Guest arzzi

Ilmailua televisiosta?

76 viestiä aiheessa

Ensi sunnuntaina eli 2.10 tulee TV1-kanavalta klo 21.15 dokumentti rruotsalisesta DC-3, joka ammuttiin alas Itämerellä 1950-luvulla.

EDIT : ohjelmatiedot kertoo, että "Ruotsalaisen DC-3-koneen ampuminen alas 13. 6.1952  Itämerellä oli yksi kylmän sodan kiinnostavimpia tapahtumia Pohjolassa. Miksi kone räjäytettiin, oliko se vakoilutehtävissä? Vuonna 2003 ruotsalaistutkijat paikansivat koneen hylyn ja nostivat sen ylös. Dokumentti kertaa tapahtumia ja selvittää, miksi Ruotsin hallitus salasi totuutta jopa omaisilta."

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänä iltana klo 23.25 tulee Ranskan TV 5-kanavalta ohjelma viime aikojen lento-onnettomuuksista. Ohjelma uusitaan huomenna 5.10 klo 11.15

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tulipa katsottua tuo TV5:sen juttu melkein kokonaan. Valitettavasti nukkumatti iski siinä 30 min jälkeen :P. No alun näin. Tuli vaan mieleen että missäs massa siinä alussa oltiin kun pääsi platttalle kävelemään ja aivan viereen nousuissa?. Perskules kun olisi EFHK:kin tollainen paikka :P. Onse kyllä harja peli tuo IL-18. Savutti aika kivasti, penelista nyt puhumattakaan. Aika moiset nestenäytöt löytyy Vau!!!!, kun on vanha teknikka sitä kaikkein parasta ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuli vaan mieleen että missäs massa siinä alussa oltiin kun pääsi platttalle kävelemään ja aivan viereen nousuissa?. Perskules kun olisi EFHK:kin tollainen paikka :

Kinshasa,Kongo taisi olla. Ainakin Il18 oli sieltä. Aikamoinen "savukone".

 

EDIT : aika hurjan näköistä tuo touhu tuolla Kinshasan kentällä. Väkeä kulki sinne sun tänne, kaikenlaista porukkaa. Eivät ole tainneet kuulla puhuttavankaan turvallisuudesta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

TV2 HIKI ohjelmassa  Jusu on ilmojen haltija! Herra testaa, kuinka lujaa ja komeasti taitolennossa voidaankaan lentää

 

Olipas surkea pätkä, lentokohtausten kuva oli muutettu mustavalkoiseksi  ja taustalla soi kaamea räminärokki. Hyvä idea pilatattiin täysin.

 

Pilottina oli Sami Kontio koneenaan OH-XSF ja OH-XECllä annettiin Jusulle kyytiä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juuri ykköseltä alkaneessa A-studiossa tulee kohta juttua Horneteista. Aiheena jokin, "Natostandardit jyräävät kotimaisen high techin".

Ja niille jotka eivät ehdi katsoa, niin taitaapi A-studio tulla maanantaina uusintana...

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Deutsche Welle TV:llä tulee 1. joulukuuta Frankfurtin lentokentästä kertova 30-minuuttinen englanninkielinen "Operation Airport". Lähetysaika klo 18.00 UTC eli 20.00 Suomen aikaa. Saksankielinen versio tulee seuraavana yönä 2.12. klo 03.00 UTC eli 05.00 Suomen aikaa.

 

EDIT: Englanninkielinen versio näkyy tulevan uusintana ainakin 2.12. klo 06.00 UTC (08.00 Suomen aikaa).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Deutsche Welle TV:llä tulee 1. joulukuuta Frankfurtin lentokentästä kertova 30-minuuttinen englanninkielinen "Operation Airport".

Tarkennetaan nyt sen verran tuota lähetysaikaa, että se on 18.30 UTC eli 20.30 tätä paikallista. Lähetys uusitaan 2.12. klo 8.30; 4.12. klo 2.30 ja 14.30 Suomen aikaa. DWn makasiniohjelmissa käsitellään muutenkin aika paljon ilmailuun liittyviä juttuja.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään (29.12.05) kello 22.30 olisi tällaista tiedossa:  :)

 

Mies Himalajan yllä (Flying Over Everest).

 

Huikea dokumentti italialaisesta seikkailijasta Angelo d'Arrigosta, joka toteutti haaveensa lentää riippuliitimellä ensimmäisenä maailmassa maailman korkeimman huipun Mount Everestin yli - yli 8000 metrin korkeudessa.

 

Ohjaaja: Fabio Toncelli, Italia, 2004.

Tuotanto: SD Cinematografica.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

huima tarina, mutta oikeesti keikka taidettiin tehdä konevoimalla. ei ainakaan selvinnyt dokumentista, tuliko sitä omaa nousua lainkaan, vaan katkesiko vaijeri vasta huipun yläpuolella?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt tulee teemalta "humapäiset naiset"

(Women Adventures) Historiallinen sarja huimapäisten naisten kohtaloista. Amelia Earhart aloitti maailmanympäryslentonsa toukokuussa 1937 ja katosi mystisesti. Stereo.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentokentällä-sarja tulee tällä viikolla joka arkipäivä tv2:lta. Itse olen aikaisemmin seurannut tuota sarjaa vain sunnuntai iltaisin, mutta mahdollisesti nämä arkipäivien lähetykset ovat aikaisemminkin tulleet...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentokentällä-sarja tulee tällä viikolla joka arkipäivä tv2:lta. Itse olen aikaisemmin seurannut tuota sarjaa vain sunnuntai iltaisin, mutta mahdollisesti nämä arkipäivien lähetykset ovat aikaisemminkin tulleet...

Uusintoja ovat....

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Concorden turmasta ohjelmaa!!! :o

 

Kiitos tiedosta.Pitääpä availla lauantaina telkkua tuolloin.

 

 

Hieman saatat olla myöhässä. Lainaamasi teksti on kirjoitettu (ja ohjelma tullut tv:stä) viime syyskuussa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

:'(

 

no kele,juu.nut kyllä hiukan  :-[,mutta hyvä ettei hatuta.

 

Katsos se on tällaasta välillä kun 00.30 heräilee töihin ja nukkuu milloin sattuu....

 

...onneks yleensä kuitenkin vähän sentään nukkuu välillä... :-\

 

No mutta muutenhan se oli täyttä asiaa ???

 

Oliskos kellään muuten nauhalla sitä kyseistä ohjelmaa.Siis Concorden turmasta....

 

... :laugh:,,johan oli kämmien kämmi..

 

T.Jukka,kämmi-Jukka :(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Viime sunnuntaina 8.1. iltapäivällä tuli digitaaliselta URHEILUKANAVALTA komeaa lentämistä, oli jo toinen kerta kun satuin katsomaan. Kyseessä on Red Bull Air Race, jatkuu ilmeisesti sunnuntaisin edelleen. :)

 

http://www.redbullairrace.com/

 

Onhan se tullut joskus Eurosportiltakin, tuossa videoita:

 

http://www.eurosport.de/home/pages/v4/l1/s283/multimedia_lng1_spo283.shtml

 

Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onhan tuota tullut kotimaiselta Urheilukanavaltakin joulunpyhinä melkein kyllästymiseen asti ;):

http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,47281.msg498085.html#msg498085

 

Urheilukanava lähettää myös tämänvuotiset osakilpailut tuoreeltaan.

 

Älä nyt, en ehtinyt vielä joulunpyhinä katsomaan... ;D Hienoa lentämistähän tuo on, ja tosiaan tulee urheilukanavalta eikä eurosportilta. (väistin muurin...  :-[) Ja näköjään on käsitelty toisessa ketjussa, enpäs ole huomannut. Sorry. (Vois vaikka yhdistää nämä samaa asiaa käsittelevät ketjut... ;))

 

Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Avia College perjantaiaamuna 13.1.06 maikkarin aamutv ssä!

 

6.38 Kenestä voi tulla lennonjohtaja?

 

7.20 Lennonjohtajan kallis ja vaativa koulutus

 

8.19 Lelulentsikasta jumbojettiin - lennonjohtajan toimenkuva

 

Lähde: MTV3

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

YLE TV1 13.01.2006 klo 19:25 - 19:35

 

:: "Tante Ju - Junnu-täti"

 

Ju 52 on suunnittelun ja rakentamisen suursaavutus: ensimmäinen sarjavalmistettu liikennekone; lentänyt moottori-ilmailun aikakaudesta kaksi kolmasosaa; maailman reittiliikenteen pioneeri. 70-vuotias Junnu lentää yhä.

 

Lähde (ohjelmatiedot): http://www.yle.fi/etusivu/ohjelmaopas/ohjelma.php?co=tv1&time=1925&l=f&mode=www

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä ohjelmassa "esiintyy" ehkä myös Vikken-ville, suomen ehkä kuuluvaisin lento-konekuvaaja... 8)

 

Vikken-ville :o

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään