Mikko Sokero

AY:n Aasia vetää

72 viestiä aiheessa

Finnairin Aasian-reittilentojen kysyntä nousi helmikuussa 18,2 prosenttia viime helmikuusta. Kotimaan tarjontaa taas on supistettu, selviää Finnairin keskiviikkona julkistamista tilastoista.

 

Reittiliikenteen matkustajakäyttöaste nousi 1,9 prosenttiyksikköä 64,8 prosenttiin. Euroopan liikenteessä käyttöaste nousi peräti 3,9 prosenttiyksikköä ja matkustajamäärät samalla toistakymmentä prosenttia.

 

Kaikkiaan yhtiön matkustajamäärät kasvoivat viime helmikuusta kuitenkin vain 0,7 prosenttia. Kun painopiste on siirtynyt entistä selvemmin kotimaasta kaukomaille, henkilökilometreissä syntyi kasvua kuusi prosenttia.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo ei sinänsä ole yllätys että Aasian reitit vetää. Taitaa vaan Finnairin laajentumista sinnepäin rajoittaa koneiden määrä ja varmaan kohta alkaa EFHK:n non-shengen putkipaikatkin olla vähän kortilla, ruuhka-aikaan nyt jo taitavat olla aika hyvin käytössä. Oma lukunsa on sitten vielä se jos hommataan jotain MD11:sta leveämpää kun nuilla EFHK:n leveimmilläkin putkipaikoilla on max. wingspan 52m(MD11:n kärkiväli on 51.66m, eikai vaan olisi käytetty suunnitelun lähtökohtana ;D )

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä lainaus parin viikon takaa HBL:stä:

 

Burdaras: Aasiaan agressiivisemmin

 

Finnairin pitäisi kasvattaa Aasian-liikennettä aggressiivisemmin. Tätä mieltä on Finnairin toiseksi suurin omistaja, islantilainen investointipankki Burdaras, joka osti 6,2 prosenttia Finnairin osakkeista viime viikolla.

 

Hufvudstadsbladet haastatteli pankin investointipäällikkö Ragnar Thoridsonia, jonka mielestä Finnairin täytyisi nopeasti hankkia uusia koneita ja kasvattaa Aasian-liikennettä nopeammin.

 

Finnairin reittiliikenteen johtaja Henrik Arle toteaa lehdelle, että nykyistä kalustoa käytetään täysillä. Käyttämättömiä liikenneoikeuksia on kuitenkin olemassa ja luopumalla Miamin-liikenteestä voidaan Aasian-liikennettä kasvattaa nykyiselläkin kalustolla. Nykyisten Aasian-vuorojen käyttöastetta voidaan myös parantaa, nyt käyttöaste on noin 80 prosenttia.

 

Thoridson ehdottaa, että Finnair ja Icelandair voisivat myös pistää hynttyyt yhteen. Arle puolestaan ei anna Thoridsonin heitolle paljoa painoarvoa.

 

Hufvudstadsbladet kertoo, että investointipankki Burdaras on kiinnostunut kasvattamaan osakeosuuttaan, jos vain hinta on oikea.

 

Mihinkähän nuo käyttämättömät liikenneoikeudet on...

 

Koneita ei kyllä nykyisellä reittiaikataululla löydy. Ainakin viime kesänä oli yksi päivä viikossa sellainen kun 1kpl MD-11:aa jäi Vantaalle eli ei ollut lentoja. Muuten olivat kaikki liikenteessä joka päivä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oma lukunsa on sitten vielä se jos hommataan jotain MD11:sta leveämpää kun nuilla EFHK:n leveimmilläkin putkipaikoilla on max. wingspan 52m(MD11:n kärkiväli on 51.66m, eikai vaan olisi käytetty suunnitelun lähtökohtana ;D )

 

Mielenkiintoinen huomio. Tarkistin juuri, että sekä Airbus A350:n että Boeing 787:n kärkiväli on noin 60 metriä.

 

-harri

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tosin nuista ständeistä vielä, saatta olla mahdollista että 24:ään ja 32:aan menisi leveämpikin kone, mutta en ole nyt 100-varma, tää on vähän epäselvästi merkattu tähän karttaan. Tosin oli tilanne mikä hyvänsä niin ahdasta silti on...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaikkia munia ei kai kuitenkaan kannata laittaa samaan koriin. Jos Aasiassa sattuu jokin lintuepidemia tai muu sairausaalto, niin se heikentää tulosta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaikkia munia ei kai kuitenkaan kannata laittaa samaan koriin. Jos Aasiassa sattuu jokin lintuepidemia tai muu sairausaalto, niin se heikentää tulosta.

 

Aivan totta. Tästähän saatiin tuntumaa kun SARS jylläsi Aasiassa. Beijingiinkin lennettiin kerran viikossa keskellä parasta sesonkiaikaa. Ennen lentojen harventamista oli jollain beijingiläsellä kymmenkunta matkustajaa. Sitten tiputettiin Bangkokin lennoista 4 viikottaista pois.

 

Mutta saipahan tuona kesänä hyvin ja hyvällä hinnalla Bangkokiin lentoja: 250e+14000 pistettä :o

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos tehtäisiin olettamus, että Finnairille tulisi vielä lisää MD-11 -koneita niin mistä niitä saataisiin:

 

(eli edellytys GE:n motit ja pax-versio(ei combi), kerätty A.netistä)

 

KLM:

 

PH-KCA 48555/559

PH-KCB 48556/561

PH-KCC 48557/569

PH-KCD 48558/573

PH-KCE 48559/575

PH-KCF 48560/578

PH-KCG 48561/585

PH-KCH 48562/591

PH-KCI 48563/593

PH-KCK 48564/612

 

THAI AIRWAYS:

 

HS-TMD 48416/466

HS-TME 48417/467

HS-TMF 48418/501

HS-TMG 48451/505

 

VARIG:

 

PP-VPJ 48404/523

PP-VPK 48405/524

PP-VQF 48502/520

PP-VQG 48503/528

PP-VQH 48504/548

PP-VQI 48753/608

PP-VQJ 48755/613

PP-VQK 48758/615

PP-VQX 48769/603

 

 

löytyykö lisää?

 

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Mihinkähän nuo käyttämättömät liikenneoikeudet on...

 

Eikös Intiaan, mm. Delhiin ja Mumbaihin ole neuvoteltu liikenneoikeuksia jo aikoja sitten. Niin, että mikä bisnes niillä reiteillä? Vilkaise tästä.

 

Erkki

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, että mikä bisnes niillä reiteillä? Vilkaise tästä.

 

Luuletko oikeasti, että tuohon riittää matkustajia? Tuon reitin voi nimittäin mainiosti lentää suorana. (En yritä väittää vastaan - toivon että olet oikeassa...)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Air India lentää itse kaikki USA:n lennot välipysäkkien kautta, joten ei sulkisi Finnairia vaihtoehtona pois. Toisekseen Air Canadat yms. vetää kovaa provikkaa lennoillaan Delhiin ja muihin kohteisiin.

 

Eikö ideana tosin olisi, että Finnairkin voisi vetää kovaa provikkaa ;D

 

Mutta joo... Onhan tuo totta. Se voisi varsinkin toimia, jos AY006 jatkaisi suoraan Intiaan, eikä matkustajien tarvitsisi poistua koneesta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kanadassahan noita etnisiä intialaisia on, koska ent. brittiläisen kansainyhteisön jäsenmaahan oli helpompi emigroitua.

 

Air Canada lentää esim. Torontosta suoraan Delhiin. Vähän vaikea uskoa, että esim. kanadanintialaiset käyttäisivät muita yhtiöitä kuin Air Canadaa tai Air Indiaa. Mahdollistahan se toki on, ja onhan maiden välillä muutakin kuin etnistä liikennettä.

 

Air Canadan sivuilta poimin Vancouver-Delhi-hinnan,economy meno-paluu 435 € plus verot. Ei siis paha. Tosin sitten executive oli jo 3388 € plus verot.

 

Air Indian sivut taas olivat omituiset...palomuuri/virustorjunta blokkasi totaalisesti Air Indian Kanadan, USA:n, Saksan ja Intian nettisivut. Mistähän syystä??

 

No, aikoinaan ennen Tokion reitin avaamista eri tilastoista laskettiin, että Helsinki-Tokio-välille olisi ollut tasan 2 matkustajaa per kone. Kuitenkin reitti avattiin, ja havaittiin, että kunhan reitti on olemassa, kysyntä alkaa ikäänkuin itsestään.

 

Silti joku Finnairin NYC-HEL-BOM-reittilentoyhteys olisi aika riskaabelia, koska kilpailijat kyllä reagoisivat asiaan. Intian lentoliikenne taitaa muutenkin olla avautumassa kilpailulle myös ulkomaanreiteillä, siis intialaisille yksityisille lentoyhtiöille. Mitäs niitä nyt jo onkaan? Muistanko ihan väärin, jos sanon Jetsgo, Air Sahara ja Kingfisher? En viitsi tässä välissä lähteä googlailemaan, joten voin olla pahastikin väärässä.

 

Tuli vielä mieleen: vanhoina aikoina tuli käytyä Bombayssa LOTin ja CSA:n lennoilla (LH:n lisäksi). Olipa kovasti halvempaa silloin, siis 1980.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Silti joku Finnairin NYC-HEL-BOM-reittilentoyhteys olisi aika riskaabelia, koska kilpailijat kyllä reagoisivat asiaan. Intian lentoliikenne taitaa muutenkin olla avautumassa kilpailulle myös ulkomaanreiteillä, siis intialaisille yksityisille lentoyhtiöille. Mitäs niitä nyt jo onkaan? Muistanko ihan väärin, jos sanon Jetsgo, Air Sahara ja Kingfisher?

 

Jetsgo on kanadalainen yhtiö, joka juuri lopetti kaikki lentonsa rahaongelmien takia. Mutta nimet eivät ole tärkeitä, ymmärrän mitä tarkoitat.

 

Väittäisin kuitenkin, että Finnair olisi silloinkin paremmassa asemassa, jos se itse avaisi uusia reittejä ensin. Mikäli se onnistuu tekemään Helsingistä kymmenien miljoonien matkustajan AY-hubin, niin se on valmiiksi etulyöntiasemassa mille tahansa reitille. Tämä tosin saattaa olla jo aikamoista toiveajattelua.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jep, sekoitin Jetsgon intialaiseen Jet Airwaysiin. Onhan niitä intialaisia muitakin kuin traditionaaliset Air India ja Indian Airlines, jos hakee: jo maittujen lisäksi Trans Mediterranian, Alyemda, Archana Airways, Air Lanka, Air Deccan ja tulossaolevat Air India Express ja Qantasin vielä nimeämätön Intiaan lentävä halpis.

 

Sinänsä tuossa Helsinki-hubissa toki on ideaa, jo 70-luvulla mietittiin, miten jenkeille saataisiin myytyä idea Helsingistä gatewaynä Eurooppaan. Siihen ei ollut kovinkaan hyviä mahdollisuuksia, mutta nyt kun Aasia vetää ja kasvu siellä on nopeaa, tilanne voisi olla toinen.

 

On vain sekä Atlantin ylitys että Eurooppa-Aasia kovasti kilpailtua. Helppoa ei tule olemaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Intian ja USA:n välisessä liikenteessä tuo intialainen Jet Airways on ottanut aloitteen käsiinsä.

 

Ensin yhtiö sai Intian viranomaisten luvan lentää Lontooseen, Singaporeen ja Kuala Lumpuriin. Nyt on lupa myös lennoille New Yorkiin, välilaskun yhtiö aikoo tehdä Brysselissä ja aloittaa lennot jo huhtikuussa. Intialainen media väittää, että lippujen hinnat voivat pudota jopa 30 %.

 

Tänään näin BBC:ssä lyhyen uutispätkän, jonka mukaan Jet Airways neuvottelee jo yhteistyöstä 2 jenkkiläisen yhtiön kanssa. Pätkä meni minulta vähän ohi, mutta ainakin Continental ja San Francisco mainittiin.

 

Ei varmaankaan olisi tullut intialaiselle yhtiölle mieleenkään neuvotella yhteistyöstä Finnairin kanssa, vaikka isoympyräreitti kulkisikin Helsingin ylitse...Tässä olisi tarvittu Suilalta sitä kuuluisaa visiota?

 

Hindustan Times väittää, että koska yhtiö tarvitsee pitkänmatkan koneita nopeasti, se ensin leasaa koneita, vaihtoehtoina mainittiin 747, 777, A330 ja A340.

 

Linkki yhteen uutispätkään:

 

http://www.indiadaily.com/editorial/1653.asp

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Ei varmaankaan olisi tullut intialaiselle yhtiölle mieleenkään neuvotella yhteistyöstä Finnairin kanssa, vaikka isoympyräreitti kulkisikin Helsingin ylitse...Tässä olisi tarvittu Suilalta sitä kuuluisaa visiota?

 

Ja varsinkin kun Nokia avaa tehtaan Chennaihin (MAA Chennai/Madras), josta ei ole nonstop-lentoja New Yorkiin, voisi Finski olla hyvä vaihtoehto sekä Euroopasta että Nykistä...

 

Sitä mä en oo koskaan ymmärtäny, miksei Finnairin nettisivut (eikä ilmeisesti toimistokaan) anna buukata Aasia - New York -lentoja Finnairilla yhdellä lipulla. Tiedän, ettei aikataulut sovi, mutta toisaalta ilmainen stopover voisi jopa olla houkutin noin pitkällä välillä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saisi aikamoinen houkutin olla, että joku lähtisi kiertämään Helsingin kautta vaikkapa matkallaan Tokyosta New Yorkiin. :D

Ellei sitten olisi ihan kirkkaasti mailienkeruupuuhissa. ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saisi aikamoinen houkutin olla, että joku lähtisi kiertämään Helsingin kautta vaikkapa matkallaan Tokyosta New Yorkiin. :D

Ellei sitten olisi ihan kirkkaasti mailienkeruupuuhissa. ;)

 

En minä Tokiosta puhukaan. Tsekkaapa, missä kulkee isoympyräreitti Singaporen ja New Yorkin välillä... SQ on ainoa, joka lentää suoraan, kaikki muut kiertävät KESKI-Euroopan kautta, vaikka Pohjois-Eurooppa olisi lähempänä suorempaa reittiä...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saisi aikamoinen houkutin olla, että joku lähtisi kiertämään Helsingin kautta vaikkapa matkallaan Tokyosta New Yorkiin. :D

 

No ei se varmaan täysin mahdotonta ole. Esimerkkinä (erilainen tapaus, kyllä..) kun viimeksi tulimme Köpiksestä kesällä Helsinkiin Finnairilla, niin viereemme istui nuori tanskalainen pari, jotka olivat matkalla Kööpenhaminasta Helsinkiin, ja Helsingistä saman tien jatkoivat matkaa Finnairilla Bangkokiin. Eli he eivät valinneet SAS:ia, vaan Finnairilla ensin CPH-HEL-BKK, ja samalla tavalla takaisin.

 

Liekö tuo ollut halvempi vaihtoehto, mutta siitä (kin) voi päätellä jotain Finnairin maineesta ulkomailla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, yhteydet Jenkkilään on esim. Singaporesta hoidettu niin, että ensin yleensä Tokyoon ja sieltä SFO, LAX tai JFK.

 

Liippaa muuten aika läheltä kun olen koko tän päivän etsinyt sopivaa reititystä seuraavalle reissulle Bangkokiin. Tarkoitus olisi koukata joko Kennedyn tai LAXin kautta.

 

Sopivan hintaista lentoa, jolla saisi 100% bojot vaan ei tunnu löytyvän Helsingistä New Yorkiin.

Nycistä CX:llä JFK-HKG-BKK-HKG-JFK 950e-1000e H-luokassa.

Matkalla saisi vielä monta itselleen uutta konetyyppiä: 333, 346, 777 ja 747.

Tuo JFK-HKG lento on muuten 16h ;D

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No ei se varmaan täysin mahdotonta ole. Esimerkkinä (erilainen tapaus, kyllä..) kun viimeksi tulimme Köpiksestä kesällä Helsinkiin Finnairilla, niin viereemme istui nuori tanskalainen pari, jotka olivat matkalla Kööpenhaminasta Helsinkiin, ja Helsingistä saman tien jatkoivat matkaa Finnairilla Bangkokiin. Eli he eivät valinneet SAS:ia, vaan Finnairilla ensin CPH-HEL-BKK, ja samalla tavalla takaisin.

 

Liekö tuo ollut halvempi vaihtoehto, mutta siitä (kin) voi päätellä jotain Finnairin maineesta ulkomailla.

 

Finnair myy Ruotsissa ja Tanskassa asiakasystävälliseen hintaan Bangkokia, Kiinaa ja Japania. Kilpailu tekee tehtävänsä, siitähän ei Suomen ja Aasian reiteillä tiedetä vielä mitään. ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, yhteydet Jenkkilään on esim. Singaporesta hoidettu niin, että ensin yleensä Tokyoon ja sieltä SFO, LAX tai JFK.

 

Kukas tämän määrittelee? Ei ainakaan maantieto:

 

SIN-NRT-JFK 16 204 km

SIN-HEL-JFK 15 897 km

SIN-JFK 15 348 km

 

BKK-NRT-JFK 15 500 km

BKK-HEL-JFK 14 507 km

BKK-JFK 13 937 km

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnair myy Ruotsissa ja Tanskassa asiakasystävälliseen hintaan Bangkokia, Kiinaa ja Japania. Kilpailu tekee tehtävänsä, siitähän ei Suomen ja Aasian reiteillä tiedetä vielä mitään. ;)

 

Miten niin ei? SAS, Lufthansa, KLM tai BA on kyllä aika usein halvin vaihtoehto Helsingistä Japaniin tai muualle Kaukoitään (siis ei "Kauko-Itään" vaan "Kaukoitään", btw).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Miten niin ei? SAS, Lufthansa, KLM tai BA on kyllä aika usein halvin vaihtoehto Helsingistä Japaniin tai muualle Kaukoitään (siis ei "Kauko-Itään" vaan "Kaukoitään", btw).

 

Suorana Helsingistä näistä ei lennä yksikään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään