Peter Lord

ÄLÄ riko Malmilla minimilentokorkeuksia

14 viestiä aiheessa

Joitakin aikoja sitten Helsingin kaupunki ilmoitti lykkäävänsä Malmin lentoaseman ottamista virkistyskäyttöön.

Syynä tähän oli Malmin läheisyydessä ja kiitotien yläpuolella yhä jatkuva lentotoiminta.
Flightradar-sovelluksesta löytyy playback-toiminnolla esimerkkejä Malmille viime viikkoina tehdyistä matalalähestymisistä. (kiitotien lähestyminen kuten laskeuduttaessa mutta ylösveto ennen maakosketusta). Matalalähestymisiä on tehty jopa silloin, kun kiitotiellä on ollut käynnissä ajoharjoittelu (maahan kokoontunut ihmisjoukko).

Sosiaalisessa mediassa on ollut esillä kuvia ja videoita Malmille tehdyistä ns. matalalähestymisistä, joita eri lentäjät ja lentokoneet ovat suorittaneet sen jälkeen, kun kiitotie 18/36 on suljettu NOTAM:illa. Asialla ovat olleet sekä experimental-luokan että tyyppihyväksytyt, jopa monimoottoriset ilma-alukset. Aiheesta on käyty some-keskustelua. Jopa valtakunnallisen ilmailun keskusjärjestön puheenjohtaja on tuonut esiin oman myönteisen tulkintansa siitä, kuinka ilmailu Malmin ilmatilassa voi jatkua. Mielipide perustuu kuitenkin virheelliseen ilmailumääräysten tulkintaan .
 

Traficom on tänään vastannut asiasta tekemääni tiedusteluun.  Oheistan vastauksen alle.

 

"Hei!

Malmin ilmatilassa tulee lentää voimassaolevien lentosääntöjen mukaisesti. Koska kiitotie on suljettu eikä ennakkolupaa (PPR, Prior Permission Required) voi enää saada, lentäjä ei voi vedota Malmin lentopaikan lentomenetelmiin ja tällä perusteella alittaa lentosääntöjen minimilentokorkeuksia.

Vastaukset kysymyksiisi ovat siis:

- voiko esim. yksittäinen lentäjä käydä kiitotien päällä esim alle 200 ft AGL korkeudessa: ei voi, koska lentäjä ei voi alittaa minimilentokorkeutta

- voidaanko kiitotietä käyttää matalalähestymisen tai pakkolaskun harjoitteluun koululennoilla: ei, mikäli on tarkoitus alittaa minimilentokorkeus

- mikä on minimilentokorkeus Malmin kiitotien yläpuolella, kun kiitotietä käytetään esim. ajoharjoitteluun: minimilentokorkeus määräytyy lentosääntöjen mukaan

 

Terveisin Helena

 

Helena Pietilä

Tiiminvetäjä

 

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom

Lentotoiminta ja koulutus

helena.pietila@traficom.fi

P. 029 534 6096 P. 050 3577 902

Käyntiosoite Kumpulantie 9, Helsinki

PL 320, 00059 TRAFICOM

www.traficom.fi

Muokattu: , käyttäjä: Peter Tähtinen
2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Asiallinen tietopläjäys Peteriltä. Vaikka sydämeni sykkii Malmin lentoasemalle ja olisi kiva että siellä voisi lentää, niin silti tuollainen räimiminen tekee vain haittaa tavallisten ihmisten mielikuvalle vastuullisista lentäjistä.

Kai siellä voi käydä ilmasta ihailemassa, mutta kunnioitetaan lentosääntöjä, eikä tehdä turhaan hallaa koko ilmailuyhteisölle!

Muokattu: , käyttäjä: Pauli Hankonen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä minä sen ymmärrän, että Malmin lentokentän lopettaminen on ollut demokraattisesti toteutettu poliittinen päätös. Sillä on ollut sekä kannattajansa että vastustajansa ja enemmistö on voittanut. En puutu kenenkään motiiviin, se olisi oma kirjoituksensa. Kun on yhtä aikaa sekä työntöä että imua, niin helpostihan siitä päätös syntyy. Finavia halusi lopettaa kentän eikä Helsingin kaupungilla ollut mitään sitä vastaan, että saa ilmaiseksi maa-alueen ennen vuokra-ajan loppua. On selvää, että lentokoneilla lentäminen loppuu tällaisessa tilanteessa. 

Sitä en vastaavasti ymmärrä, miksi Helsingin kaupungin on kiusattava vielä sellaisia yrittäjiäkin, joiden toiminta on helposti sovitettavissa Malmin kehittämisvaiheeseen ainakin seuraavan kymmenen vuoden ajaksi. Esimerkiksi tämä Helitechin tilanne. Maailmalla on tuhansia helikoptereiden laskupaikkoja, jotka ovat kaupunkirakenteen sisällä. Nyt on kyse juuri helikoptereiden huoltotoimintaa harjoittavasta yhtiöstä, jolla on omilla rahoillaan ostama vajaa 20 vuotta vanha ja toimintaan hyvin soveltuva huoltorakennus. On silkkaa ylimielisyyttä vaatia toimintaa lopetettavaksi lyhyellä aikajänteellä ja hyvää rakennusta purettavaksi. On riidatonta, että asianosaisilla päätöksentekijöillä on valta toimia näin, mutta on kokonaan toinen kysymys, onko sellainen vallankäyttö järkevää? Ainakin minulla on tunne, etteivät tällaiset päätöksentekijät aja nyt kokonaisetua, vaan kyse näyttää olevan nokittelusta ja muskeleiden pullistelusta. Jos nyt vain saataisiin päättäjät ajattelemaan pragmaattisesti ilman ideologista painolastia niin minimoitaisiin vahingot.   

Seppo

3 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Palloryhmä taisi olla oikein luvan kanssa. Nuo ovat jopa lähes äänettömiä. Luulisi edes tuollaisen toiminnan sopivan kaupungille ?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
6 tuntia sitten, Jorma Laiho kirjoitti:

Nuo ovat jopa lähes äänettömiä.

Kysypä hevosilta tai koirilta toinen mielipide.

Rodney (Aeronautti) :cool:

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuvittelisi kuumailmapalloilun olevan hiukan haasteellista tiheään rakennetussa kaupunkiympäristössä. Ollaanko tuossa tekemässä nousuja vai laskuja?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
1 tunti sitten, Tauno Hermola kirjoitti:

Kuvittelisi kuumailmapalloilun olevan hiukan haasteellista tiheään rakennetussa kaupunkiympäristössä.

Ilmailuhan on usein keskivertoista elämää haasteellisempaa, Sen vuoksi myös mukavaa. Itse lensin viimeisen koululennon Merikadun Essolta Malmin kiitoteiden risteyksen viereiselle kiitoalueen nurmikolle. Lennonopettajana oli Olli Luoma ja dokumentoimassa Jet Rangerissa oli Tero Tuominen. Kyseessä oli osa SIL:n ja YLE:n(?) kuusi(?)osaista ilmailudokumenttisarjaa.

Rodney :cool:

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuli mieleen tuosta FHRA:sta. Näin kerran yhdellä tyypillä t-paidan, jossa luki FAHA ja alla Finnish AssHole Association. Oli sen verran tympeän näköinen kaveri, että pidin naamani peruslukemilla :lol:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Huomenna 3.7.  on lisäksi "Amerikan rauta kiihdytystapahtuma". Tänään joku kai kantoi kiitotiellä  (36)  olleen  X -kieltomerkin pois. Sitten harjasi osan kiitotiestä FHRA.n harjaus-kuorma-autolla.  

Muokattu: , käyttäjä: Simo Lallukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään