Jussi Harola

Hanssin-Jukan lennot 1941

33 viestiä aiheessa

Laitan vielä päiväkirjaotteen radioautojen saapumisesta.

25.8. tuli päivällä puhelinmääräys: luutn. Harju, sot.virk. Vehmainen ja sot. virk. Suomalainen lähtevät iltajunalla Turkuun vastaanottamaan Ruotsista saapuneet 3 radio-autoa. Luutn. Lehtonen lähti populan johtajaksi ja illalla lähdimme kohti Turkua. Yön saimme viettää istuen makuuvaunujen puutteessa. 

Seuraavana iltapäivänä saavuimme Turkuun, jossa majoituksen järjestettyämme painelimme satamaan katsomaan vaunujamme. Satama oli perin hajalle pommitettu ja linnasta oli vain seinät jäljellä. – Autot olivat Volvo-Bulldoggeja ja naamioidut. Radio-laitteet ja muut varusteet sisällä ylittivät kaikki odotuksemme. Minut määrättiin auto no. 3:n päälliköksi toistaiseksi ja samana iltana kävimme vielä osan inventoinnista läpi. Palasimme sitten kaupunkiin syömään Itämereen jossa ilta kului hauskasti seurustellen ja melkeinpä madeirata maistellen. Tapasin Allin ja erään toisen neitosen, joiden seurassa Nikke ja minä vietimme loppuillan. Nikke saattoi Allin kotiin ja minä palasin suoraan matkustajakotiin. 

Seuraavana aamuna jatkoimme päänsärkyisinä autojen inventointia ja saatuamme sen loppuun suoritetuksi lähdimme syömään. Tällä välin olivat auton kuljettajat saapuneet ja kuljettajakseni sain stm. Teinilän. Iltapäivällä lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä, johon aamulla saavuimme. 

Tulo kotiin oli suurenmoinen kuten aina ja koska olin Salossa sähköttänyt Alille: ”kotona nälkäisenä 10.00”, oli suurenmoinen herkkupöytä valmiina tullessani. Ilo oli suuri molemmin puolin ja myöhään meni ilta, ennen kuin nukkumaan ehdittiin 

Vietin kotona ruotsalaista radioexperttiä, signalmästare Palmia odotellessa neljä vuorokautta, jona aikana kävin myös tapaamassa velipojua Santahaminassa. Oli palannut 10 vrk komennukselta. 

Myöhemmin tästä autosta no.3 tuli rekisteriltään SA36283

Juha

4 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun aihe lähti vähän rönsyilemään (kuten hyvässä keskustelussa kuuluukin), kokoan tähän esiin tulleita aiheita.

Alkuperäinen kysymys oli Hanssin-Jukan varustamisesta varsin tehokkaalla lähettimellä. Varsinaista syytä ei ole tullut eteen, mutta ehkä tarkoituksena oli saada nopeasti eri suuntiin siirrettävä ja pitkälle kantava radioasema. Tämä Hellberg A 600 -lähetin asennettiin heinäkuun alussa 1941 ja purettiin elokuun alussa korjausta varten. Ehkä radioautot olivat osoittautuneet tarpeeksi nopeiksi, sillä lähetintä enää asennettu takaisin. Hanssin-Jukan sähköverkko oli tuolloin 12 VDC ja Hellberg vaati 220 VAC ja tehoakin pari kilowattia, joten lennon aikana lähetintä ei olisi saatu toimimaan.

Alkuperäinen kysymys sai sikäli vastauksen, että Hanssin-Jukkaa ei juuri heitelty viestitystehtävissä eri suuntiin, vaan kone oli suuren osan ajastaan Mikkelin kentällä.

Keskustelu kävi myös muissa Hanssin-Jukkaan tilapäisesti asennettuissa radioissa. Näissä oli kysymys puhtaasta kokeilusta. Ruotsista oli saatu mallikappaleet pommittaja- ja hävittäjäradioista. Niitä verrattiin vastaaviin suomalaisiin ja luonnollisesti purettiin pois kokeilujen jälkeen.

Näissä kokeiluissa toimi vasta-asemana Joensuuhun sijoitettu ruotsalainen radioauto. Kuten Juhan mainiosta aikalaiskertomuksesta ilmenee, autoja saatiin suomeen kolme. Epäselvyydet määrissä johtuvat siitä, että käytössä oli myös linja-autoihin asennettuja radioasemia, joita myös kutsuttiin radioautoiksi. Radioautoihin ei aina viitattu niiden tyypillä, vaan radioaseman päällikön nimellä. Busseilla ei varsinaisia tyyppimerkintöjä edes ollut.

Sitten oli kysymys Hanssin-Jukassa ruotsalaisten radioiden rinnalla kokeillusta kotimaisesta P-12-14 -pommittajaradiosta ja ketjuun linkattiin Telefunkenin kenttäradio, joka myös on P-12-14. Nämä P-merkit olivat koko puolustuslaitoksen yhteisiä, mutta Ilmavoimat siirtyi välirauhan aikana omaan nimikejärjestelmään. Kun talvisodan jäljiltä oli runsaasti uutta kalustoa ilman virallista nimikettä, Ilmavoimilta vapautuneita P-merkkejä annettiin nopeasti uudelle kalustolle. Erästä Putous-hahmoa lainatakseni, se oli virhe. Jatkosota oli Ilmavoimille liian lyhyt aika oppia pois vanhoista nimikkeistä.

Jussi

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Isoisäni sotapäiväkirjan mukaan ainakaan hänen auto ei ollut ilmavoimien tehtävissä. Tiet ilmavoimien kanssa ristesivät vain radiokokeilulentojen yhteydessä. Tämän jälkeen auto toimi mm. Sortavalassa ilmeisesti Karjalan Armeijalle alistettuna. Muista autoista en tiedä. 

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
29 minuuttia sitten, Jorma Laiho kirjoitti:

Selvennän vielä.... siis oliko kysymys pelkästään Ilmavoimien tarpeisiin tarkoitetuista radioautoista ?

Autot oli Ruotsissa tarkoitettu puhtaasti ilmavoimien käyttöön, mutta Suomessa niitä heitettiin aina sinne, missä tarvittiin helposti liikuteltavaa voimakasta radioasemaa. Käytännössä Päämajan viestikomentaja, eli maavoimien mies päätti asemien sijoituksen ja Ilmavoimatkin sai autoja käyttöönsä hyvillä perusteluilla. Esimerkiksi Lentolaivue 24 toimiessaan usealla rintamanosalla.

Jussi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Juuri nyt, Jorma Laiho kirjoitti:

Taisi olla, vai oliko....Hallamaan porukan autoja ?

Ei. Hallamaan autot olivat ulkonäöltään samanlaisia buldoggeja.

Jussi

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Alustahomma ok. Hämäsi. Taas selveni lisää.

Tämäpä onkin mielenkiintoinen melko vähän tutkittu alue. 

Ei niin vanhaa asiaa, etteikö aina jotain uutta löytyisi. Tämä on aina tällaisen teknisen historian tutkimisen ongelma. Bulldogeista todennäköisesti löytyy rungon numerot, moottorin numerot jne., mutta kun koittaa selvittää, miten ja missä niitä on käytetty, ei selviä mitään.

Tuo Juhan isoisän päiväkirjahan on melkoinen aarre.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään