Lauri Lahtinen

Keijo Suila haluaa junaradan EFHK:lle?

50 viestiä aiheessa

Kyllä minäkin haluaisin, mutta ei se maikkaria kiinnosta. :)

 

Suunnitelmathan tästä Marja-radasta (jos nyt nimen oikein muistan) ovat olleet valmiina jo pidempääkin, ainakin alustavat sellaiset. Kätevä tuo olisi, kun esim. edellisen kerran kun olin "oikeasti" ulkomailla Kööpenhaminassa, niin oli äärimmäisen kätevää kun melkein suoraan lentokoneesta hyppäsi junaan ja pam, olit keskustassa. Tosin Hesan tapauksessa matka keskustaan ei ole mikään kovin pitkä, mutta silti bussien ja taksien lisäksi olisi syytä olla muita vaihtoehtoja.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mun mielestä on käsittämätöntä, että julkiset yhteydet lentokentältä kaupunkiin on tähän asti ollu pelkkien bussien varassa.

 

Eipä taida olla montaa metropolia maailmassa(jona pääkaupunkiseutua voidaan mun mielestä pitää :)) jossa ei olis nopeeta raideyhteyttä kaupungin keskustaan.

 

Valot päälle kaupunkienisät ja -äidit! :o

 

Niin, ja saman lyhyen aikavälin penninvenytyksen ansiosta meillä on ihana bussi-ratikka-metro-juna joukkoliikennesekasikiö. Vrt. toimiva metroverkosto. Ja nyt soppaan aiotaan lisätä vielä joku pikaraitiotie!? :o

Ja ei pidä unohtaa, miten helppoa olisi tulla pohjoisemmasta suomesta junalla suoraan lentoasemalle, ilman junanvaihtoa.

 

Toki tämä vaihtoehto köyhistäisi kotimaanlentojen matkustajamääriä entisestään, mutta samalla voitaisi vähentää lentojen määrää ja siihen liittyviä kustannuksia saada alaspäin, jolloin varaa jäisi vaikka avata uusia reittejä (muutenhan Embut jäävät käyttämättömiksi)

 

Pitkällä tähtäimellä voi olla ihan hyväkin vaihtoehto. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja ei pidä unohtaa, miten helppoa olisi tulla pohjoisemmasta suomesta junalla suoraan lentoasemalle, ilman junanvaihtoa.

 

Toki tämä vaihtoehto köyhistäisi kotimaanlentojen matkustajamääriä entisestään, mutta samalla voitaisi vähentää lentojen määrää ja siihen liittyviä kustannuksia saada alaspäin, jolloin varaa jäisi vaikka avata uusia reittejä (muutenhan Embut jäävät käyttämättömiksi)

 

Pitkällä tähtäimellä voi olla ihan hyväkin vaihtoehto. :)

 

Junaliput on nykyään niin kalliita että tuskin se vähentäis intoa ja varsinkin kun hk:lla matkatavarat hoidetaan automaattisesti jatkolennolle. Ei tarvi kannella.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Junaliput on nykyään niin kalliita että tuskin se vähentäis intoa

 

Lentäminen on (joskus) selvästi halvempaa kuin junalla matkustaminen, joten en tiedä tuosta junan käyttökelpoisuudesta pitkillä matkoilla. Kentältä keskustaan se varmasti toimisi.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suila ei tuossa pikku pätkässä mainitse Marja-rataa, vaan puhuu suorasta ratayhteydestä lentoasemalta keskustaan. Marja-ratahan puolestaan olisi kehärata, joka kulkisi Hiekkaharjusta lentoaseman kautta Vantaankoskelle, eli ei se nyt aivan viivasuora yhteys keskustaan olisi... mulle jää nyt vähän hämäräksi Suilan ajatus. Toisen radan rakentaminen Marjan lisäksi tuntuu kyllä aika utopistiselta ehdotukselta.

 

Ja kuinkas ne kaukojunat oikein kierrätettäisiin Marjaa pitkin lentoaseman kautta? Eihän se mahdotonta ole, mutta aika helkkarinmoinen hässäkkä siitä tulisi ja vaatisi käytännössä ilmeisesti yhden raiteen/raideparin lisää Hiekkaharjun ja ainakin Pasilan, jossei peräti pääaseman välille... tietävämmät oikaiskoot; en ole ihan kunnolla perillä asiasta.

 

--- Jorma

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossa artikkelissahan puhuttiin että ehkä Tampere-Helsinki ja Turku-Helsinki lentovuorot lopetettais! Siis jos rataa saadaan...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Junaliput on nykyään niin kalliita

Aikuiselta muistaakseni ainakin Kokkolasta asti pääsee 52 eurolla, kun taas Finskillä hinta on aika mojova. (ellei ole tarjoushinta)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossa artikkelissahan puhuttiin että ehkä Tampere-Helsinki ja Turku-Helsinki lentovuorot lopetettais! Siis jos rataa saadaan...

 

Tai ainakin vähennettäisiin tuntuvasti. Tämän päivän Aamulehdessä oli pitkä juttu tuosta Suilan visiosta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suila ei tuossa pikku pätkässä mainitse Marja-rataa, vaan puhuu suorasta ratayhteydestä lentoasemalta keskustaan. Marja-ratahan puolestaan olisi kehärata, joka kulkisi Hiekkaharjusta lentoaseman kautta Vantaankoskelle, eli ei se nyt aivan viivasuora yhteys keskustaan olisi... mulle jää nyt vähän hämäräksi Suilan ajatus. Toisen radan rakentaminen Marjan lisäksi tuntuu kyllä aika utopistiselta ehdotukselta.

 

Finnairhan ei ole koskaan puoltanut Marja-rataa, vaan nimenomaan suorempaa raideyhteyttä. Marja-rataa on virallisissa lausunnoissa lähinnä vastustettu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta ei ole mitään järkeä alkaa kaikkia kaukojunia ajattaa Vantaan kautta. Max. 2-4 päiväs tai jotain. Mielummin sitten on vaan rautatieasemalta hyvät yhteydet - tai sit ne "jatkaisi" rautatieasemalta takasinpäin.

 

Minua ei ainakaan tippaakaan nappaa kiertää lentoaseman kautta tai sitten alan miettimään vaihtoehtoja työmatkojen hoitamiseen. Ei sinne kuitenkaan nyt niin montaa matkustajaa jäisi...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pressossa tai jossain vastaavassa oli vähän aikaa sitten juttu Helsingin metroverkon tulevaisuudesta. Siinä kaavailtiin että metro kulkisi myös Pasilaan, josta se haarautuisi Viikkiin ja Helsinki-Vantaalle. Vantaan kentän rata kulkisi Tuusulan tien keskikaistaa. Miun mielestä hyvä idea. Pitäis vaan kaupunginisät saada tekemään jotain järkevääkin...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei siinä Marja-radassa ole ainoastaan hyviä puolia vaan löytyy myös paljon huonoakin. Ajatelkaa niitä ihmisiä jotka menettävät kotinsa sen takia? Itse asun tälle hetkellä 500m päässä siitä mistä rata tulee menemään. Moni on myymässä talojaan tästä ympäriltä (etenkin lapsiperheet), kun eivät halua sitä meteliä ja tonttien/talojen hinnat romahtavat radan valmistuttua. Me tuskin tässä asutaan enään sillon (vuonna 2010 muistaakseni radan rakennus piti aloittaa vai pitikö sen olla jo valmiina silloin), mutta sääliksi käy noita muutamia ihmisiä jotka ovat rakentaneet itse itselleen hienon omakotitalon tähän aivan lähelle (lähemääksi rataa mitä me asutaan) ::).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ajatelkaa niitä ihmisiä jotka menettävät kotinsa sen takia? Itse asun tälle hetkellä 500m päässä siitä mistä rata tulee menemään.

 

Voi voi, jos tämmöstä paapomista olisi ollut viimisen sadan vuoden ajan, ei meillä ratoja tai teitä olisikaan, tai sitten kaikkea mahdollista ohitellen tekisivät mutkaa ympäri suomea.

Lentokentistä puhumattakaan (ks. lentomelu).

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voi voi, jos tämmöstä paapomista olisi ollut viimisen sadan vuoden ajan, ei meillä ratoja tai teitä olisikaan, tai sitten kaikkea mahdollista ohitellen tekisivät mutkaa ympäri suomea.

Lentokentistä puhumattakaan (ks. lentomelu).

 

 

Kyllä sinne lentokentälle ollaan ennenkin päästy ilman junaa :P. Sitä paitsi tuo Marja-rata EI tule menemään kentältä suoraan Helsingin keskustaan vaan Leppävaaraan. Toinen pää lähtee Koivukylän ja Hiekkaharjun väliseltä rataosuudelta, eli tuskin sinne mitkään pitkänmatkan junat tulee menemään. Eli pohjosesta tultaessa joudut menemään junalla Tikkurilaan, siitä paikallisjunalla sitten, että ei se sen helpompaa tule olemaan nykyiseen verrattuna ellei sitten tule jotain suuria muutoksia paikallisliikenteeseen (tyyliin Koivukylän ja Hiekkaharjun väliin joku asema) :P.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miten sä saat sen menemään Leppävaaraan? Jos se jatketaan Vantaankoskelta niin Leppävaara ei siihen linjalle kovin helposti taivu. Muiltakin M-junan asemilta on pitkä matka Leppävaaraan..

 

 

Sori jostain se Leppävaara vaan putkahti ::). Joskus vaan jääny päähän, että Leppävaaraan sen tekevät. Asiasta on varmasti paljon näkemyksiä ja tulevaisuuteen tähtääviähän nämäkin päätökset ovat. Sittenhän kun rata on käytössä voimme vasta miettiä, että menikö arviot p*rseelleen vai nappiin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos Marja-rata joskus toteutuu - ja siinäkin on aika iso jos - se ei kyllä todellakaan taida vastata Suilan esitykseen (kun näin tuon Ilkan kommentin, koetin käydä ostamassa Aamulehden. Ei onnistunut - huomenna se tulee viran puolesta.) Eli en siis ollenkaan tiedä, mitä S. on puhunut.

 

Marja-rata lienee puhtaasti pääkaupunkiseudun pohjoisosien kehittämiseen tähtäävä pitkän aikavälin strateginen suunnitelma. Se tulisi näkemieni kaavailujen mukaan kulkemaan lentoaseman kautta mutta kuten edellä on todettu, se ei suinkaan olisi suora tie kentältä keskustaan, vaan kiertäisi pääradan varresta ensin suoraan länteen ja liittyisi siellä noin - mitä, kymmenen? viidentoista? - kilometrin päässä nykyisin Vantaankoskelle päättyvään esikaupunkirataan. Lentoasema sijaitsee suunnilleen tämän poikkiradan puolivälissä.

 

Jokohan Suilan katse olisi luotijunissa? Silloin rataverkkoa on uudistettava todella rajusti. Ja kyllähän jo nyt tulossa oleva Turun radan uudistaminen mahdollistaisi aika luontevasti junien viennin Helsinki-Vantaan kautta.

 

Mutta ennen kaikkea minua kyllä vaivaa ajatus siitä, että mitä ihmettä noilla junayhteyksillä oikein voitettaisiin? Jos matkustajien mukavuutta ajatellaan, niin eikö suurimmat pulmat ole muualla kuin Seutulan ja Helsingin välisissä yhteyksissä? Varttitunnin aikavoitto menetetään hyvin helposti check-in jonoissa? Rahti puolestaan kulkee joka tapauksessa kentälle ja kentältä kumipyörillä, kuten tähänkin saakka.

 

--- Jorma

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös tämä Suilan haave olisi toteutettavissa saman tyylisesti kuin Tukholmassa? Siellähän Arlandasta keskustaan menevä junayhteys hyödyntää pääasiallisesti muun junaliikenteen käyttämää raideverkkoa, mutta aikasäästö saadaan aikaiseksi sillä, että juna ei pysähdy kertaakaan keskustan ja lentoaseman välillä. Yhteyden toteuttaa siellä yksityinen A-Train AB. Toki junat kulkevat myös kovaa (200 km/h), mutta Suomessa tuo matka on Tukholmaan verrattuna sen verran paljon lyhyempi, että näin nopeita junia ei varmaankaan tarvittaisi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös tämä Suilan haave olisi toteutettavissa saman tyylisesti kuin Tukholmassa? Siellähän Arlandasta keskustaan menevä junayhteys hyödyntää pääasiallisesti muun junaliikenteen käyttämää raideverkkoa, mutta aikasäästö saadaan aikaiseksi sillä, että juna ei pysähdy kertaakaan keskustan ja lentoaseman välillä. Yhteyden toteuttaa siellä yksityinen A-Train AB. Toki junat kulkevat myös kovaa (200 km/h), mutta Suomessa tuo matka on Tukholmaan verrattuna sen verran paljon lyhyempi, että näin nopeita junia ei varmaankaan tarvittaisi.

 

Minulla ei ole hyvää karttaa käytettävissäni, mutta lähinnä Arlandaa oleva pääradan asema näyttäisi olevan aika lailla (ehkä två mil elikä noin 20 km) lännempänä oleva Märsta? Onkohan Arlandasta sinne jonkinlainen pistoraide? Arlandahan on selvästi kauempana Tukholman keskustasta - T-Centralen - kuin Seutula Helsingin keskustasta - Tunnelin kuppila - (linnuntietä melkein 40 km vs. bouttiarallaa 16-17 km.)

 

Peijakkaan vilkkaasti se juna siinä kyllä painelee.

 

--- Jorma

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minulla ei ole hyvää karttaa käytettävissäni, mutta lähinnä Arlandaa oleva pääradan asema näyttäisi olevan aika lailla (ehkä två mil elikä noin 20 km) lännempänä oleva Märsta?

 

Ei pistoraidetta vaan pohjoiseen menevään rataan on tehty mutka Arlandan kautta. Rataa käyttävät sekä T-Centralenin ja Arlandan väliä liikennöivät junat sekä pohjoiseen menevät kaukojunat.

 

Samantapainen mutka on viime kesänä avattu Kölnin lentokentällä, jossa nykyisin pysähtyvät sekä paikallis- että kaukojunat.

 

-harri

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aamulehden pääkirjoitus aiheesta luettavissa netissä

http://www.aamulehti.fi/teema/paakirjoitukset/2213961.shtml

 

Myös HS käsittelee asiaa laveasti

http://www.helsinginsanomat.fi/kotimaa/

(maksaneille http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/artikkeli/1101978819220)

 

Tässä asiassa kannattaa huomata, että Marja-rata ja nopeat uudet pikajunaradat ovat kaksi eri asiaa. Suila tuntuu vastustavan Marja-rataa, mutta kaipaa suoria junayhteyksiä EFHK:lta Turkuun ja Tampereelle, jotta vastaavat lentolinjat voitaisiin lopettaa.

 

Mielestäni aika outoa puhetta kotimaisen päälentoyhtiön toimitusjohtajalta. Eihän lyhyen matkan kotimaisten lentolinjojen kannattavuus sillä parane, että vähennetään niiden matkustajia...

 

Ja mistä otetaan rahat noiden pikajunaratojen rakentamiseen? "Suilakaan ei tarjoa Finnairin rahaa hankkeeseen"

 

Mutta jos tuollaiset radat joskus rakennetaan, niin yhä tärkeämmäksi muodostuu Malmin rooli. Ja pienien lentokoneiden rooli nopeassa kotimaisessa matkustamisessa. EFHK:n syöttöliikenne hoidetaan junilla, koska kotimaan lentolinjat eivät sinne enää mahdu, eikä niitä näköjään sinne haluta. Ja nopeat lähiyhteydet niitä todella tarvitseville hoidetaan Malmilta taksilennoilla tai todella tiheällä vuorovälillä lentävillä pikkukoneilla?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aika kaukaisista asioistahan tässä todella puhutaan. RHK:n kaavailujen nimikin on kuvaavasti "Visio 2050." Siinä on monia erilaisia vaihtoehtoja - toinen toistaan kalliimpia.

 

Aamulehden pääkirjoitus oli salatusti piruileva ja voidaan tulkita myös vaikkapa näin: "Finnair ei siis tarvitse Pirkanmaata? Ok - tarvitseekohan Pirkanmaakan enää välttämättä Finnairia?"

 

Mielenkiintoisinta minusta onkin oikeastaan se, miksi Suila haluaa ottaa juuri nyt kantaa sellaisiin raideliikenneasioihin, jotka ovat kaikkea muuta kuin ajankohtaisia? Hänhän on myös vanha junamies, joten olisiko siinä nyt kyse jostain sisäisistä näkemyseroista asioita suunnittelevien spesialistien pikkupiireissä? Vai vyöryttääkä hän jo valmiiksi vastuuta Finskin lentojen vähentämisen seurauksista muiden kannettavaksi?

 

Oikeinhan se on, että hänen asemassaan oleva henkilö puhuu liikenteen kehittämisestä koko Suomen mittakaavassa. Silti vähän oudoksuttaa puuttuminen Marja-rataan (eli siis Kehärataan, kuten nimi näyttää nykyisin olevan,) joka on puhtaasti seudullinen hanke. Koettaisi ennemmin vaikuttaa vaikkapa siihen, että kaikilla vähänkin isommilla rautatieasemilla olisi check-in-piste (vai onko tämmöiseen joku erityinen este? En todellakaan tunne asiaan liityviä määräyksiä.) Nopea tsekkaus asemalla, sitten junaan, Helsingissä tai Pasilassa 100 metrin kävely Finnairin bussiin ja Helsinki-Vantaalla suoraan kahvilaan ilman jonoissa notkumista. Tulisi huomattavasti halvemmaksi kuin nuo parin miljardin euron radanoikaisut ja matkustajan kannalta saavutettu etu olisi vähintään yhtä suuri.

 

--- Jorma

 

 

///edit - offtopic, mutta tuosta Malmista tuli mieleeni: lauantain Hesassa oli juttu asuntotuotannon hiljenemisestä viime vuoden lopulla. Siihen liittyi muutama käppyrä tonttimaan hinnan kehityksestä. Pahan näköisiä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös tämä Suilan haave olisi toteutettavissa saman tyylisesti kuin Tukholmassa? Siellähän Arlandasta keskustaan menevä junayhteys hyödyntää pääasiallisesti muun junaliikenteen käyttämää raideverkkoa, mutta aikasäästö saadaan aikaiseksi sillä, että juna ei pysähdy kertaakaan keskustan ja lentoaseman välillä. Yhteyden toteuttaa siellä yksityinen A-Train AB. Toki junat kulkevat myös kovaa (200 km/h), mutta Suomessa tuo matka on Tukholmaan verrattuna sen verran paljon lyhyempi, että näin nopeita junia ei varmaankaan tarvittaisi.

 

On kyllä äärimmäisen hieno yhteys. Edellisen kerran Tukholmassa käydessäni olin Tukholman keskustassa 25 min kuluttua koneen oven aukeamisesta - Kävely putkelta junalaiturille, johon juna sopivasti saapuikin :) Pitkälti tuon yhteyden ansiosta Tukholman työmatka (sis. lounas ja palaveri) onnistuu normaalin työajan puitteissa. Eli tunnettua lausahdusta muokatakseni: "Iltapäiväksi kotiin!"

 

Eihän tuo nopea ratayhteys Tukholmassakaan taida hintansa puolesta työmatkalaisia houkutella.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Arlanda Expressin lisäksi Arlandasta pääsee suoraan Ruotsin kaukoliikenteen juniin. Eli lentokentän alla on myös tavallinen rautatieasema, josta lähtee junia vähän joka puolelle ruotsia. Erinomaisen kätevää, jos et ole menossa Tukkaholmaan.

Miksi ei tämä voisi toimia Suomessakin?

 

A-Express on kyllä erinomaisen kallis, lähes taksin hintaa. Jos halua päästä halvalla, niin kentältä pääsee kyllä myös Tukholman joukkoliikenteen busseilla lähimmälle lähiliikenteen rautatieasemalle. Siis ihan tavallisella HKL:n paikallisella vastineella. Eikä maksa paljon (mutta kestää kauan)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään