Hurjin lentomatkasi?

[Guest Jasper]

Oletteko koskaan joutuneet kovaan myrskyyn? Tai onko koskaan tullut mitään hirveitä ilmakuoppia? Mikä on hurjin lentomatkasi?

Itse tulin 17.7.2001 Lontoon Heatrowista jollain British Airwaysin koneella iltamyöhään Helsinkiin. No... minähän menen jo asioiden edelle!

...Siis aloitetaan siitä, että kone lähti syystä tai toisesta Lontoosta kai muistaakseni tunnin myöhässä. (Ehkä ruuhkaa niin valtavalla kentällä, kun seisottiin siinä kiitoradan kupeessa niin kauan, tms.) ja sitten kun lähestyttiin Suomea niin siellä näytti olevan aivan valtavan iso ukkospilvi. Lentokapteeni varmaan eka vähän ja päätti sitten lähteä kiertämään ko. valtavaa ukkospilveä. Kiersimme ja kiersimme... Yritimme ties kuinka kaukaa. Olimme varmaan jossain Oulussa, mutta olisimme joutuneet kiertämään sitä ties kuinka kauan, jos olisimme aikoneet päästä Helsinkiin hyvällä säällä, joten jossain vaiheessa sitten lentokapteeni vaan ajatteli, että ''se on nyt sitten vaan menoks...'' Ja sitten mentiin ja lujaa...

Meno oli kyllä aika hurjaa. Oli sekin lentää mustan ukkospilven läpi. Kone heittelehti, tärisi ja poukkoili. Musta ukkospilvi oli niin paksu, että siivenkärjen näkeminen oli mahdotonta. Aikamme siinä sitten istuttiin koneessa. (Toivottavasti kenelläkään ei ollut ruokaa, juomaa, tms esillä, sen verran kovaa oli meno...) Ja sitten tultiin ulos pilvestä ja Helsingin valot näkyivät sankan kaatosateen läpi. Faija vielä kysyi, kun koneesta lähdettiin, että oliko vaikeaa. Lentokapteeni sanoi suoraan, että kyllä todellakin oli. Uskon...

Tullessamme kotiin, taksikuski sanoi, että Helsingissä olivat valtavan ukkosen takia sähköt katkeilleet ja ties mitä.

Ja samana iltana mutsi oli tullut mökiltä ja oli juuri ihaillut valtavaa ukkosta parvekkeelta ja ajatellut: ''Onneksi nyt kun on kaupungissa, ei tarvitse pelätä yhtään ukkosta.'' Sitten broidi oli muistuttanut, että olin juuri sillä hetkellä saapumassa Helsinkiin. Mutsi oli saanut suunnilleen jonkun paniikkikohtauksen ja ruvennut pommittamaan Helsinki - Vantaan lentokenttää soitoilla ''onko laskeutunut vielä, onko kaikki hyvin..'' Mutta yhtenä kappaleena tulin sitten kotiin ja vielä elävänä. Täytyy sanoa, että oli aikamoinen kokemus, mutta kokemus kuitenkin. 8)

 

Tulipas maailmanlopun pitkä viesti. Toivottavasti jaksoit lukea... Mutta joo, mikäs on sinun hurjin lentomatkasi?

[Marco Matikainen 0]

...Olimme varmaan jossain Oulussa,

 

Tuskimpa minkään yhtiön pilotti nyt ihan noin kaukaa lähtee kiertämään yhtä pilveä

[Guest Jasper]

Tuskimpa minkään yhtiön pilotti nyt ihan noin kaukaa lähtee kiertämään yhtä pilveä

 

No mutta suunnilleen... Kyllä aika kaukana olimme. Oma etäisyydenmittausvaistoni vain on vähän mitä on, kun en ole hirveästi lennellyt, enkä edes simuillut yhtään... (Tosin jälkimmäinen asia tulee luultavasti korjaantumaan lähipäivinä. 8))

[Guest Henkka]

Muistan itsekkin tuon päivämäärän hyvin, juuri tuon ukkosen takia.

Itse olin kyllä tukevasti maassa.

Illalla lähdettiin kirkkaassa, kuumassa ja kauniissa säässä Helsingistä mökille Hartolaan, nykyisen vaimon kanssa.

Heinolan kohdilla pidettiin taukoa paikallisella grillillä, kun kaveri soitti Helsingistä että siellä on todella hurja ukkosrintama ja se oli matkalla pohjoiseen päin.

Tuntui uskomattomalta, kun oltiin lähdetty vasta parisen tuntia aiemmin kauniista säästä. Ja ukkosia ei sinä kesänä juuri ollut muutenkaan.

 

Noin tunnin-puolentoista päästä, oltiin mokillä ja ehdittiin aloittaa saunan lämmitys, kun etelästä alkoi kuulua kuminaa ja nousta kunnon kukkakaalipilviä. Nopeasti.

 

On vain jäänyt mieleen se ilta, kun istutaan jäähyllä kuistilla, kesäillan hämärtäessä ja ukkospilvet nousevat. Salamoiden välke pilvien sisällä antoi uskomattoman hienon valaistuksen ja se kumina, hiljaisena, tyynenä ja kuumana kedäiltana, oli mahtava luonnon näytös voimastaan.

 

Se yö ja etenkin seuraava, oli yhtä ukkosta ja välkettä. Kun yksi "aalto" meni niin toinen teki jo tuloaan.

Mahtavaa ja hieman peloittavaakin.

 

EDIT:

 

Itse kysymykseen,

Eli ei itselläni oikeastaan ole ollut mitään hurjaa kohdalla, kun ei ole kamalasti vielä noita lentojakaan.

 

Hurjinta kyyti on ollut ilmassa Jukolan pilottien Cessnan (C-150 Aerobat) OH-CBZ:n kyydissä, jossa olen käynyt pariin otteeseen ottamassa maistiaisia temppulennosta (Ohessa kuva koneesta)

 

2001, Kanarianreissulla oli koneena Airtourssin B757 ja jokin matalapaineen tapainen ravisteli konetta Portugalin kohdilla aika mukavasti.

Mitenkään pelottavaa se ei varsinaisesti ollut, mutta kyllä sitä hieman varautuneesti kuunteli, kun kone kitisi ja nitisi joka puolelta. Tai oikeammin kaikki muovit ym. koneen sisällä, kun mentiin kuin nimismiehen kiharalla koko ajan.

 

 

 

 

[ Attachment removed / expired ]

 

[Guest Jasper]

Voitte sitten arvata, millaista oli olla lentokoneessa tuon pilven sisällä...

Mutta hei, eikö kenelläkään ole hurjia lentokonekokemuksia?!?!

[Mikko Maliniemi 5]

Niin tuo on se Unto-myrsky. Oli se kyllä mahtava kokemus tällaiselle ukkosta rakastavalle kuin mikä minä olen. Kaveri soitti Jyväskylästä ja siinä kaveri sitten sanoi, että ukkonen jyrähtelee jossakin lähettyvillä. Siinä kun vähän aikaa oltiin puhuttu, niin se oli hetkessä päällä se myrsky (siis siellä Jyväskylässä). Sen jälkeen meni vajaa tunti, niin se myrsky oli Pyhäsalmessa. Siinä ajeltiin vielä vesiskootterilla ja katseltiin kun horisontissa salamoi. Vähän myöhemmin kun katsoin, että nyt tulee etelästä pilvet vauhdilla niin lähdin viemään skootterin rantaan. Samalla kun olin rannassa, vastaranta noin viiden kilometrin päässä meni sateen takia umpeen. Noin puoltoista minuuttia siitä, niin se saderintama ja sen mukana hirveä tuuli iski meidän mökkirantaan. Vesi tuli aivan vaakasuoraan ja se kävi oikeasti kipeästi kun se vesi raiskas paljasta ihoa. Ja se aivan taukoamaton jyrinä ja salamointi oli jotain mitä en ikinä ollut nähnyt. Aivan uskomatonta! Vieläkin nousee karvat pystyyn Noista ajoista voi itse kukin laskea sen myrskyn etenemisnopeuden. Ei ihan joka koneella edes pääsisi karkuun tuollaista myrskyä...

 

Seuraavana maanantaina sitten käytiin eräälle metsäfirmalle kartoittamassa puustotuhoja lentokoneesta käsin. Oli melko hurjan näköistä jälkeä. Siellä meni kolme samansuuntaista sellaista juottia, joista oli noin 50-100m leveydeltä käytännössä aina kaikki puut kaatuneet ja katkeilleet. Aina kun sellainen myrskynsilmäke oli tullut johonkin aukkopaikalle, se oli saanut siitä uutta vauhtia ja sitten aukon jälkeen oli aina niitä juotteja. Ja joissakin sopivissa paikoissa tuho oli vieläkin karumpaa. Eräskin iso mäntykangas oli aivan sileänä kun kaikki puut oli useiden hehtaarien alueelta maassa niinkuin tulitikut, kun askillinen niitä heitetään lattialle. Siinä vaiheessa sitä vasta rupes tajuamaan sen myrskyn oikeat voimasuhteet, kun tuon kaiken näki ilmasta. Ei kyllä tekisi mieli koneella joutua tuommoisen kynsiin

[Guest mazze]

Hirveästi järkyttäviä lentokokemuksia ei ole ollut. Kerran kesken hinauksen rupesi tihkuttamaan. Tihkusadetta pidetään ilmailussa huonona asiana näkyvyyden laskemisen takia. No hinattiin 500 metriin ja rupesin kaartelemalla laskemaan korkeutta. Menin "vaakalentoon" (pursikoneellahan ei varsinaista vaakalentoa voi lentää) myötätuuliosaan. Koetan katsoa sivuille. Eihän siitä mitään näe. Ei siis mitään. Onneksi olin kaartelemalla sillä muuten en näkisi eteenpäin.

 

Ekoilla koululennoilla oli myös hieman pelottava tunne kun ensimmäistä jyrkkää kaartoa tehtiin. Siivet taittuvat ja narisevat takana

[Ilkka Portti 87]

Minulla on vähän samanlainen lentokokemus kuin Jasperilla. Oltiin perheen kanssa matkalla Helsingistä Ivaloon ja noin Oulun-Rovaniemen kohdalla eteen tuli länsirajalta itärajalle asti leveä ukkosrintama. Kapu kuulutti, että pitäkää kiinni, rintamaa ei kannata kiertää! Kone meni sitten suoraan pilveen ja kyllä oli kyytiä! Korkeus heittelehti suuntaan ja toiseen ja kallisteli puoleen jos toiseen. Ei mennyt kauaa, kun alkoi kuulua oksennuspussien rapinaa ja huudahteluja matkustajien suista! Lopulta päästiin pilvestä pois ja lento jatkui normaalisti...

[Jouni Olavi Rautio 66]

Ei nyt niin hurjat, ennemminkin kurjat lentelyt liittyneet omiin kurvailuihin noilla räpistimillä.

 

Oikeastaan kaksi jäänyt päällimmäisiksi mieleen:

 

PikkuPaipperilla EFHF-EFUT OH-PDB:lla, oli mentävä kun yhtiön seitenkakkonen oli "pimahtanut " sinne.Oli tuskainen matka kun tuuli oli kova ja tinttinen, aivan kun olisi hakattu sillä kuuluisalla kakkosnelosella pers***selle koko matkan.+ vielä sai ajaa Uttiin laskun ns.koko palkan edestä.

 

 

Toinen oli C-152 OH-CKO:lla EFHF-EFLP, siellä oli aikamoista ukkosta.Kentän päällä ei onneksi juuri silloin ollut isompaa rähinää, kentän pohjoispuolella oli aivan sairaankokoinen CB joka oli tulossa kohti.Kiire kiire laskuun, muuten meni hyvin mutta just kun tultiin kynnykselle niin rupes puhaltamaan sivusta ja loppu aivan totaalisesti ohjaimista liikkeet. 8) Nooh, hanat kaakkoon ja ylösvetoa väsäämään.Ainut vaan että huonosti tommonen laite kiihtyy, hommaa vaikeutti myös ohjaimet laidassa lentäminen, ja silti mentiin kylkimyyryä jo nurmikon päällä.

Onneksi kumminkin voimakas Laikkumi kiskoi mopoa taivaalle ja uuteen kierrokseen.Laipat kun sai sisään niin alkoi jo noustakkin, lentäneet varmasti tietävät miten hyvin mopo nousee täysillä laipoilla.Vaikka 152:ssa laippoja ei tule kuin 30astetta.

[Kari Virtanen 1]

Ensimmäinen "pienkone" keikka pysyy muistissa...pikkaisen oli hurjat fiilarit kun pilotti varoittamatta työnsi reippaasti nokan maata kohti

 

 

 

[ Attachment removed / expired ]

 

[Renee Jaasson 0]

Mun kaveri oli kerran lentänyt Aeroflotin koneella Moskovaan, ja oli pyytänyt lentoemäntää katsomaan, että miksi ikkunan välistä tihkuu vettä koneen sisälle. Emäntä oli vain vetänyt verhon ikkunan eteen ja sanoi ettei ollut mitään hätää...

[Guest sasu]

No onhan nyt kun kenelläkään ei ole lentoseikkailuja kertoa!

 

Minä lisään sitten omat laimeat tarinani muiden jatkoksi.

 

Kerran USA:ssa reittilennolla jouduttiin sellaiseen turbulenssiin/ilmakuopastoon että koneen siivet lepattivat kuin linnulla. Vieressani istui latinomummo ja teki ristinmerkkejä sarjatulella. Minulla oli moottoripyöräkypärä käsimatkatavarassa, hetken harkitsin lisäisinkö tunnelmaa vetämällä sen päähän.

 

Eräällä toisella lennolla veti reittikone Helsinki-Vantaalle laskeutuessa melkein kiitotien pinnasta takaisin ylös. Oli ollut joku tumpula vielä kiitotien tukkeena. Hieman se matkustajia hämmästytti kun renkaiden tussahduksen sijaan tulikin annos G-voimia.

 

Parempia tapauksia odottelen edelleen...

 

sasu

 

[Guest jagge]

Asiasta sivunneena mut toi BZ:an maalaus on makee :DMeikä on aina

tykänny tuosta orggis aerobat kaaviosta!

T:Jukka

[Juha Koskiahde 0]

Eipä nyt mitään ihme hurjia oo ollu...hauskoja kylläkin...

Pari kesää sitten siirrettiin purjekoneita Seinäjoelta Menkijärvelle.

Kun olin päässy koneen kans "menksulle" päätin vielä jäädä lentämään kun keliä oli, mutta saderintama tuli Seinäjoelta perässä...No kyllä siinä kerittiin hetken pyöriä kun sade tuli.Oli hauskaa pyöriä vesisateessa nostos kun vettä tuli kaikista tuuletusaukoista ja kuomu veti "vähän" huuruun...mut eipä siinä mitään hätää ollu.Inhottavin kokemus oli varmaan ultran koulutukses sakkaukset kun Dynamic WT 9:n sakkaus ei oo todellakaan kesy vaan se kaatu varottamatta jommallekummalle puolelle.Se on joksenkin inhottavaa.Tuntuu kun kone lähtis kierteeseen oikeen railakkaasti.

[Jouni Laukkanen 55]

Ainakin v-mäisin oli tämä: Lähdettiin ilmavoimien PuuCeellä harjoittelemaan lentoetsintää ja meitä oli neljä tähystämässä matkustamon puolella. Menomatka oli ihan ok, mutta kun päästiin etsintäalueelle suorittamaan yhdensuuntaismenetelmää koko lysti alkoi. Idiootti ilmavoimien lentäjäsankari veti linjan päätteeksi matkalentonopeudella aina tiukan kaarron päästäkseen vastakkaiselle lentosuunnalle 400 metrin päähän. Puolen tunnin lennon jälkeen voimme kaikki niin huonosti, ettei tähystämisestä tullut mitään. Aivan turha jätkä.

 

Hikisin juttu oli se päivä kun olin eka kertaa Porsche 911:n kanssa sillai. Illalla siirtolensin Cessna 188 Agwagonia Räyskälästä Teiskoon. Oltiin lennetty kaverin kanssa tyypit Räpyskylässä pienessä tihkusateessa ja sovittiin, että minä lähden viemään konetta. Meillä molemmilla oli hieman hankaluuksia korkeuden arvioinnissa laskussa, kun tihkusade teki näkymän epäselväksi. Korkeus piti arvioida sivuikkunasta.

Alkoi tulla hämärä ja ei muuta kun matkaan.

 

Vetäisin rukkaskurssin kohti Tamperetta ja rupesin säätämään parempaa suuntaa kompassista. Vaan sepä ei suostunutkaan toimimaan ja näytti ihan perunoita. Kaverilla olisi ollut GPS. Harmi. Lisääntyvän hämäryyden takia totesin, että nyt en rupea paikantamaan itseäni, vaan lennän kohti itää, jossa näkyi Tampereen rata ja muutama valaistu hautausmaa.

 

Tunnistin kalmiston Riihimäeksi ja jatkoin IFR:ssä kohti pohjoista. Hämeenlinnassa otin kurssin hieman itäänpäin, kohti Pälkänettä ja Valkeakosken itäpuolitse. Alkoi tulla vastaan matalampaa pilveä. Kangasalan kohdalla alkoi satamaan. Kyselin siinä samalla Pirkkalan säitä, mutta ei niistä tahtonut saada selvää koska kypärän kuulokkeet toimivat melko kehnosti.

 

Noin neljän minuutin päässä Teiskosta totesin, että siellä sataa niin sankasti, ettei siellä mitään eteensä. Pirkkalaan. Vaan pilvet laskivat yhä. Tuumin, että kerrankin on alla kone, jonka voi laskea turvallisesti vaikka umpimetsään ja onhan tässä peltoja ja tienpätkiä. Sitten yhteys Pirkkalaan ja selvitystä. Kehnolta näytti, mutta keli oli vielä minimien mukainen. Tullessa lähialueelle sisään sytytin koneen valot, kun alkoi olla tosi pimeää. Syttyi laskuvalonheitin, josta ei juuri ollut apua, mutta henkistä tukea kyllä.

 

Mitähän Näsinneulan ravintolassa asiakkaat ajatteli, kun alapuolelta pyyhkäisi ohitse yksikyttyräiseltä kamelilta näyttävä lentojutska, jolla oli valot päällä. Eivät varmaan voineet olla huomaamatta. Pyhäjärven päälle tullessa en vielä nähnyt kenttää, joten pyysin 100% valoja. Kenttä rupesi kajastamaan tullessani Pirkkalan keskustan päälle, mutta pilvenriekalaita tuli yhä matalammalle ja pistin koneen liukuun. Tulin oikealle perusosalle 24 ja pyysin himmentämään valoja. Onneksi, sillä nyt näkyi paremmin pikku mäki, jota päin olin ajamassa. Reipas veto sauvasta ja loppuosalle. Siisti lasku olosuhteet huomioonottaen.

 

Kaveri sitten soitti ja kysyi miten reissu oli mennyt. Kerroin vähän ja sitten kysyi, että millaisella nopeudella olin tullut laskuun asfaltille. Jouduin vain toteamaan, että ei aavistustakaan. Oli ollut niin pimeää, ettei mittareista nähnyt mitään. Hieno kone, suurinpiirtein tämän näköinen: http://www.airliners.net/open.file/390776/M/

[Pekka Lehtinen 1]

Tämä minun kokemus ei nyt kyllä ole ihan suoranaisesti lentämiseen liittyvä mutta kuitenkin...

 

Pääsin 16-vuotiaana (vuonna 1998) mukaan sellaiselle ilmailuleirille USA:n. Olin ainoa suomalainen leirillä, joten matkustin ihan yksikseni Minneapolikseen. New Yorkissa piti vaihtaa konetta ja kenttää JFK:lta La Guardialle. Ainoa mitä tiesin etukäteen oli vastaanottajan nimi, ja se että kyseisen henkilön piti olla vastassa Minneapoliksessa. Puhelinnumeroa ei ollut.

 

No La Guardialla sitten se lento, jolla piti lentää Minneapolikseen oli rankasti myöhässä, joten ystävällinen virkailija siirsi minut edelliselle lennolle. Hyppäsin koneeseen, ja lähdettiin rullaamaan. Samalla oli iskenyt niin kova ukkonen, että La Guardia suljettiin. Jäimme rullaustielle kymmenien muiden koneiden kanssa, moottorit sammutettiin. Lopulta lähdettiin ilmaan, mutta ukkonen jatkui silti jonkun verran - ei mitään kummallista.

 

Perillä ei ollut vastassa ketään. Oli 16-vuotiaana Minneapoliksen kentällä vähän orpo olo. Tietysti tajusin, että vastaanottajat odottivat minua toiselta lennolta, kun virkailija oli vaihtanut lentoani, joten kävin kuulututtamassa heppua kun nimen sentään tiesin. Hetken päästä kyseinen henkilö saapui paikalle, joten kaikki oli taas ok.

 

Oli kuitenkin ihan jännä reissu...ja sattui hyvin monta asiaa samalla kertaa. Laukutkin tuli seuraavalla lennolla...

[Guest ILmoKKA]

No mulla ois yksi "kohtalainen" lentokokemus. Olin silloin 4. luokalla ja oltiin tulossa Turkista surullisen kuuluisan Sunwaysin kyydissä. Koneena luonnollisesti MD-80 - sarjalainen. Tehtiin Suomen puolella Kokkolassa välilasku, jonne jäi about puolet matkustajista. Sitten kun olisi pitänyt lähteä kiitotietä kohti, oli plaatta niin jäässä että eihän se kone minnekään kääntynyt. No kenttähenkilöstön aikansa pihaa hiekoiteltuaan saatiin kone liikkeelle ja kiitoradalle. Eikun kone ilmaan ja Kajaania kohti. Oli todella kova tuuli (mahtoi olla puuskiakin) ja meno oli jatkuvaa kallistelua. Lähestyminenkin oli melkoista kiertelyä, alkoi vanhemmilla ihmisillä laatta lentää ja lentoemännätkin näytti olevan aika häsässä. Pilotit tekivät jatkuvia korjausliikkeitä ja lopussa kiitorata näkyi suunnilleen molemmista ikkunoista (sukulaiseni sanoi, että toinen siipi oli mennyt melko läheltä kentän pintaa). Kentälle kuitenkin lopulta tultiin ja matkustajilta pääsi huojentuneet taputukset. Kone tuli ilmeisesti melko myöhään maahan ja jarrutus meni melkein tappiin asti. Siihen kiitoradalle kone pysähtyi sitten moneksi minuutiksi (varmaan noin 5 min.), jonka jälkeen rullailtiin parkkiin.

En oikein sen ikäisenä osannut pelätä, mutta nyt jälkeenpäin tapaus on alkanut tuntumaan aika hurjalta. Ei ihme, että Sunwaysille sattui nuita onnettomuuksia. Sukulaiseni kiteytti hyvin tuon lennon yhteen lauseeseen: en satana enää nuiden turkkilaisten kyytiin lähde!'

Tämmönen oli minun kokemukseni, tämän jälkeen Finnairin lennot ovat tuntuneet tasaisilta .

[Mikko Kartano 157]

Vieressani istui latinomummo ja teki ristinmerkkejä sarjatulella.

 

Samankaltaiseen ilmiöön törmäsin Air Veteranin lennolla -99, kun ykkösmoottorista halkesi sylinteri asiaankuuluvin savumerkein ja ääniefektein. Käytävän vastakkaisella puolella istuva kaveri otti tiukasti kusoa yläkertaan kädet ristissä ja simmut kiinni.

 

-m

 

[Jouni Laukkanen 55]

Ei ihme, että Sunwaysille sattui nuita onnettomuuksia. Sukulaiseni kiteytti hyvin tuon lennon yhteen lauseeseen: en satana enää nuiden turkkilaisten kyytiin lähde!'

Tämmönen oli minun kokemukseni, tämän jälkeen Finnairin lennot ovat tuntuneet tasaisilta .

 

Jaa. Muistan kun olin Kurnupyyssä töissä torvena yhden tuollaisen tapauksen. Olis voinu olla talvina 90/91 tai 91/92.

 

Näihin aikoihin ihmeteltiin näitä turkkilaisten kuvioita. Sattui sitten niin, että MEK ja Vinnair roudasi ulkomaanpellejä talvisaikaan Lappia ihmettelemään. Niiden joukossa turkkilaisia toimittajia. Saatiin sitten lukea toimittajien jutuista:

Matka oli ollut kammottava. Lentoyhtiön palvelu oli kuulema ollut pahinta. Puuttui vain, että matkustamohenkilökunta olisi lyönyt matkustajia. "Tämän jälkeen matkustamme vain kotimaisten lentoyhtiöiden turvallisilla ja palvelultaan ystävällisillä lennoilla!", kuului kommentti.

 

Pian tämän artikkelin julkaisun jälkeen Türk Hava Yollarin B727 kokeili lyhyen kiitotien erikoismenetelmiä Malmilla. Vähän meitä nauratti.

[Tero Partanen 1]

Jouni,

 

Oletko sama J. Laukkanen, joka oli kruunussa töissä tosiaan joskus 90 luvun alkuopuolella. Muistatko 11 -vuotiaan pikkupojan, jota kiinnosti tornissa ramppaaminen yhtenään?

 

Tero

[Jouni Laukkanen 55]

Samankaltaiseen ilmiöön törmäsin Air Veteranin lennolla -99, kun ykkösmoottorista halkesi sylinteri asiaankuuluvin savumerkein ja ääniefektein. Käytävän vastakkaisella puolella istuva kaveri otti tiukasti kusoa yläkertaan kädet ristissä ja simmut kiinni.

 

Ei savuu ilman tulta. Ja jos on tuli, meinaa tulla hiki. Laitan täs vielä yhen jutu, vaik ette haluaiskaa.

 

Mä olin roudaamassa täl vehkeel http://www.tamlk.org/kalusto.html#cba pokaa kolmeen kilsaan Prinkkalassa. Mosa veteli viimeisiään, koska sillä oli tahkottu jo 2300 tuntia ja olin samal viikol joutunu jättää kaks pokaa keske, kun mosan sytytys pätki nousus niin, että hyppääjätki ihmetteli mikä sitä mosaa nikottaa. Mekatsu laittoi kuitenkin mosan kuntoon ja koevarvilla se toimi ihan hyvin. Eiku menoks vaan ja lisää soppaa koneeseen.

 

Tälle nimenomaselle keikalle tuli sitten mukaan turisti eli viaton sivustakatsoja eli jonkun kaveri, kattomaa hyppytoimintaa. Kaikki meni ihan hyvin nousus, mutta vähän ihmettelin miks koneen mosa pitää kovempaa melua, sellaista oikee emämurinaa, kuin sen ropelli. Tyyppi on nimittäin aavistuksen verra melusa kakslapasella rusetilla. Sitte ku lähestyttiin 2700 metrii tuli ohjaamoon sellaine savukalan haju, vaikka kellään ei ollu eväitä mukana.

 

Vähän oltiin kysymysmerkkinä siinä edessä istuvan hyppääjän kanssa, et ei kenenkään pierukaa voi tälle haista. Kaveri kurkisti vielä mittaritaulu alle. Ei löytynyt kalaa. Sitten pölähti sisään savut. Tehoo pois, kone liukuu, räppänät kiinni ja ilmoitus tornii, et ollaan luultavasti palolennolla. Hyvä homma, nimittäi toi kone on melko punane. Sitte virrat pois ja jo rupes savu hälvenee. Mut kyl oli tullu hiki nopeesti!

 

Ei sit tarkasteltu siinä enempää kytkentöi, vaikka yleine ohje nii käskee. Pistin virrat takaisi ja totesin, et ilmeisesti siin savus ei ollu sinistä värii, koska releet toimi. Sitten mä kerroin tornille lisää omista lyhyen tähtäykse suunnitelmist. Sillo mä honasin, et siellä on Silanderin Silli tornis, et siitä kait se kalajutska tuli mieleen. Silli kehu laittaneensa brankkarin venaan meikää. Joo-o, meinasin sanoo, et laita vielä punane matto.

 

Poka teki hätähypy tonnis baanan päällä, mut tietenkin sen turisti jäi istumaan, ku sillä ei ollut varjoa. Fiksu tyyppi. Mulla oli varjo, mut periaattees en hyppää jos kone vielä lentää ja sitäpaitsi se mimmi oli nuori ja ihan nätin näköinen, et herrasmiehenä mä en voinut... olis se ollu noloo, jos mä olisin ovelta huikannu, et joor kontrols.

 

Laskuun ja mosa seis paanan sivus. Menin tsiigaa, et mikäs siellä oli hätänä. He! Äänevaimentaja oli räjähtäny ja samalla oli hävinny puolet pakoputkest ja lämmövaihtajan pellaistä. Ei oo kukaa tullu kertoo, et on saanu päähänsä tälläse pöntön. Ainakaan vielä. Sellane ihmine vois olla vähä vihane. Sitten oli pakokaasut polttanu kaikki letkut moottoritilast ja vielä nyrkinmentävän reiän alapeltiin. No ei ihme, et se mosa oli nii äänekäs!

 

Sit mä hoksasin sanoo sille mimmil, et ei tää aina oo tälläst, et sillä oli niiku vähä huonoo tuurii. Ettei sille tulis lentopalkoo tai jotai. Mut se vaa sano, et se oli jo ehtiny lentä jo kolme lentoo, et eiköhä tää riitä. Mä olin vähän ihmeissä, et mä luulin et tää oli ollu sen ekakerta. "Joo", se sano. "Eka, ainoa ja vika" ja läks sitte kävelee pois. Sit kertsi osti koneeseen uuden mosan.

[Jouni Laukkanen 55]

Jouni,

 

Oletko sama J. Laukkanen, joka oli kruunussa töissä tosiaan joskus 90 luvun alkuopuolella. Muistatko 11 -vuotiaan pikkupojan, jota kiinnosti tornissa ramppaaminen yhtenään?

 

Älä nyt vaan sano, et SÄ oot se Eeron poika. Sullahan oli jo sillo pikkupoikana sellainen todella paha tietokonevamma. Ja ilmailukärpäset oli neki päässy puremaan aika pahaks.

 

Ei ne oo antanu sulle mitään toiveita paranemisesta, kun oot vielä aika nuori ja sillai?

[Tero Partanen 1]

Jouni,

 

Samapa sama. Mitään toiveita paranemisesta ei ole näköpiirissä... .

 

Tero

 

[Mikko Kartano 157]

Jounissa on kyllä tarinankertojan vikaa, omat naapurit varmaan ihmettelee kuka täällä ulvoo naurusta ennen kukonlaulua.

 

Karmaa!

 

-m

 

[Guest Finski]

Hurjin lentomatkani kai on, kun kaverini rupesi esittelemään C152:n suorituskykyä