Kimmo Ketolainen

Copterlinen helikopteri pudonnut mereen

474 viestiä aiheessa

Tänään virolainen, onnettomuudesta tutkimusvastuussa oleva taho kertoo toistaiseksi pitävintä faktaa onnettomuuden vaiheista väliraportistaan Tallinnassa Liikenneministeriön osoitteessa Harju 11.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Raporttia ei anneta julkisuuteen koska virolaisten uhrien omaiset ovat niin vatineet. 

Uhrien omaisia syvästi kunnoittaen, mutta en ymmärrä miksi onnettomuuden syyn raportti on niin arka asia omaisille? Sehän on pelkkää teknistä tietoa, johon ei liity henkilökohtaisia asioita.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Raporttia ei anneta julkisuuteen koska virolaisten uhrien omaiset ovat niin vatineet. 

Raportti tulee julkisuuteen halusivat omaiset tai eivät.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tallinna, 12.9. Kotimaa stt 193

Tallinnan kopteriturman väliraportti sulkee pois mahdollisuuden, että kopteri olisi vaurioitunut ilmassa. Kopterissa ei myöskään ollut metallin väsymisvaurioita eikä sen päävaihteisto ollut epäkunnossa.

Helikopterin ohjausjärjestelmää ja joitakin muita laitteita tutkitaan edelleen.

Raportin mukaan kopterin toinen lentäjä joutui kopterista ulos rikkinäisestä ikkunasta. Lentäjä ei ollut silloin enää toimintakykyinen.

Väliraportin mukaan onnettomuuskopterin miehistöllä ei ollut syytä onnettomuuden syntymiseen eikä myöskään mitään mahdollisuutta sen estämiseen.

(STT)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sanamuodot kuulostavat kyllä hieman oudoilta. ..jos kopteri putoaa "hurjasti kieppuen", niin luulisi silloin sen olevan kyllä vaurioitunut.. (koska sää ja muuthan on jo suljettu pois)

HS:n jutussa hieman enemmän asiaa:

"Väliraportti: Onnettomuuskopteri putosi 37 sekunnissa hurjasti kieppuen

Tallinna. Tallinnan onnettomuuskopteri iskeytyi mereen 37 sekunnin kuluttua siitä, kun se oli saavuttanut lentokorkeutensa. Pudotessaan kopteri pyöri ilmassa 13 kertaa ympäri, ilmenee kopteriturman väliraportin tiedoista, joista kerrottiin Tallinnassa maanantaina.

      Väliraportti ei paljasta onnettomuuden tarkkaa syytä, mutta kuvailee sen sijaan tarkasti tapahtumien kulun.

Raportti sulkee pois mahdollisuuden, että kopteri olisi vaurioitunut ilmassa. Kopterissa ei myöskään ollut metallin väsymisvaurioita eikä sen päävaihteisto ollut epäkunnossa.

      Kopteri ehti saavuttaa matkakorkeutensa ja kulki 130 solmun nopeudella, kun sen nokka nousi ilmaan ja kone kääntyi ensin vasemmalle ja sitten oikealle ennen kuin se alkoi pyöriä ympäri ja pudota.

Koneen alkaessa kieppua ja pudota kapteeni huusi lisäämään vauhtia. Nauhalta kuuluu, miten melutaso nousee ja sitten kuuluu kolme kertaa Mayday-hätäkutsu.

      "Menetettiinkö me pyrstö?" toinen lentäjä kysyy kesken hurjan pyörityksen.

      Tutkijoiden mukaan koneen nopeus oli liian suuri, jotta kellukkeet olisi saatu täytetyiksi. Maanantaina pääteltiin, että kellukkeet olisivat ehkä pitäneet koneen pinnalla, mutta ylösalaisin.

Väliraporttia ei ole annettu julkisuuteen. Onnettomuustutkintalautakunnan puheenjohtajan Taivo Kivistikin mukaan lautakunta sai virolaisten uhrien omaisten lakimiehiltä muutama minuutti ennen raportin julkistamista pyynnön, että raporttia ei annettaisi julkisuuteen.

Kivistikin mukaan laillisia toimia ei ole vielä ehditty miettiä. Parin päivän sisällä selviää, julkistetaanko raporttia ylipäätään."

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

///TÄYDENNETTY///

Tallinna, 12.9. Kotimaa stt 241

Tallinnan kopteriturman onnettomuustutkintalautakunnan väliraportti sulkee pois mahdollisuuden, että kopteri olisi vaurioitunut ilmassa. Kopterissa ei myöskään ollut metallin väsymisvaurioita eikä sen päävaihteisto ollut epäkunnossa.

Helikopterin ohjausjärjestelmää ja joitakin muita laitteita tutkitaan edelleen.

Viranomaisten raportista antamien tietojen mukaan kopterin toinen lentäjä joutui kopterista ulos rikkinäisestä ikkunasta. Lentäjä ei ollut silloin enää toimintakykyinen.

Väliraportti kertoo uutta tietoa myös kopterin liikkeistä ennen mereen syöksyä. Putoamisen alkaessa kopterin keula nousi ensin ylös ja kaartui samalla vasemmalle. Kopteri pyöri putoamisen aikana 13 kertaa akselinsa ympäri. Jokainen pyörähdys kesti noin 2,5 sekuntia.

Pyöriminen on ollut niin nopeaa, että miehistöllä ei ole ollut mahdollisuutta vakauttaa kopteria. Raportti korostaakin, että miehistöllä ei ollut syytä onnettomuuden syntymiseen eikä myöskään mitään mahdollisuutta sen estämiseen.

Mustan laatikon tallentama pilottien keskustelu kuului seuraavasti:

Kopterin kapteeni sanoo nauhalla "Lisäämme voimaa", minkä jälkeen kuuluu kopterin ääntä. Tämän jälkeen kuuluu heikkona kapteenin ääni, joka sanoo "Mayday! Mayday! Mayday!". Sitten nauhalla kuuluu toisen pilotin ääni "Menetimmekö perän?".

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
Raportti sulkee pois mahdollisuuden, että kopteri olisi vaurioitunut ilmassa

Vähän sanamuoto vissiin hakusassa tuossa lauseessa. Ei kait se kopteri tipu ilmasta, jos se ei vaurioidu ilmassa? Kait sieltä jotain on ilmassa ollessa mennyt rikki/sekaisin, jotta se tuolleen hallitsemattomasti alas tulee...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt luulen, että suomesta eestiksi ja takaisin on tapahtunut jotain käännöskukkasia. Jokainen julkisuuteen annettu lause on niin omituinen, että eiköhän selvyyttä ajan mittaan tule. Likimain jokainen lause kääntyy nurinkuriseksi mitä pitemmälle aiemmin jo luetun on ymmärtänyt. Tai jotain.

Onneksi loppuraportti tulee aikanaan ja tekijät ovat ammattilaisia.  :-\

just noin, olihan Keinohorisonttikin aikoinaan käännettynä " Taiteellinen taivaanranta"

Ihme hymistelyä tuo ns. "tutkinta".

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu, jotenkin tuntuivat oudoilta nuo kommentit; ei teknistä vikaa, sää ei syyllinen, miehistö ei aiheuttanut tapahtunutta? Mitä jää jäljelle,mikä sen kopterin on pudottanut mereen?

Sori jo etukäteen tämä spekulointi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kopteri putoaa hurjasti kieppuen, eikä siinä ole mitään teknistä vikaa. :o

Mutta kuten edellä jo on mainittu, niin vähän tuntuu vaan siltä, että nyt on tosiaan tiedon kulussa/ymmärtämisessä se vika, eikä varmaankaan (toivottavasti) asiantuntevissa tutkijoissa...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aika sekavat fiilikset tällaisen "tiedottamisen" jälkeen. Näin yksinkertaiselle tallaajalle herää kysymyksiä kuten:

- Mitä raportissa on sellaista, että virolaisten omaiset eivät halua sitä julkisuuteen?

- Jos lentäjät eivät aiheuttaneet onnettomuutta, eivätkä voineet sitä estää, niin aiheuttivatko sen virolaiset matkustajat?

- Jos kopteri ei vaurioutunut ilmassa, niin vaurioituiko se jo maassa?

- Kuka on kirjoittanut/kääntänyt suomeksi raportin?

Tätätkö nyt sitten haluttiin? Eikö olisi parempi lyödä kaikki tiedossa olevat faktat pöytään. Nyt pahimmassa tapauksessa spekulaatiot jatkuvat vuoden ajan. Vai aikovatko virolaiste estää koko raportin julkaisun?

Juha. 

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aika sekavat fiilikset tällaisen "tiedottamisen" jälkeen. Näin yksinkertaisen tallaajana herää kysymyksiä kuten:

- Mitä raportissa on sellaista, että virolaisten omaiset eivät halua sitä julkisuuteen?

- Jos lentäjät eivät aiheuttaneet onnettomuutta, eivätkä voineet sitä estää, niin aiheuttivatko sen virolaiset matkustajat?

- Jos kopteri ei vaurioutunut ilmassa, niin vaurioituiko se jo maassa?

- Kuka on kirjoittanut/kääntänyt suomeksi raportin?

Tätätkö nyt sitten haluttiin? Eikö olisi parempi lyödä kaikki tiedossa olevat faktat pöytään. Nyt pahimmassa tapauksessa spekulaatiot jatkuvat vuoden ajan. Vai aikovatko virolaiste estää koko raportin julkaisun?

Juha. 

Aivan!

Nyt ei VOI muuta kuin spekuloida!  :(

PS. Vai odotetaanko taas sitä seuraavaa raporttia?  :o

Nimim. Information should be free

Edit. Koskettaa itseänikin tämä onnettomuus. Potuttaa moinen tiedottaminen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, tarkoitetaanko tuolla, että kopteri ei vaurioitunut ilmassa sitä, että siihen ei osunut mikään? Kun oikein olen miettinyt asiaa, niin en kyllä keksi juurikaan muuta syytä tapahtuneeseen kuin pyrstöroottorin vaurioitumisen, ts. ohjauskyvyn menettäminen jollain tapaa. Mistä sitten ikinä johtuukaan. 

Täytyypi jäädä odottamaan tutkintalautakunnan selvitystä, mikä toivottavasti tehdään myös englanniksi. Ei oikein tuo viru taivu.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kysymys lienee siitä, ettei eestiläisillä ole vielä vakiintunutta viestintäkulttuuria...(ryssänikeen jälkeen)

Asioista vastaavat viranomaiset ym. tahot ovat vielä  kovin kouluttamattomia toimimaan nopean median kanssa.

Mutta, kyllä se siitä :)

Niinpä. Eihän siitä ole kuin vasta 14 vuotta Viron jälleenitsenäistymisestä....  :o

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Huono viestintä on pahimmillaan tätä: syntyy enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Tiedottamisen ja viestinnän kun olisi tarkoitus selvittää asiaa. Uskon, että Copterlinella ollaan aivan yhtä ymmällään maanantain "tiedotustilaisuuden" jälkeen. Olisivat vain kylmän rauhallisesti Virossa viranomaiset sanoneet, että "teemme lisäselvityksiä väliraporttiin. Uusi tiedotustilaisuus silloin ja silloin". Piste. Toisaalta jos saliin marssii pari minuuttia ennen tilaisuutta liuta juristeja vaatimuksineen, siinä menee pakka sekaisin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aika sekavat fiilikset tällaisen "tiedottamisen" jälkeen. Näin yksinkertaiselle tallaajalle herää kysymyksiä kuten:

- Mitä raportissa on sellaista, että virolaisten omaiset eivät halua sitä julkisuuteen?

- Jos lentäjät eivät aiheuttaneet onnettomuutta, eivätkä voineet sitä estää, niin aiheuttivatko sen virolaiset matkustajat?

- Jos kopteri ei vaurioutunut ilmassa, niin vaurioituiko se jo maassa?

- Kuka on kirjoittanut/kääntänyt suomeksi raportin?

Tätätkö nyt sitten haluttiin? Eikö olisi parempi lyödä kaikki tiedossa olevat faktat pöytään. Nyt pahimmassa tapauksessa spekulaatiot jatkuvat vuoden ajan. Vai aikovatko virolaiste estää koko raportin julkaisun?

Juha. 

Aiheellisia kysymyksiä. Etenkin tuo hämmästyttää että virolaisten matkustajien asianajajat ovat kieltäneet väliraportin julkistamisen. Ei tuosta juuri muuta johtopäätöstä voi vetää, kuin että virolaisilla matkustajilla täytyy olla osansa onnettomuuden synnyssä. Miksi muuten nimenomaan heidän asianajajansa olisivat kieltäneet tietojen julkistamisen?  Vaikka matkustajilla ei olisikaan osaa eikä arpaa onnettomuuden synnyssä, asianajajat tekevät joka tapauksessa asiakkailleen vain hallaa saadessaan heidän omaisensa (virolaiset matkustajat) näyttämään jotenkin epäilyttäviltä pyytämällä heidän nimissään tietojen salassa pitämistä. Jotain hämärää tuossa nyt on. Miksi tietoja halutaan salailla?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aamun Hesarissa aihe oli hieman paremmin selostettu, tässä muutama poiminta:

- "Varmaa on kuitenkin, etteivät kopterin roottorit irronneet ilmassa. Myös moottorivika on suljettu pois mahdollisten syiden joukosta. Kopteri oli täysin ehjä ennen iskeytymistään meren pintaan."

- "Roottorinlavat irtosivat vasta, kun kopteri osui veteen. Myös koneen moottori oli käynnissä siihen asti."

- "Raportissa suljettiin pois kopterin vaurioituminen ilmassa, väsymismurtumat, vaihteistoviat ja moottorihäiriöt sekä tulipalo, sabotaasi ja lintuparveen törmääminen. Eli jäljelle jäävät kaksi tekijää: inhimilliset syyt ja ongelmat kopterin ohjausjärjestelmässä."

Lisäksi: "Omaisten asianajajan mukaan raportin julkaiseminen aiheuttaa turhaa kärsimystä omaisille."

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei tuosta juuri muuta johtopäätöstä voi vetää, kuin että virolaisilla matkustajilla täytyy olla osansa onnettomuuden synnyssä.

Miten niin ei voi vetää? Tai pikemminkin, miten tuollaisen johtopäätöksen voi ylipäätään vetää? Itselläni ei kyllä käynyt mielessäkään, sen verran kaukaa haettua. Joku voi ottaa vielä todesta tuollaisen  :o

Miksi muuten nimenomaan heidän asianajajansa olisivat kieltäneet tietojen julkistamisen?  Vaikka matkustajilla ei olisikaan osaa eikä arpaa onnettomuuden synnyssä, asianajajat tekevät joka tapauksessa asiakkailleen vain hallaa saadessaan heidän omaisensa (virolaiset matkustajat) näyttämään jotenkin epäilyttäviltä pyytämällä heidän nimissään tietojen salassa pitämistä. Jotain hämärää tuossa nyt on. Miksi tietoja halutaan salailla?

Olisiko mitään tekemistä sillä, että ei ne vanhat Neuvostoliiton aikaiset "salauskoneiston" jäänteet sieltä nykyisten virolaistenkaan takaraivoista ihan helpolla pois huuhtoudu...

Kaikenkaikkiaan on aika typerää vetää mitään tuollaista juttua, kun tiedetään kuitenkin jotain noista ohjaamokeskusteluista juuri ennen loppua. Esim. lause "Menetettinkö me pyrstö?" ei kyllä hirveästi viittaa mihinkään edellämainittuun...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aamun Hesarissa aihe oli hieman paremmin selostettu, tässä muutama poiminta:

- "Varmaa on kuitenkin, etteivät kopterin roottorit irronneet ilmassa. Myös moottorivika on suljettu pois mahdollisten syiden joukosta. Kopteri oli täysin ehjä ennen iskeytymistään meren pintaan."

- "Roottorinlavat irtosivat vasta, kun kopteri osui veteen. Myös koneen moottori oli käynnissä siihen asti."

- "Raportissa suljettiin pois kopterin vaurioituminen ilmassa, väsymismurtumat, vaihteistoviat ja moottorihäiriöt sekä tulipalo, sabotaasi ja lintuparveen törmääminen. Eli jäljelle jäävät kaksi tekijää: inhimilliset syyt ja ongelmat kopterin ohjausjärjestelmässä."

Lisäksi: "Omaisten asianajajan mukaan raportin julkaiseminen aiheuttaa turhaa kärsimystä omaisille."

Eli tämä "vaurioituminen ilmassa" -lauseen käyttö tarkoittanee siis sitä, että on eritelty termit vika ja vaurio toisistaan. Monissa yhteyksissä vaurioitumista käytetään siinä yhteydessä, kun syyn aiheuttaa jokin ulkoinen tekijä. Järjestelmä voi termejä näin käytettäessä vikaantua, vaikka se ei olisi vaurioitunutkaan. Suomennoksessa ollaan siis oltu hyvinkin tarkkana.

Joskus on väännetty kättä myös siitä, että mitä eroa on "saatavilla" ja "saatavissa" sanoissa...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään