Lauri Lahtinen

Keijo Suila haluaa junaradan EFHK:lle?

50 viestiä aiheessa

Suurnopeusratojen hinta olisi huikea. En usko näkeväni sellaisia toiminnassa Etelä-Suomessa jossa ihmisiä on vähän ja rahat on muutenkin totuttu laittamaan tarkoin siihen mitä todella tarvitaan. Erityisen kaukainen vaihtoehdoista olisi suurnopeusrata Turun suunnasta Vantaalle, kun radan Salo-Karjaa-Kirkkonummi-Espoo pitkähkö oikaisu Salo-Lohja-Espoo on tätä nykyä jo ihan todennäköistä lähitulevaisuutta. Uudet radat tehdään luokkaa vähintään sadaksi vuodeksi.

 

Mielestäni paras vaihtoehto nyky-Suomessa nykytekniikalla olisi ollut pääradan kaukoliikenteen koukkaus Arlandan tyyliin lentokentän kautta. Erkaantuminen vanhasta radasta välillä Savio-Rekola, sitten lentokentältä Pasilaan hyvinkin suoraan Helsingin nykyisen vihreän vyöhykkeen läpi.

 

Mutta tämä vaihtoehto olisi pitänyt käyttää viimeistään 1980-luvulla. Sen jälkeen on tehty kaupunkirataa pääradan viereen helpottamaan sen ruuhkia - eli erillinen rata lentokentälle ei enää auttaisi siinä tarkoituksessa eikä saisi vastaavasti kannatusta sillä syyllä. Kaavoituksen ym. suunnittelun puolesta juna meni jo vuosikymmeniä sitten ja Helsinkiä on rakennettu paljon ahtaammaksi. Junarataa ei välttämättä enää nykyisin hyväksyttäisi halkomaan kaupungin vihreää vyöhykettä.

 

Marjarata-kehärata ei ole yhtä tyylikäs vaihtoehto kuin mihin ulkomailla on päästy, mutta junamatkustajalle se on kuitenkin riittävän helppo, ripeä ja varma. Junanvaihto Hiekkaharjussa tai Tikkurilassa ja kohta ollaan terminaalin alla. Ajallisesti tuon pätkän lisäminuutit eivät tunnu missään muihin matkustamisen odotteluihin verrattuna. Terminaaleissa jonotetaan ja odotetaan usein pitkään ja ulkomaanlennoissa puhutaan kuitenkin tunneista.

 

Uusia ongelmia on tulossa sitten, kun uusi terminaali on joskus tulevaisuudessa käytössä rinnakkaiskiitoteiden välissä. Kehäradan nykyinen, lähes varma linjaus ei kulje sen kautta vaan lähtee heti kotimaan terminaalin jälkeen etelään ja kiertää kiitotiet. Uudelle terminaalille matkaavat joutuisivat vaihtamaan paikallisjunan jälkeen vielä lentokentän sisäiseen bussiin tai muuhun ihmiskuljettimeen. Ei kovin kaukonäköistä suunnittelua.

 

Jos Vantaan lentokenttä olisi suunniteltu tulevaisuus silmällä pitäen silloin 1950-luvulla, olisi rinnakkaiskiitotie (eli nykyinen 04L/22R) ollut mukana kartalla alusta alkaen, kaikki matkustajaterminaalit olisi piirretty pitkittäin näiden väliin (vaikka kolmatta kiitotietä ei heti rakennettaisikaan), ja junarata tuotu helposti terminaalien alta tai välistä. Kentällä ei tällä järjestelyllä tarvittaisi yhtä paljon kiitoteiden ylityksiä, joita moderneilla kentillä halutaan juuri välttää.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Raideyhteys Helsinki-Vantaan ja keskustan välillä olisi kyllä tarpeen. Mutta sen voisi toteuttaa myös metrona. Myllypurosta nykyisen metroradan voisi haaroittaa erkanemaan kohti länttä: Reitti olisi esim. seuraava:

  • Myllypuro
  • Kivikko
  • Malmin Lentoasema
  • Malmin asema
  • Tapaninkylä
  • Suutarila/Tapulikaupunki
  • Veromies
  • Helsinki-Vantaan lentoasema

 

Kyseisellä reitityksellä olisi monia etuja. Se yhdistäisi kaksi lentokenttää toisiinsa ja rautatieverkkoon (lentoasemien metroasemat ja Malmin juna-asema), radan varrella olisi hotellipalveluja (Veromies), työpaikka-alueita (Hki-Vantaa, Tapulikaupunki, Malmin asema, Malmin lentokenttä/Tattariharju/Tattarisuo) ja tiiviitä asuinalueita (Myllypuro, Kivikko/Kurkimäki, Malmi, Tapaninkylä, Suutarila). Ja luonnollisesti yhteys muuhun metroverkkoon. Yhteys rautatieverkkoon Malmilla mahdollistaisi nopeammat yhteydet keskustaan kuin metrolla jatkaen ja muutenkin metron ja rautatien vaihtomahdollisuus muuallakin kuin keskustassa olisi positiivinen asia.

 

Malmin lentokentän metroaseman voisi rakentaa suoraan nykyisen lentoasemarakennuksen alle- maaperähän ei ole mikään ongelma ;D. Metroradan ajaminen ja etenkin metroaseman saaminen Malmin kentälle olisi hyvä asia myös Malmin kentän puolesta. Helpottuneet kulkuyhteydet lisäisivät varmasti kentän käyttöä ja helpottaisi myös ilmailusta kiinnostuneen muun yleisän vierailemista kentällä. Yhteys Hki-Vantaalle lisäisi toimintamahdollisuuksia huikeasti (esim. jatkolennot Tallinnaan...). Toisaalta metroasema palvelisi myös malmin kentän asuttajien intressejä ???. Mutta jos kentällä olisi vielä nykyistäkin enemmän toimintaa ja merkitystä, sitä olisi entistä hankalampi saada lopetettua. Ja sehän olisi tietysti toivottavaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

  • Myllypuro
  • Kivikko
  • Malmin Lentoasema
  • Malmin asema
  • Tapaninkylä
  • Suutarila/Tapulikaupunki
  • Veromies
  • Helsinki-Vantaan lentoasema

 

Tuolla olisi tosiaan monia etuja (varsinkin EFHF:n kannalta), mutta en tiedä miten se vastaa tuon EFHK:n tarpeisiin. Tuo tekee melkoisen mutkan matkalla keskustaan, jollin matka-aika myös venyy.

 

Piirtelin vähän viivoja kartalle:

turkoosi: Nykyinen metro

sininen: Juha Karjalaisen ehdotuksen pohjalta

lime: Laura Rissasen (KOK) kolumnin pohjalta

[ Attachment removed / expired ]

 

Oma mielipiteeni on että molempi parempi :).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jäi mainitsematta että 20 minuutin matka-aikaan Helsingin keskustasta Vantaan lentokentälle päästään haluttaessa nyt tuolla kehäradalla. Tällä hetkellä Helsinki-Pasila-Tikkurila menee jo 14 minuuttiin kaupunkiradalla ilman muita pysähdyksiä.

 

Voisi ajatella että kehäradalle liikennöisi Helsingin keskustasta kahdenlaisia junavuoroja: toiset pysähtyisivät vain Turun radan ja pääradan liityntäkohdissa (Pasila ja Tikkurila) ja lentokentältä heti suoraan takaisin, toiset taas pysähtyisivät kaikilla seisakkailla ja kiertäisivät koko lenkin.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Oma mielipiteeni on että molempi parempi :).

 

Tuostahan tulisi hyvä kolmion muotoinen metroverkko. Ja se lisäisi varmasti Itä-Helsingin arvostusta ja merkitystä työpaikka-alueena. Siitähän herrat ovat nykyään niin huolissaan, että työpaikat ja parhaiten palkatut ihmiset hakeutuvat vain Länsi-Helsinkiin ja Espooseen.

 

Ja ratayhteys EFHK:n ja EFHF:n välillä olisi omiaan korostamaan, että kyseessä on yksi Helsingin lentoasema, jolla isojen ja pienten koneiden kiitotiet ovat niin kaukana toisistaan että niiden välillä tarvitaan apostolinkyytiä nopeampi kulkuväline.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuolla olisi tosiaan monia etuja (varsinkin EFHF:n kannalta), mutta en tiedä miten se vastaa tuon EFHK:n tarpeisiin. Tuo tekee melkoisen mutkan matkalla keskustaan, jollin matka-aika myös venyy.

 

Tuohan näyttäisi loistavalta! Helsingin sisäinen poikittaisliikennekin helpottuisi huomattavasti. Keskustasta EFHK:lle vievän metrotunnelin voisi tehdä kyllin leveäksi, että sinne mahtuisi raiteet normaaleille metrojunille, ja nopeille lentokenttämetrojunille, jotka ajaisivat keskustasta nonstoppina kentälle. Tunnelia voisi jatkaa kenttäalueen ali (ja niin että tulevallekin terminaalille olisi siitä hyötyä) ja liittää sen tämän raideyhteyden päärataan jossain pohjoisempana, ja osa maakunnista Helsinkiin menevistä kaukojunista menisi nykyisen pääradan sijaan kentän kautta matkalla Helsinkiin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kokoomusnuorten puolella on menossa parhaillaan pieni projekti josta en voi puhua kovinkaan tarkaan nytten, koska projekti on pahasti kesken vielä. Sen verran voin vain sanoa, että teemme parhaillaan suunitelmia helsingin liikenneratkaisuista ja suunnitelmissa on kehäteille oma raideliikenne tai siis kehäteitten läheisyyteen.

 

Kuten moni pääkaupunkiseudulla asuva tietää on kehäteillä aika pahoja ruuhkia/liikenne ongelmia.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä olis mun oma (utopistinen) ehdotus:

 

[ Attachment removed / expired ]

 

Nykyinen metrolinja jota jatkettaisiin länteen. Asemina eteläisellä haaralla Lauttasaari, Keilalahti, Westend, Matinkylä, Suomenoja, Iivisniemi, Soukka ja Soukansalmi, sekä pohjoisella rataosuudella Otaniemi, Kokinkylä, Puolarmetsä, Kukkumäki ja Latokaski

 

Töölön linja, jota onkin väläytelty seuraavaksi metrolinjaksi (hieman lyhyempänä tosin), ja jolle on valmis asema Kampin metroaseman "kellarissa". Asemina etelästä Santahamina, Tahonlahti, Laajasalo, Katajanokka, Esplanadi, Kamppi, Töölö, Pasila, Kumpulan kampus, Arabia, Vanhankaupunginkoski, Pihlajamäki, Malmin lentoasema, Vanha Puistola, Kuninkaala, Tikkurila (vaihtoasema VR:n kanssa), Länsi-Tikkurila, Koivuhaka, Rahti, Helsinki-Vantaa (tarvittaessa linjaa voisi jatkaa kiitoteiden väliin rakennettavaan uuteen terminaaliin). Ja läntinen linja haarautuisi osoitteille Meilahti, Munkkiniemi, Kuusisaari, Lehtisaari, Otaniemi.

 

Lentokentän linja Rautatientori, Pasila, Maunula, Pakila, Paloheinä, Pakkala, Veromies, Aviapolis, Helsinki-Vantaa, Helsinki-Vantaa (uusi terminaali). Tuo oli siis paikallismetro, tunnelissa olisi raiteet myös junille, joidenka matka taittuisi lentokentälle Keravan eteläpuolelta, ja ne pysähtyisivät vain kentällä, ja sen jälkeen Pasilassa ja Rautatieasemalla.

 

Kehälinja Itäkeskus, Myllypuro, Malmin lentoasema (vaihto Töölön linjaan), Malmi, Ylä-Malmi, Tapaninvainio, Paloheinä (vaihto Lentokentän linjaan), Maununneva, Kannelmäki (vaihto VR), Konala, Reimarla, Vallikallio, Leppävaara, Otaniemi.

 

Punaisen linjan linjauksia espoon itäpuolella voisi toki hieman muuttaa niin että Tapiola olisi esimerkiksi linjan haarautumiskohta. Silloin Töölön linja ja Kehälinja päättyisivät espoossa Tapiolaan.

 

Ehkä noin 150 vuoden päästä? :P

 

EDIT: Kehälinjankin voisi yhdistää jatkamalla sitä Itäkeskuksesta etelään ja edelleen länteen Töölön linjaa pitkin Kamppiin ja siitä Punaista linjaa edelleen Otaniemeen (tai Tapiolaan). ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

...Tuo tekee melkoisen mutkan matkalla keskustaan, jollin matka-aika myös venyy.

 

...

 

[ Attachment removed / expired ]

 

 

Hienon kartan olet piirtänyt :)!

 

Luonnollisesti suora yhteys keskustaan olisi EFHK:n kannalta paras ja etenkin suorana (ilman välipysähdyksiä) myös nopein. Mutta tuon sinisen linjan mukainen linjaus mahdollistaisi vaihdon pääradalle, jolloin matka-aika Malmilta keskustaan taitaa olla luokkaa 15 min ja vaihtoineen päivineen EFHK-Rautatieasema matka olisi jotain luokkaa 25-30 min.

 

Sinisessä linjauksessa olisi kuitenkin se hyvä puoli että se yhdistäisi pääkaupunkiseudun kummatkin lentokentät. Siinä jos missä olisi valtava kehityspotentiaali EFHF:n toiminnalle - ja lisäksi yhteys rautatieverkkoon pääradan yhdellä keskeisimmällä asemalla. Sininen linjaus olisi käytännössäkin varsin realistisesti toteutettavissa, sillä uutta rataa ei tarvittaisi aivan niin paljoa kuin suorassa linjauksessa. Siitä olen kanssasi samaa mieltä että molempi parempi.

 

Mutta hidastahan se on tuo kunnallinen päätöksenteko. Vaikka tuo päätettäisiin rakentaa heti tänään, niin menisi todennäköisesti lähemmäs 10 vuotta ennen kuin rata olisi valmis - ainakin nykyisellä päätöksenteko- ja rakentamistahdilla. Mutta jo tieto metroaseman saamisesta EFHF:lle voisi piristää toimintaa melkoisesti etenkin jos sen ansiosta todetaan että kenttä palvelee paremmin nykyisessä käytössään kuin uutena ongelmalähiönä. Harva kaupunki voisi kehua metroverkostonsa kattavan peräti kaksi lentoasemaa.

 

Kyllähän tuollainen toisi Helsingin kaupungille aivan toisenlaista statusta kuin jokin tusinalähiö. Saisi Pajunenkin helposti lisää asiakkaita kauppakeskukseensa vaikkapa Tallinnasta asti, sillä Malmille olisi helppo hurauttaa EFHF:ltä metrolla. Tai vastaavasti useamman tunnin koneenvaihtoa odottelevat transit matkustajat saisivat lentoaseman puotien lisäksi käyttöönsä Malmin kauppakeskuksen tai peräti Itäkeskuksen palvelut! Kaupallisestikin ajatellen sininen linjaus tuottaisi niin paljon synergiaetuja koko seudulle, että se olisi hyvinkin kannattava investointi.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä keskustelu näyttäisi olevan vähän sivuraiteella ;)

 

Tuo Suilan alkuperäinen idea oli tuoda kaukoliikenteen junat EFHK:lle niin, että muualta tulevat matkustajat voisivat tulla junalla kentälle ja jatkaa sieltä sitten Finnairin lennolla ulkomaille. Ei häntä tuntunut kiinnostavan se, pääseekö Helsinkiläiset kentälle vai ei.

 

-Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Luonnollisesti suora yhteys keskustaan olisi EFHK:n kannalta paras ja etenkin suorana (ilman välipysähdyksiä) myös nopein. Mutta tuon sinisen linjan mukainen linjaus mahdollistaisi vaihdon pääradalle, jolloin matka-aika Malmilta keskustaan taitaa olla luokkaa 15 min ja vaihtoineen päivineen EFHK-Rautatieasema matka olisi jotain luokkaa 25-30 min.

 

Lisää off-topiccia:

 

Mikäli tällaisella raideratkaisulla haluttaisiin palvella lentomatkustajia, niin yhteyden pitää ehdottomasti olla vaihdoton. Businessmatkustajat käyttäisivät todennäköisesti jatkossakin takseja hyväkseen, mutta vaihdollinen yhteys karsisi helposti jo matkatavaroiden raahaamisvaivan vuoksi ison osan muistakin matkustajista ja linja palvelisikin enää lähinnä lentokonebongareita ja lentoaseman työntekijöitä. Yhteyden ei mielestäni tarvitse olla suora eli matkalla voidaan tarvittaessa pysähdellä, mutta kulkuvälineen vaihto voi nousta matkustajille kynnyskysymykseksi.

 

-Tero-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lisää off-topiccia:

Mikäli tällaisella raideratkaisulla haluttaisiin palvella lentomatkustajia, niin yhteyden pitää ehdottomasti olla vaihdoton.

Jos tarkoitat matkustamista Helsingin keskustan suunnasta niin tämä nyt piakkoin rakennettava kehärata on ollut suunnitelmissa vaihdoton niin pitkään kuin minä muistan. Se ajaa saman asian kentälle pääsyssä kuin metro, matka-aika 20 min kahdella välipysäkillä tai 30 min useimmilla pysähtyen. Kun kehärata on toiminnassa en usko metron vetämiselle lentoasemalle olevan enää hinkua kenelläkään päättäjällä.

 

Samoin kun kehärata on toiminnassa ei Suilan kallis ja tyylikäs visio kaukoliikenteen kierrättämisestä kentän kautta ja etelään voi millään saada laajaa kannatusta.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Samoin kun kehärata on toiminnassa ei Suilan kallis ja tyylikäs visio kaukoliikenteen kierrättämisestä kentän kautta ja etelään voi millään saada laajaa kannatusta.

Niin että ei sillä väliä vaikka muualta tulevat joutuisivat vaihtamaan junaa. Pääasia on että Helsingistä pääsee kentälle ilman vaihtoja.

 

Nykyään on jo Tikkurilan asemalta bussiyhteys lentokentälle. Ei tuo kehärata toisi mitään uutta ja ihmeellistä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville.

 

-Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lisää vettä myllyyn:

 

Maakuntien miehet ovat huolestuneita, ehdottihan Luhtanen jo, että Tampereen kenttä voitaisiin lakkauttaa....

 

Ne kutka omistaa kauppalehden tunnarit voi lukea mielipidekirjoituksen täältä:

Kauppalehden juttu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin että ei sillä väliä vaikka muualta tulevat joutuisivat vaihtamaan junaa. Pääasia on että Helsingistä pääsee kentälle ilman vaihtoja.

Nykyään on jo Tikkurilan asemalta bussiyhteys lentokentälle. Ei tuo kehärata toisi mitään uutta ja ihmeellistä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville.

 

Ei sillä junan vaihtamisella ole niin väliä, kun sitä tehdään joka tapauksessa paljon ja monessa paikassa. Esim. Turusta matkustettaessa vaihdetaan koko ajan Pasilassa tai Tampereella. Hesalaiset joutuvat hekin matkustamaan ensin vähäsen että pääsevät junaan. Pääasia tässä on lentokentän saaminen rautatieverkkoon kohtuuhinnalla.

 

Kaupunkibussi on matkalaukuille ahdas. Niitä lähtee tiheimmillään viisi tunnissa. Kehäradalla kulkee suunnitelman mukaan tiheimmillään 12 junaa tunnissa. Paikallisjunalla pääsee paitsi Tikkurilaan myös Pasilaan ja päärautatieasemalle ripeästi ja helposti.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Malmille tietysti, sehän on Helsingin lentoasema  ;)

Vakavasti.... Aikooko Helsnkin nyt hyökätä Vantaan kimppuun metronsa kanssa? Kun Espoolaisia ei saada käännytettyä metron taakse, niin nyt vantaalaisten vuoro? Tuntuu vähän siltä, että Helsinki suunnittelee kaikkea kivaa, mutta toteutuuko mikään? Metro vedetään Pasilaan, ja samaan aikaan suunnitellaa pisara-rataa kiertämään keskustan alle. Pisara siirtäisi junien lähiliikenteen painopisteen keskustaan.

Ja odottakaahan kun Vantaalla aletaan keskustelemaan metrosta. Lopputuloksena Vantaa hylkää metron, ja alkaa suunnittelemaan supra-johtavilla kiskoilla kulkevaa hyper-super-mega-nopeaa express-raitiotielinjaa. Joka kulkisi lentoasemalta Tikkurilan kautta Korsoon, ja sieltä Helsnkiin  :laugh:

Juha.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Junaliput on nykyään niin kalliita että tuskin se vähentäis intoa ja varsinkin kun hk:lla matkatavarat hoidetaan automaattisesti jatkolennolle. Ei tarvi kannella.

No sitten mennää pummilla ;D . Olis se hyvä, että tulisi juna lähelle efhk:ta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Metro vedetään Pasilaan, ja samaan aikaan suunnitellaa pisara-rataa kiertämään keskustan alle. Pisara siirtäisi junien lähiliikenteen painopisteen keskustaan.

 

Ihan saletti en ole, mutta ymmärtääkseni Pisara-rata ei ole Helsingin idea. Ihan niin suuruudenhulluja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa ei taideta olla että siellä ruvettaisiin Pasilan metroa ja Pisaraa kannattamaan yhtäaikaa. Vaikka ei niistä koskaan kyllä tiedä...

 

Mitä metron vetämiseen Helsinki-Vantaalle tulee, niin ei se idea nyt aivan niin urpo ole kuin päältä näyttää. Marja-rata kun tuskin pystyy tarjoamaan oikeasti nopeaa yhteyttä lentokentältä Helsingin keskustaan. Todennäköisin liikennöintimuoto sillä olisi se iänikuinen "pysähdymme kaikilla asemilla"-malli, ainakin suunitelmissa taitaa liikenne olla juuri sellaiseksi merkitty. Käsittääkseni siksi, että Vantaankosken radan ja pääradan kapasiteetti ei enää oikein tahdo riittää sekaan mahdollisesti lisättäviä nopeampia lentokenttäjunia.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaikista mieluiten edistäisin metroverkkoa VR:n junien sijasta. Jos on tarvetta junalle, niin metrolla pääsee. Metroradan varrella asuvatkin saisivat kaiken hyödyn irti metrosta ja sen joustavuudesta useampien pysäkkien kanssa, tehden siitä paljon monipuolisemman, eikä pelkkää lentoasema<->keskusta linjaa parilla välistopilla. Espooseenkin se pitäisi saada, tosin jostain syystä vastustavat metroa kuin syöpää; tosin siellähän vastustetaan kaikkea muutakin sijaintiinsa nähden tyypillistä edistystä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toi pysähdymme kaikilla asemilla pitää valitettavasti paikkansa. Metro olisikin sen takia nopeampi vaihtoehto seutulaan kuin juna ja kaiken lisäksi metron kiskot voisi vetää Tuusulanväylän vieressä jolloin matka-aika olisi aika nopea. 

 

Ja mitä tulee tohon pisaralinjaan jossa junat pistetään kiertämään tunneliin keskustan ali niin ensinäkin metro ja nykyiset junat eivät voi käyttää samaa laituria. Akselikorkeus vai mikälie on kummallakin pikkaisen eri. Se tarkottaisi sitä, että joko metron kaikki laiturit on remontoitava uusiksi ja hommattava uudet metrot joissa toi korkeus ei tuota ongelmaa tai kaikki suomen junalaiturit pistetään uusiksi.

 

Ja mitä tulee tohon 250 miljoonaa euroa olevaan hintalappuun niin kumman halpa se on. Odotetaan 20v niin se hintalappu tulee olemaan 700 miltsiä. Kaiken lisäksi hesan kallio on jo niin reikäjuustoa, että oksat pois.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Espooseenkin se pitäisi saada, tosin jostain syystä vastustavat metroa kuin syöpää; tosin siellähän vastustetaan kaikkea muutakin sijaintiinsa nähden tyypillistä edistystä.
Kivaa ja korrektia yleistystä..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nykyään kaikki junat pysähtyy Tikkurilassa siitä syystä että pääsee lentoasemalle sieltä helposti bussilla.Rataa ei varmaan koskaan tulla (kustannus syistä) sinne rakentamaan. ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään Hesarin yleisönosastossa Espoon kaupunginvaltuutettu Leo Hiltunen esittää fiksuimman minun kuulemani Pisara-ehdotuksen. Hiltunen ehdottaa, että Pisara toteutetaan metrolinjana, jota Mellumäestä/Vuosaaresta ja Tapiolasta tulevat metrojunat kiertäisivät vastakkaisiin suuntiin Pasilaan asti josta kumpikin linja jatkaisi Helsinki-Vantaalle. Näin saataisiin paitsi nopea raideyhteys keskustasta lentokentälle niin myös vaihdoton raideyhteys lentoasemalta Espooseen ja Itä-Helsinkiin. Miinuspuolelle jäisi se, että mallissa Itä-Helsingistä Espooseen ja päinvastoin matkustavat joutuisivat vaihtamaan metroa Helsingin keskustassa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään