Erkki Mikola

Finnair ja Flying Finns

3 viestiä aiheessa

Tuota Maarianhaminan DC-3-onnettomuutta muistellessa tuli mieleen, että myös koneen perämiehellä (eikä pelkästään ylimääräisellä pilotilla, Pitkällä Jimmyllä) oli "lentokokemusta" liikennelentäjän ammatin ulkopuolelta.

 

Hänen nimensä mainittiin Uolan kirjassa, joka minulla oli lainassa, muttei ole enää. Vuonna 1963 tuli seurattua suomalaisia mäkihyppääjiä kuitenkin niin paljon, että uskallan ehdottaa nimeä Pekka Yliniemi. ks. http://www.ounasvaara.net/maki/historia.htm

"1960-luvun alussa Suomen Hiihtoliiton johto ja julkinen sana olivat sitä mieltä, että Ounasvaaralle on välttämätöntä saada suurmäki. Rovaniemen kaupunki myönsi v.1961 rahat mäen rakentamiseen yhdessä veikkausvarojen kanssa. 1961 rakentaminen aloitettiin ja v.1962 talvikisojen yhteydessä suurmäki vihittiin. Pekka Yliniemi teki heti mäkiennätyksen 87m, joka kesti vuoteen 1965, jolloin Martti Niemi hyppäsi 89,5m. "

 

Jostain syystä en kylläkään löydä nyt vahvistusta muistikuvalleni miltään nettisivulta.

 

Mutta mikäpä sopii paremmin ammattilentäjän harrastukseksi kuin mäkihyppy. Ja kotimaisen lentoyhtiön sponsoroimaksi urheilulajiksi. http://www.hiihtoliitto.fi/makihyppy/

 

Paitsi tietysti ilmailulajit ;)http://www.ilmailuliitto.fi/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Hänen nimensä mainittiin Uolan kirjassa, joka minulla oli lainassa, muttei ole enää. Vuonna 1963 tuli seurattua suomalaisia mäkihyppääjiä kuitenkin niin paljon, että uskallan ehdottaa nimeä Pekka Yliniemi.

 

Väärin meni. Perämiehen nimi oli Pekka Yli-Niemi. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Väärin meni. Perämiehen nimi oli Pekka Yli-Niemi. :)

 

Joo. :-[ Mutta niin se on mennyt väärin Ounasvaaran Hiihtoseurankin veppisivun tekijöiltä.

 

Muistan vallan hyvin että Maarianhaminan koneen perämies oli huipputason mäkihyppääjä. Ja nimenomaan Rovaniemeltä.

 

Sinänsä noloa OHS:lle, että heidän riveistään oli peräisin toinenkin Pekka Yliniemi, joka kunnostautui ennen sotia hiihtäjänä (=Pekka Niemi) http://www.hiihtoliitto.fi/hiihtoliitto/info/tilastoja/arvokisamitalistit/olympia-ja_mm-kisat/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään