Mikko Sokero

Finnairille uusi toimitusjohtaja

17 viestiä aiheessa

Finnairin hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Stockmannin varatoimitusjohtajan Jukka Hienosen, 43, kertoo STT salama.

 

Ja Finnairin tiedote asiasta:

 

Finnairin hallitus on nimittänyt Finnairin toimitusjohtajaksi 1.1.2006 alkaen kauppatieteen maisteri Jukka Hienosen, 43.

 

Jukka Hienonen on toiminut Stockmannin palveluksessa vuodesta 1995, varatoimitusjohtajana vuodesta 2003. Hienosella on vankka kokemus johtotehtävissä palveluyrityksessä sekä laaja tuntemus ulkomaankaupasta.

 

Nykyinen toimitusjohtaja Keijo Suila siirtyy eläkkeelle 31.12.2005.

- Suila on erittäin menestyksekkäästi luotsannut Finnairin läpi ilmailun vaikeiden vuosien ja hän näki jo varhain kasvumahdollisuudet Aasian-liikenteessä. Suilan aikana Finnairin Aasian-liikenne on nelinkertaistunut ja uutta kasvua on myös saavutettu Skandinavian markkinoilla, Finnairin hallituksen puheenjohtaja Christoffer Taxell sanoo.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hesarin uutisen mukaan Hienosella on laaja tuntemus ulkomaankaupasta, mutta mitenköhän on lentoliikenteen laita?

 

Mielestäni tärkeämpää tuossa pestissä on kova näytöt liikkeenjohtamisesta. Toimialan lainalaisuudet ehtii oppia kyllä nopeasti.

 

Muistaakseni Hienosta pidettiin vahvana ehdokkaana jo ennakkospekulaatioissa. Syynä tähän oli hänen laaja kokemuksensa Venäjän markkinoilta.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muistaakseni Hienosta pidettiin vahvana ehdokkaana jo ennakkospekulaatioissa. Syynä tähän oli hänen laaja kokemuksensa Venäjän markkinoilta.

 

 

Täällä aiemmin keväällähän sitä jo spekuloitiin, sivu 2

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

ai lentoyhtiön pomoksi pääsee ilman mitään tietämystä ilmailusta jos on kova bisnesmies? ;D

 

Siis mitään perusteita ilmailusta ei tarvita. Tuntemusta ehkä alasta bisneksen kannalta kyllä. Samahan se on että jos menee vaikka paperikonsernin johtoon niin ei siinä tarvitse tietää mitään paperikoneiden tekniikasta ja käytöstä. Liiketalouden tuntemus on tärkeintä kuitenkin Finnairin kokoisessa pörssiyrityksessä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

ai lentoyhtiön pomoksi pääsee ilman mitään tietämystä ilmailusta jos on kova bisnesmies? ;D

 

Tottakai. Pomo johtaa yritystä ja kyllä Finnairista löytyy riittävästi ilmailusta tietäviä ihmisiä kertomaan niistä jutuista. Pääjohtaja on kuitenkin bisnesmies, eikä lentäjä ja pääjohtaja tekee bisnestä...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pari kuukautta sitten Kauppalehti Optiossa oli muuten juttu Air Finlandin toimitusjohtajasta, joka lentää myös osan vuoroista itse ;)

 

Myös entinen Finnairin pääjohtaja Antti Potila (aiemmin mm. Rauma-Repola) oli sattumoisin monimoottoripilotti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Gunnar Korhonen kertoi aikoinaan Potilalle, että Finnairia lyödään kuin vierasta sikaa ;D

 

"Lyöjinä ovat asiakkaat, omistajat, henkilökunta, sijoittajat ja media"

 

Muutenkin mielenkiintoista luettavaa:

 

http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/6.marraskuu/FINN4398.HTM

 

"Potila joutui todistamaan, että ensimmäisen uuden johtokunnan kokouksessa yhtiön johtajat esittäytyivät toisilleen, koska he eivät olleet tavanneet." :D

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Herra kenraali" eli jääkärikenraali Leonard Grandell johti Aeroa/Finnairia vuodet 1947-60. Hän piti yhtiön puolta pihiyteen asti. Sodanjälkeisten Tukholman-lentojen alkuaikoina Grandell kerran näki, kun lentoemäntä antoi DC-3:ssa matkustajille kokonaisen kolmen purukumityynyn Joy-pakkauksen. Kenraali määräsi emännät aukaisemaan pakkaukset ja pistämään purukumityynyt tyylikkäästi yksittäistarjoiluun lautasille. "Näin säästämme: kaikki ottavat vain yhden, " hän opetti. ( Aika lentää- Finnair 75)

Business-mies... :)

 

Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihan vaan noin "nippelitietona" mainittakoon että Lufthansa Groupin nykyinen (Mayrhuber) ja edellinen (Weber) CEO alotteli uransa insinöörinä lentokone huollossa!

 

Että en tiedä onko tosta ilmailualan kokemuksesta niin hyötyä ;)

 

Ainakaan "luftwaffella" ei kauheen huonosti mee! :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään