Ilkka Mäkelä

Kova laki Suomessa - kaapatut koneet voidaan ampua alas, osa 2

17 viestiä aiheessa

Muutama kuukausi sitten oli puheenvuoro Hesarissa tuloillaan olevasta armeijan virka-apulaista, joka antaisi mahdollisuuden käyttää armeijan järeitä aseita terrorismin torjuntaan.

 

Tämä yksi artikkeli ei aiheuttanut minkäänlaista yleistä keskustelua silloin.

 

Tämän päivän Hesari kertoo, että perustuslakivaliokunta on antanut lausuntonsa asiasta. Muutoksia vaaditaan ainakin neljään lainkohtaan, jotka vaativat korjausta tai täsmennystä. Osa valiokunnan jäsenistä jätti eriävän mielipiteen, jonka mukaan koko laki tulisi hylätä.

 

Ilmailuahan tämä koskee siinä suhteessa, että esim. Hornetit voitaisiin määrätä ampumaan alas kaapattu kone, joka uhkaa lentää esim. ydinvoimalaan tai Helsingin keskustaan. Nyt edellytetään, että kiireellisissä tapauksissa määräystä ei saisi antaa pääesikunta (poliisin pyynnöstä), vaan puolustusministeriö, ja hallitukselle ja presidentille pitäisi ilmoittaa päätöksestä, jolloin ne "periaatteessa" voisivat keskeyttää kaapatun siviilikoneen alasampumisen.

 

Muutenkin lakia pitäisi perustuslakivaliokunnan mukaan rukata pykäliltään, perusteluiltaan ja toimenpiteiltään.

 

Kiistanalainen asia... Jos nyt tapahtuisi sellainen epätodennäköinen skenaario, että esim. Finskin kone kaapattaisiin ja se lähestyisi Hesan keskustaa, Loviisan ydinvoimalaa tai Nesteen jalostamoa tjsp törmäysaikeissa, varoaika Hornetin paikalle saamiseksi ei ole kovinkaan pitkä.

 

Toisaalta voidaan väittää, että ellei mitään tehdä, kyydissä olevat matkustajat kuolisivat kumminkin. Kumpi olisi suurempi paha? No, ehkä nyt keskustelua alkaa löytyä.

 

Ainakaan minä itse en haluaisi olla sen Hornet-pilotin housuissa, joka määrätään ampumaan alas esim. Finskin MD-11.

 

Sattuuko olemaan tietoa, mitä muiden pohjoismaiden lainsäädäntö sanoo tällaisista tilanteista?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toisaalta voidaan väittää, että ellei mitään tehdä, kyydissä olevat matkustajat kuolisivat kumminkin. Kumpi olisi suurempi paha? No, ehkä nyt keskustelua alkaa löytyä.

 

Ja täytyy varmaan tuossa vielä muistaa se, että jos kone törmää esim. ydinvoimalaan, niin voi olla hiukan enemmänkin ihmisiä vaarassa kuin vain ne jotka ovat koneessa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olettaisin, että jo ydinvoimaloita suunniteltaessa tuollaiset seikat otetaan huomioon, eli ne rakennetaan aikamoisia tärskyjä kestäviksi.

Jos näin ei ole, niin ihmettelen suuresti.

 

Mielsestäni laki ei ole meidän olosuhteissa tarpeellinen.

Itse uskon aika pitkälle, että tuo "terrorismillahypetys" on myös paljolti tiettyjen tahojen lietsontaa, jotta saadaan käyttöön poikkeuslakeja, sekä kansan hyväksyntää niin sanotulle terrorismin vastaiselle sodalle, jolla on kuitenkin aika pitkäti muut tarkoitusperät. Jos täällä aletaan tuollaisia lakeja tekemään, niin hyvin on mennyt peloittelu perille.

Ymmärrän kyllä jos jotain uhkakuvia olisi meillä tapahtunut minkä takia moiseen olisi ehkä aihetta, mutta tässä tilanteessa...

 

Kyllä satsaisin voimavaroja enemmän siihen että panostetaan kaikkeen ennaltaehkäisevään, jotta tuollainen ei toteutuisi, jos tämän kaltaisia uhkakuvia on ilmassa(?)

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä tulevassa viisastenkirjan yhdessä osassa mainitaan, että poliisi voi käyttää tykkejä, ohjuksia sekä hävittäjiä mahdollisen uhkatilanteen aikana. Eli pistetään yksi ohjus perään.

 

Jos nytten vakavasti puhutaan niin ilmavoimien lentäjät on koulutettu juuri tällaisiin tilanteisiin eli puolustamaan maata olkoot sitten vaikka matkustajakoneelta. Ei siinä ole tunteille sijaa kun painaa sitä liipasinta.

 

Ja ikinä ei pidä sanoa ikinä. Kaikki lakipykälät pitää olla valmiina sitä hetkeä ajatellen kun jotakin sattuu eikä vasta sitten jälkikäteen voivotella asiaa ja säädetä niitä lakeja sitten.

 

Tässä muutama vuosi sitten erään rikollisjärjestön johtaja uhkasi tuoda suomeen ydinaseen ja räjäyttää sen. Mitä teki valtio? Ei mitään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olettaisin, että jo ydinvoimaloita suunniteltaessa tuollaiset seikat otetaan huomioon, eli ne rakennetaan aikamoisia tärskyjä kestäviksi.

Jos näin ei ole, niin ihmettelen suuresti.

 

Niin oli World Trade Centerkin...

 

Joku MD-11 täydessä polttoainelastissa on aikamoinen tärsky mille tahansa rakennukselle joten ei oikein voi olla varma, että mitä tuossa tapahtuisi. En ainakaan haluaisi kokeilla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös tästä ydinvoimaloiden kestävyydestä ollut aikaisemminkin puhetta ??? Muistaakseni ydinvoimalat on suunniteltu kestämään ainakin pienkoneen törmäämisen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olkiluodon uusi kolmonen tehdään entisiäkin vahvemmaksi:

 

Reaktorin suojarakennus on kaksinkertainen teräsbetonirakenne, jonka sisempi kuori on paineenkestävä ja kaasutiivis. Se on suunniteltu säilyttämään eheytensä vakavimmissakin onnettomuustilanteissa. Suojarakennuksen ulompi kuori toimii suojana ulkoisia uhkia vastaan. Se kestää mm. sotilaskoneen ja suuren matkustajakoneen törmäyksen suomalaisten turvallisuusvaatimusten mukaisesti.

 

http://www.tvo.fi/378.htm

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin oli World Trade Centerkin...

 

Joku MD-11 täydessä polttoainelastissa on aikamoinen tärsky mille tahansa rakennukselle joten ei oikein voi olla varma, että mitä tuossa tapahtuisi. En ainakaan haluaisi kokeilla.

 

WTC oli muistaakseni suunniteltu kestämään suunnitteluhetken alkaessa, suurimman matkustjakoneen törmäys, joka oli silloin muistaakseni 707/DC-8.

Itse törmäyshän ei WTC:tä tuhonnut, vaan sitä seurannut tulipalo, joka "pehmensi" kantavia metallirakenteita.

 

Käsittääkseni ydinvoimaloita ympäri maailmaa on suojattu mahdollisilta ilmaiskuilta hyvin, sillä jokainenhan tietää kuinka vakavat seuraukset säteilyvuodolla on.

 

Suomen kaltainen, (vielä) puolueeton maa, tuskin ärsyttää ketään "terroristivaltiota" siinä määrin että iskua voisi pitää tänne kovinkaan todennäköisenä. Kyllä niissä on ollut mukana poikkeuksetta jokin aate ja motiivi tekijänsä suunnalta.

Kaikkihan on mahdollista, mutta todennäköisyyksiäkin pitää ottaa huomioon, ettei mene överiksi.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse törmäyshän ei WTC:tä tuhonnut, vaan sitä seurannut tulipalo, joka "pehmensi" kantavia metallirakenteita.

 

Niin... Eihän putoamiseenkaan kuole vaan siihen äkkipysäykseen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En halunnut kuullostaa saivartelijalta, joten pahoitteluni siitä. Yritin kiinnittää huomiota itse siihen, että itse iskuvoima ei riittänyt tuhoamaan WTC:tä, kuten oli suunniteltukkin. Valitettavasti noin massiivista tulipaloa vaihtoehtona ei oltu otettu huomioon WTC:n rakennusvaiheessa.

 

Tämä pohdinta liittyy ihan tähän mietintään rakenteiden kestävyydesta.

 

Menehtyneitä en halunnut mitenkään väheksyä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

WTC:n paloeristys oli unohtunut kokonaan rakennusten puolivälistä lähtien. Noin puolet kummankin rakennuksen paloeristyksestä oli Asbestia ja kun kumpaakin rakennusta rakennettiin alkoi tämä asbestikohu jenkeissä ja rakennuttaja päätti olla laittamatta enään asbestia lopputaloihin, mutta ei laittanut tilalle mitään muutakaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

WTC:n paloeristys oli unohtunut kokonaan rakennusten puolivälistä lähtien. Noin puolet kummankin rakennuksen paloeristyksestä oli Asbestia ja kun kumpaakin rakennusta rakennettiin alkoi tämä asbestikohu jenkeissä ja rakennuttaja päätti olla laittamatta enään asbestia lopputaloihin, mutta ei laittanut tilalle mitään muutakaan.

Kun katsoo WTC-videoita ja niitä pölypilviä, herää kysymys tuon yllä olevan tiedon valossa, kuinka moni kuolee vielä välillisesti hengitettyään tuota asbestipölyä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No, tämän päivän (15.04.) Helsingin Sanomien pääkirjoitus otsikoi:

 

"Torso laki ei kelpaa..."

 

elikkä, kaipa jonkinlaista keskustelua asiasta alkaa löytyä.

 

Sinänsä on selvä, että tällaisista asioista on säädettävä lailla mahdollisimman yksityiskohtaisesti, jos ne lakiin otetaan.

 

Maailmalle leviävä tieto siitä, että Suomen ilmatilassa voidaan kaapatut lentokoneet tarvittaessa ampua alas, ehkä vähentäisi huuhaa-terroristien ja -kaapparien intoa, mutta todellinen, asialleen omistautunut terroristi tuskin säikähtää vähääkään, oli laki millainen tahansa. Tosi terroristihan on jo etukäteen päättänyt tappaa itsensä ja mahdollisimman monta muuta henkilöä samalla kertaa.

 

Toisaalla Hesarissa sanotaan, että Eduskunta on säännönmukaisesti ottanut huomioon perustusvaliokunnan ehdottamat muutokset. Kyse lieneekin nyt siitä, meneekö laki muutoksineen käsittelyyn tavallisena lakina vai joudutaanko valmistelu aloittamaan alusta. Jäädään odottamaan jatkoa.

 

Kertailin vähän 9/11-konekaappaussaitteja, etenkin lennonjohdon ja ilmassa olleiden koneiden välisistä keskusteluista. Siellä oli puhetta mm., että eräältä kaapatuksi epäillyltä koneelta kysyttiin "koodikielellä", onko kaikki hyvin. Olettaisin, että jotain salaista terminologiaa, jota ei pikkulentokoulussa opeteta, olisi käytössä myös USA:n ulkopuolella? No, salaisuudet pysykööt salaisuuksina, ei niistä julkisilla foorumeilla kannata enempää puhua, vaikka tietäisikin.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tästä samasta asiasta väännetään näköjään nyt kättä Saksan korkeimmassa oikeudessa. Vuonna 2003 säädetty laki antaa Saksan ilmavoimille mahdollisuuden ampua alas kaapatut koneet.

 

Lain vastustajat väittävät lakia perustuslain vastaiseksi ja käytännössä mahdottomaksi toteuttaa. Heidän mielestään valtiolla ei saa olla oikeutta surmata viattomia siviilejä maanpinnalla tapahtuvan mahdollisen tuhon välttämiseksi.

 

http://news.airwise.com/story/view/1131574579.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös tästä ydinvoimaloiden kestävyydestä ollut aikaisemminkin puhetta ??? Muistaakseni ydinvoimalat on suunniteltu kestämään ainakin pienkoneen törmäämisen.

 

Kyllä, nykyiset ydinvoimalamme vain ja ainoastaan pienkoneen.  Isommalla voi tulla sitten jo pahempaa jälkeä.

 

Mitä tulee tuohon alasampumiseen, niin kuten tuolla jo joku taisikin kirjoitella tarkoitus on säästää ihmishenkiä.  Niin järjettömältä kun se kuulostaakin.  Ja niin järjetöntä kun se onkin.  Ongelmiahan tuossa tilanteessa riittää.  Jos tällainen tilanne sitten tulisi ja kone aivan oikeasti katsottasiin paremmaksi ampua alas, niin spekulaatiot siitä mihin kone oikeastaan olikaan menossa ei varmaan loppuisi ikinä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse uskon aika pitkälle, että tuo "terrorismillahypetys" on myös paljolti tiettyjen tahojen lietsontaa, jotta saadaan käyttöön poikkeuslakeja, sekä kansan hyväksyntää niin sanotulle terrorismin vastaiselle sodalle, jolla on kuitenkin aika pitkäti muut tarkoitusperät. Jos täällä aletaan tuollaisia lakeja tekemään, niin hyvin on mennyt peloittelu perille.

 

Olen kyllä samaa mieltä siitä, että terrorismihypetyksen avulla on säädetty täysin järjettömiä lakeja maailmalla, mutta en menisi heti väittämään tätä lakia samanlaiseksi.  Sehän ei muuta kansalaisten oikeuksia ollenkaan, kuten esimerkiksi poliisien tutkintavaltuuksia lisäävät lait, vaan ainoastaan sallii poikkeustoiminnan, kun poikkeustilanne on jo todettu.

 

Todellisuudessa kyseinen laki tosin on varmaan melko samantekevä.  Vaikka sitä ei säädettäisi, niin olen aika varma, että paikalla ollessaan puolustusvoimat tuhoavat minkä tahansa ydinvoimalaa päin lentävän koneen luvista riippumatta.  Ainoa ero onkin sitten, että eduskunta/presidentti armahtaa sankarilentäjän jälkeenpäin, eikä etukäteen.  Lain puute saattaisi antaa terroristeille korkeintaan lisäaikaa, kun vastuuta siirrellään sinne tänne.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään