Rahoitusongelmien vuoksi hankintapäätös on lykkääntynyt useilla kuukausilla. Hankinnan puolesta vaikuttaa myös merkittävä brittiläisen tuotannon osuus kokonaisuudesta ja sitä kautta työllistävyys.

 

13 miljardin punnan sopimus sisältää 14 A330 tankkeria ja niiden ylläpidon kaikkiaan seuraavaksi 20 vuodeksi.

 

The Times

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Flightglobal kertoo, että Puolustusministeriö valmistelee sopimusta, jonka mukaan Ilmavoimat avaa yhteistyössä Patrian kanssa Kauhavalle Nordic Pilot Training Centre-nimisen lentokoulutuskeskuksen, jonka palveluksia tarjottaisiin myös ulkopuolisille. Uutisessa on linkki myös Patrian englanninkieliseen tiedotteeseen, sekä mm. maininta siitä, että ensimmäisen Sveitsistä ostetun Hawkin ensilento modernisoinnin jälkeen tapahtunee elo- tai syyskuussa.

 

http://www.flightglobal.com/articles/2008/03/26/222395/finland-to-approve-interim-pilot-training-service.html

 

Tästä asiasta löytynee varmaankin jostain myös suomenkielistä tekstiä?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja jälleen, tällä kertaa Alaskan tuntumassa. Ne "ohjattiin" pois F-15 kalustolla (joista osa näköjään saa edelleen lentää). MTV3 kirjoitti virheellisesti F-14....

 

CNN

F-15 A-D lentokielto on kumottu 15.helmikuuta

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yllä kirjoitus:

 

"Flightglobal kertoo, että Puolustusministeriö valmistelee sopimusta, jonka mukaan Ilmavoimat avaa yhteistyössä Patrian kanssa Kauhavalle Nordic Pilot Training Centre-nimisen lentokoulutuskeskuksen, jonka palveluksia tarjottaisiin myös ulkopuolisille. Uutisessa on linkki myös Patrian englanninkieliseen tiedotteeseen, sekä mm. maininta siitä, että ensimmäisen Sveitsistä ostetun Hawkin ensilento modernisoinnin jälkeen tapahtunee elo- tai syyskuussa."

 

Kauhava Työryhmän loppuraportti löytyy tiivistelmänä: http://www.defmin.fi/files/650/Kauhava_tyoryhma_www.pdf

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yllä kirjoitus:

 

Käyttäkää noita quote/lainaus-tageja, kun lainaatte tekstiä. Pysyy kokonaiskuva paljon selkeämpänä, kun lainattu teksti on aina omassa laatikossaan...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmavoimien Esikunta tiedottaa: Nuoret lentäjät kokeilevat siipiään lennostoissa

 

Vapaa julkaistavaksi 28.3.2008 14:50

 

 

Nuoret lentäjät kokeilevat siipiään lennostoissa

 

Viime heinäkuussa Tikkakosken Ilmasotakoulussa varusmiespalveluksensa aloittaneet lentoreserviupseerikurssin oppilaat lähtevät maanantaina 31. maaliskuuta tutustumaan Ilmavoimien lennostoihin Pirkkalassa, Rissalassa ja Rovaniemellä sekä Lentosotakouluun Kauhavalle.

 

Nuoret lentäjät ovat saaneet lentokoulutusta Vinka-kalustolla parin kuukauden verran, ja osa oppilaista on jo lentänyt ensimmäiset lentonsa yksin. Noin neljänkymmenen miehen lentävä varusmieskurssi tutustuu kolmen viikon ajan hävittäjälentäjän koulutukseen ja työhön eri joukko-osastoissa. Varusmiehet pääsevät myös lentämään heille vieraista tukikohdista. Harjoitukset päättyvät 18. huhtikuuta.

 

Lentoreserviupseerikurssille haetaan vuosittain tammikuun 15. päivään mennessä. Varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen on mahdollista hakeutua Maanpuolustuskorkeakouluun, josta voi valmistua sotilaslentäjän ammattiin. Lentäjät työllistyvät Ilmavoimiin hävittäjälentäjiksi, yhteyslentäjiksi ja lennonopettajiksi, Rajavartiolaitoksen lentäjiksi sekä Maavoimien helikopterijoukkoihin.

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ruotsin FMVn (puolustuslaitoksen materiaalilaitos) mukaan Kroatia on kiinnostunut hankimaan 12 Gripeniä. Kyseeseen tulisi ensin liisaus ja myöhemmin mahdollisesti osto. Koneet otettaisiin ilmavoimien tilaamista yksilöistä.

 

reuters

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://kotiseutu-uutiset.com/uutiset/2008/03/20/pommikone-nostetaan-kenties-tana-vuonna/

 

Pommikone nostetaan kenties tänä vuonna

 

Rauanlahden pohjassa makaava sota-aikainen lentokone nostetaan mahdollisesti jo tulevana syksynä.

 

Poliisin ja puolustusvoimien yhteisessä operaatiossa hylyn ympäriltä poistetaan maamassoja 500-1.000 kuutiometriä kaivinkoneella ja imuruoppauksella. Maamassat on tarkoitus läjittää putoamisalueen vieressä sijaitsevaan Talassaareen, jonka omistaa Liperin kunta.

 

Liperin teknisen lautakunnan lupajaos hyväksyy maamassojen läjityksen saareen. Saari on todettu kasvillisuudeltaan merkittäväksi alueeksi, mutta kaavaillulla läjitysalueella ei esiinny harvinaisia kasveja. Siellä kasvaa lähinnä kaislaa, ruohoa ja pensaikkoa.

 

- Massojen läjityksestä ei ole haittaa, sillä imuruopattu maa-aines on niin vetistä, että suurin osa siitä valuu takaisin veteen. Kaivinkoneella nostettu kiinteämpi maa-aines palautetaan hylyn noston jälkeen takaisin nostopaikkaan, lupajaoksen lausunnossa todetaan.

 

Pommit edelleen putoamispaikalla

 

Onttolasta pommituslennolle lähtenyt lentokone putosi Rauanlahteen heinäkuussa 1944.

 

Koneessa oli arviolta 2.000 kiloa lentopommeja, jotka ovat edelleen koneessa tai sen läheisyydessä.

 

Lisäksi koneessa saattaa olla lentobensiiniä ja erilaisia öljyjä.

 

Osittain pohjamutaan uponnut hylky on vaarallinen, mutta se on kiinnostanut paljon mm. sotahistorian harrastajia. Siksipä Joensuun kihlakunnan poliisilaitos päätti nostaa koneen raadon kokonaan pois.

 

Nostossa aiheutuvia ympäristöriskejä ovat pommin räjähtäminen ja öljyjen pääseminen vesistöön. Imuruoppauksen vuoksi vesi samenee joksikin aikaa.

 

Räjähdyksen varalta on määritelty vaara-alueet ja tarvittaessa alue evakuoidaan pommien noston aikaan.

 

Öljyvahingon torjumiseksi putoamispaikka ympäröidään öljypuomeilla, rannalle varataan imeytysmattoa ja pelastuslaitoksen öljyntorjuntakalusto on paikalla koko toiminnan ajan.

 

Operaatio on tarkoitus aloittaa elokuussa. Työ kestänee yhdestä kahteen kuukautta ja sen tekee Pohjois-Karjalan Prikaati.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Haeskelin tuossa tietoa Satakunnan Lennoston avointen ovien päivästä. Lennoston sivuilla on, että

"Satakunnan lennostossa ei järjestetä vuonna 2008 avoimien ovien tapahtumaa.

 

Lennosto pystyttää Ilmavoimallisen / lennostollisen info pisteen kansainvälisen lentotoimintaharjoituksen ADEX 2008 ajaksi Pirkkalan lentoaseman alueelle toukokuussa. Info pisteessä jaetaan tietoa ADEX 2008 harjoituksesta sekä Ilmavoimien ja lennoston toiminnasta."

 

Mikäs se  olikaan tuo  ADEXin  ajankohta, muistaako/tietääkö joku ??

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Mikäs se  olikaan tuo  ADEXin  ajankohta, muistaako/tietääkö joku ??

 

19.5. - 1.6., eli viikot 21 ja 22. Näin ainakin olen kalenteriini merkannut.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Puolustusvoimat on tiettävästi ostanut tiedustelulennokkien (Ranger) sekä maalilennokkien lähettämistä varten uusia katapultteja. Katapulttien teho on 50 - 500kg. Tilaus on tiettävästi annettu Robonic nimiselle yritykselle, jonka omistaa Sagem. Onko muita tietoja tästä kaupasta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No, tämähän oli täysin odotettavissa :

 

Yhdysvaltain kongressi aikoo tutkia maan puolustusministeriön päätöksen suuresta lentokonetilauksesta. Asiasta kertoo edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi.  Lähes 40 miljardin dollarin suuruinen tilaus koskee ilmatankkauskoneiden laivaston uusimista. Pentagon valitsi jättitilauksen toimittajaksi eurooppalaisen EADS:n, joka on Airbusin emoyhtiö, ja sen yhdysvaltalaisen kumppanin Northrop Grummanin.

---klik--

 

Boeing pisti näköjään viime kuun loppupuolella sivuilleen erillisen blogin, jossa yritetään vielä perustella heidän mielipidettä ja kaivaa samalla epäkohtia vastustajan leiristä. Alkaa muistuttaa presidentinvaalikampanjaa.....

 

http://boeingblogs.com/tanker/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Boeing pisti näköjään viime kuun loppupuolella sivuilleen erillisen blogin, jossa yritetään vielä perustella heidän mielipidettä ja kaivaa samalla epäkohtia vastustajan leiristä. Alkaa muistuttaa presidentinvaalikampanjaa.....

 

http://boeingblogs.com/tanker/

 

Jepjep

 

Nyt on kuulemma tankkauspuomissakin jo vikaa Boeingin mukaan.....

 

http://www.military.com/features/0,15240,165245,00.html?ESRC=airforce.nl

 

Ja samaan aikaan Boeing "hyvän hyvyyttään" rahoittaa USAF:n C-17 hankintoja. Kyllä ne nyt on eri reiluja....  ::)

 

http://www.military.com/features/0,15240,165385,00.html?ESRC=airforce.nl

 

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

 

Nyt on kuulemma tankkauspuomissakin jo vikaa Boeingin mukaan.....

 

Ei mene muutenkaan ihan putkeen isolla Bllä :thmbdn: , viittaan tietysti B787 ongelmiin

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sopinee tänne  :laugh:

 

Yhdysvaltain Government Accountability Office kertoi onnistuneensa ostamaan erilaista varastettua armeijan kalustoa suositusta verkkohuutokaupasta. GAO osti osana eBayn ja myös Craigslistin tutkimustaan muun muassa kaksi F-14-hävittäjän komponenttia kahdelta eri myyjältä, InformationWeek kertoo.

 

digitoday

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään