Ilkka Mäkelä

B-17-nippelikyssäri osa 1 (helpompi) ja ratkaistu

23 viestiä aiheessa

Tuli joskus 35 vuotta sitten istuttua erinäisiä tunteja mm. kipparin pallilla järveen pudonneessa, näytteille nostetussa ja restauroimattomassa B-17:ssa s/n 38160, nickname "Lonesome Polecat" (1), jonka putoaminen johtui siitä, että FW-190:t ampuivat sen lentokelvottomaan kuntoon 16.03.1944. Kippari Meyer kuoli, muut hyppäsivät varjoilla. Samana päivänä USAAF menetti noin 30 muutakin konetta.

 

Siinä tuli samalla tutkittua varsin tarkkaan muutamaakin nippeliä.

 

Aloitetaan flap switchistä, eli laippojen sähkökytkimestä. Sijainti kipparin puolella lennonvalvontamittareiden alapuolella.

 

Se oli maailman yksinkertaisin 3-asentoinen kytkin, jonka vasemmalla puolella luki "FLAPS", yläpuolella "UP" ja alapuolella "DOWN". Keskiasento oli neutraali eli off.

 

Vipu oli loogisesti asennettu pystyasentoon, eli naksautus ylöspäin ja pito yläasennossa = laipat ylös ja päinvastoin. Molemmille puolille kytkintä oli asennettu suojalaippalevyt, jottei kytkimeen osuisi kädellä tai polvella vahingossa sivusta.

 

Olen katsellut netistä B-17-ohjaamokuvia, mutta en ole löytänyt tarpeeksi tarkkoja, tai sitten vielä lentokykyiset B-17:t on mittareiltaan ja kytkimiltään modernisoitu, joten ihan helpolla tätä laippakytkintä ei netistä löydä. Olisiko joku simu niin tarkkaan mallinnettu, että vastaus löytyy? Tai toisaalta, jollakullahan saattaa olla hyllyssä vm. 1944 B-17 operation manual tai vastaava...

 

No, vihdoin siihen kysymykseen, joka on yksinkertainen:

 

Mitä erikoista oli laippakytkimen vipuvarressa?

 

Tietäjälle mainetta ja kunniaa...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi!

 

Noita näyttäisi olevan montaa sorttia,oli sitten lentokuntoinen tai ei.Riippuu paljon variantista eli oliko suuremmilla laipoilla etc..ei taida ihan heti siis arvata ;D

 

Yksi monista:

 

PICT2137.jpg

 

Harri

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Totta on, että useita versioita tehtiin. Tuo kuva näyttäisi olevan lähes alkuperäisessä sodanaikaisessa kunnossa olevasta koneesta otettu, joskin muutama mittari puuttuu.

 

Yksi kytkin näyttäisi olevan suurinpiirtein siinä, missä laippakytkimen muutenkin pitäisi sijaita. Ja keskikonsolin kytkimet ovat myös sitä tavallista mallia.

 

Siitä vain arvaamaan...Oletan, että kaikissa malleissa tuo erikoisuus on, kun on senverran tarpeellinen asia.

 

Helpotinko liikaa?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Et helpottanut...Voitko tarkentaa sen kytkimen sijaintia, kun tässä alla olevassa linkissä on ilmeisen autenttinen piirros B-17:n kojetaulusta, eikä siinä näyttäis olevan koko vipua. ??? edit: vai onko se siinä, missä on suorakulmainen laatikko, toiseksi alimmalla mittaririvillä, suunnilleen pilotin oikean polven kohdalla?

 

http://www.stargeezer.net/b17new/Images/cockpit.jpg

 

Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun kuva ensin aukeni isona, kyllä siinä se laippakytkin on.

 

Tarkemmin sanoen, vasemmassa osiossa, toinen mittaririvi alhaalta katsoen, 5 eri mittarin oikealla puolella on selvä kytkin.

 

Mutta kuva ei paljastakaan, mikä se erikoisuus on, tai sitten täytyy katsoa suurennuslasilla...

 

Kun/jos kerron, asia kuulostaa erittäin loogiselta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tarkennuksena vielä, Jukan kaaviokuvassa se kytkin näkyy. B-17G:ssä, jollainen näkemäni yksilö ilmeisesti oli, oli tosiaan mittareiden oikealla puolella samassa taulun osassa sijaitseva kytkin.

 

Martin kuva näyttää jotenkin uudemmalta viritykseltä, en osaa muuta sanoa kuin että Lonesome Polecatissa kytkin ei sijainnut siinä, minkä Martti näyttää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu, kuviahan löytyy kuin sieniä sateella. Nuo punaiset nappulat yhdestä neljään ovat ilmeisesti palonsammutuskytkimiä tms.

 

Jukan kaaviokuvassa kytkin on oikealla paikallaan ainakin suurin piirtein, mutta mikä se erikoinen juttu on?

 

En ihan vielä paljasta, mutta liittyy olennaisesti koneella operointiin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu, kuviahan löytyy kuin sieniä sateella. Nuo punaiset nappulat yhdestä neljään ovat ilmeisesti palonsammutuskytkimiä tms.

 

Jukan kaaviokuvassa kytkin on oikealla paikallaan ainakin suurin piirtein, mutta mikä se erikoinen juttu on?

 

En ihan vielä paljasta, mutta liittyy olennaisesti koneella operointiin.

 

Tässä linkin kuvassa se olisi hyvin esillä, mutta pahus vie tuo ohjaussauvan poikkitanko on juuri päällä! >:(

 

http://www.yocc.org/images/B17/cockpit3.jpg

 

Jukka

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu, kuviahan löytyy kuin sieniä sateella. Nuo punaiset nappulat yhdestä neljään ovat ilmeisesti palonsammutuskytkimiä tms.

 

Jukan kaaviokuvassa kytkin on oikealla paikallaan ainakin suurin piirtein, mutta mikä se erikoinen juttu on?

 

En ihan vielä paljasta, mutta liittyy olennaisesti koneella operointiin.

 

Nuo punaiset tatit ovat ropelinlepuutusta varten.

 

Harri

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä kun en jaksa yleensä kauhean kauan pihdata, niin annetaan vielä pari vinkkiä:

 

Se erikoisuus on useammassakin kuin yhdessä noista vipukytkimistä, mitä kuvissa näkyy.

 

Ja vaikka B-17:t saivat osakseen etupäässä päiväpommitukset, piti niillä lentää yölläkin.

 

Joko on helppo?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä kun en jaksa yleensä kauhean kauan pihdata, niin annetaan vielä pari vinkkiä:

 

Se erikoisuus on useammassakin kuin yhdessä noista vipukytkimistä, mitä kuvissa näkyy.

 

Ja vaikka B-17:t saivat osakseen etupäässä päiväpommitukset, piti niillä lentää yölläkin.

 

Joko on helppo?

 

 

Niissä kytkimissä oli valot! Tai lamput!

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä kun en jaksa yleensä kauhean kauan pihdata, niin annetaan vielä pari vinkkiä:

 

Se erikoisuus on useammassakin kuin yhdessä noista vipukytkimistä, mitä kuvissa näkyy.

 

Ja vaikka B-17:t saivat osakseen etupäässä päiväpommitukset, piti niillä lentää yölläkin.

 

Joko on helppo?

 

Fluorecent switches??3X

 

Harri

 

edit: tässä:

 

17CCL.gif

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nuo punaiset tatit ovat ropelinlepuutusta varten.

 

Harri

 

Jep, se oli toinen mahdollisuus. Lonesome Polecatissa lepuutus tapahtui keskikonsolissa olevilla potkurinkulmasäätövivuilla, mikäli oikein muistan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No, tulihan se sieltä, kun helpotettiin vähän.

 

Tosiaan, yöaikaan piti pistää alkeellinen mittaritaulun valaistus päälle. Ei ollut kaikissa malleissa ulkopuolisia mittarivaloja kuten esim. Azteceissa tai muutamassa lentokuntoisessa B-17:ssa, jonka ohjaamokuvan olen netissä nähnyt.

 

Siis yövalaistus kytkettiin päälle erillisellä switchillä ja laippavipu, jonka löytäminen oli tärkeätä...Sen vivun yläpäässä on minikokoinen valkoinen hehkulamppu.

 

Sen pituinen se. Jossain myöhemmässä vaiheessa nippelikyssäri osa 2, joka on jo huomattavasti vaikeampi, jos vain jaksan pidätellä vihjeitä ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tosin täytyy antaa kiitosta Harrillekin tuosta viimeisimmästä kaaviokuvasta.

 

 

EDIT: Kerpeleen karmanappi ei toiminut, joten joudun odottamaan 130 tuntia. No, kaikki hyvä aikanaan. Kiitokset osallistujille.

 

Vielä yksi lisäys: Martin kuvassa näyttää wing flap switch olevan samassa paikkaa kuin Harrin kaaviossa, ja ne sivusuojalevytkin näkyvät siinä, jos nyt ketään kiinnostaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tosin täytyy antaa kiitosta Harrillekin tuosta viimeisimmästä kaaviokuvasta.

 

Enpä tiedä, mistä versiosta se on, kun nuo ensimmäisen kuvan kaasarivivutkin ovat ihan eri mallia.

 

Lonesome Polecatissä oli nuo isot, toistensa sisään menevät kaasarivivut, jotta kaikkia neljää pystyi työntämään eteen yhdellä kädellä samalla kertaa.

 

Tämä taitaa olla se tavallisin layout uusimmissa koneissa,tuossa muuten se flaps/gearswitch näkyy myös hyvin:

 

planestuff_1743_243410

 

Harri

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo kuvani on otettu B-17 Flying Fortress 2 -pelistä joten 100 %:sti realistinen se välttämättä ei ole. Muuten mahtava peli, käynnistys on vähän eri luokkaa kuin IL-2:n yhtä nappia painamalla käynnistyvä moottori

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No, sitähän en todellakaan tiedä, minä vuonna ja millä tehtaalla s/n 38160 on tehty.

 

Niitähän teki myös Douglas Long Beachissa, ja kova kiire oli, ja varmaankin asennettiin niitä osia, mitä sattui olemaan saatavilla.

 

Kumman äkkiä kuitenkin löytyi kuvia ja kaavioita...

 

No, konetyyppihän on legendaarinen. Olisihan se pitänyt tietää. Mutta silti veikkaan, että ellen olisi viitannut yöoperointiin, vastausta ei olisi tullut ihan niin nopeasti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään