Mikko Sokero

Boeingin toimitusjohtaja sekoili...

12 viestiä aiheessa

Yhdysvaltalaisen lentokonejätin Boeingin toimitusjohtaja Harry Stonecipher erosi yllättäen tehtävästään maanantaina. Syynä oli Stonecipherin ja erään yhtiön naisjohtajan suhde.

 

Boeingin hallitus kertoi lausunnossaan pyytäneensä Stonecipherin eronpyyntöä ja saaneensa sen. Yhtiö oli aiemmin aloittanut sisäisen tutkinnan Stonecipherin suhteesta. Lausunnossa kerrottiin, että toinen osapuoli ei ollut suoraan Stonecipherin alaisuudessa, mutta suhde rikkoi silti yhtiön sisäisiä säännöksiä.

 

- Hallitus tuli siihen tulokseen, että tosiasiat eivät antaneet hyvää kuvaa Harryn harkintakyvystä ja ne haittaisivat hänen mahdollisuuksiaan johtaa yhtiötä, hallituksen puheenjohtaja Lew Platt sanoi.

 

Stonecipher aloitti Boeingin johdossa vuonna 2003. Boeing on maailman toiseksi suurin lentokonevalmistaja eurooppalaisen Airbusin jälkeen. Boeingin talousjohtaja James Bell ottaa toistaiseksi hoitaakseen toimitusjohtajan tehtävät.

 

Näin kertoo Suomen Tietotoimisto...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vähän asiaa sivuten, miksi yhtiön sisäiset suhteet ovat kiellettyjä? Eikös kyse ole siitä, että alaisia ei saa tapailla. Onko tuossa jokin hyväksikäytön vaara (potkut tai petiin tms.), vai mikä?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vähän asiaa sivuten, miksi yhtiön sisäiset suhteet ovat kiellettyjä? Eikös kyse ole siitä, että alaisia ei saa tapailla. Onko tuossa jokin hyväksikäytön vaara (potkut tai petiin tms.), vai mikä?

Voi syntyä mahdollisia eturistiriitoja... Amerikoissa ollaan ilmeisesti aika tarkkoja tällaisissa asioissa (?).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muistelisin USA:n lainsäädännöstä, että esimiehen suhde alaiseen olisi automaattisesti rikosjuttu, ehkä jopa federal. Näin oli ainakin aikaisemmin.

 

No, johan Boeingin Chief Financial Officer joutui eroamaan palkattuaan sen entisen U.S.Air Force-hankintaosaston työntekijän riveihinsä, joka oli manipuloinut tarjouksia Boeingin hyväksi saaden parempipalkkaisen duunin palkkioksi Boeingilta. Oli myös nainen, se palkattu, ja istuu vankilassa, kuten Boeingin CFO:kin sai kakkua, sakkoja ja yhdyskuntapalvelua.

 

Turhaa sekoilua, mikä ei ainakaan paranna Boeingin mainetta. Vielähän on sitäpaitsi jonossa se oikeusjuttu, jossa Boeing kärähti pöllittyään Lockheed Martinilta tuhansia sivuja salaisia papereita.

 

Bisnes on kovaa ja huipulla tuulee, sanoi Disney-yhtiöiden Eisner, kun potkuja antoi.

Sensijaan insider tradingistä 5 kk istunut Martha Stewart, elintyyliguru, pääsee kotiarestistaan tekemään reality-TV-sarjaa. Ja Stewartin yhtiöiden kurssit senkuin nousevat. Vain jenkkilässä...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Sensijaan insider tradingistä 5 kk istunut Martha Stewart, elintyyliguru, pääsee kotiarestistaan tekemään reality-TV-sarjaa. Ja Stewartin yhtiöiden kurssit senkuin nousevat. Vain jenkkilässä...

Elintyyliguru? :D pääsi jo viime viikolla vapaaksi.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muistelisin USA:n lainsäädännöstä, että esimiehen suhde alaiseen olisi automaattisesti rikosjuttu, ehkä jopa federal. Näin oli ainakin aikaisemmin.

 

Ei nyt sentään rikosjuttu, mutta yleensä yhtiöiden omat sisäiset säännöt joko kieltävät tämän tai ainakin asiasta pitää informoida henkilöstöosastoa. Ja syynä tosiaankin on mahdolliset eturistiriidat.

 

 

 

Sensijaan insider tradingistä 5 kk istunut Martha Stewart, elintyyliguru, pääsee kotiarestistaan tekemään reality-TV-sarjaa. Ja Stewartin yhtiöiden kurssit senkuin nousevat. Vain jenkkilässä...

 

Siis... Martta istui ihan oikeasti linnassa 3kk ja pääsi nyt ehdonalaiseen eli kotiarestiin viideksi kuukaudeksi - joutuu mm. pitämään ranteessaan RFID pantaa jolla valvotaan että Martta ei poistu asunnostaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Martta istui ihan oikeasti linnassa 3kk ja pääsi nyt ehdonalaiseen eli kotiarestiin viideksi kuukaudeksi - joutuu mm. pitämään ranteessaan RFID pantaa jolla valvotaan että Martta ei poistu asunnostaan.

 

Ehdonalaiseen vai kotiarestiin?

Kummatkin ovat hiukan eri termejä, sillä tietääkseni jenkkilässäkin pystyy ehdonalaisessa poistumaan kotoansa.. mutta juomingit ja matkailun saa jättää sivuun.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ehdonalaiseen vai kotiarestiin?

Kummatkin ovat hiukan eri termejä, sillä tietääkseni jenkkilässäkin pystyy ehdonalaisessa poistumaan kotoansa.. mutta juomingit ja matkailun saa jättää sivuun.

 

Itseasiassa Martan tapauksessa kyseessä on ehdonalaiseen kotiarestiin: Martta ei saa poistua kotoaan muutenkuin terveydenhoidon, ruokaostosten tms ajaksi. Samalla ei myöskään saa tavata "rikollisia".

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Myös mahdollinen työ sallitaan eli jos pitää käydä tapaamassa oman yrityksen johtajaa onnistuu se ilmoittamalla valvojalleen. Talosta sai poistua, mutta vain tietyn matkan päähän joka riippuu aina asuintalosta eli jos on iso tila niin saa käydä pihalla ulkoilemassa tai lypsämässä hevosia, mutta jos asut pienessä omakotitalossa niin omaa pihaa pidemmälle ei taida saada lupaa poistua.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämänpäiväisen Hesarin artikkelissa HS:n ilmailutoimittaja ja taloustoimittaja Jyri Raivio kirjoittaa Boeingin johtajasekoiluista.

 

Aiheeseen liittyen, muistaakseni Jyri Raivio on kirjoitellut etenkin ilmailuasioista Hesariin jo vuosikymmeniä. Tietääkö joku, onko Raiviolla ilmailutausta ja millainen?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aiheeseen liittyen, muistaakseni Jyri Raivio on kirjoitellut etenkin ilmailuasioista Hesariin jo vuosikymmeniä. Tietääkö joku, onko Raiviolla ilmailutausta ja millainen?

 

Jyri on Ilmailu-lehden entinen päätoimittaja sekä purjelentäjä. Enemmän yksityiskohtia googlasin sivulta http://www.ilmailuliitto.fi/uutis03.htm:

 

Suomen Ilmailuliiton kultainen ansiomerkki on myönnetty toimittaja Jyri Raiviolle. Hän on erityisen ansiokkaasti edistänyt harrasteilmailua kirjoituksillaan. Raivio toimi ILMAILU-lehden päätoimittajana vuosina 1969-1983 vastaten 144 numeron kokoamisesta. Ahkerana kirjoittajana tunnettu Raivio tuotti tuona aikana noin 10 000 liuskaa tekstiä.

 

Jyri Raivio toimi Ilmailuliiton purjelennon keskustoimikunnan jäsenenä vuosina 1984-1993. Helsingin Ilmailukerhon puheenjohtaja hän on ollut 1985-1986 ja 1989-1990. Raivio on purjelennonopettaja ja tarkastuslentäjä. Kilpaa hän on lentänyt SM-tasolla vuodesta 1973.

 

Jyri Raivio on nykyään Helsingin Sanomien Washingtonin kirjeenvaihtajana. Monissa hänen jutuissaan nousee esiin myös ilmailunäkökulma. Hän on urallaan tuonut suomalaiseen ilmailujournalismiin kriittistä ja analysoivaa näkemystä.

 

Raivio on saanut SIL:n hopeisen ansiomerkin 1981 ja Suomen Ilmailupatsaan 1984. Hänelle myönnettiin Ilmailutoimittajien yhdistyksen Follow Me -tunnustus vuonna 2001.

 

-harri

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

The wife of ousted Boeing CEO Harry Stonecipher has filed for divorce, less than a week after the aerospace company's board forced him out for improper conduct related to an affair with a female executive.

 

Joan Stonecipher, 68, cited "irreconcilable differences" in papers filed Friday in Cook County Circuit Court. The filing comes just a month after the couple celebrated their 50th wedding anniversary.

 

She listed her occupation as housewife and demanded a "fair and reasonable sum" from her husband, who she described as having "substantial income and wealth." Associated Press

Mar. 13, 2005

 

Ei mene Harrylla hyvin:

- rikkoo eettisiä sääntöjä joita on (ilmeisesti) ollut itse laatimassa

- potkut

- vaimo sanoo morjens, 50 (!) vuoden avioliiton jälkeen

 

Paskemminkin voisi tietysti asiat olla...

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään