Esa Sairio

Espoon photoscenery aloitettu

47 viestiä aiheessa

Espoo 1.0 eli photoscenery Espoon kaupungin alueesta on aloitettu ja hyvässä vauhdissa.

 

Toimin tämän Espoon photosceneryprojektin vetäjänä ja tekijänä. Olen saanut tänään kirjallisen luvan Espoon ilmakuvien käyttöön tässä sceneryssä. Kokemusta erilaisten maisemalisäosien teosta minulla on mm. Finnterrainista, jonka koko Suomen alueen kattavasta versiosta 1.4 olen mallintanut 51% sekä Pori 1.0- photoscenerystä. Kun Espoo 1.0 aikanaan valmistuu, on tarkoitus laittaa tämä FS 2004:lle tehtävä lisäosa ilmaisjakeluun FS Nordicin tiedostokirjastoon.

 

Ohessa hieman kuvia, miltä Espoon ilmakuva näyttää FS 2004:ssa. On tärkeää huomata projektin tässä vaiheessa seuraavat asiat:

 

1. Espoon alueen järvi- ja merivedet ovat ilmakuvassa toistaiseksi ruskeanvihreitä. Vedet tullaan muuttamaan normaaliksi FS:n siniseksi vesitekstuuriksi, jota kuvissa näkyy Espoon ilmakuva- alueen ulkopuolella.

 

2. Ilmakuvista puuttuvat toistaiseksi kolmiulotteiset rakennukset ja puut eli autogen- objektit. Valmiiseen Espoon sceneryyn pyritään mallintamaan kaikki kaupungin rakennukset ja puustot mahdollisimman tarkoin oikeille paikoilleen sekä ilmakuvan että kartan perusteella.

 

3. Espoon sceneryn maantieteellinen sijainti on mahdollisimman totuudenmukainen ja scenery sopii hyvin yhteen Finnterrain- maaston kanssa.

 

4. Valmistumisajankohdasta en voi antaa arviota koska mallinnus on harrastustyötä ja sitäkin fource majour- varauksin.

 

Espoon sceneryn sijainti pääkaupunkiseudulla. Espoo erottuu hieman vihreämpänä kuin muu alue

[ attachment removed ]

 

Länsiväylän ja Kehä II:n risteys.

[ attachment removed ]

 

Nuuksion Pitkäjärvi

[ attachment removed ]

 

Lauttasaari. Oikealla näkyy Finnterrain- maastoa

[ attachment removed ]

 

Lauttasaari ylhäältä. Oikealla Finnterrainia

[ attachment removed ]

 

Tapiola ja Otaniemi ylhäältä

[ attachment removed ]

 

 

Kaikki kommentit tulevasta Espoon photoscenerystä ovat tervetulleita!

 

 

ystävällisin terveisin Esa Sairio (nimimerkki yES) :) :) :)

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Terve!

 

Näyttää kyllä todella hienolta! Helpottaa VFR-lentämistä todella! Vihreät vedet ovat aika karsean näköisiä, mutta hyvä kun nekin muutetaan! :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen saanut tänään kirjallisen luvan Espoon ilmakuvien käyttöön tässä sceneryssä.

 

Hienoa Esa!  8)

 

Esan työn tuntien voin sanoa että maisema tulee olemaan viimeisen päälle hyvin tehty. Ja aina parempi kun tuntee alueen hyvin. Tuo Nuuksion Pitkäjärvi näyttää hienolta ja paranee vain kun vedestä tulee veden väristä.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Todella hienolta näyttää.  :)

Mutta pahuksen kuustoista, asun juuri siinä puolessa Lauttasaarta, jota tuossa ei ole...  ;)

 

Ihan vakavasti ottaen, kannattaisi varmaan sitten lopullisessa versiossa rajata scene niin, ettei mitään puolikasta Larua tule, koska maiseman raja tuossa ei näytä kovikaan hyvältä.

 

- Ville -

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienolta näyttää. Et viittis pistää mitään pientä ohjeentynkää, että kuinka noita ilmakuvia asetellaan FS:ään ja mitä ohjelmia tarvitaan? Kiinnostaisi vaan itseäkin pistää mm. joitain palasia Vantaata ilmakuvina simuun..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi

 

Näyttääpä hyvältä ! Tälläisestä olen jo kauan haaveillut. Itse kun Espoossa asun niin on oma kämppä mukava tuolta bongata.

 

Saatkos otettua lähikuvaa Mankkaalta, Tapiolasta noin 4km luoteeseen ?

 

Jani

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuinka tuoreita nuo satelliitti kuvat muuten ovat ?

Ilmeisesti siis myöhemmin muutat tuon photomaiseman vihrean veden tuohon FS2004 defaultiksi ?

 

Toivottavasti tuohon saadaan joskus kaveriksi myös Helsinki ja Vantaan photomaisemat.

 

Jos tarvitset kuvia esim. Tapiolan alueelta voin niitä käydä ottamassa digikameralla niihin 3D rakennuksiin.

 

Keep up the good work !

 

Jani

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmeisesti siis myöhemmin muutat tuon photomaiseman vihrean veden tuohon FS2004 defaultiksi ?

 

Esa kirjoittaa ensimmäisessä viestissään:

1. Espoon alueen järvi- ja merivedet ovat ilmakuvassa toistaiseksi ruskeanvihreitä. Vedet tullaan muuttamaan normaaliksi FS:n siniseksi vesitekstuuriksi, jota kuvissa näkyy Espoon ilmakuva- alueen ulkopuolella.

 

Antti

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienoa jälkeä. Toivottavasti pääkaupunkiseudusta ei tule kuitenkaan liian raskas näytönohjaimelle. 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Espoon photoscenery on hyvässä vauhdissa. Rakennuksista ja metsistä on jo mallinnettu lähes puolet. Ohessa muutamia kuvia nykytilanteesta.

 

Huomatkaa että meri- ja järvialueilla ei vielä ole FS:n sinistä vesitekstuuria vaan ilmakuvan vihreänruskeaa "vettä". Tämä korjataan jatkossa jotta vedet ovat veden värisiä.

 

Joissain kuvissa saattaa näkyä vielä alueita, joista talot ja metsät puuttuvat koska työ on kesken.

 

Kun rakennuksia katselee, pitää muistaa että FS:n autogen arpoo rakennusten korkeudet tietyllä alueella suuruusluokkien mukaan, jotka mallintaja valitsee ko. alueelle. Yksittäisten talojen korkeuksia ei voi määrätä. Rakennusten sijainti on pyritty laittamaan ilmakuvan ja kartankin mukaan oikeaksi, mutta asian liian tarkka tekeminen veisi mahdottomasti aikaa johtuen mm. siitä, että ilmakuva FS:ssä on melko epätarkka joten rakennusten tarkkoja paikkoja on vaikea nähdä maisemaa tehdessään.

 

Myös rakennusten asento saattaa heittää ilmansuuntiin nähden hieman, koska Annotator- ohjelma jolla talot asetetaan, litistää ilmakuvaa pohjois-eteläsuunnassa jolloin rakennusten asennot ja pituudet ovat hankalia mallintaa.

 

 

[ attachment removed ]

Tapiola suunnasta 205 astetta. Horisontin alun merivesi ja uima-altaiden vesi ei vielä FS:n vettä

 

 

[ attachment removed ]

Tapiolan aito ilmakuva suunnilleen samasta paikasta

 

 

[ attachment removed ]

Suomenojan risteys ja liikerakennuksia (Anttila ja K-Rauta, autoliikkeitä ym.)

 

 

[ attachment removed ]

Otaniemi ja Keilaniemeä. Nokia, Fortum ja muut isot liikerakennukset ovat Helsinki 4.0- paketista

 

 

[ attachment removed ]

Kivenlahden kaupunginosaa mereltä

 

 

[ attachment removed ]

Gumbölen golfkenttää taustalla, jossa on talvella mukava hiihtolatu

 

 

[ attachment removed ]

Kehä II ja masto joka kuuluu Finnmast 4.2- pakettiin

 

 

Kuvien terävyys ei valitettavasti vastaa sitä, mikä se on simulaattorissa. Kuvien koosta ja laadusta joutuu tinkimään lähetettäessä niitä tänne.

 

 

Kommentit ovat tervetulleita!

 

yES :) :) :)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

[ attachment removed ]

Kivenlahden kaupunginosaa mereltä

 

 

Wautsi. Kivenlahti on hieno, Ei paljoa eroa totuudesta.

(Jos oikein muistan tämä on Kivenlahtea...

 

[ attachment removed ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mahtavaa Esa.  :) Olisiko mahdollista saada kuvaa vähän korkeammalta, että näkee miltä se näyttää lennettäessä.

Olisko betatestaajalle käyttöä ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos kommenteista.

 

Laitan lisää kuvia ja myös korkeammalta sitten kun Espoon mallinnus on edennyt lisää. Ettei näy noita mallintamattomia alueita.

 

Lähiaikoina myös vedet tullaan muuttamaan oikeiksi mutta tekninen toteutus on hieman hankalaa tämän suhteen.

 

yES :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Todella hienoa jälkeä, nyt pitää vain malttaa odottaa julkaisua.  ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Todella upeata jälkeä!! Olisiko kuvia Leppävaaran, Lintuvaaran tai Konalan seudulta kuvia? Konalahan on Helsinkiä, mutta löytyisikö jostakin sieltä kaupunkien rajan tuntumasta?

 

EDIT: Tuli vielä mieleen, että mahtaako olla myös tekeillä muuta pääkaupunkiseutua, ettei pelkkä Espoo jäisi yksin tuonne. Simussahan se photosceneryn ja tavallisen raja taitaa tulla viivasuorana, erottuen hieman tyhmästi.. Joka tapauksessa ainakin Espoo näyttää hienolta!  ;)

 

Toisena kysymyksenä kysyisin perinteisen kysymyksen koskien frameja. Miten kone suhtautuu kyseiseen sceneen? Onko paremmat framet kuin esimerkiksi Finnterrainia käytettäessä?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toisena kysymyksenä kysyisin perinteisen kysymyksen koskien frameja. Miten kone suhtautuu kyseiseen sceneen? Onko paremmat framet kuin esimerkiksi Finnterrainia käytettäessä?

En ole vielä tehnyt vertailevia testejä Finnterrainilla ja Espoolla vastaavissa paikoissa ja olosuhteissa. Palataan näihin kun Espoo on valmis.

 

Karkeasti arvioiden Espoon photoscene ei vaikuta frameihin enempää kuin Finnterrain, muuta tämä on vain arvio.

 

yES

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisikos tähän saatavissa myös eri vuoden ajoilta tuo photoscene?

Tässä vaiheessa minulla on työn alla vain kesäajan ilmakuva eli kesätextuurit Espooseen.

 

Ellen ihan väärin ole ymmärtänyt, Microsoftin photosceneryohjelmilla voidaan tehdä myöhemmin myös muut vuodenajat sekä yötextuurit kunhan ensin on valmis kesämaisema, johon on tehty kaikki autogenit eli rakennukset ja metsät sekä määritelty vesialueet FS- vedeksi.

 

Palaan tähän asiaan myöhemmin. Tarkoitus on toki tuottaa kaikki vuodenajat ja vuorokaudenajat käsittävä Espoo.

 

yES

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä vaiheessa minulla on työn alla vain kesäajan ilmakuva eli kesätextuurit Espooseen.

 

Ellen ihan väärin ole ymmärtänyt, Microsoftin photosceneryohjelmilla voidaan tehdä myöhemmin myös muut vuodenajat sekä yötextuurit kunhan ensin on valmis kesämaisema, johon on tehty kaikki autogenit eli rakennukset ja metsät sekä määritelty vesialueet FS- vedeksi.

 

Palaan tähän asiaan myöhemmin. Tarkoitus on toki tuottaa kaikki vuodenajat ja vuorokaudenajat käsittävä Espoo.

 

yES

Hieno homma!! Olisihan se aika karun näköistä, kun muualla on lunta ja toisessa kohdassa kesä:) Mutta hyvä että tästä tulee sellainen erinomainen paketti, joka sopii todella hienosti kaiken muun julkaistujen suomi sceneryiden joukkoon.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tästä maisemasta kyllä lähtee Esalle kilokaupalla virtuaalikarmaa  8)

 

Tuosta Tapiolan alueesta tuli mieleen että siellä kun talot ovat valkoisia (valkoisen-harmaita) niin voisivatko ne myös simussa olla valkoisia ? Tuossahan nuo autogen talot ovat harmaan vihreitä ja Tapiola ei oikein näytä Tapiolalta harmaan-vihreine taloineen.  :-\ Jos vaikka autogenin tilalla olisi vaikka ihan perus 3D objekteista tehdyt valkoisen-harmaat Tapiolan keskustan talot ? Se näyttäisi myös sitten ilmasta käsinkin Tapiolalta eikä vaan Kivenlahti tyyliseltä harmaalta lähiöltä.

 

Olisi mukavaa jo kun Tapiolaa ilmasta lähestyttäessä erottaisi valkoisen-harmaat talot ja kerrostalot.

 

Muuten kyllä näyttää hyvältä. Mitenkäs muuten ajattelit tehdä nuo sillat esim. Länsiväylänsilta ? Tuleeko se vain bitmappina tuohon maisemaan vaiko ihan 3D objektina photomaiseman päälle ?

 

Jani

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Wautsi. Kivenlahti on hieno, Ei paljoa eroa totuudesta.

(Jos oikein muistan tämä on Kivenlahtea...

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

Aika likeellä olet Mikko. Kuvasi taitaa olla Laurinlahti, Espoonlahti, Ylä-Kivenlahti aluetta etelästä päin kuvattuna. Ainakin oikealla näyttäisi olevan kauppakeskus Lippulaiva.

 

Ja Esalle. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki projeketistasi. Kuvat scenerystä näyttävät todellakin autenttisilta. Keep up the good work.

 

T: Teemu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Loistavaa. Kiitos taas teille freeware pakertajille... Jään odottelemaan veronpalautuksia ja siten uutta tietokonettani, jotta pääsen pyörittämään näitä mahtavia tuotoksia... IISO kiitos tastäkin tulevasta skenestä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mahtavan näköistä ja kun on omaa kotiseutua, niin mikäpä sen mukavampaa! Nyt kun tuo Gmax-tutoriaalikin tuli, niin pitääpä harkita, josko Lepuskin seudulta muutaman laatikkomaisen maamerkin osaisi mallintaa.

 

Tiet näyttävät kovasti ruskeilta tuossa, mutta sen kanssa on varmaan vain elettävä, kun ei niitä kukaan kahjo jaksa kaikkiin tekstuureihin värjätä uusiksikaan...

 

Mistä noita mäkiä olet tuohon saanut, kun itselläni Espoo on ihan tasamaastoa vaan?

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään