Pekka Lehtinen

Grob G109 OH-687 Lapin kiertue *linkki matkakertomukseen lisätty*

43 viestiä aiheessa

Ivalossa ovat, missä sitten yöpynevätkään.

Matkalla tekivät läpärit Kittilässä, Enontekiöllä,  Pokassa, Martiniiskon palossa ja Jäkäläpäällä. Näitten lisäksi puolen tunnin paikallislento Inarissa.

Kone toimii moitteitta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kävin viemässä pojat Saariselälle, aamulla ennen töihin menoa haen takasin kentälle. Lähtevät sitten aamuvarhaisella kohti etelää. Hyvää lentosäätä on huomiselle luvassa, ainakin täällä pohjoisen päässä. Illalla aikovat olla Jyväskylässä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saariselällä tosiaan ollaan ja parhaillaan Kuukkeli-tavaratalon nettikoneella. Tämän päivän lennot olivat selkeästi reissun upeinta aluetta ja Aavahelukasta alkaen tunturimaisemat olivat äärettömän hienoja. Läpilaskut Martiniiskonpaloon ja Jäkäläpäälle olivat ainakin allekirjoittaneen mielestä mielenkiintoisia. Koneen päällikkö ei ollut millänsäkään. Nyt on saatu syötyä ja vielä saunan kautta voisi valmistautua huomiseen päristelyyn kohti Jyväskylää. Sodankylässä ollaan varmaankin 09.30-10.00.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nousivat Sodankylästä aika tarkkaan 09.45. Juuri kun käännyin autollani lentokentän tielle näin grobin nousevan 34:lta... Ei edes ottanut päähän. ;D Oli tarkoitus päästä käymään kentällä 09.15-09.30 aikaan, mutta myöhästyin vähän, kun en päässyt irtautumaan töistä ihan toivotulla ajalla. Nooh... aina ei voi voittaa. ::) Kone on sentään nähty!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

OH-687 lähestymässä Jyväskylää  klo 15.45.

 

Laski 15.52.

 

Matkakertomusta ja kuvaraporttia odotellessa... Heinoa, että reissu onnistui!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Huh..kotona vihdoin. Oli kyllä upea reissu enkä voi muuta kuin suositella muillekin. Ihan hauska, että ihmiset bongailivat meitä noinkin paljon. Reitti meni suunnitelman mukaan ja säätkin suosivat äärettömän hienosti. Laitan kuvia ja tarkempaa matkakertomusta näytille jahka saan valittua omista 280 kuvasta sopivimmat. :) Tämän lisäksi Jukan kameraan on otettu iso osa kuvista.

 

Matkan osalta kuuluu iso kiitos Aavahelukan Ilmailukerholle, jonka hienossa mökissä oli mahdollisuus yöpyä ja Portin Juhalle, joka kyyditsi meitä Ivalossa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Todella hienoa mainosta matkailu-ilmailulle.

 

Miten ne Martiniiskonpalo ja Jäkäläpää - te teitte vain läpärit. Voisiko niillä ihan kunnialla pysähtyäkin G109A:lla?

 

Sääsket? Miten hyttysentappokone Grob toimi? Oliko siivet mustanaan? Pitikö puhdistaa välilaskujen aikana?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Todella hienoa mainosta matkailu-ilmailulle.

 

Miten ne Martiniiskonpalo ja Jäkäläpää - te teitte vain läpärit. Voisiko niillä ihan kunnialla pysähtyäkin G109A:lla?

 

Sääsket? Miten hyttysentappokone Grob toimi? Oliko siivet mustanaan? Pitikö puhdistaa välilaskujen aikana?

 

Martiniiskonpalon ja Jäkäläpään läpärit tehtiin niin, että Jukka oli päällikkönä ja minä hoidin kaasun. Heti kun pyörät ottivat maahan laittoi Jukka lentojarrut kiinni, jolloin kone nousi välittömästi takaisin ilmaan. Samalla minä työnsin kaasun auki. Näin siis pyrittiin minimoimaan maassaoloaika. Kiitotien pinta oli sen näköinen, että itse en G109:llä maahan siellä menisi. En siis ainakaan itse suosittele pysähtymistä. Kiitotien pinta oli varvikkoa ja jäkälikköä ja näytti aika epätasaiselta.

 

Vuotso oli sellainen, että pinta näytti vähän pehmeähköltä kiitotiessä olevien renkaanjälkien perusteella ja leveys riitti G109:lle juuri. Sinne voisi siis päästä nipin napin G109:llä maahan saakka. Vaala sen sijaan näytti siltä, että sinne ei ole G109:llä asiaa. Kiitotien länsipäässä kasvoi reunoilla horsmaa siinä määrin, että ne osuisivat varmasti siipeen, jolloin ongelmia tulisi. Me tehtiin nopea läpäri itäpäähän, joka oli ihan ok.

 

Sääskiä oli ihmeellisen vähän. Siipiä ei tarvinnut puhdistaa kuin aina päivän päätteeksi, eli mitenkään kamalasti niitä ei nyt näkynyt. Pokassa oli maassa aika paljon sääskiä, mutta nekään eivät halunneet tarttua siipeen. Ainoa isompi varottava eläin oli Pokan kiitotien reunalla makaava poro. :)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sääskiä oli ihmeellisen vähän. Siipiä ei tarvinnut puhdistaa kuin aina päivän päätteeksi, eli mitenkään kamalasti niitä ei nyt näkynyt. Pokassa oli maassa aika paljon sääskiä, mutta nekään eivät halunneet tarttua siipeen. Ainoa isompi varottava eläin oli Pokan kiitotien reunalla makaava poro. :)

 

Mimmoisia lentokorkeuksia muuten lensitte? Hieno ilmailuteko kerrassaan ;)

 

//Tuomas

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mimmoisia lentokorkeuksia muuten lensitte? Hieno ilmailuteko kerrassaan ;)

 

//Tuomas

 

 

 

Pääsääntöisesti mentiin sellaista 2000-2500 jalkaa. Pohjoisessa mentiin vähän korkeammalla kun joissakin kohdissa piti mennä tuntureiden yli. (ainakin Ylläs ja Pallas) Termiikkisen kelin ansiosta Grobilla sai tarvittaessa korkeuksia varsin helpolla. Paluumatkalla Jukka halusi harjoitella matalasuunnistusta, jolloin mentiin 150 metrissä maan pinnasta Pudasjärveltä Vaalan kautta Pyhäsalmelle. Tuolloin kyllä tulikin sitten siipeen vähän enemmän sääskiä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mukava juttu tuo kirjoittelemasi. Kiitos.

 

Seuraavax  ONNITTELUT  uudelle tulevalle liikennelentäjälle.  Pikkulintu lipsautti kevätmielissään pääsystäsi kouluun.

Mieluisa juttu PPI:llekin; jo toinen kerhon kasvatti ja virassa ollut puheenjohtaja potkii lujaa eteenpäin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään