Sami Puro

Tapahtumia IVAO:ssa

310 viestiä aiheessa

Kaipa se on ollut täysin sattumaa. Sille päivällehän se on paras järjestää mikä tuntuu parhaimmalta ja milloin saa eniten johtoa paikalle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ok. Käännetään sitten kymysys toisin päin.

 

Nii-ih, sen kun tietäisi. Järkeähän ei ole minkäänlaista.  :P

 

No jos vakavasti puhutaan, niin tapahtumien päivämäärät julkistettiin parin päivän sisällä. Ivaon tapahtuman ajankohta edellisenä iltana ja Vatsimin puolella seuraavana iltapäivänä jos oikein muistan. Eli "teknisesti Ivao ehti ensin", mutta todellisuudessa varmasti nuo päivämäärät oli lyöty lukkoon jo sisäisesti aiemmin (ainakin haluan uskoa niin.. ) ja julkistus vain sattui tapahtumaan noinpäin.

 

Tuota joulua edeltävää aikaa kun katsoo niin tuo 16. - 17 on oikeastaan ainoa fiksu ajankohta jos sen välttämättä viikonloppuna haluaa pitää. Ivaossa esim. edeltävänä viikonloppuna on Crowded Skies -tapahtuma, joten Ivaon osalta tuo 16. pv oli ainoa vaihtoehto.

 

Lisäksi Ivaossa on aiempinakin vuosina pidetty vastaavanlainen Suomeen kohdistunut jouluflaikkari (viime vuoden kohdekenttä tosin efhk). Aiempina vuosina kun FI-osastoa ei ole ollut niin Saksa on vastannut järjestelyistä. Koneita on ollut parhaimmillaan useita satoja ... kertoi joku. Mutta tuosta en tiedä enempää.  ;D

 

 

edit - ajankohta

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helsinki-Vantaalla on C1-tason koe maanantaina 11.12. alkaen klo 20:00 Suomen aikaa.

 

Tervetuloa lentämään (IFR ja VFR)!

 

Kartat yms. löytyy osoitteesta http://www.ivao.fi/

 

- Aki

 

Edit: Lisätty kellonaika

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuota joulua edeltävää aikaa kun katsoo niin tuo 16. - 17 on oikeastaan ainoa fiksu ajankohta jos sen välttämättä viikonloppuna haluaa pitää. Ivaossa esim. edeltävänä viikonloppuna on Crowded Skies -tapahtuma, joten Ivaon osalta tuo 16. pv oli ainoa vaihtoehto.

 

Jep. Vähän sama kuin pikkujoulujen järkkääminen, AINA menee joidenkin kanssa päällekäin. Sopivia aikoja on vain niin vähän. Tai sama kun yrität järjestää kesällä jotain lentoreissua, aina jossain päin on joku toinen juttu mihin voisi mennä myös..

 

//T

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

C1 lennonjohtotesti huomenna perjantaina @ EFHK. Alkaen kello 20.00 lmt, liikennettä (ja EFES_CTR) kaivataan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos jollakulla on aikaa tulla johtamaan, niin nyt kannattaa tulla. Suomeen päin tuleva liikenne virta on tällä hetkellä suuri. 10 konetta tulossa tällä hetkellä Rovaniemelle ensimmäisen EST 22.05 suomenaikaa. Myös Helsinkiin on tulossa tällä hetkellä 8 konetta, itse olen Efesissä mutta ei apujoukotkaan pahitteeksi olisi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä sinä siellä Hesassa teet jos ne on Rovaniemelle tulossa?  ::)

 

 

Edit. Tulen Roviksen alueeseen tässä kunhan kerkiän.

 

Edit2. Tai enpä tiedäkkään, näyttää olevan aika myöhäiset tuo tuloajat. Saa nähdä olenko hereillä enää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Rovaniemelle on tulossa 10Konetta Ateenasta

 

Olihan tuossa hommia.. Parhaimmillaan 15 konetta omalla jaksolla.. Ei kuviakaan ehtinyt napsia.  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ivao Finland - IFR Tour avajaistapahtuma

 

Ivao Finlandin ensimmäinen IFR Tour starttaa lauantaina 3.2.2007! Tarjoamme tapahtumassa lennonjohtopeiton IFR Tourin kahdelle ensimmäiselle etapille - Helsinki-Vantaan (EFHK) sekä Arlandan (ESSA) välille. Tapahtuma alkaa kello 16.00 paikallista aikaa ja jatkuu aina puoleenyöhön asti.

 

IFR Tourit ovat jokaisen Ivao-divisioonan vuosittain järjestämiä tapahtumia, jotka tutustuttavat lentäjät alueen lentoasemiin ja paikallisiin reitteihin. Tourin kaikki reittiosuudet hyväksytysti lentäneet saavat profiiliinsa "IFR Tour"-palkinnon. Tourin kaikkien osuuksien lentämiseen on aikaa 15.5. asti ja lennot saa lentää minä päivänä tahansa kello 14-22 UTC välisenä aikana.

 

Vuoden 2007 IFR Tour käsittää edestakaiset lennot Helsinki-Vantaalta 13:lle lentoasemalle Suomessa ja lähialueilla.

 

Tervetuloa Ivaoon!

 

http://www.ivao.fi/tapahtumat/ifrtour/

http://www.ivao.fi/tapahtumat/ifrtour/avajaistapahtuma/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Controller 2 Practical Exam, 12.2.2007, EFHK. 20.00 (lmt) alkaen.

 

Liikennettä tarvitaan, sekä lähteviä, että saapuvia, ja IFR:ää mieluiten.

 

 

Lisäksi lennonjohtoon tarvitaan EFES_CTR ja mielellään myös EFHK_TWR, bookkailkaapas.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Huomenna lauantaina kello 18:00 (lmt) tornikoulutusta EFHK_TWR:issa.

 

Liikennettä tarvitaan paikalle, IFR ja VFR! Tervetuloa!

 

Myös lennonjohtoa voi varata EFHK_APP tai EFES_CTR jos löytyy halukkaita, bookatkaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muistutus. Tämä tänään.

 

Controller 2 Practical Exam, 12.2.2007, EFHK. 20.00 (lmt) alkaen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään menetelmätornitreeniä Joensuun tornissa klo 20:stä eteenpäin! Tervetuloa!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tampereen alue harjoittelua tänään kello 17:sta eteenpäin! Lentäjiä tarvitaan!  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

C1-tason käytännön koe

 

Päivä: Maanantaina 26. helmikuuta

Kello: Klo 1900 LMT, 1700 UTC

Paikka: Helsingin torni (EFHK_TWR)

 

Tervetuloa,

- Aki

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lisäksi tänään menetelmäkenttäharjoittelua Pirkkalassa, eli EFTP_TWR auki. Kello 19-21 local.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

C1-tason käytännön koe

 

Päivä: Maanantaina 26. helmikuuta

Kello: Klo 1900 LMT, 1700 UTC

Paikka: Helsingin torni (EFHK_TWR)

 

Ja muistutuksena että 10 minuutin päästä alkaa :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tervetuloa maanantaina 5.3 VFR2:n koulutustapahtumaan klo. 19:00.

 

Ivao Finland järjestää toisen VFR-koulutustapahtumansa, joiden lentokenttinä toimivat EFHF (Malmi) ja EFTP (Tampere). Järjestämme kentille täyden lennonjohtomiehityksen. Tapahtumassa mukana kouluttajamme neuvomassa teitä kiperissä kysymyksissä. Tapahtuman materiaalit löytyvät osoitteesta: http://www.ivao.fi/tapahtumat/koulutus/vfr2/

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Maanantaina klo. 18 lähestymislennonjohtokoulutusta (APP) Helsinkin tutkassa. Lentäjiä tarvitaan! Tervetuloa!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Maanantaina klo. 18 lähestymislennonjohtokoulutusta (APP) Helsinkin tutkassa. Lentäjiä tarvitaan! Tervetuloa!

 

Ja muistutus tänään kello 18. Liikennettä tarvitaan!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Maanantaina 26.3 lähestymislennonjohtoharjoitusta Helsingin tutkassa kello 18 lähtien! Tervetuloa!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Maanantaina 26.3 lähestymislennonjohtoharjoitusta Helsingin tutkassa kello 18 lähtien! Tervetuloa!

 

Ja muistutus tänään klo 18!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään