Mikä on ollut mieleenpainuvin lentonne?

[Jorma Laine 3]

Kyllähän se oli ensimmäinen ( ja ainoa) yksinlento AN-2:lla Räyskälässä huhtikuussa 1991. Olin tehnyt AN-2:lla kolme laskua kun silloin vielä neuvostoliittolaiset laittoivat minut yksin lentämään. Tyyppikokoulutus vain venäjää puhuvan kapteenin taholta tapahtui elekielellä vipuja ja mittareita osoitellen. Hyvin meni.

Toinen mieleenjäänyt lento samalla konetyypillä tapahtui 1994 myös Räyskälässä, Pudotelimme hyppääjiä, tällä kertaa kapteeni puhui yhtä huonoa englantia kuin minäkin, joten tulimme hyvin toimeen. Kun viimeiset hyppääjät poistuivat, oikealla penkillä istunut kapteeni sanoi: Minulla on tänään syntymäpäivä, tehdään jotain kivaa, minä ohjaan. Siitä hän sitten kääsi koneen selälleen ja teki ala kautta oikaisun. Minä hiukan hämmästelin tuota niin hän sanoi: Ei ongelma, ei mene ylinopeudelle, katso. Näytti nopeusmittaria ja teki saman uudelleen. Oikaisussa nopeus oli  noin 180km/h eli ei mennyt ylinopeudelle.

Jorma

[Juha Lampi 275]

Hesus, en taida kokeilla Ikaruksella (johon muuten Jorma taisit lentää mulle sen yksinlentotarkkarin). Ensimmäinen yksinlento oli huikea kokemus, joka suureksi yllätyksekseni sujui ihan hyvin. Ennen lähtöä tenttasin vielä opelta, tuntuuko kone kovasti erilaiselta laskussa yhden hengen kuormalla. ”No eei kovasti, nousee kyllä hanakammin...” Ja nousihan se! Kun rullaukselle ilmoitin plaania ja sanoin ”ensimmäinen yksinlento”, Hanna muuttui lystikkään lyhytpuheiseksi ja latoi eteeni vain yhden asian kerrallaan <3
 

...MUTTA...

 

...se kaikkein huikein kokemus oli päästä vääntämään Patrian Bravoa silloin, kun takanani oli vain vähän Cessna-koettelua viime vuosituhannelta, simuiluja ja yksi esittelylento ultralla. Bravo tuntui järeältä kuin traktori ja olin vakuuttunut, että en saisi sitä sauvasta repimällä millään hajalle ilmassa. Olin silti iloinen, että olin saanut opastuksen laskuvarjon käyttöön: ”Vyöt irti, juokse siipeä pitkin niin pitkälle kuin pääset ja samalla vedä molemmin käsin ulospäin tuosta kahvasta!”

[Jaakko Rantavuori 71]

Ensimmäistä kertaa pienkoneen kyydissä 80-luvun puolivälissä n. 10-vuotiaana. Isän tuttu pilotti halusi viedä meidän perheen jäsenet katsomaan iltapimeää kotikaupunkia ilmasta. Ensin työnnettiin kone (lentokerhon, todennäköisesti 172) hangaarista ulos, ja pilotti teki lentoonlähtötarkastuksen kertoillen meille joka vaiheen. Viimeisenä ennen ohjaamoon istumista ja käynnistystä se lirautti kaasuttimesta vesibensat maahan. Tuuli heitti bensaroiskeen ympäriinsä, ja kun käynnistäessä pakoputkesta tuli pieni lieska tai kipinä, bensa syttyi palamaan moottoritilan pohjalevyn päällä. Minä seisoin siiven alla käynnistystä seuraten, ja ensimmäisenä huusin "TULIPALO!" Moottori seis ja pari suhautusta sammuttimella pelasti tilanteen. Hetken tutkittuaan pilotti totesi että ei ehtinyt tulla mitään vaurioita, uudestaan käyntiin ja ilmaan vaan. "Tuleeko Jaakko ensimmäisenä kyytiin?" Ei tullut, isä sai mennä ensimmäiselle kierrokselle. Seuraavalle kierrokselle uskalsin jo mennä kyytiin, loppu sujui hienosti.