Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2005 Vielä kun joskus arkistot aukeaisivat tässäkin maassa ja saisimme luettavaksi esim. vuoden 1968 tapahtumat, eli siis Varsovan kriisin ajan tapaukset, niin löytyisi varmasti mielenkiintoisia rajaloukkaustapauksia. Parolan kapiaiset kertoivat joskus noista ajoista; silloin mm. venäläinen tankki kävi 20 metrin päässä Suomen puolella kääntymässä, jonka seurauksena Parolassa kaikki pakkasivat hen.koht kamansa pahvilaatikoihin joihin kirjoitettiin kotiosoite päälle. Koko revohka pakattiin kovien patruunoideen myötä Parolan asemalla junaan, suuntana oli Riihimäki eli itään oli tarkoitus lähteä. Kunnes viime hetkellä tuli peruutus. Legendaa vai totta - en tiedä... varmaan silloin on kumminkin ilmatilassakin ollut vilkasta. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2005 Horneteilla ei paljoa Venäjän ilmavoimien laivastoa vastaan tehdä... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2005 Intti aikana tuli partioitua viikon verran lapin kairassa rajaa. Heti kun mentiin tähystyspaikalle niin naapuri puolella olevan tukikohdan piha tyhjeni ja ikkunoihin vedettiin verhot eteen. Kerran mikki hiiri kävi heittämässä rajaa pitkin ohilennon. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2005 Hesarin tuoreissa: "Venäjä: Ilmatilaloukkaukset loppuvat" http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101979819390. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2005 Joskus 80-90 luvulla Virolahdella Hurpun niemessä arktisten lintujen muuttoa seuratessani pääsin mukavasti seuramaan myös itänaapurin aktiviteetteja. Hurppu on siis aivan rajavyöhykkeessä kiinni, mutta sine pääsee kumminkin. Ks. kartta. Venäläiset siis paitsi partioivat veneillään ja laivoillaan näkyvästi heti rajan takana, niin kerran pintaan nousi ulompana merellä sukellusvene, ja kerran kaksi MIGI:ä tuli matalalla meren yllä vauhdilla Suomea kohti, mutta kääntyivät tiukasti kurvaten ulkomerelle ennen rajan ylitystä. Kuinkahan yleistä tuommoinen on mahtanut olla? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2005 Hesarin tuoreissa: "Venäjä: Ilmatilaloukkaukset loppuvat" http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101979819390. Iltasanomien jutussa aikalailla eri sävy: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet.asp?id=1003294 Hesarin juttuhan oli aikalailla YYA-hengessä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2005 Joskus 80-90 luvulla Virolahdella Hurpun niemessä arktisten lintujen muuttoa seuratessani pääsin mukavasti seuramaan myös itänaapurin aktiviteetteja. Hurppu on siis aivan rajavyöhykkeessä kiinni, mutta sine pääsee kumminkin. Ks. kartta. Venäläiset siis paitsi partioivat veneillään ja laivoillaan näkyvästi heti rajan takana, niin kerran pintaan nousi ulompana merellä sukellusvene, ja kerran kaksi MIGI:ä tuli matalalla meren yllä vauhdilla Suomea kohti, mutta kääntyivät tiukasti kurvaten ulkomerelle ennen rajan ylitystä. Kuinkahan yleistä tuommoinen on mahtanut olla? Samanlaista on Pohjanlahdellakin sattunut. Tuttuni (ilmailumiehiä hänkin) oli takavuosina veneilemässä aivan uloimmilla "kivillä" Merenkurkussa ja ankkuroivat, kun paikalle pyyhälsi tummaksi maalattu Viggen ja veti ympyrän ja häipyi paikalta. Pojat epäilivät, että saattaa olla ruotsalaisten sukellusvenepoiju lähistöllä... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2005 Vielä kun joskus arkistot aukeaisivat tässäkin maassa ja saisimme luettavaksi esim. vuoden 1968 tapahtumat, eli siis Varsovan kriisin ajan tapaukset, niin löytyisi varmasti mielenkiintoisia rajaloukkaustapauksia. Tarkoittanet vuoden 1968 Tshekkoslovakian kriisiä jonka Neuvostoliitto, DDR ja Puola yhdessä halusivat neutralisoida sotilaallisesti? Varsovassa oli tuolloin jokseenkin normaalia. 1980 pukkasi vuorostaan Puolassa isoa kriisiä. Minua kiinnostaisi vanhoista asioista myös Aeroflotin koneen kaappaus 1977 Hevalle. Myös se millaisia havaintoja sen ajan spotterit tekivät niinä päivinä (harmi etten itse asunut vieressä). Ylen arkisto tarjoaa ohjelmaa aiheesta: http://www.yle.fi/multifoorumi/arkki/zgo.php?z=20050321131897124485 Ja kun tässä rajaloukkausrimpsussa on kirjoitettu Horneteistakin niin kysyn että mikä HN-413:n kohtaloksi tuli? Onko se korjattavana vielä vai korjaamatta vai purettu varaosiksi? Ilmavoimat kertoo käytössään olevan nykyisin enää 62 Hornettia. http://www.ilmavoimat.fi/index.php?id=26 Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2005 Tuskin siitä on vuottakaan, kun telkusta tuli muutaman ohjelman sarja Suomen ja USA:n tiedusteluyhteistyöstä kylmän sodan aikana. Siinä haastateltiin muun muassa erästä Tshekkoslovakian kriisin aikana itäisellä Suomenlahdella palvellutta Merivartioston uffaria. Ulkomuistista: "... maaleja oli niin paljon, ettei niitä pystytty yksilöimään. Sanottiin vain kohdetyhmä yksi, kaksi... kaksikymmentä. Ajoivat täysillä kohti Suomea ja vasta aivan aluevesirajalla löivät hihnat kiinni... tätä jatkui ja jatkui..." (Huom - editointi mun muististani) Totta kai silloin tapahtui vaikka mitä. Savonlinnan sillat esimerkiksi miinoitettiin. Hurjat huhut kertovat pohjoisessa tapahtuneista rajanylityksistä, jolloin ammuttiin kovilla. Vielä hurjemmat väittävät silloisen komentajan, Yrjö Urhon-Kaveri Keinosen saaneen kenkää niiden tapausten ansiosta. Oli käskenyt ampua. Mutta nämähän ovat pelkkiä huhuja, jotka eivät tietenkään voi missään tapauksessa pitää paikkaansa... varmaan tuo merivartioston evp:kin muisti ihan väärin. --- Jorma Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2005 pelkkiä huhuja, jotka eivät tietenkään voi missään tapauksessa pitää paikkaansa... Venäjä on rauhaarakastava maa. Lopettakaa turha touhottaminen. sasu Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2005 Toi Hesan edustan tutkajuttu meni noin kuten Jorma Siilo kirjoitti. Isäni serkku oli silloin palveluksessa Isosaaressa jossa komentaja joutui pistämään tosissaan ämyreistä Finlandian soimaan jotta porukan henki olisi kunnossa mahdollisen maihinnousun aikana. Hyvä ystäväni, entinen ilmavoimien lentäjä Antero H on kertonut muutamasta tapauksesta joissa ihan rajaa myöten on lennätetty useita kymmeniä hyökkäyskoneita tiiviissä parvessa ja härnätty suomen tutkaa ja lennostoja. Parhaimmillaan on kuulema lähtenyt yli sata konetta pohjoisesta kulkemaan suomen maarajaa pitkin kohti nykyistä Pietaria. Muutama kone tietenkin tuli vahingossa suomen ilmatilaan. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 8, 2005 Tämä osui silmään ja sopii oikein hyvin tähän threadiin: MiG-15 putosi Simpeleelle 1954, lentäjä pelastui heittoistuimella. http://www.esaimaa.fi/arkisto/vanhat/2004/01/31/teemat/sunnuntai/ Mielenkiintoinen stoori. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 8, 2005 Tarkoittanet vuoden 1968 Tshekkoslovakian kriisiä jonka Neuvostoliitto, DDR ja Puola yhdessä halusivat neutralisoida sotilaallisesti? Varsovassa oli tuolloin jokseenkin normaalia. 1980 pukkasi vuorostaan Puolassa isoa kriisiä. Hups - no sitä tietysti, mistä lie tuo Varsova tulla tupsahti ajatuksiin.... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 8, 2005 Tuossa kuvaus ilmavalvonnan toiminnasta v. 1968 kriisin aikana: http://www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/4_2004/tekstit/psuomi.htm Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 8, 2005 Tuskin siitä on vuottakaan, kun telkusta tuli muutaman ohjelman sarja Suomen ja USA:n tiedusteluyhteistyöstä kylmän sodan aikana. Siinä haastateltiin muun muassa erästä Tshekkoslovakian kriisin aikana itäisellä Suomenlahdella palvellutta Merivartioston uffaria. Ulkomuistista: "... maaleja oli niin paljon, ettei niitä pystytty yksilöimään. Sanottiin vain kohdetyhmä yksi, kaksi... kaksikymmentä. Ajoivat täysillä kohti Suomea ja vasta aivan aluevesirajalla löivät hihnat kiinni... tätä jatkui ja jatkui..." (Huom - editointi mun muististani) Totta kai silloin tapahtui vaikka mitä. Savonlinnan sillat esimerkiksi miinoitettiin. Hurjat huhut kertovat pohjoisessa tapahtuneista rajanylityksistä, jolloin ammuttiin kovilla. Vielä hurjemmat väittävät silloisen komentajan, Yrjö Urhon-Kaveri Keinosen saaneen kenkää niiden tapausten ansiosta. Oli käskenyt ampua. Mutta nämähän ovat pelkkiä huhuja, jotka eivät tietenkään voi missään tapauksessa pitää paikkaansa... varmaan tuo merivartioston evp:kin muisti ihan väärin. --- Jorma Merellä varmasti oli liikennettä, joten siinä evp muistanee suunnilleen oikein. Nuo huhut sen sijaan... Heikki Tiilikaisen "Kylmän sodan kujanjuoksu" ja Veikko Vesterisen "Kolmen kenraalin kintereillä" kertovat jonkin verran tuon hetken tapahtumista. Kirjoista selviävät mm. Keinosen eroon johtaneet seikat, jotka olivat lähinnä päinvastaiset tuohon ampumiskäskyyn nähden. Suosittelen molempia kirjoja asiasta kiinnostuneille lämpimästi. T:A Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 9, 2005 Tuossa kuvaus ilmavalvonnan toiminnasta v. 1968 kriisin aikana: http://www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/4_2004/tekstit/psuomi.htm Hyviä muistelmia Suomen Ilmavoimien Il-28 "Nikita" koneiden valmiustilasta ja muustakin tuosta vuoden -68 episodista on kirjoitettu Feeniks-lehdessä kolmiosaisena juttuna, olikohan se nyt numerosta 4/2004 alkaen. Niin, ja tietysti kerrotaan koneen historiasta ja käytöstä Ilmavoimissa koko sen palvelusajalta, erittäin mielenkiintoinen juttusarja. Jukka Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 12, 2005 Tutkamittaajina Ilmavoimissa olleet voisivat kertoa toinen toistaan ihmeellisimmistä ilmatilaloukkauksista, samoin tutkilla työskentelevät lennonjohtajat. Samalla vuosikurssillani intissä ollut tutkimittaajakaveri kertoi värikkäitä tarinoita ilmatilaloukkauksista. Ja näkeehän noilla isoimmilla suomalaistutkilla aina pitkälle Jäämerelle saakka ja joka suuntaan... Sakke Järvenpään sanoja mukaillen: jos juttu pienellä värittämisellä ja liioittelulla muuttuu kuulijalleen miellyttävämmäksi, on tällainen sallittua, elleipä suorastaan vaadittavaa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 12, 2005 Meriö: Ilmatilan loukkaukset julkisuuteen http://media.keskisuomalainen.fi/sunnuntaisuomalainen/3785688.shtml Sama juttu oli myös sanomalehti Pohjalaisessa tänään. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Heinäkuu 4, 2005 Ja kun tässä rajaloukkausrimpsussa on kirjoitettu Horneteistakin niin kysyn että mikä HN-413:n kohtaloksi tuli? Onko se korjattavana vielä vai korjaamatta vai purettu varaosiksi? Ilmavoimat kertoo käytössään olevan nykyisin enää 62 Hornettia. http://www.ilmavoimat.fi/index.php?id=26 Ilmavoimien kippari kertoi Lappeenrannassa, että kahden Hornetin turmassa pyörilleen laskuun tullut HN-413 on edelleen korjaamatta eikä puhetta korjaamisesta ole ollut korkeiden kustannusten vuoksi. Vauriot ovat laajat. Ulkomailta voisi saada samassa hintaluokassa valmiiksi toimivia, käytettyjä samanlaisia. Suomella on siis nyt 62 Hornettia käytössä. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Elokuu 22, 2005 A-studio 22.8.2005 klo 21.00 Venäläisten mukaan Suomi on paisutellut mitättömiä ilmatilaloukkauksia. Duuman sotilasneuvoja epäilee, että paisuttelulla on poliittisia tarkoitusperiä. Kävimme katsomassa paikan päällä, kuinka tunkeutuja havaitaan. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Elokuu 22, 2005 Täytyy toi ohjelma ehdottomasti katsoa... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Elokuu 22, 2005 Oli aika tylyä tekstiä "Turn right heading 090 or you will be shoot at" ja finglishillä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Elokuu 22, 2005 Tuo a-studion juttu on myös netissä: http://www.yle.fi/yle24/videosali/index.php?a=11&t=1&q=1 Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Elokuu 23, 2005 Oli aika tylyä tekstiä "Turn right heading 090 or you will be shoot at" ja finglishillä Eipä toi lause ainakaan ole finglishiä nähnytkään. http://en.wikipedia.org/wiki/Finglish Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Elokuu 23, 2005 Tuossa kun katseli tuota Suomalaisen hornetin lentoa, tuli taas mieleen jo aiemminkin täällä puhuttu juttu, että olisipa mukavaa jos ilmavoimatkin tekisi ns. elvistelyvideon missä hornetit treenaa pitkin Suomen taivasta. Musiikiksikin sattuisi kun nenä päähän se nightwishin uusin biisi. Sveitsillä oli mm. vastaava video mirageIII:sen lennoista. No menipä offtopicin puolelle.. ;D Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla