Guest Puuhapete

Tietoa Suomen Ilmailuopiston hausta?

191 viestiä aiheessa

Esimerkiksi sitä että on käynyt ammattikoulun ja sen jälkeen vaikkapa suorittanut insinöörin tutkinnon ammattikorkeakoulussa. Myös ulkomaalainen ylioppilastutkintoa vastaava tutkinto tullee kyseeseen.

 

 

Eiköhän tuo insinööritutkinto ole jo ihan toista tasoa kuin lukio? Tietysti jos inssin paperit on taskussa, voi olla varma että tuo kriteeri "...tai vastaavat tiedot" täyttyy ja vieläpä ylittyy reilusti. Eli teoriaopinnot tuskin tuottavat tuskaa insinöörille. Käytännössä vaatimus vastaavista tiedoista on melkolailla ympäripyöreä ja jättää tulkinnanvaraa haun järjestäjille. Tietääkseni testeissä ei testata mitään lukiotason matematiikkaa, vaan ihan simppelillä päässälaskutaidolla pärjää mainiosti. Eli ehkä tuolla vain haetaan sitä, että peruskoulun jälkeen on tullut lisäksi suoritettua mikä tahansa toisen asteen koulutus (sitähän lukiokin on: toisen asteen tutkinto siinä missä amis tai kauppis, joskin käytännössä puhtaan teoreettinen verrattuna muihin toisen asteen tutkintoihin) tai jotain muuta tutkintoon tähtäävää opiskelua.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ammattikoulu on on nykypäivänä samalla tasolla kuin lukio, eli ei tarvi olla minkään sortin insinööri.

Eli amiskanpapruilla voi myöskin hakea, sama käytäntö kuin ilmavoimissakin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaipa tähän nyt sitten pitää kommentoida itsekin jotain. Eli hakekaa ihmeessä älkääkä surkuteltko ihan loputtomasti niitä arvosanojanne, vaan nostakaa tulevaisuudessa tasoa. Ei se ota jossei annakaan.

Hausta ja sisäänpäässeistä sen verran, että ei sinne mikään Einstein tarvitse olla... tai ainakaan tämänhetkiset opiskelijat eivät sitä ole ;) (kas näin allekirjoitetaan oma kuolemantuomio...)

Siellä haetaan sitä, että on yleisesti kelpaava ohjaamoon. Ei tarvitse olla luokan paras. Kunhan et sentäs sieltä huonoimmasta päästä ole. Eli sellainen kasin keskiarvo esim. kertoo asenteista sen verran, että edes yritystä löytyy.

Lentäjän ei tosiaan tarvitse olla matemaatikko tai fyysikko, sillä lentäjien tarvitsema matematiikka ja fysiikka on melko alkeellista (lukion tasolla pärjää erittäin hyvin!). Kunto saa tietty olla hyvä, mutta huippu-urheilijakaan ei tarvitse olla. Ja tietty näkö pitää olla hyvä (ulkonäköä siellä ei selvästikään kuitenkaan mitata... siellä saa olla vaikka tuon näköinen ->  :D )

Mutta kuten sanottu, sinne pääsee yleisesti hyvin pärjäävät. Mikään osa-alue ei tarvitse olla huipputasoa, mutta ihan käpäläkään ei saisi olla. Ilmailutausta voipi tietty auttaa, mutta ei ole ehdoton. Eli etukäteen ei tarvitse tietää ilmailusta, kun siksihän sinne kouluun mennään, että siellä asiat opetetaan.

Elikkäs ihan tavallisia tallaajia siellä koulussa on. Suosittelen ihmeessä hakemaan.

 

Kimmo

 

ps. Jos haluatte parhaiden joukkoon niin tuo on teitä varten: http://www.topgun.com/

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ammattikoulu on on nykypäivänä samalla tasolla kuin lukio, eli ei tarvi olla minkään sortin insinööri.

Eli amiskanpapruilla voi myöskin hakea, sama käytäntö kuin ilmavoimissakin.

 

Jaa, ennen oli toisin? Amispapereilla ei ollut asiaa hakea. Ihmettelen että miksi pääsyvaatimuksena sitten ilmoitetaan "lukio tai vastaavat tiedot". Miksei suoraan "lukio tai ammattikoulu tai vastaavat tiedot" tai "toisen asteen tutkinto tai vastaavat tiedot".

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihmettelen että miksi pääsyvaatimuksena sitten ilmoitetaan "lukio tai vastaavat tiedot". Miksei suoraan "lukio tai ammattikoulu tai vastaavat tiedot" tai "toisen asteen tutkinto tai vastaavat tiedot".

 

Ettei karvaiset ammattikoulusta valmistuneet heikkoja höyheniä nenän alla kasvattavat autoja tuunaavat pikkupojat hakisi sinne.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kimmo sinulla kun taitaa olla jonkin verran hajua aiheesta niin minkälaisia luonteenpiirteitä niissä psykologisissa peräänkuulutetaan?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jooh paperit laitan kyllä vetämään. Vähän kyllä arveluttaa kun tuo asepalvelus ei ihan putkeen mennyt. Toivottavasti eivät painota asiaa kovin paljoa.

 

Siellähän lukee että asepalvelus pitää olla suoritettuna. Ei mitään aukista tms.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo, ei pelkällä ammattikoulupohjalla  sion hausta pääse läpi.

Varmaa tietoa?Itse kyllä muistelisin että aika monikin olisi päässyt amiksen papereilla läpi...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Opiston DVD:stä mainitaan, että se on suunnattu ensisijaisesti lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opinto-ohjaajien käytettäväksi.

 

Hakulomakkeessa taas on seuraavat kohdat ruksittavina:

 

Koulutausta:

 

- peruskoulu

- lukio

- ylioppilastutkinto

- muu tutkinto

 

On myös mahdollista ruksia suomen kielen taidon kohdalle "heikko". Kukahan niin tekisi?  ;D

 

Varusmiespalveluksesta kysytään:

 

- yleisarvosana

- pisteet/kurssin keskiarvo

- sijaluku/kurssi

 

Kukin päätelköön näistä, mitä haluaa...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kimmo sinulla kun taitaa olla jonkin verran hajua aiheesta niin minkälaisia luonteenpiirteitä niissä psykologisissa peräänkuulutetaan?

 

Valitettavasti ei ole sen suurempaa hajua kuin muillakaan joka pystyy esim. netistä tietoa hakemaan, mutta eiköhän ne ole niitä tavallisia: päätöksentekokykyä, rauhallisuutta, kykyä toimia ryhmässä, jne..

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo, ei pelkällä ammattikoulupohjalla  sion hausta pääse läpi.

 

Ei välttis. Suoraan SIO:n FAQ:sta:

"Mitä tarkoittaa ylioppilastutkinto tai vastaavat tiedot?

 

Vähintään kolmivuotista ammatillista tutkintoa, joka käsittää 120 ov tai sellaista ulkomaalaista tutkintoa, joka antaa mahdollisuuden korkeakouluopintoihin kyseisessä maassa."

 

Jolloin herää kysymys: onko suorittamasi ammattikoulututkinto 3v + 120ov tai laajempi.  Jos on, olet noiden ehtojen mukaan hakukelpoinen. Muistaakseni Suomessa on ammattikoulujärjestelmässä alasta riippuen eripituisia tutkintoja.

 

AMK-inssitutkinto (160v) tai esim. AMK-labra-analyytikko (140ov) on luonnollisesti suoraan hakukelpoinen.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ettei karvaiset ammattikoulusta valmistuneet heikkoja höyheniä nenän alla kasvattavat autoja tuunaavat pikkupojat hakisi sinne.

 

Samalla logiikalla voisi kieltää ylioppilaat: Kaivarissa nöpöneniensä kanssa sidukkaa lipittävät suomenruotsalaiset pikkupojat. Hyvät stereotypiat hei.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Samalla logiikalla voisi kieltää ylioppilaat: Kaivarissa nöpöneniensä kanssa sidukkaa lipittävät suomenruotsalaiset pikkupojat. Hyvät stereotypiat hei.

 

Eipä kyllä minustakaan tullut karvaista heikkoja höyheniä nenän alla kasvattava autoja tuunaava pikkupoika. Mutta toisaalta, lopetin ensimmäisen vuoden jälkeen. Ja hyvä niin, sillä luokalta ei kukaan kuulemma päässyt töihin. Vai mitä sanoo Sampo? ;)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei välttis. Suoraan SIO:n FAQ:sta:

"Mitä tarkoittaa ylioppilastutkinto tai vastaavat tiedot?

 

Vähintään kolmivuotista ammatillista tutkintoa, joka käsittää 120 ov tai sellaista ulkomaalaista tutkintoa, joka antaa mahdollisuuden korkeakouluopintoihin kyseisessä maassa."

 

Jolloin herää kysymys: onko suorittamasi ammattikoulututkinto 3v + 120ov tai laajempi.  Jos on, olet noiden ehtojen mukaan hakukelpoinen. Muistaakseni Suomessa on ammattikoulujärjestelmässä alasta riippuen eripituisia tutkintoja.

 

AMK-inssitutkinto (160v) tai esim. AMK-labra-analyytikko (140ov) on luonnollisesti suoraan hakukelpoinen.

 

 

AMK-tutkinnot ja ammatilliset tutkinnot ovat kaksi eri asiaa.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

AMK-tutkinnot ja ammatilliset tutkinnot ovat kaksi eri asiaa.

 

Totta, pointtisi tosin jää hämäräksi. Oletko sitä mieltä ettei AMK-tasoinen tutkinto ole vähintään ammatillisen tasoinen?  ::)  Pääsyvaatimuksissahan puhutaan nimenomaan ammatillisista tutkinnoista (minimivaatimuksena)..

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

no perskules... jos tää amistouhu niin kamalasti kuohuttaa, niin voin kysästä maanantaina ku meen sinne, ni ei tarvi arvuutella.

 

Kimmo

 

ps. mun käsittääkseni siel on amisjätkii jo opiskelemas, mut en kyl o ihan varma, et onks niil sit jotai ylioppilaspohjaa vai mitä... mut siis ei se amis ainakaan automaattisesti sulje SIOon pääsyä pois  ;) Tosin vois luulla et lentoyhtiöt kuiteki rajottas näitte amisjätkien kiintiöö, ettei sit ala hesa-vantaa muistuttaa keravaa... ;)

 

pss. muistakaa sit, et SIO on myös amis tasonen, et jokaselle joka sinne lähtee, kasvaa ne höytyvät siihe nenän alle...  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Totta, pointtisi tosin jää hämäräksi. Oletko sitä mieltä ettei AMK-tasoinen tutkinto ole vähintään ammatillisen tasoinen?  ::)  Pääsyvaatimuksissahan puhutaan nimenomaan ammatillisista tutkinnoista (minimivaatimuksena)..

 

 

Pointti:

 

 

Jolloin herää kysymys: onko suorittamasi ammattikoulututkinto 3v + 120ov tai laajempi.  Jos on, olet noiden ehtojen mukaan hakukelpoinen. Muistaakseni Suomessa on ammattikoulujärjestelmässä alasta riippuen eripituisia tutkintoja.

 

AMK-inssitutkinto (160v) tai esim. AMK-labra-analyytikko (140ov) on luonnollisesti suoraan hakukelpoinen.

 

 

Kirjoitat tuossa ensin ammattikoulututkinnoista ja esimerkkeinä on ammattikorkeakoulututkintoja. Ei ollut tarkoitus viilata pilkkua, mutta tuosta tulee helposti se kuva (varsinkin, jos on peruskoulussa, eikä välttämättä ole täysin selvillä toisen asteen koulutuksesta), että mainitsemasi tutkinnot ovat noita 3-v + 120 ov tai laajempia ammattikoulututkintoja.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eipä kyllä minustakaan tullut karvaista heikkoja höyheniä nenän alla kasvattava autoja tuunaava pikkupoika. Mutta toisaalta, lopetin ensimmäisen vuoden jälkeen. Ja hyvä niin, sillä luokalta ei kukaan kuulemma päässyt töihin. Vai mitä sanoo Sampo? ;)

 

 

Voi voi... Kyllähän meitä työllistyi peräti viisi ja tällä hetkellä ollaan Henkan kanssa suorittamassa varusmiespalvelusta ilmavoimissa apumekaanikkoina. Täältä päästyä työt jatkuvat Finnairilla. Tämän vuoden loppupuolella sekä ensi vuoden alkupuolella saattaa aueta lisää paikkoja tekniikkaan??? :)

Lähinnä monet suuntautuivat koulun jälkeen muille aloille taikka lähtivät muunlaisiin hommiin... Paljon asenteesta kiinni pääsekö minnekkään.

 

EDIT: Pari kirotusvirettä korjattu ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pointti:

Kirjoitat tuossa ensin ammattikoulututkinnoista ja esimerkkeinä on ammattikorkeakoulututkintoja. Ei ollut tarkoitus viilata pilkkua, mutta tuosta tulee helposti se kuva (varsinkin, jos on peruskoulussa, eikä välttämättä ole täysin selvillä toisen asteen koulutuksesta), että mainitsemasi tutkinnot ovat noita 3-v + 120 ov tai laajempia ammattikoulututkintoja.

 

Selvä. No, kirjoitin ne omaan kappaleeseen ja luonnollisesti -sanan käytöllä yritin lisäpainottaa sitä että AMK-tason tutkinnon suorittaneet ovat ilman muuta hakukelpoisia. Tuskin kukaan AMK-tutkinnon suorittanut enää erehtyy luulemaan omaa tutkintoaan toisen asteen tutkinnoksi? Pilkunviilausta tosiaan mutta jääköön sikseen, useimmat varmasti ymmärsivät idean.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Turhaan te täällä spekuloitte tätä amis asiaa. Käykää ilmailuopiston nettisivujen foorumilla ja kysykää siellä. Ehkä joku asiasta enemmän tietävä vastaa. Toinen hyvä vaihtoehto on ottaa kännykkä kauniiseen käteen ja soittaa opistolle...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään