Tarmo Kallio

Windows 10 kone meni "puolittain" sekaisin päivityksessä

9 viestiä aiheessa

Otsikon mukainen juttu tapahtui läpppärilleni torstaina uusimman kumulatiivisen päivityksen yhteydessä. Koneessa on uusin versio 21H1. Yritin ilmeisesti laittaa päivitystä KB5004945. Koneen "käynnistä"-painike ei toimi, eikä hakukenttä. Osa koneesta toimii, kun kirjoitan tätä. Eli nettiin pääsee. Koneen sammutus pitää tehdä tehtävienhallinnan kautta. 

Windows updateen ei pääse millään konstilla. Tehtävienhallintaan pääsee painamalla Ctrl+Alt+Del. Sieltä uusi tehtävä ja kirjoittamalla: powershell. Siellä kirjoittamalla rasti järjestelmänvalvojan oikeuksilla: sfc /SCANNOW. Systeemi skannaa tiedostot läpi ja löytää korruptuneita tiedostoja, joista osaa ei pystytä korjaamaan. Kokeilin myös uudelleenkäynnistää resurssienhallinnan tehtävien hallinnan kautta. Ei auttanut.

Kokeilin myös jotain korjaavaa asennusta Windows-10-asennus DVD-levyltä. Levy on vuodelta 2017 ja järjestelmä ilmoitti sen liian vanhaksi. Kokeilin päivityksen asennusta suoraan Microsoftin Update luettelosta. Päivityksestä tulee virheilmoitus. Mietin koko uusimman Windows 10 levykuvan lataamista Microsoftilta muistitikulle ja yrittää jotain korjaavaa asennusta. Olisiko tästä apua?

Valokuvien katselu ei onnistu suoraan. Tulee virheilmoitus. Kuvien avaaminen vaikka Officessa toimii. Myös muilla ohjelmilla.

Tämä minun läppärini on jo vanha ja on pyörivä levy. En ehkä ala tähän asentamaan Windowsia uudelleen. Kone on kumminkin riittävän tehokas minulle. En haluaisi ostaa turhaan uutta konetta. Onko jotain tehtävissä? Tarmo.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lataa uusin levynkuva, ja valitse sieltä "korjaus-asennus".

Ja samoin tein itselle sama päivitys;D

Kakka housussa.JPG

Muokattu: , käyttäjä: Mika Virolainen
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos neuvosta. Kokeilen kunhan uskallan! Ties vaikka kone hajoaisi lopullisesti. :laugh:

Kone toimii nyt suhteellisen hyvin. Pääsen esimerkiksi ohjauspanelin laitehallintaan eräällä konstilla. Ei siitä tosin ole apua mitenkään. Pääsisikö tehtävienhallinnan kautta/ Uusi tehtävä järjestelmänvalvojan oikeuksilla ja jollain maagisella käskyllä käynnistä-painikkeen valikoihin? 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuohon en osaa vastata, löytynee googlella varmaankin ohjeita.

Sen sijaan lataamalla uusin levynkuva Microsoftilta USB muistitikulle, voi koneen käynnistää sieltä, ja valita vaihtoehdon "korjaa Windows" muistaakseni siinä lukee, ettei nykyisiä (sinun tiedostojasi) poisteta asennuksen aikana. Aina voi olla vähän skeptinen sen suhteen miten tuo korjaus onnistuu, mutta sinuna ainakin kokeilisin sitä.

 

Muokattu: , käyttäjä: Mika Virolainen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
1 tunti sitten, Mika Virolainen kirjoitti:

Tuohon en osaa vastata, löytynee googlella varmaankin ohjeita.

Sen sijaan lataamalla uusin levynkuva Microsoftilta USB muistitikulle, voi koneen käynnistää sieltä, ja valita vaihtoehdon "korjaa Windows" muistaakseni siinä lukee, ettei nykyisiä (sinun tiedostojasi) poisteta asennuksen aikana. Aina voi olla vähän skeptinen sen suhteen miten tuo korjaus onnistuu, mutta sinuna ainakin kokeilisin sitä.

 

Hei ja kiitos jälleen vastauksesta. 

Tutkin vaihtoehtoja. Pelkään korjaavan asennuksen poistavan tärkeitä tiedostoja. Toki ne on varmuuskopioitu useisiin paikkoihin. 

En nyt heti ala tekemään mitään. Odotan ehkä kuukauden. Ei ole kiire.  Ehkä kone päivittää itse itsensä jossain vaiheessa. Vähän kyllä epäilen!

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Laitan vielä tiedoksi mitä koneen sammutuksessa lukee, jos jollain sattuisi tulemaan vastaavia ongelmia.

Jos sammutan koneen, tai laitan sen lepotilaan joudun painamaan Ctrl+Alt+Delete. Siitä pääsen tehtävienhallinnan siniselle esisivulle. Oikealla alhaalla näpäyttämällä virtapainikkeen kuvaketta tulevat seuraavat vaihtoehdot:

-Lepotila

-Päivitä ja sammuta

-Sammuta

-Päivitä ja käynnistä uudelleen

-Käynnistä uudelleen

Nuo kaikki vaihtoehdot toimivat, mutta kone ei päivity millään vaihtoehdolla lainkaan. Kaikki samat lukevat aina uuden käynnistyksen jälkeenkin. Microsoftillla oli jossain vaiheessa jakelussa Windows kympin käynnistä-valikon erillinen korjaustyökalu. Yhtiö veti sen kumminkin jossain vaiheessa pois. Taisi olla liian hyvä :hmm:. Pääsisimpä jollain tempulla Windowsin käynnistä-valikkoon. Siellä olisi tarvittavat työkalut. Ja olen sallinut "täyden" telemetrian Microsoftille. 

En kumminkaan luovuta kovin helposti. Koneessa on pohjalla vuosia vanha Windows-7 ja sen päällä kaikki Windows kympin versiot vuodesta 2015 saakka. Kaikki päivitykset ovat viime vuosina onnistuneet. Miksi siis tämä alkoi temppuilla? Koneessa on pohjalla Seiskasta perittyjä ohjelmia, joita ei pysty lataamaan uuteen kymppiin mitenkään. Painamalla Windows näppäintä ja samaan aikaan "L"- kirjainta pääsee samaan valikkoon. Näkymä on tosin joku vanha Windosin taustakuva. F- Securen uusin versio Internet Security 18.0 näyttää toimivan hyvin.

Uskon saavani vanhan koneeni jälleen kuntoon ilman Windowsin uudelleenasennusta. :)Jos onnistuu, niin kerron toki. 

 

 

 

 

 

Muokattu: , käyttäjä: Tarmo Kallio

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
3 tuntia sitten, Tarmo Kallio kirjoitti:

 Pääsisimpä jollain tempulla Windowsin käynnistä-valikkoon. Siellä olisi tarvittavat työkalut.

Löysin omista muistiinpanoistani nämä vanhat ehdotukset. Tämä on joskus toiminutkin, en tosin vajavaisen ymmärrykseni ja osaamattomuuteni vuoksi tiedä toimiiko nykyisillä Windowseilla...

Käynnistä valikko hävisi taas

1.    Napsauta hiiren kakkospainikkeella (tai paina pitkään) aloituspainiketta ja valitse sitten Komentokehote (järjestelmänvalvoja).
2.    Kirjoita sfc /scannow (huomioi välilyönti koodissa) ja paina Enter. Anna järjestelmän suorittaa komento rauhassa loppuun.
3.    Kirjoita samaan ikkunaan sitten DISM /Online /Cleanup-Image /RestoreHealth (huomioi välilyönnit koodissa) ja paina Enter. Anna järjestelmän suorittaa komento rauhassa   loppuun.
4.    Suorita vielä kertaalleen komento sfc /scannow ja käynnistä tietokone uudelleen.
Jos ongelma edelleenkin jatkuu, niin harkitse tietokoneen palauttamista oletusasetuksiin (vielä kertaalleen, mikäli olit tämän jo tehnyt) tai jos tietokone toimi vielä jokin aika sitten normaalisti, niin palauta se palautuspisteellä siihen ajankohtaan, kun kaikki oli vielä hyvin.

Oletko kokeillut tätä?
1.    Napsauta hiiren kakkospainikkeella (tai paina pitkään) aloituspainiketta ja valitse sitten Komentokehote (järjestelmänvalvoja). Kirjoita tämän jälkeen Komentokehotteeseen powershell ja paina Enter.
2.    PowerShellin käynnistymisen jälkeen kirjoita Komentokehotteeseen seuraava koodi: Get-AppXPackage -AllUsers | Foreach {Add-AppxPackage -DisableDevelopmentMode -Register “$($_.InstallLocation)\AppXManifest.xml”}
3.    Odota, että PowerShell suorittaa toiminnot loppuun ja kokeile sen jälkeen, toimiiko Aloitusvalikkosi

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei. Kokeilin ensin Juhan laittamaa ensimmäistä vaihtoehtoa: "Käynnistä valikko hävisi taas".

Nuo komentokehotteet menivät hienosti läpi ja prosenttiluvut lähtivät nollasta sataan. Näkymä oli komentokehotteen musta ikkuna. Kun skannaukset ja verifioinnit saavuttivat täydet 100%, niin ikkuna vaan katosi! Ei tullut mitään yhteenvetoa, ei mitään. Tämä siis kolmeen kertaan. Toimin täysin hyvän ohjeen mukaan. 

Päätin kumminkin kokeilla samoja käskyjä PowerShellissä. Ne näköjään toimivatkin ja nyt tuli jopa jotain raporttiakin :). Näkymä oli PowerShellin sininen ikkuna. Komennolla: sfc /scannow skannauksen jälkeen tuli seuraava ilmoitus: 

Komennolla DISM /Online /Cleanup-Image /RestoreHealth tuli jälkimmäinen ilmoitus. Kone ei silti toiminut. Kokeilen vielä sitä Juhan laittamaa pitkää komentokäskyä jossain vaiheessa. Jospa koneeni siitä tokenisi! :D

 

 

IMG_1381.JPG

IMG_1383.JPG

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sain vihdoin eilen läppärini kuntoon. Kesti vain puoli vuotta :)

Päätin kokeilla jälleen Windowsin päivitystyökalua: https://www.microsoft.com/fi-fi/software-download/windows10 Olin kokeillut sitä muutaman kerran syksyllä, mutta ei toiminut. Ehkä syynä oli se, että silloin ei vielä jaettu versiota 21H2. Painoin päivitä nyt painiketta ja ohjelman latauduttua ja suoritettua tuli seuraava ilmoitus: Koneessasi on  Windows 10 versio 21 H1. Uusin on 21 H2. Päivitetäänkö? 

Sitten koneelle latautui yli 10 Gt:n asennustiedosto ja asentaminen alkoi välittömästi paketin latautumisen jälkeen. Asennus kestikin sitten noin kuusi tuntia. Kone käynnistyi lukemattomia kertoja itsestään uudelleen. Viimein asennus meni läpi. Nyt pääsi puolen vuoden tauon jälkeen jopa Windows uppdateen. Kaikki toimii hienosti. Siivosin sitten kaikki turhat pois. Mm. edellinen Windows-version. (13 Gt.). Vielä levyjen eheytykset ja kone oli täydessä iskussa. Kaikki omat tiedostot, ohjelmat, ym... ovat paikoillaan. 

 

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään