Markku Koponen

Dakotalla tiedustelua

5 viestiä aiheessa

DAKOTALLA TIEDUSTELUA

1950-luvun alussa Ruotsi käytti C-47 Dakotaa signaalitiedustelussa, jolloin sen tyyppimerkintä oli Tp-79. Kesäkuun 13. päivänä vuonna 1952 kone ja sen 8-henkinen miehistö katosivat Itämerellä Gotlannin itäpuolella, kun se oli suorittamassa signaalitiedustelutehtävää. Ruotsin hallitus aluksi kertoi, että Dakota olisi syöksynyt mereen lähellä Gotska Sandön saarta Ruotsin aluevesillä, mutta todellisuudessa se tapahtui selvästi kansainvälisillä vesillä noin 100 km Neuvostoliiton rajalta ja 35-55 kilometrin päässä Godska Sandöstä ja Gotlannista. Neuvostoliittolainen hävittäjä oli ampunut sen alas. On jopa väitetty, että jotkut miehistön jäsenet olisivat elossa vielä 1990-luvulla ja että yksi heistä on saattanut olla amerikkalainen tiedusteluviranomainen - mysteeri on edelleen ratkaisematta. Muutama päivä sen jälkeen, kun Dakota ammuttiin alas, ruotsalainen Convair Tp-47 Catalina lähetettiin etsimään Dakotaa, niin neuvostoliittolainen Mig-15 ampui myös sen mereen. Saksalainen kauppalaiva onnistui kuitenkin pelastamaan miehistön, joka palasi Ruotsiin.

5c8f742bb944f_SwedishTp-79Dakota.jpg.2b4ef46c2ee86577ae1eda98389a9639.jpg

Dakota Tp-79

 

C-47 Dakota oli Suomessa ensimmäinen ilma-alus, jota käytettiin signaalitiedusteluun, 70-luvun alkupuolelta alkaen noin kymmenen vuoden ajan. Viestikoelaitoksen lentoja lennettiin kahdella Dakotalla, jotka saivat koodinimikseen 'Leena' ja 'Ursula'.

5c8f747e5ae4c_FinnishELINTDC-3.jpg.a100dce8b170ccbd70b83ba5bf4e4298.jpg

C-47 Dakota

 

5c8f74a5906ff_SigintDakota.jpg.ac54107fcd27229036d9b83108ba5b4a.jpg

Signaalitiedusteluoperaattorit työssään Leenassa tai Ursulassa

 

 

 

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
6 tuntia sitten, Markku Koponen kirjoitti:

C-47 Dakota oli Suomessa ensimmäinen ilma-alus, jota käytettiin signaalitiedusteluun, 70-luvun alkupuolelta alkaen noin kymmenen vuoden ajan. Viestikoelaitoksen lentoja lennettiin kahdella Dakotalla, jotka saivat koodinimikseen 'Leena' ja 'Ursula'.

Maanpuolustus-sivustolla on keskusteltu vilkkaasti samasta aiheesta. Siellä tulee myös esiin nuo Markun mainitsemat nimitykset ”Leena” ja ”Ursula”. Ilmeisesti nuo nimet annettiin kuitenkin kahdelle koneesta toiseen siirrettävälle laitteistolle, ei niinkään yksittäisille lentokoneille, kuten myös tuolla sivustolla annetaan ymmärtää. Itse en myöskään ole koskaan ennen kuullut tuollaisia lempinimiä kotimaiselle DC-3/C-47/C-53- kalustolle. 

Kolmosten siivillä-kirja kertoo, että OH-LCH ”Hotelli” eli DO-11 oli varustettu Viestikoelaitoksen signaalitiedustelu-laiteasennuksilla -70-luvun puolesta välistä, mutta sitä käytettiin myös muihin tehtäviin.

Sinänsä mielenkiintoista ja salaista puuhaa on ollut, mahdollisia lempinimiä myöten...

Lainaus ”maanpuolustus.net”- sivustolta, kirjoittanut nimimerkki Ylipäällikkö:
 
”Ilmavoimien Kuljetuslentolaivueen DC-3 -koneisiin voitiin asentaa irrotettava kuuntelukalusto. Järjestelmien peitenimet olivat "Leena" ja "Ursula." Tulivat ilmeisesti jossain vaiheessa 70-lukua käyttöön. Ensimmäiset kuvat julkaistiin vasta vuonna 1998 ilmavoimien 80-vuotisjuhlakirjassa.

http://www.spyflight.co.uk/c47tp.htm

From mid-1973 Finland operated two DC-3 aircraft, known as 'Leena' and 'Ursula', which undertook ESM / ELINT duties under the direction of the Air Force Electronic Support Measures Group. The two aircraft were equipped with a variety of sensors which were presumably targeted at the Soviet forces over the adjacent border.

Tuo maininta kahdesta koneesta on tietääkseni väärä. Kyseessä oli nimenomaan kaksi tiedustelulaitteistoa, jotka voitiin asentaa koneisiin.”

https://maanpuolustus.net/threads/hs-tietovuoto-puolustusvoimien-tiedustelusta.6024/page-81

Jukka

Muokattu: , käyttäjä: Jukka Nisula
2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
13 tuntia sitten, Jukka Nisula kirjoitti:

Maanpuolustus-sivustolla on keskusteltu vilkkaasti samasta aiheesta. Siellä tulee myös esiin nuo Markun mainitsemat nimitykset ”Leena” ja ”Ursula”. Ilmeisesti nuo nimet annettiin kuitenkin kahdelle koneesta toiseen siirrettävälle laitteistolle, ei niinkään yksittäisille lentokoneille, kuten myös tuolla sivustolla annetaan ymmärtää. Itse en myöskään ole koskaan ennen kuullut tuollaisia lempinimiä kotimaiselle DC-3/C-47/C-53- kalustolle. 

”Ilmavoimien Kuljetuslentolaivueen DC-3 -koneisiin voitiin asentaa irrotettava kuuntelukalusto. Järjestelmien peitenimet olivat "Leena" ja "Ursula." Tulivat ilmeisesti jossain vaiheessa 70-lukua käyttöön. Ensimmäiset kuvat julkaistiin vasta vuonna 1998 ilmavoimien 80-vuotisjuhlakirjassa.

 

 
Tuo maininta kahdesta koneesta on tietääkseni väärä. Kyseessä oli nimenomaan kaksi tiedustelulaitteistoa, jotka voitiin asentaa koneisiin.”

 

Kirjoittaessani arvelin myöskin samaa, että nuo kutsumanimet olivat niille laitteistoille eikä koneelle. Samaa tukee myös erään DO-mekaanikon antama tieto, että vain yhdellä koneella lennettiin ELINT-lentoja, lienee siis ollut tuo DO-11.  Täällä "ATK-lla"  siis väärääkin tietoa asiasta...

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Asia on jo kerrottu tuossa Jukan mainitsemassa teoksessa Jyrki Laukkanen : Suomen Ilmavoimat 80 vuotta.

Siinä on myös hiukan isompi valokuva , josta tässä julkaistu on osa.  Leena ja Ursula olivat kuulemani mukaan kaksi laitoksen työntekijää. Enempää tietoa systeemistä minulla ei ole. 

Laitteet ovat kovin tutun näköisiä. Samoja kun oli Yleisradion mittausasemalla Laajasalossa. Tervetuloa kuuntelemaan siviilipuolen vastaavista touhuista eli Laajasalon aseman toiminnasta , esitelmä IT museossa lauantaina 27.4.2019. Klo 1800. 

Samalla voi liittyä ao. Kiltojen jäseneksi ! Tutka, Ilmavoimien viesti, IT.

Laitan myöhemmin pari linkkiä Ruotsin DC juttuihin. Tepon mainitsema Linköping on hyvä paikka muutenkin.

Lisätietoa on esim. kirjassa Svenska flyg under kalla kriget, jota suosittelen muutenkin. Tekijä kävi keväällä kertomassa kirjastaan Vantaan museossa.

Hyvä linkki on avoimeen ruotsalaiseen tapaan tämä raportti :

https://www.forsvarsmakten.se/siteassets/4-om-myndigheten/dokumentfiler/rapporter/haverirapport_dc3.pdf

Muokattu: , käyttäjä: Jorma Laiho
Linkki ja kirjoitusvirheet
3 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään