Mihin saa tukeutua VFR:ssä?

[Christian Rethmann 15]

Kirjoituspöytälentäjää askarruttaa taas, kun pelkästään monitorista aukeavia maisemia tutkailemalla ei yleensä pysty löytämään mihinkään.

Eikös se niin ole että VFR lento on sitä että ikkunasta katellaan että tuossa on seiskatie ja tuolla Kuninkaantien ABC, tätä kun seuraan niin tulee Kotka ja siellä on Kymin kenttä? Kuinkas sitten kun lähdetään vaikka parin-kolmen tunnin reissuun jossa tiet, maisemat ja maamerkit eivät välttämättä olekaan ihan niin tuttuja? Pitääkö VFR lentäjän sitten silmä kovana seurata maanteitä ja karttoja, vai onko hyväksyttävää ajella GPS:n tai majakoiden avulla tietämättä aina ehkä ihan pilkulleen että missä kohtaa paprikartalla mennään?

[Tatu Koiranen 1 726]

3 tuntia sitten, Christian Rethmann kirjoitti:

Kirjoituspöytälentäjää askarruttaa taas, kun pelkästään monitorista aukeavia maisemia tutkailemalla ei yleensä pysty löytämään mihinkään.

Eikös se niin ole että VFR lento on sitä että ikkunasta katellaan että tuossa on seiskatie ja tuolla Kuninkaantien ABC, tätä kun seuraan niin tulee Kotka ja siellä on Kymin kenttä? Kuinkas sitten kun lähdetään vaikka parin-kolmen tunnin reissuun jossa tiet, maisemat ja maamerkit eivät välttämättä olekaan ihan niin tuttuja? Pitääkö VFR lentäjän sitten silmä kovana seurata maanteitä ja karttoja, vai onko hyväksyttävää ajella GPS:n tai majakoiden avulla tietämättä aina ehkä ihan pilkulleen että missä kohtaa paprikartalla mennään?

VFR-lentotoiminnassa pääasiallinen suunnistusväline on ilmailukartta, ei paikallistuntemus. Teitä, kyliä/taajamia, junaratoja, sähkölinjoja, järviä, jokia, saaria, suoalueita, metsiä, peltoja jne jne jne ei siis tarvitse "nimeltä" tunnistaa. Suunnistusta voidaan tukea radiosuunnistuslaitteilla (ml. GPS), ja tietyissä tilanteissa, esimerkiksi pilven yläpuolella tai yöllä lentäessä radiosuunnistuslaitteet ovat usein ainut tapa suunnistaa. Jos lennettävä matka on pitkä, myös lentokorkeus on usein (sään salliessa) korkeampi kuin lyhyellä välillä, jolloin suunnistaminen helpottuu suurempien maamerkkien erottuessa kauas.

Esimerkiksi Turusta Kiikalaan reitti voisi olla kuvan mukainen (punaisella viivalla merkittynä), kiertäen Salon. Turun jälkeen ensimmäisenä vfr-ilmoittautumispaikka HARVA, sitten joku lätäkkö siltä kohdalta josta voimajohto menee sen yli, ja siitä edelleen Kiikalan lentopaikalle.

Kartalle piirrettyä viivaa on helppo seurata, kun pitää karttaa lentosuunta ylöspäin, jolloin maamerkit jäävät samalla tavalla koneen vasemmalle ja oikealle puolelle, kuin ne jäävät karttaan piirretyllä viivallakin. Lisäksi karttaan voi merkitä esimerkiksi aikamittakaavan, (mustat täpät yhdellä reittivälillä viivan sivulla), joita voi hyödyntää etenemisen seuraamiseen. Tyypillisesti viivat merkitään kolmen minuutin välein, ja niissä huomioidaan ennustettu tuuli, eli viivat vedetään koneen ennustettuun/oletettuun maanopeuteen perustuen.

 

...ja toki erilaiset gps-laitteet ovat nykyaikaa, sekä kuluttajalaitteet että erikseen tarkoitukseen suunnitellut laitteet. Yllä olevan ICAO:n 1:500 000 ilmailukartan saa esimerkiksi ipadeille ja android-tabletteihin, ja laitteen oman GPS:n avulla saa koneen paikan näkyviin kartalle. Lentotoiminnan kannalta sinänsä kriittistä on tietää oma paikka suhteessa erilaisiin ilmatilarajoihin, esteisiin ja muihin lentopaikkoihin. Sinänsä se "tarkka paikka" ei ole aina itseisarvo (en minä autollakaan pitkää matkaa ajaessa tiedä, missä minä tarkalleen olen), mutta sillä tarkkuudella paikka pitää tietää, ettei mene rajoitetuille alueille/ilmatilan osiin luvatta, ja toisaalta, että pystyy suunnistamaan eteenpäin (mukaanlukien myös vaihtoehtoisen toiminnan huomiointi, jos esimerkiksi sää estää jatkamisen).

Määräykset eivät ole erityisen tarkkarajaisia tai yksityiskohtaisia sen suhteen, miten yksityisessä vfr-lentotoiminnassa oma paikka ja suunnistus pitää hoitaa. Mikään ei sinänsä kiellä perustamasta koko hommaa vaikka yhteen sadan euron tablettiin, mutta enpä itse luottaisi siihen.

Muokattu: Maaliskuu 17, 2019, käyttäjä: Tatu Koiranen

[Harri Kontturi 17]

Paikallistuntemus on paikoin jopa haitallista, kun radioliikenteessä ilmoitetaan sijainteja hyvinkin täsmällisillä sijaintitiedoilla. Jos ilmassa on ainoastaan paikallisia lentäjiä, niin tieto voi olla ihan kelvollinen, mutta useimmille ulkopuolisille tieto on täysin turha. Esimerkiksi Vesivehmaalla paikkailmoitus "Paimelan päällä, 3000ft" kertoo paikallisille hyvin sijainnin, mutta ulkopuoliselle "Pari mailia kentästä etelään 3000ft korkeudella" olisi paljon parempi.

Selkeät maastomerkit yhdistettynä laskelmasuunnistukseen (reittiviiva: suunta ja aikamittakaava, kuten Tatun kuvassa) yleensä tuottaa radiosuunnistuslaitteiden kanssa parhaan tuloksen. Tietyillä alueilla ei välttämättä ole helppoa saada maastosta mitään kiinnepisteitä, joten täytyy isolta osin vaan luottaa kelloon ja kompassisuuntaan radiosuunnistuslaitteiden kanssa. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa on erämaa-alueita, jossa ei kamalasti ole tarjolla asutuksia, teitä, sähkölinjoja, rautateitä tai tunnistettavia vesistöjä.