Juhani Hämäläinen

Koronavirus ja lentoliikenne

1 113 viestiä aiheessa

Onkohan kukaan laskenut, mikä on tällä hetkellä rahtilentoyhtiöiden suhde matkustajia kuljettaviin yhtiöihin, verrattuna normaaliin?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
2 tuntia sitten, Tarmo Kallio kirjoitti:

Tämä ei kuulu mitenkään aiheen lentoliikenteeseen, mutta kerron silti oman näkemykseni.

Mielestäni Uudemmaan eristyksen purkaminen oli virhe. Itse olisin päättäjänä sulkenut myös kaikki muut kunnat ja kaupungit. Nyt ei tarvitse kenenkään liikkua mihinkään!  

 

Minkä maan päättäjänä? Valko-Venäjän, Kiinan, Kuuban vai Pohjois-Korean ? Tuon kaltaisissa maissahan ne pättäjät päättää kenellä on asiaa ja minne.

Tänään aamupäivällä pidetyssä tiedotustilaisuudessa kerrottiin hyvin miksi Uudenmaan rajoitukset piti purkaa. Nille ei ollut edellytyksiä.

5 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
2 tuntia sitten, Tarmo Kallio kirjoitti:

Tämä ei kuulu mitenkään aiheen lentoliikenteeseen, mutta kerron silti oman näkemykseni.

Jos on tarve aloittaa viesti tällaisella kappaleella niin siitä voisi myös vetää johtopäätöksiä ennen kuin jatkaa kirjoittamista.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
4 tuntia sitten, Harri Koskinen kirjoitti:

Penkkejä ei ainakaan vielä ole riisuttu, mutta tänään saapui ensimmäinen lento, jossa oli rahtia myös matkustamossa matkatavarahyllyillä ja istuinten alla.

http://lentoposti.fi/uutiset/finnairin_a350_900_matkustajakoneet_kuljettavat_nyt_lentorahtia_my_s_matkustamoissa

Finnair on muuttamassa kaksi (jos oikein muistan) 359:ä rahtariks, eli poistaa penkit, tuskin lyhyellä aikataululla ovia suurrennetaan. Tää siis jos oikein Finnairin twiitin ymmärsin. Tänään luin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossa Lentopostin artikkelissa nimenomaan kerrotaan että nyt ei ole suunnitelmia penkkien repimisestä matkustamosta vaan käytetään hattuhyllyjä ja penkinaluksia rahdin sjioitustilana.

Lainaa

Toistaiseksi Finnairilla ei siis ole purettu matkustamon penkkirakennelmia lisärahtikapasiteetin saamiseksi käyttöön. Suunnitteilla on myös muita ratkaisuja, kuten erilaisia rahtikassivaihtoehtoja sekä lisävyöratkaisuja. Niiden avulla rahtikapasiteetti kasvaisi entisestään, kun myös penkkitila saataisin käyttöön. Myös penkkien irroittamista selvitetään, jos kyseessä on pitkäaikainen vaihtoehto.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ymmärsin väärin. Twiitti "This week, to increase cargo capacity,the cabins of two A350s will be converted for cargo use. Previously,Finnair has only carried cargo in the hold.

https://www.aviation24.be/airlines/finnair-cargo-builds-an-air-bridge-beetween-europe-and-asia-with-converted-airbus-a359-aircraft/

Muokattu: , käyttäjä: Juhani Hämäläinen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei mene nyt koronajutut ihan putkeen BA:lla.

 

Liveair.net uutisoi:

British Airways A380 (G-XLED) vaurioitti rullausteitä Châteaurouxin (CHR) lentokentällä Ranskassa.

Rullatessaan pysäköintipaikalleen Châteaurouxin lentokentällä British Airwaysin A380 jätti melkoisen uran rullaustien reunaan.

Airbus A380 lähti Lontoon Heathrowista 15.4.2020 kello 8.32 paikallista aikaa lennon numerolla BA9150 ja saapui 58 minuutin lennon jälkeen kello 10.30 paikallista aikaa Châteaurouxin lentokentälle.

Lähde ja kuvat: Liveair.net

Screenshot_20200416-104901_Facebook.jpg

Screenshot_20200416-104835_Facebook.jpg

Muokattu: , käyttäjä: Lari Nylund

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

OPSGROUP:in artikkeli matkustajakoneen muuttamisesta tilapäisesti rahtikäyttöön.

Rodney

”Cargo Fail: How Not To Convert your Pax Aircraft.”

https://ops.group/blog/how-not-to-convert-your-pax-aircraft-to-cargo/

"Avoiding making PA’s to the cargo. Unlikely to be interested."

 

Muokattu: , käyttäjä: Jorma Kosonen
Ohje.
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
12 minuuttia sitten, Jorma Kosonen kirjoitti:

OPSGROUP:in artikkeli matkustajakoneen muuttamisesta tilapäisesti rahtikäyttöön.

Rodney

”Cargo Fail: How Not To Convert your Pax Aircraft.”

https://ops.group/blog/how-not-to-convert-your-pax-aircraft-to-cargo/

"Avoiding making PA’s to the cargo. Unlikely to be interested."

 

Cargo pilot conversion tips:

–  You’ll need a baseball cap, preferably old with grease stains.

– You can make even longer than normal PA’s, the boxes will probably pay more attention than the passengers used to. Just skip the ‘Please remain in your seats …’ part on the taxi in, these are the most well behaved guests you’ve ever had.

:lol:

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Lainaa

 

Suomen lentoliikenne ei ole täysin pysähtynyt koronavirustilanteen vuoksi. Pohjois-Amerikasta, Aasiasta ja Australiasta pääsee Suomeen Dohan kautta, ja Finnair lentää edelleen Eurooppaan.

Helsinki-Vantaan terminaalin kautta kulkee tällä hetkellä päivittäin noin tuhat matkustajaa, kun vielä alkuvuodesta matkustajia oli päivittäin jopa 50 000 – 60 000. Lentoasemaa ylläpitävä Finavia arvioi, että lentorajoitusten poistuttua kestää pitkään, että lentoliikenne palautuu kriisiä edeltävälle tasolle.

Kotimaan lentoliikenteessä ensimmäisenä alkanevat lennot Lapin kentille, jonne on myös paikallismatkustusta.

Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA on synkentänyt arviotaan lentoyhtiöiden toipumisesta kriisistä. Liiton arvion mukaan lentoyhtiöt menettävät tänä vuonna matkustajatuotoista 55 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna, ja rahallisesti menetys on jopa 314 miljardia dollaria.

– Kotimaan lentoliikenne käynnistyy kolmannen vuosineljänneksen aikana ja kansainvälinen liikenne vaiheittain vuoden lopulla, arvioi IATA:n pääekonomisti Brian Pearce.

 

https://yle.fi/uutiset/3-11309397

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tilapäisesti rahtikäyttöön muutetuissa matkustajakoneissa matkustamohenkilökuntaa "palvelemassa" pahvilaatikoita.

Rodney :cool:

https://www.planeandpilotmag.com/article/flight-attendants-required-to-babysit-the-boxes/#.XpoX6i97FQI

"Flight Attendants Required To “Babysit The Boxes”

Why FAs are required in some converted cargo planes.

At American Airlines, some flight attendants have been scheduled to crew flights with no passengers—there aren’t even seats in the cabin!

So why are these flight attendants being scheduled on cargo flights? Because the aircraft were set up as passenger jets, the cabin isn’t equipped to handle a fire like the cargo compartments are. In a cargo compartment, there are smoke detectors and fire extinguishers that can contain most any blaze that breaks out."

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kanadan viranomainen Transport Canada on määrännyt, että maanantaista lähtien lentomatkustajien (niiden, mitä nyt vielä sattuu olemaan jäljellä) on käytettävä maskia tai kaulaliinaa boardingin ja lennon aikana peittääkseen suun ja nenän alueen. Turvatarkastuksessa maski on laskettava alas tunnistamista varten.

Lainaa

Transport Canada said on Friday that all airline passengers would be required to wear a non-medical mask or face covering during travel to curb the spread of coronavirus.

The regulator said travellers must cover their mouth and nose during the boarding process and flights. The rule goes into effect at noon ET on Monday.

Air Canada, the country’s largest carrier, had previously recommended that customers wear a face-covering over their mouth and noses while onboard its flights.

The carrier said in a statement that passengers may bring their own face covering, which may include a cloth mask, scarf or similar item. It added they would be asked to lower their masks for security checks.

https://in.reuters.com/article/health-coronavirus-canada-airlines/canada-requires-air-passengers-to-wear-masks-to-curb-coronavirus-idINKBN22006M

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Blue Wings lehden juttu Finnairin koneille tekemistään huoltotoimenpiteistä koronaseisokin aikana. Mielenkiintoisena yksityiskohtana pikainen tarve 500 kiilalle, että koneet pysyvät paikoillaan. Puuseppää tarvittiin apuun.

https://www.finnair.com/fi-fi/bluewings/finnairin-maailma/parkissa-vaan-ei-unohduksissa--kuinka-finnairin-koneita-huolletaan-tauon-aikana-2107200?fbclid=IwAR19lKdI9yzADd69fADMowfVkHNSLmU8LwaEp5X2ZaYPeecIwGEcSNKghIA

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Norwegianin neljä tytäryhtiötä konkurssiin. Nämä yhtiöt ovat työllistäneet lentäjiä ja matkustamohenkilökuntaa Ruotsissa ja Norjassa. Samalla Norwegian lopettaa henkilökunnan tarjoamisen yhdessä OSM Aviationin kanssa omistamilleen tytäryhtiöille Suomessa, Espanjassa, Isossa-Britanniasa ja USA:ssa.

https://media.uk.norwegian.com/pressreleases/norwegians-pilot-and-cabin-crew-companies-in-sweden-and-denmark-file-for-bankruptcy-2992418 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

MTV:n Uutisaamu ohjelmassa Mika Tommola oli Helsinki-Vantaalla A350 koneen vieressä ja koneen sisällä. Jutussa kerrottiin, että  puupalikkoja oli hankittu  Koneen parkkijarrusta sanottiin, että se ei ollut päällä varastoidussa koneessa.

https://www.mtv.fi/sarja/uutisaamu-33001003008/minkalainen-on-arki-lentokentalla-koronan-keskella-toimittaja-mika-tommola-otti-asiasta-selvaa-helsingin-lentokentalla-1247149

 

Muokattu: , käyttäjä: Simo Lallukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
2 tuntia sitten, Ilkka Mannikainen kirjoitti:

puuttui social distancing

Luulen, että Mika Tommola ei siihen pysty, mutta physical distancing olisi ollut ehkä hänellekin mahdollista.

Rodney :cool:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään