Guest Lauri FIN918

IVAO Sweden suljettu

66 viestiä aiheessa

Tämä on tätä aaltoliikettä noin 3-5 vuoden syklillä.

Se on totta. Olen tehnyt vuosien varrella saman huomion. Johtuisiko siitä, että aktiiviharrastajat kasvavat pojista miehiksi. Tulee perheet, työt ja muut arjen askareet eikä aika enää riitä. Simuilu on kuitenkin melko aikaa vievää puuhaa. Ei ainakaan mun vaimolta tahdo herua ymmärrystä siihen, että olisin edes kerran kuussa saati viikoittain ihmisten aikaan verkossa lentämässä. Toinen jännä juttu on nuo riidanhaastajat ja erimielisyydet. Niitäkin näyttäisi nousevan esiin aina tietyn ajan välein. En tiedä erimielisyyksien tarkempia yksityiskohtia, mutta tuntuu hassulta, etteikö tosiaan asioita olisi voitu sopia. Välillä vaikuttaa aika raadolliselta yhteisöltä tämä simumaailma, jonne hukkuu se yhdessä tekemisen meiniki ja hauskanpito.

Toni

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Selvensikö tämä asiaa?

Sen osalta kyllä jonkinverran mikä ongelma teillä tässä oli käsittelyssä mutta itseasiassa tarkoitin kylläkin noita Fs-Nordicin "Swedish Dicscussion" osaston simulaattoriaiheisia keskustelu osastoja yleensä.

Jos viittaat minuun tuolla "riidanhaastaja":lla, niin olet täysin väärässä. Se, että arvostus hiipuu tiettyyn joukkoon puolen vuoden kovan työn myttyyn tunkemisella, siksi ettei viitsitä vastata/osallistua, on kyllä kohtuullista.

Jaa. En tiedä, miksi se osasto on mennyt hiljaiseksi. Kaiketi heillä on nykyään oma foorumi.

Niin mikä? ???

Se kumpi verkko on suosittu minäkin aikana. Se miksi näin, on vaikea selventää muutamalla lauseella. Tämä siis koskee vain lähinnä Suomen aluetta...ja osoittain myös scandinaviaa. Silloin kun aloittelin VFinnairilla noin viisi vuotta sitten oli Ivao kova sana ja vatsim ei ollut enää mitään. Nyt asiat ovat toisin...tai jos ei aivan toisin, niin mainitsemisen arvoisesti ainakin.

Jaa. No ehkä se on vain hyvä asia :).

No pääasia, että jommassa kummassa on Suomen alueella toimintaa. Minusta ei kannata ottaa liian henkilökohtaista asennetta kumpaakaan (ivao ja vatsim) vastaan eikä puolesta, vaan ajatella sen olevan vain hyvä asia, että on kaksi verkkoa missä lentää. Tätä mielestäni tukee sekin, että kummasakin on melko lailla saman verran lentäjiä ja jos kaikki olisivat vain samassa verkossa lentämässä voisi ylläpitäjällä olla ongelmia verkon toimivuuden kanssa.

Jep. VATSIM toimii todella hyvin ja siellä tulee lennonjohdettua paljon, koska se heidän ATC-ohjelma on vain 100x parempi :D.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No pääasia, että jommassa kummassa on Suomen alueella toimintaa. Minusta ei kannata ottaa liian henkilökohtaista asennetta kumpaakaan (ivao ja vatsim) vastaan eikä puolesta, vaan ajatella sen olevan vain hyvä asia, että on kaksi verkkoa missä lentää. Tätä mielestäni tukee sekin, että kummasakin on melko lailla saman verran lentäjiä ja jos kaikki olisivat vain samassa verkossa lentämässä voisi ylläpitäjällä olla ongelmia verkon toimivuuden kanssa.

Jep. VATSIM toimii todella hyvin ja siellä tulee lennonjohdettua paljon, koska se heidän ATC-ohjelma on vain 100x parempi :D.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos viittaat minuun tuolla "riidanhaastaja":lla, niin olet täysin väärässä. Se, että arvostus hiipuu tiettyyn joukkoon puolen vuoden kovan työn myttyyn tunkemisella, siksi ettei viitsitä vastata/osallistua, on kyllä kohtuullista.

Ei Lauri, en viittaa sinuun vaan aiempaan kirjoitukseesi:

Eräs henkilö aiheutti riitaa DIR:n kanssa ja jakautti staff:n kahtia.

Kuten jo aiemmin totesin, minulla ei ole mitään käsitystä kuka on ollut erimieltä kenenkin kanssa. Maininta oli hyvin yleisellä tasolla. Vilpittömät pahoitteluni jos aiheutin tällä mielipahaa. Muistaakseni erimielisyydet olivat syynä myös aikoinaan siihen, että Suomessa porukka vaihto VATSIMista IVAOon.

Et ole aiheuttanut mielipahaa :laugh:. Halusin vain tarkennuksen tuohon :D.

Muistaakseni erimielisyydet olivat syynä myös aikoinaan siihen, että Suomessa porukka vaihto VATSIMista IVAOon.

Jotain tällaista siinä taisi olla. Syitä ei kannata enää alkaa vatvomaan... kasvaa jo sammalta.

vaan ajatella sen olevan vain hyvä asia, että on kaksi verkkoa missä lentää.

Simuscenen nykytilassa kaksi verkkoa ei todellakaan ole hyvä asia. Asioita olisi varmasti voinut aikanaan tehdä toisin ettei olisi tullut IVAO:n perustajille tarvetta erota SATCO:sta, mutta sillekään voi enää mitään. "Helpointa" olisi varmasti kuopata molemmat verkot ja yhdistää kummankin parhaat puolet yhdeksi uudeksi verkoksi, mutta taitaapa olla toiveajattelua moinen. Virtuaalilentäjiä ja -johtajia on kuitenkin loppujen lopuksi niin vähän, ettei porukkaa riitä kahteen verkkoon pitämään taivaita ruuhkaisina ja lennonjohtopositioita miehitettynä tarpeeksi realismia hakiessa.

No joo, kyllähän tuossa ponttia on.

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään