Petri Lehtovirta

IATA: Koronavirus leikkaa lentoyhtiöiden tuottoja

1 viesti aiheessa

Ulkoministeriön / Team Finland 25.2. julkaisema raportti koronaviruksen vaikutuksista

Lainaa

 

HENKILÖLIIKENTEESTÄ

Koronavirusepidemia osui huonoimpaan mahdolliseen ajankohtaan eli kiinalaisen uudenvuoden matkustussuman kohdille. Tavallisesti kiinalaiset tekevät uudenvuoden aikoihin noin kolme miljardia matkaa. Helmikuussa 2020 Kiinan sisäisen ja ulkomaille suuntautuvan lentoliikenteen matkustajamäärissä pudotusta on ollut noin 60 % viime vuoteen verrattuna (vko 8). Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO arvioi, että maaliskuun loppuun mennessä epidemia voi leikata Kiinaan liikennöivien lentoyhtiöiden yhteenlasketusta liikevaihdosta jopa 4-5 miljardia dollaria. IATA:n (International Air Transport Association) arvion mukaan kokonaismenetykset APAC-alueen lentoyhtiöille voivat olla 28 miljardin (USD) luokkaa, mikäli matkustajamäärät putoavat globaalisti arvion mukaiset 4,7 % tänä vuonna. Epidemian levitessä globaalisti pudotus lienee huomattavasti laajempi.

Useat lentoyhtiöt ovat ilmoittaneet keskeyttävänsä Kiinan lentonsa tilapäisesti. Ulkomaalaisten lentoyhtiöiden kokonaiskapasiteetti Kiinan lennoilla on pudonnut epidemian vuoksi jo jopa 80% (ICAO).

Lentoyhteyksien vähentämisen pääsyynä on ollut kysynnän merkittävä väheneminen. Kiina kielsi turistien ryhmämatkat ulkomaille jo 24.1., mikä pudotti kysyntää välittömästi. Monet kiinalaiset lentoyhtiöt ovat vähentäneet kansainvälisiä lentojaan. Kiinalaisten yhtiöiden kokonaiskapasiteetin kansainvälisillä reiteillä arvioidaan vähentyneen 40 % epidemian alettua.

Finnair on keskeyttänyt Manner-Kiinan lentonsa ainakin maaliskuun 2020 loppuun. Kiinalaisista yhtiöistä Suomen reittinsä on keskeyttänyt Tibet Airlines (Jinan-Helsinki). Sichuan Airlines on lentänyt viimeksi Helsingin ja Chengdun välillä 10.2. Lentojen jatkosta ei ole varmuutta. 

 


 

Lainaa

 

LENTORAHTI

Ilmarahdista suuri osa kulkee tavallisten matkustajakoneiden ruumissa. Lentorahtia liikkuu siis tavallista vähemmän useiden lentoyhtiöiden keskeytettyä henkilöliikenteen Kiinaan. Tammi-helmikuun vaihteessa Euroopan ja Kiinan välillä lentorahtia liikkui jopa 66 % vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2019. Palveluntarjoajat eivät näytä kompensoineen henkilölentoliikenteen vähenemistä, sillä monet yhtiöt ovat vähentäneet rahtilentojaan Kiinaan. Toisaalta kysyntää yhä toiminnassa oleville lentorahtipalveluille näyttäisi olevan enemmän kuin tarjontaa.

 


IATA:n viime viikolla (20.2.) julkaisema raportti

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään