Jukka T Lahtinen

Maarianhaminan lentoturmasta 57 vuotta - video

1 viesti aiheessa

Tehtyäni hieman pintapuolista perusteellisemman tutkimusretken Aeron 60-luvun DC3 -onnettomuuksien pariin, on ollut hämmästyttävää nähdä, miten samankaltaisia olivat Koivulahden ja Maarianhaminan turmat. Molemmat onnettomuudet tapahtuivat pimeänä vuodenaikana ja sumuinen sää näytteli jonkinlaista osaa kummassakin tapauksessa. Ohjaamorauhaa ilmeisesti häirittiin niin ikään molemmilla lennoilla.

Onnettomuuskoneita ohjanneita pilotteja, Lars Hattista (311) ja Pekka Marttista (217) pidettiin hyvinä lentäjinä, Marttista jopa äärimmäisen pikkutarkkana turvallisuusohjeiden noudattajana. Molemmat lennot päättyivät suomalaiseen metsään, vasemman kautta ympäri, jonka jälkeen maahansyöksyä seurasi armoton tulipalo. On suoranainen ihme, että Ahvenanmaan Jomalan metsästä löytyi kolme selvinnyttä. Kummatkin turmat tapahtuivat aivan lentojen loppuvaiheessa, Maarianhamina sisäänlentomajakalla ja Koivulahti hieman ennen Sepän ulkomajakkaa.

Teknisiä syitä kummallekaan onnettomuudelle ei löydetty. Maarianhaminan kohdalla kapteenin puolen korkeusmittarin mahdollista virhenäyttämää osattiin epäillä ja asiaa tutkittiin perusteellisesti. Vedenpitävää näyttöä virhemarginaalin ylittävästä poikkeamasta ei kuitenkaan saatu aikaiseksi. Koivulahden kohdalla jotain osaa, monen mielestä merkittävintä syytä, näytteli alkoholi. Todisteiden valossa onnettomuushetkellä kapteenin veren alkoholipitoisuus oli vähintään 2 promillea ja perämiehen 1,56 promillea. On ilmiselvää, että todennäköisen väsymystilan lisäksi päihtyneenä lentäminen lisäsi onnettomuusriskiä merkittävästi.

Lennon AY217 kohdalla epäily "salamatkustaja" Joensuun vaikutuksesta turman syntyyn on mielestäni aiheellinen. Juuri kapteeni Marttisen perustellisuus ja pikkutarkkuus sääntöjen ehdottomana noudattajana pistää miettimään, miksi hän luopui periaatteistaan turmalennolla. On täysin mahdollista, että Joensuu, joka oli jossain vaiheessa toiminut jopa Marttisen tutorina, pystyi ohjailemaan yleensä tinkimättömästi turvallisuudesta kiinni pitävää kapteenia kohtalokkaalla tavalla.

Maarianhaminan turmasta tulee tänään kuluneeksi 57 vuotta. Tässä uusi videoversio tapahtumien kulusta. Kommentit ovat tervetulleita!

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään