Harri Koskinen

omat kuulokkeet kiellettyjä Finnairin lomalennoilla?

36 viestiä aiheessa

Millainen politiikka Air Finlandilla on tämän asian suhteen?

 

Ainakin minulla on laatikossa Air Finlandin lomalennolta omaksi saadut tusinakuulokkeet ilman muita logoja ja merkintöjä kuin L ja R. Tavallinen ministereoplugi, joka käy korvalappustereoihin ja vastaaviin. Jos muistan oikein, niin maksoivat 2 €.

 

Sillä lennolla ei omien kuulokkeiden käyttäjiä näkynyt.

 

Joskus ennen vanhaan ns. kuulokkeethan olivat vain 2-putkiset ilmaletkut, joiden suukappale työnnettiin istuimen käsinojassa oleviin reikiin. Siis sähkövirralla ei ollut niiden "kuulokeletkujen" kanssa mitään tekemistä. Voin vain olettaa, että käsinojissa oli pienet kovaääniset, joista musiikki välittyi putkia pitkin korviin.

 

Yllättävän hyvä äänenlaatu oli niissäkin. Niitä oli mm. Finskin Nykin koneissa 70-luvulla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joskus ennen vanhaan ns. kuulokkeethan olivat vain 2-putkiset ilmaletkut, joiden suukappale työnnettiin istuimen käsinojassa oleviin reikiin.

 

Niinpäs olikin! ;D Jos oikeen muistan, pääsin kokemaan kyseiset kapistukset DC-10:n kaukolennoilla 80-luvun lopulla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joskus ennen vanhaan ns. kuulokkeethan olivat vain 2-putkiset ilmaletkut, joiden suukappale työnnettiin istuimen käsinojassa oleviin reikiin. Siis sähkövirralla ei ollut niiden "kuulokeletkujen" kanssa mitään tekemistä. Voin vain olettaa, että käsinojissa oli pienet kovaääniset, joista musiikki välittyi putkia pitkin korviin.

 

Yllättävän hyvä äänenlaatu oli niissäkin. Niitä oli mm. Finskin Nykin koneissa 70-luvulla.

 

Muuten kun laittoi korvansa kiinni (tietty piti kokeilla ;)

siihen penkissä olevaan reikään niin sieltä ei kyllä

kuulunut mitään mutta silti se ääni kulki putkea pitkin ???

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niinpäs olikin! ;D Jos oikeen muistan, pääsin kokemaan kyseiset kapistukset DC-10:n kaukolennoilla 80-luvun lopulla.

Lensimme Miamiin -92 Finnairin DC-10:llä (OH-LHB) ja kuulokkeina meillä oli nuo stetoskooppiletkut. Erittäin pienitehoiset kovaääniset oli jemmattu penkin käsinojiin. Tosin matkustamohenkilökunta joutui hetken ryömimään penkkien alla suorittamassa kytkentöjä, jotta saivat toimimattomat audiojärjestelmät toimimaan. ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaa että teosto pätee noin finnairillaki?

On siinä kanssa turha pätemiskerho, ei muuta saa aikaan, kuin vittuuntumista.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kysyin asiaa Teostolta suoraan, tässä vastaus:

 

"Lentokoneissa soitettavan musiikin tekijänoikeuskorvausten hinnoittelu perustuu koneiden matkustajakapasiteettiin. Lentomatkan aikana kuulokkeiden välityksellä esitettävästä musiikista korvaus on 57,09 € kuukaudessa per lentokone, kun matkustajapaikkoja on alle 200.

 

Teoston kannalta ei ole merkitystä sillä, kuuntelevatko matkustajat omilla kuulokkeillaan vai lentoyhtiön kuulokkeilla. Teosto siis ei kiellä omien kuulokkeiden käyttöä, tässä tapauksessa sääntö on perustunut lentoyhtiön omaan käytäntöön."

 

Jätin yhteyshenkilön tiedot pois, mutta jos joku vielä haluaa koko vastauksen

niin voin laittaa yksityisesti.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Myös tuo tekninen kieltoperuste on täyttä puppua, sillä 3.5 mm stereoplugi (3-napainen) on kokonsa ja napojen järjestyksen puolesta yhteensopiva monoplugin kanssa (2-napainen). Oikean korvan napa on se keskimmäinen kolmesta stereossa eikä se luonnollisesti mitään koneen järjestelmään syötä/lähetä/vaikuta ollessaan monoreiässä.

 

Syynä 2-reikäisten tai muutoin erikoisten kuulokeliitäntöjen asentamiseen lienee vain ahneus. Pitää pystyä myymään tai vuokraamaan kuulokkeita koneissa. Kuten niitä letkuja.

 

Pam Amillakin oli ääniletkukuulokkeet käytössä 1990-luvulle asti. Huvittivat kovasti 80-luvulla meidän poikajoukkoa kun ekaa kertaa lähdettiin ihmettelemään Amerikan ihmemaata. Kun kaikilla oli jo walkmanit sunmuut.

 

Joku voisi koettaa omien kuulokkeiden käyttöä sillä perusteella, että lääkäri on suosittanut tai määrännyt käyttämään tällaisia parempia, melua vaimentavia kuulokkeita lentokoneessa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joku voisi koettaa omien kuulokkeiden käyttöä sillä perusteella, että lääkäri on suosittanut tai määrännyt käyttämään tällaisia parempia, melua vaimentavia kuulokkeita lentokoneessa.

 

Taitaa tulla vastaukseksi: Näytä lääkärintodistus ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Taitaa tulla vastaukseksi: Näytä lääkärintodistus

 

Heh, sama kun yrität Bangkokista palatessa jäädä Helsingissä pois matkavaroinesi vaikka lippu olisi Tallinnaan, jos vetoat johonkin sairauteen tai vammaan ettet pysty jatkamaan Tallinnaan.

Finnairin oma lääkäri paikalle tai lääkärintodistus, muuten tervemenoa Tallinnaan hakemaan romut hihnalta. :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Myös tuo tekninen kieltoperuste on täyttä puppua, sillä 3.5 mm stereoplugi (3-napainen) on kokonsa ja napojen järjestyksen puolesta yhteensopiva monoplugin kanssa (2-napainen). Oikean korvan napa on se keskimmäinen kolmesta stereossa eikä se luonnollisesti mitään koneen järjestelmään syötä/lähetä/vaikuta ollessaan monoreiässä.

 

[mutu] Veikkaan, että ainoa peruste tuohon on kuulokkeiden eri impedanssi. Noissa pikku napeissahan ohmit on aika korkealla, useita satoja vissiin. Kun taas isoissa kuulokkeissa voi olla vain jotaikin kymmeniä, jolloin kuormittavat kuulokevahvaria enemmän. Vähän sama juttu kuin autovahvareiden kanssa, että jos 4 ohmiselle suunnitellun vahvarin kytkee 1 ohmisen subbarin kanssa ja pistät luukuttaen, voi vahvistin sanoa "poks" ;) (tai vikavirtasuoja laueta)

 

Käytännössä en kyllä jaksa millään uskoa että tuo mitään hajottaisi... Ellei koko kone käytä omia megaluureja ::) [/mutu]

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meilläkin löyty kotoa jotku, ties vaikka olis niiltä ajoilta kun koneesta sai ostaa ne kuulokkeet jollain 15 markan hintaan..

 

[ Attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään