Sami Marttila

Helios Airwaysin kone vuoreen Ateenan lähellä

130 viestiä aiheessa

Cyprus Mail kertoo, että "rekonstruoidulla" onnettomuuslennolla "OA 121" (onnettomuudessa kuolleiden lukumäärän mukaan) tutkijat olivat päässeet melkoiseen varmuuteen siitä, että onnettomuuskonetta ohjasi loppuvaiheessa joku kabiinihenkilökuntaan kuuluva, joka oli käyttänyt hätähappinaamaria ja avannut ohjaamon oven näppäilemällä avauskoodin.

 

Tällaiset rekonstruktiolennot ovat harvinaisia. Tämä oli ehkä jopa ensimmäinen.

 

Tutkinnan johtaja sanoi, että lennolla selvisi se, mitä he olivat etsineetkin. Tämän enempää tietoa ei annettu.

 

Lopullista raporttia joudutaan odottamaan muutama kuukausi, ehkä jopa kesäkuuhun - tai pitemmällekin.

 

Uutinen löytyy meikäläisen koneella vain kaivamalla lehden arkistoa osoitteessa www.cyprus-mail.com/news esim. pistämällä hakusanaksi "Helios simulation". Uutinen on päivätty 20.12.

 

Viime päivät Cyprus Mail on keskittynyt etupäässä Cyprus Airwaysin uudelleenjärjestelyihin, niin näköjään tänäänkin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helioksen 737-onnettomuuden uhrien omaiset ovat nostaneet oikeusjuttuja Kyproksella Kyproksen valtiota vastaan. Korvausvaatimukset ovat miljoonaluokkaa.

 

Vaatimukset perustuvat siihen, että valtion ilmailuviranomaiset eivät omaisten mielestä huolehtineet riittävästä lentoyhtiöiden turvallisuusvalvonnasta eivätkä peruuttaneet ajoissa Helioksen operaattorilupaa.

 

Onnettomuutta on tutkinut Kyproksella komissio, mutta tulokset on pidetty salassa. Varsinaisen onnettomuustutkinnanhan tekivät kreikkalaiset.

 

Myös Kreikassa on nostettu oikeudenkäynti Boeingia vastaan (sen lisäksi, että Boeingia vastaan on jo aikaisemmin nostettu juttu USA:ssa). Onnettomuudesta tulee huomenna kuluneeksi tasan 2 vuotta.

 

http://www.ekathimerini.com/4dcgi/_w_articles_politics_100010_13/08/2007_86741

 

Viranomaisten valvonnan puutteellisuus on todettu useassa ICAO:n tekemässä tarkastuksessa vv. 1999 - 2003, joten väitteet eivät ole ihan tuulesta temmattuja. Asiasta olisi tarkempaa tietoa Cyprus Mailin sivuilla, mutta siellä oleviin uutisiin ei voi linkittää suoraan. Ensin täytyy klikata kohtaa "News" ja sitten tätä asiaa koskevaa uutista, joka on tällä hetkellä kolmantena osoitteessa: http://www.cyprus-mail.com/news

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Viranomaisten valvonnan puutteellisuus on todettu useassa ICAO:n tekemässä tarkastuksessa vv. 1999 - 2003, joten väitteet eivät ole ihan tuulesta temmattuja. Asiasta olisi tarkempaa tietoa Cyprus Mailin sivuilla, mutta siellä oleviin uutisiin ei voi linkittää suoraan. Ensin täytyy klikata kohtaa "News" ja sitten tätä asiaa koskevaa uutista, joka on tällä hetkellä kolmantena osoitteessa: http://www.cyprus-mail.com/news

 

Suora linkki: http://www.cyprus-mail.com/news/main.php?id=34116&cat_id=1

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Brittiläisessä Guardian-lehdessä on pitkä juttu Helioksen onnettomuudesta yrityksen brittiläisen lentomekaanikon näkökulmasta. Kiinnostava juttu, jossa kritisoidaan niin kreikkalaista oikeuslaitosta kuin Boeingia.   https://www.theguardian.com/world/2020/sep/19/in-2005-helios-flight-522-crashed-into-a-greek-hillside-was-it-because-one-man-forgot-to-flip-a-switch

3 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään