Kalle Heinonen

Microsoft Flight Simulator tulossa 2020

1 919 viestiä aiheessa

Jeps. Minulla oli FSX steam DVD versiona (lyvy on edelleen tallessa).

Siinä tosiaan päivitykset taisivat hoitua helpommin kuin Storessa.

Alussa tuskailin tuon Microsoft version monimutkaista päivitys ja latailu ”sekamelskaa”, mutta nyt kun olen oppinut, niin kyllä se pelaa. Hyvä että steam päivittyi. Sää ei kyllä minulla tullut yhtään sen realistisemmaksi. Ei ollut Lieksassa lunta kahtakymmentä senttiä. Siis simussa. Meidän pihassa oli. Eikä se sää ollut kovin lumisateista eilen illalla, siis simussa. Kyllä sitä soisi ja toivoisi tuon live weatherin paremmin toimivan. Nykytekniikalla olisi täysin mahdollista. Muutenhan nuo pilvet ja sään vaihtelu ovat kuitenkin kohtalaisen hyvissä lähtökuopissa mielestäni. Mutta aivan kuten meteorologilla menee metsään joskus ennustus, simu ei pysty kopioimaan vielä vallitsevaa säätä edes 10 minuuttia jäljessä, kuten esim. FlightRadarin.

No, se siitä ja sään kestävyydestä. Tila muuttuu jatkuvasti.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pientä asennusapua kaipailisin kun Carenadon Mooneyn päivityksessä tuli tuki GTN750 https://pms50.com/msfs/ Suoraan community kansioon tuota ei oikein voi käsittääkseni asentaa koska modin mukana tulevat valmiit kansiot joilla tuo toimisi simun defukoneilla.

Tiedän kyllä mistä Carenadon asennuskansio löytyy mutta en aivan kysymättä arvannut lähteä muokkailemaan / korvaamaan niitä tiedostoja jollain. Eli jos täällä jollain olisi hieman vinkkiä että miten tuon saisin Mooneyn paneeliin asennettua niin olisi oikein kiva.

Simuilut on nyt hieman olleen tauolla kun jäin odottelemaan tuota uutta sim updatea sekä world updatea jonka mukana tulee suomi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En löydä vaikka haen täältä juttua, jossa puhuttiin tarpeettomien lentokoneiden ja muiden osien poistamista FS2020:n "sisältä". En tarkoita Communityssä olevia tarpeellisia lisäosia.

Onko mahdollista siis saada simu käynnistymään nopeammin, jos nuo tarpeettomat lentokoneet poistaa? Miten poistaminen tarkasti ottaen suoritetaan?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
1 tunti sitten, Esa Sairio kirjoitti:

En löydä vaikka haen täältä juttua, jossa puhuttiin tarpeettomien lentokoneiden ja muiden osien poistamista FS2020:n "sisältä". En tarkoita Communityssä olevia tarpeellisia lisäosia.

Onko mahdollista siis saada simu käynnistymään nopeammin, jos nuo tarpeettomat lentokoneet poistaa? Miten poistaminen tarkasti ottaen suoritetaan?

Content managerista voit poistaa mitä tahansa haluat. Esim default Airbusin voit poistaa, jos käytät FBW:n bussia. Olen poistanut melkein kaikki default lentokoneet, osan kentistä, kaikki koulutustehtävät yms.  Saattaa sillä pieni vaikutus ehkä olla käynnistysaikaan mutta ei merkittävää mutta tuolta voi vapauttaa kymmeniä gigoja levytilaa.

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
1 tunti sitten, Tatu Kantomaa kirjoitti:

Iso päivitys, saas nähdä miten pelittää käytännössä. :)

Live traffic density esim päivitetty, miten se vähän tuntuikin et niitä lentovärkkejä on ilmas turhan vähän reaaliin verrattuna. Fraseologiaa on myös päivitetty, mutta FAA:n standardeilla. Mahtaakohan line up olla jo mukana?

Muokattu: , käyttäjä: Juha Kalli

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko kukaan testaillu sopivalla lennolla et onko todellisuuteen nähden oikea määrä lentovärkkejä ilmassa? Aikaisemmin tuntu live trafficissa, et ilmassa olevia koneita on paljon vähemmän.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään olin pitkästä aikaa EFHKssa ja huomasin aikaisempaa enemmän trafiikkia. Esim Finnairin AY42 Söulista laskeutui pari minuuttia oikeaa lentoa myöhemmin. Eli tuntuu liikenne lisääntyneen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
2 minuuttia sitten, Seppo Hallikainen kirjoitti:

Tänään olin pitkästä aikaa EFHKssa ja huomasin aikaisempaa enemmän trafiikkia. Esim Finnairin AY42 Söulista laskeutui pari minuuttia oikeaa lentoa myöhemmin. Eli tuntuu liikenne lisääntyneen.

Pitääpäs tosiaan mennä spottailemaan jollekin ruuhkaiselle kentälle. Sopiva laiskemman miehen spottausväline?

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uudessa Developer Q/A:ssa keskustelua juuri julkaistusta päivityksestä sekä muutama previkkakuva tuloillaan olevasta World Update 5:stä. Muutama uusi kuva suomestakin 30 min kohdasta eteenpäin. Vaasan kentästäkin pari kuvaa.

Muokattu: , käyttäjä: Mikko Lindström
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

ATC on yhä buginen ajoittain. Esim. lensin äsköin iltapuhteena EFHK-EDDL. Dusselia lähestyttäessä käski viel vähän ennen REGNOA nousemaan 14000 jalkaan, vaikka REGNOlla pitäisi olla jo 3000 jalkaa. En jäänyt tottelemaan, vaan laskin 3000 ft. Ilmeisesit tässä kohtaa meni pasmat sekaisin ATC:la eikä tullut sen paremmin selvitystä lähestymiseen eikä myöskään laskeutumiseen. Toki jos haluaa kunnollisen lennonjohdon niin on VATSIM ja IVAO, mutta niissä häiritsee se, ettei lennonjohtoa ole aina paikalla. Simun lennonjohto on paikalla aina, kuten IRL ainakin nämä isommat kentät. 

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo-o kyllä nyt jää simun oma "atc" unholaan ja vaihdetaan VATSIMIIN tai IVAO:n. Aivan paska tuo atc kieltämättä. Nyt oli EFHK:la jopa ruuhkaa ja porrastuksethan tuolla meni aivan pipariksi. Samaan aikaan selvitys 15 laskuun ja hetkeä myöhemmin AI-koneelle 22L selvitys laskuun. Ajattelin katsoa loppuun asti miten tässä käy, laskeutumisvalojen kohdalla go around. Kuitenkin sen verran toimi, että seuraavan lähestymisen selvitystä odottelin parin kiepin verran ROPAMilla. Kun lähestymislinja oli vapaa, antoi selvityksen. Mutta ruuhkatilanteet tuossa on aika bugisia ja tuntuu antavan aika randomilla komentoja ai-koneille. 

Muokattu: , käyttäjä: Juha Kalli

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
27.5.2021 at 08.25, Mikko Lindström kirjoitti:

Uudessa Developer Q/A:ssa keskustelua juuri julkaistusta päivityksestä sekä muutama previkkakuva tuloillaan olevasta World Update 5:stä. Muutama uusi kuva suomestakin 30 min kohdasta eteenpäin. Vaasan kentästäkin pari kuvaa.

Helsingistä tulossa 3D.  Tarkoittaako tämä samaa kuin photoreal?

Muokattu: , käyttäjä: Henri Laitinen
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
4 tuntia sitten, Henri Laitinen kirjoitti:

Helsingistä tulossa 3D.  Tarkoittaako tämä samaa kuin photoreal?

3D city ... tarkoittanee photogrammetria-mallinnosta.(?) Photoreal tekstuurithan ovat periaatteessa jo koko maailmassa.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen ehkä viitisen vuotta on-off lennellyt X-Planella, mutta koska pienet päristimet VFR:llä tutuissa maisemissa on vähän enemmän mun juttu niin tämä FS 2020 voisi olla ehkä sopivampi ratkasu mulle. Mutta koska siitä ei ole demoversiota saatavilla niin kysyisin muutaman jutun vaikka tässä TRIIDISSÄ.

X-Planessa musta on erityisen kiva se että siihen pystyy helposti määrittelemään eri kamerakulmia joita sitten vaan esimerkiksi numeronäppäimistöltä valitaan. Jos haluan että numeronäppikseltä 3 antaa näkymän jossa pilotti ikäänkuin kurkistelee oikealle olkansa yli sen verran taakse mitä nyt on mahdollista nähdä, niin tuo on ihan vaan parin napin painalluksella hoidettu sen jälkeen kun haluttu kuvakulma on viilattu kohdalleen. Samalla tavalla tieysti ulkopuoliset näkymätkin. Onnistuuko tällainen MS:ssä kuin helposti?

X-Plane on kautta aikain ollut tosi huono 'rotary encodereissa', jos haluaa kääntää jotain navigointisysteemiä vaikka sen 180 astetta niin saa rullata ja rullata ihan hitokseen koska X-Plane ei tajua nostaa 'pykällystä' ( esim 1 naksaus nupista -> astetta laitteella) nopeammin rullatessa vaan vaatii että sitä rotaryä kierretään juuri se 180 naksausta. Ainakin vanhemmissa Microsofteissa tämä ilmeisesti toimi fiksummin, miten tässä uudessa?

Sitten vielä ohjaimien säätö. X-Planessa painat nappia tai kierrät rotaryä tai potentiometriä ja sen jälkeen vaan valitset sille halutun toiminnon ja se on siinä. Itse ainakin pidän tuota ihan yksinkertaisena suorituksena etenkin XP11:ssa. Minkälainen savotta MS:ssä? Mulla on jonkun verran omavalmisteisia ohjaimia joten eri ohjaimille valmiita setuppeja en juurikaan kaipaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
1 tunti sitten, Christian Rethmann kirjoitti:

Jätän vastaamatta jokaiseen X-Plane kysymykseen mutta otan kantaa tuohon demoversioon.

Oletko tietoinen että MSFS kuuluu game pass tarjontaa jonka kautta voit ladata ja kokeilla MSFS Standard versiota täysin rajoituksetta kolmen kuukauden ajan?

Hintakaan ei ole kovin paha kun eurolla pääsee testaamaan https://www.xbox.com/fi-FI/xbox-game-pass

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuvakulmat saa asetettua aika lailla samaan tyyliin. Eli, käännät näkymän niin kuin haluat, sen jälkeen tallennetaan painamalla Ctrl + Alt + se nappula, mihin haluat tämän näkymän talettuvan. Tämän jälkeen näkymät toimivat Alt + valitsemasi näppäin

Tässä esimerkkivideo:

https://youtu.be/VLZepgASVv4

Minua ei ole nappuloiden pyörittäminen haitannut, mutta en mene vannomaan miten ne toimivat.

Samaan tyyliin toimii ohjaimen säätökin, klikkaat hakukenttää, liikutat/painat joystickia ja simun pitäisi tunnistaa liikkeestä tämä. Erona X-planeen on se, että X-plane automaattisesti muistaa erilaiset säädöt eri koneille. En ole kyllä kokeillut tätä FS2020 simussa, sinnekin mielestäni saa eri konfiguraatioita talletettua ja ladattua, mutta eivät taida automaattisesti latautua koneiden kanssa.

Vieraille ohjaimille pitää sitten etsiä erikseen kaikki toiminnot, jos simu ei osaa niitä automaattisesti valikkoon laittaa. Jotkut toiminnot, tai niiden nimet siis, voivat olla vähän kryptisiä, on ne kyllä X-planessakin välillä. (X-plane esimerkkinä ei Autopilot off vaan Servos off tai joku sinnepäin.)

Pienet koneet VFR olosuhteissa on täydellinen yhdistelmä FS2020 simulle, maisemat ovat upeita.

Muokattu: , käyttäjä: Tatu Kantomaa
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jännitys tiivistyy kun odotamme Pohjoismaiden päivitystä. Todella kiva, että MS/Asobo julkaisee sellaisen jo lähipäivinä.

Uteliaana kysyn seuraavaa, jos joku hyvin englantia ymmärtävä tietäisi.

1. Millainen korkeusmallinnus on tulossa erityisesti Suomen ja Norjan alueille? Nyt minulla on ilmainen DEM 20 molemmissa maissa.

2. Miten Helsinki tai pääkaupunkiseutu on mallinnettu? Photogrammetriako? Nyt minulla on käytössä Pääkaupunkiseudun maamerkit, joka on aika hyvä ilmainen lisäosa.

3. Tuleeko uudet, tarkemmat ja ajan tasalla olevat ilmakuvat Suomen alueelle?

4. Tietääko kukaan jotain muuta todella kiinnostavaa tai uutta Suomen mallinnuksen osalta?

5. Joko puiden näkyvyysaluetta vihdoin kasvatetaan (globaalisti)?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En nyt Suomen osalta usko, että kannattaa hengitystä pidätellä ensi torstaihin saakka. Minulla ei siis ole virallista tietoa asiasta, mutta sen verran kun on maisemapalikoita tullut pyöriteltyä, niin uskoisin, että aika vahvoja veikkauksia.

1. En tiedä korkeusmallinnoksen tarkkuutta, DEM 20 on jo ihan hyvä, veikkaan kuitenkin, että Asobon on parempi. Joka tapauksessa oli mikä oli, niin arvioisin, että istahtaa maisemaan vähän paremmin, kuin tämänhetkiset lisäosat. Ainakin aikaisempi kokemus World Updaten korkeusdatasta on minulla tällainen. Asobolla on myös meshin suhteen ymmärtääkseni paremmat työkalut käytössä, kuin "ulkopuolisilla" maisemantekijöillä.

2. Jossain oli maininta 3D Helsingistä, tämä tarkoittanee photogrammetriaa. Terästettynä muutamalla paremmin mallinnetulla maamerkillä.

3. Bing on mitä on, en usko.

4. Ei ole muuta kuin Vaasan kenttä ja Näsinneula. ;D Vaikka tämä nyt sisälsikin sarkasmia, niin oikeasti Suomi on kaiken kaikkiaan ehkä tylsin maa tässä päivityksessä. Perustelut tässä. Meillä on jo hyvä korkeusmallinnos Suomeen, jos Asobo tarjoaa tarkemman meshin, niin se on toki plussaa. Ilmakuvat koko maahan ovat keskimäärin OK tälläkin hetkellä, tuskin mitään isompaa (jos mitään) parannusta tulossa. Kenttiä me tarvittais, ja niitä ei tule kuin Vaasa. Asobo tuppaa tyrimään nuo default kentät "big time", joten en odota mitään suurempaa sillä saralla. Maamerkkejä satunnaisissa paikoissa, kaikki plussaa, mutta eipä tuo nyt mitenkään massiivinen päivitys ole tämänkään suhteen.

Norjassa  meshillä on enemmän merkitystä. Ilmakuvatilanteeseen en osaa sanoa, ymmärtääkseni parantamisen varaa olisi sielläkin. Islannin perusmaisema on huono, sinne kaikki parannukset ovat näkyviä ja hyviä. Färsaaria ei oikeastaan edes ole vielä simussa, eikä Huippuvuoria, joten niiden päivitykset ovat ehkä suurimmat. Ruotsiin ei ole helposti saatavilla kunnon korkeusdataa, jos Asobo onnistuu taikomaan sinne jotain hyvää, niin mahtava homma. Tanskan mesh on varmaan aivan yhtä hyvä kuin Hollannin. ;D

5. Kukaan täällä olevista ei pysty vastaamaan tähän kysymykseen edelleenkään.

Muokattu: , käyttäjä: Tatu Kantomaa
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään