Janne Mäntymäki

Spottailupaikat Heathrow:lla

5 viestiä aiheessa

Elikkäs tietoa Heathrown parhaista spottailupaikoista kaivattaisiin. Löysin googlettamalla jonkun sivun, joka kertoi aiheesta, joskin melko suppeasti. Koska minulla ei ole kamerassa putkea juuri yhtään, olisi tärkeää, että koneet menisivät läheltä ko. paikkoja. Luultavasti tulee liikuskeltua Undergroundilla, joten paikat voisivat myös olla näin saavutettavissa.

 

Kiitos vastauksista

 

Janne

 

P.S. Moderaattorisedät, jos on väärällä alueella, siirto

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Heathrown spottailupaikat eivät välttämättä ole kauhean kaksiset nykypäivänä. Lieneekö se terassikin kiinni? Jos ei olekaan, sieltä ei saa kunnon kuvia, koska ensinnäkin putkea tarvii aika reilusti, toisekseen valo tulee väärältä puolelta ja kuvista aikamoista huttua.

 

Vaihtoehto on hankkiutua lähetymislinjojen suuntaan johonkin sopivaan mestaan ja spottailla siitä. Aidan vieressä kameran kanssa kiertely (etenkin aidan läpi kuvaaminen) johtaa kymmenessä minuutissa the policen saapumiseen paikalle, mutta kauempana voi seikkailla.

 

Ainut fiksuhko paikka on Hatton Crossin underground-steissin kupeessa. Siihen on helppo päästä sillä maanalaisella eli on seuraava stoppi 1,2&3 -terminaalien jälkeen. 27L:lle laskeva liikenne tuuppaa suoraan siitä yli. Kun steppailee hieman matkaa motarin vartta nelosterminaalille päin, voi löytää ihan makeita kuvakulmia. Harmillisesti olen piilottanut jonnekin pari rullaa dioja, jotka otin moisella matkalla tässä jokin aika sitten (no on siitä aikaa, koska menin Concordea kuvaamaan). Yksi vaihtoehto on napata bussi terminalista ja ajella sillä Hatton Crossiin. Matkalla voi keksiä hyviä bongauspaikkoja, mutta periaatteessa kuvaaminen on tosiaan kiellettyä ja sitä myös valvotaan.

 

Tuon olen joskus napannut siitä Hatton Crossilta vähän neloselle päin. Valittaen skannaus kuvasta pienennöksineen ei oikein tee sille oikeutta. Tuossa toki oli 09R lähteville käytössä.

 

 

 

[ Attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ensiksikin voin sanoa, että Heathrowlla ei juurikaan ole paikkoja, josta koneita pääsisi kuvaamaan läheltä. Katseluterassi suljettiin Irakin sodan alkaessa maaliskuussa 2003, eikä sitä oltu avattu uudelleen ainakaan vielä viime kesänä.

 

Ainoat marginaaliset paikat läheltä kuvaamiseen ovat BA:n huoltoalueen ja varsinaisen lentokenttäalueen välinen tie, jonka yli koneita hinataan silloin tällöin sekä 27L:n finaali, josta loppulähestymisessä olevat suuremmat koneet saa kuvatuksi vaatimattomalla zoomillakin.

 

Hyvät (?) ohjeet kuvauspaikoista löytyvät sivulta http://www.scramble.nl/airports.htm. 27L:n kuvauspaikka, joka tunnetaan nimellä Myrtle Avenue on iso ruohokenttä, joka on kartalla numero 2. Edellämainitsemani tien ylityspaikka on kartalla numero 3.

 

Yleensä Englannissa on länsituulet, joten Heathrowssa ovat yleisemmin käytössä radat 27. Käyttöperiaate on sellainen, että toista rataa käytetään laskuihin ja toista lentoonlähtöihin, ja radat vaihdetaan keskenään yleensä klo 15.

 

Ohjeita Heathrown (ja useiden muiden kenttien) kuvauspaikoista löytyy myös tältä sivulta http://www.plane-mad.com/guide_view.php?guide=lhr.

 

Kattava linkkilista eri kenttien spottausvinkeistä löytyy sivulta http://www.spottinglinks.de/spotting.htm. Useiden eri kenttien spottausvinkkejä löytyy myös sivulta http://www.spottersunited.com/.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo 27L:n finaali taitaa olla ainoita järkevän oloisia paikkoja. Saas nährä jos sinne vaikka vaivautuisi. Onko tuolta paikasta nro 2 näkymää kiitotielle (ilmeisesti melko vahvasti aidattu)? Entäpä paikka 3. Onko siinä ylipäänsä nähtävää? Eli kuinka vilkasta liikenne siinä kohdassa on? Ja onko the police heti hengittämässä niskaan näissä kahdessa paikassa?

 

Janne

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se kakkonen on juurikin hiukan matkaa Hatton Crossista kohti T4:sta. Siinä saa olla rauhassa. Kolmoselta ei näe juurikaan kiitotielle sen paremmin kuin mistään muualtakaan, koska kenttää kiertää aita, jossa on semmoset typerät peltilevyt katselukorkeudella. Kumartamalla näkyy ali, mutta se on melko varma tapa saada bobbyt kimppuun. Kerkesin tosin edellisellä visiitillä ampua rullallisen aidan läpi ennen ensimmäisen pollariauton saapumista. Se oli tossa kentän pohjoispuolella paikassa, josta näki 27R:lle holdaavat koneet.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään