Topi Falkenberg

Pienkoneonnettomuus Hyvinkäällä

47 viestiä aiheessa

Juuri samaan aikaan olin laittamassa:
 

Lainaa

Kaksipaikkainen pienkone on tehnyt epäonnistuneen laskun Hyvinkään lentokentälle, kertoo Keski-Uudenmaan pelastuslaitos.

Koneessa oli kaksi henkilöä. Lentäjä on menehtynyt ja matkustaja on viety sairaalahoitoon.

– Kaksipaikkainen lentokone yritti laskeutua lentokentälle, mutta ennen kiitotietä kone on törmännyt maahan, Leppioja kertoo.

Hyvinkään lentokentän päällikön Jukka Helmisen käsityksen mukaan kyseessä on ollut niin sanottu maaliin laskutilanne, eli lentokoulutukseen liittyvä tilanne, jossa harjoitellaan pakkolaskun kaltaista tilannetta.

https://yle.fi/uutiset/3-12117027

Muokattu: , käyttäjä: Petri Lehtovirta

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

HS:ää lainaten:

Lainaa

Yksi ihminen kuoli ja toinen loukkaantui pienkoneen lento-onnettomuudessa Hyvinkään lentokentällä.

Onnettomuus tapahtui maanantaina iltapäivällä hieman ennen kello yhtä.

”Laskeutuminen on jostain syystä epäonnistunut ennen kiitotietä, ja kone on syöksynyt maahan. Lentäjä on menehtynyt, ja matkustaja on viety sairaalaan”, sanoo päivystävä palomestari Tommi Leppioja Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta HS:lle

(....)

Hyvinkääläinen lentokoneharrastaja Ilari Härkönen ei nähnyt itse onnettomuutta, mutta saapui paikalle juuri sen jälkeen. Hän kertoo, että maahan syöksynyt pienkone oli hieman harvinaisempaa mallia.

”Kyseessä oli itse rakennettu RV-8 -kone. Se on kaksipaikkainen taitolentokelpoinen matkakone. Maailmalla näitä on paljon, mutta Suomessa niitä ei kovin paljon ole.”

Härkönen on harrastanut lentämistä yli 30 vuotta. Tällaisia onnettomuuksia tapahtuu hänen mukaan hyvin harvoin. Hän tunsi onnettomuudessa kuolleen lentäjän ja toisen koneessa mukana olleen henkilön.

”Molemmat ovat kokeneita lentäjiä. He olivat suorittamassa tällaista kertauskoululentoa. Jokaisen lentäjän, joka lentää tällaisilla pikkukoneilla, pitää kahden vuoden välein suorittaa kertauskoululento opettajan kanssa.”

Kertauskoululennon aikana kerrataan Härkösen mukaan erilaisia kuvioita ja saadaan lentämiseen liittyviä kelpuutuksia jatkettua.

”Tämä lento oli lähtenyt Hyvinkään lentokentältä ja ehtinyt suorittaa suurimman osan näistä harjoitteista. Se oli tulossa kentälle tekemään laskuharjoituksia, mutta ensimmäinen laskuharjoitus epäonnistui.”

Syytä epäonnistumiselle hän ei halua arvailla. Ainakin sääolosuhteet olivat tapahtumahetkellä hyvät.

”Näkyväisyys on erinomainen ja tuuli on hyvin olematon. Pilviä ei ole juuri ollenkaan. Säällä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.”

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Putosi kuin kivi"... kaartosakkaus? Minkähänlaiset ovat RV-8:n sakkausominaisuudet?

Tulee mieleen Bill (Viljo) Falckin haastattelu Formula 1 Rivets-kilpalentokoneesta, jossa hän myös kuoli Clevelandissa 1977: "It stalls real nasty!"

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
9 hours ago, Pekka Suuronen said:

"Putosi kuin kivi"... kaartosakkaus? Minkähänlaiset ovat RV-8:n sakkausominaisuudet?

Tulee mieleen Bill (Viljo) Falckin haastattelu Formula 1 Rivets-kilpalentokoneesta, jossa hän myös kuoli Clevelandissa 1977: "It stalls real nasty!"

Lehtikuvien perusteella kone näyttäisi tulleen (lujaa) maha edellä maahan, runko näyttää taittuneen moottoripukin takaa alaspäin mutta muuten runko näyttää säilyttäneen pääosin muotonsa, litistymistä lukuunottamatta. Ainakaan kone ei ole tullut nokka edellä alas, kuten pienkoneiden sakkauksessa yleensä tapahtuu. Ehkäpä tämäkin outous selvitetään tulevissa tutkinnoissa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Asennon lisäksi se, että hylky oli n. 10 m päässä kosketuskohdasta viittaisi ehkä vaakanopeuteen törmäyksessä? Maa tuli oikaisussa liian aikaisin vastaan - korkeusperäsimen sakkaus?? Näitä nyt mielessä pyörii väkisinkin…

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kohtuullisen paljonkin oli maaliinlasku jäämässä vajaaksi jktp.,kun jo ennen kynnystä on tuo kohtalokas maakosketus tapahtunut. Kiitotie 22 loppuosallahan näyttää olevan pohjoinen kehätie 143 eli tuon tien ja kynnyksen väliin ei jää paljon tilaa google mapsia tulkiten.

Lentopostista lainaus: "Onnettomuuspaikka sijaitsee kiitotien ulkopuolella noin parisataa metriä ennen kiitotien 22 kynnystä ja muutaman kymmenen metriä loppuosan vasemmalle puolella. Lentokone on noin parikymmentä metriä kenttäalueen sisäpuolella."

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En yleensä kommentoi näitä onnettomuuksia enkä spekuloi mahdollisia onnettomuuteen vaikuttaneita syitä, mutta menköön tämän kerran. Tuon tuhoutuneen koneen jäännökset läheltä nähneenä, kiinnitin huomiota juurikin siihen, että runko vaikutti kabiinin osalta varsin ehyeltä eikä siinä näkynyt sillä kohdin suurempia muodonmuutoksia kuin oikealla kyljellä pintapelleissä. Eli voisi olettaa, että vajoamisnopeus on ollut siinä määrin suuri, että se on aiheuttanut niin voimakkaan iskun, jota edessä olevan henkilön fysiikka ei ole kestänyt. Olen viimeisen 28v harrastusurani aikana nähnyt paljon pahemmin tuhoutuneita koneita, joista on jopa kävelty ulos. Olkoonkin, että tässä tapauksessa kyse oli vahvarakenteisesta koneesta. 

Lisänä vielä, että potkuri näytti varsin vähän vahingoittuneelta. Heräsi kysymys - onko moottori ollut loppuun asti tyhjäkäynnillä, vaiko jopa mahdollisesti sammunut ennen törmäystä liian nopean tehonlisäysyrityksen aiheuttamasta polttoainesyklistä. Jos moottori ei tuossa kriittisessä vaiheessa anna tehoja sekunnin kymmenyksissä niin saattaa käydä niinkuin nyt kävi. Tämän ilmiönhän voi todeta, jos esim läpilaskussa uudelleen kiihdytyksessä lisää tehoja liian äkkinäisesti - moottori empii hetken liian suuren polttoainesysäyksen johdosta. 

Tässä tapauksessa varmasti toinen koneessa ollut henkilö antaa aikanaan tietoa, joka johtaa lopulliseen syyn selviämiseen. Surullinen tapaus. Osanottoni uhrin läheisille. 
 

 

3 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
3 tuntia sitten, Sauli Vuori kirjoitti:

En yleensä kommentoi näitä onnettomuuksia enkä spekuloi mahdollisia onnettomuuteen vaikuttaneita syitä, mutta menköön tämän kerran. Tuon tuhoutuneen koneen jäännökset läheltä nähneenä, kiinnitin huomiota juurikin siihen, että runko vaikutti kabiinin osalta varsin ehyeltä eikä siinä näkynyt sillä kohdin suurempia muodonmuutoksia kuin oikealla kyljellä pintapelleissä. Eli voisi olettaa, että vajoamisnopeus on ollut siinä määrin suuri, että se on aiheuttanut niin voimakkaan iskun, jota edessä olevan henkilön fysiikka ei ole kestänyt. Olen viimeisen 28v harrastusurani aikana nähnyt paljon pahemmin tuhoutuneita koneita, joista on jopa kävelty ulos. Olkoonkin, että tässä tapauksessa kyse oli vahvarakenteisesta koneesta. 

Saikkosen kohdalla etuna on lie ollut tanssijan fysiikka.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
1 minuutti sitten, Jukka Lahtinen kirjoitti:

Ikävä tapaus.

IS uutisoi, ettei Hyvinkäällä olisi aiemmin ollut onnettomuuksia.

IS ei tiedä, mistä kirjoittaa. Vaikka tietysti sillä voi aina saivarrella, onko onnettomuus tapahtunut juuri kentällä vai jossain muualla, niin lukuisista Hyvinkäällä sattuneista onnettomuuksista ainakin tämä on varmuudella tapahtunut kenttäalueella: https://turvallisuustutkinta.fi/fi/index/tutkintaselostukset/ilmailuonnettomuuksientutkinta/tutkintaselostuksetvuosittain/ilmailu2009/b32009llento-onnettomuushyvinkaanlentopa.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
2 minutes ago, Tatu Koiranen said:

IS ei tiedä, mistä kirjoittaa. Vaikka tietysti sillä voi aina saivarrella, onko onnettomuus tapahtunut juuri kentällä vai jossain muualla, niin lukuisista Hyvinkäällä sattuneista onnettomuuksista ainakin tämä on varmuudella tapahtunut kenttäalueella: https://turvallisuustutkinta.fi/fi/index/tutkintaselostukset/ilmailuonnettomuuksientutkinta/tutkintaselostuksetvuosittain/ilmailu2009/b32009llento-onnettomuushyvinkaanlentopa.html

Itselle tulee mieleen karsea purjekoneiden yhteentörmäys -87 keväällä. Itse olin just sillon lennolla Räyskälässä. Jäi kyllä takaraivoon. 

Samoin BD-5 tuhoutuminen, oliko pari kesää aiemmin. 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

HS uutisoi turmassa loukkantunut olisi ollut täälläkin vaikuttava Sami Saikkonen. Pikaista paranemista Samille.

HS : https://www.hs.fi/kaupunki/hyvinkaa/art-2000008295250.html
 

Lainaa

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on aloittanut Hyvinkään lento-onnettomuuden varsinaisen tutkinnan.

Yksi ihminen kuoli ja toinen loukkaantui maanantaina sattuneessa pienkoneonnettomuudessa Hyvinkään lentokentällä.

Onnettomuudessa loukkaantunut henkilö on HS:n tietojen mukaan koreografi-tanssija Sami Saikkonen. Hänet vietiin eilen sairaalaan.

Onnettomuustutkintakeskuksen ilmailuonnettomuuksien erikoistutkija Juho Poisio kertoo, että lentokonetta ja onnettomuuspaikkaa on jo käyty kuvaamassa.

”Olemme tutkineet myös konetta, että miltä se näyttää. Kone on siirretty huoltohalliin.”

Varsinaisen tutkinnan käynnistämisestä ilmoitti STT:lle Otkesin viestintäpäällikkö Tiina Bieber. Hänen mukaansa tutkimusryhmä nimettäneen loppuviikosta.

Tässä vaiheessa ei vielä ole tiedossa, mikä on voinut johtaa onnettomuuteen.

Se tiedetään, että lentäminen oli molemmille koneessa olleille tuttua. Sami Saikkonen, joka loukkaantui onnettomuudessa ja vietiin sairaalan, on toiminut myös lennonopettajana. Lentolupakirjan hän sai 2011.

Saikkonen ja toinen lentäjä olivat maanantaina suorittamassa kertauskoululentoa, kertoo paikalla ollut harrastaja Ilari Härkönen. Jokaisen pienkoneilla lentävän on kahden vuoden välein suoritettava kertauskoululento opettajan kanssa. Sen aikana kerrataan erilaisia kuvioita ja tehdään muun muassa laskuharjoituksia.

Onnettomuus tapahtui Härkösen mukaan ensimmäisen laskuharjoituksen aikana. Jostain vielä tuntemattomasta syystä se epäonnistui.

Kone oli harvinaisempi, itse rakennettu RV-8 -kone. Onnettomuustutkintakeskuksen Juho Poisio ei kuitenkaan ota kantaa siihen oliko koneen mallilla jotain vaikutusta onnettomuuteen.

”Sekin varmasti selvitetään tässä tutkinnan kuluessa.”

Tutkinta johtaa tutkintaselostukseen. Selostuksessa erotellaan onnettomuuteen johtavat syyt ja tehdään mahdollisesti myös turvallisuussuosituksia.

”Nämä mahdolliset turvallisuussuositukset kohdistetaan niille organisaatioille, joiden toiminnassa me havaitaan jotain parannettavaa. Sillä pyritään, että tällaisia vastaavanlaisia onnettomuuksia ei jatkossa pääsisi tapahtumaan.”

Hyvinkään onnettomuuden tutkinta on jaettu kahteen osaan. Tässä tapauksessa, kun rikosta ei epäillä, Itä-Uudenmaan poliisi tutkii ainoastaan kuolinsyytä. Otkes puolestaan vastaa onnettomuustutkinnasta.

Ilmailuharrastajapiireissä onnettomuus on herättänyt paljon keskustelua. Sekä Saikkonen että turmassa menehtynyt lentäjä ovat monelle harrastajalle tuttuja.

Luonnollisesti tällainen koskettaa yhteisöä, kertoo Hyvinkään lentokentän päällikkönä 15 vuotta toiminut Jukka Helminen.

”Aina kun jotain sattuu - ei sen tarvitse liittyä vain lentämiseen - niin varsinkin jos tuttuja henkilöitä on osallisina, niin kyllä se aina pysäyttää ja aiheuttaa keskusteluja pitkäänkin.”

Lentokentän toiminta on jo palautunut normaaliksi.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aamuposti:
"Kyseessä on itse rakennettava metallirakenteinen kone. Se vaatii tietysti omaa osaamista ja ammattitaitoa. Tämäkin koneyksilö oli erittäin hienosti tehty, Forsstén sanoo.
Onnettomuudessa kuoli lentäjä, joka oli koonnut koneensa itse. Hän oli lentokonealan insinööri. Koneen tyyppi oli vuosimallia 2008.Turmakone oli aikeissa tehdä maaliinlaskun eli simuloidun pakkolaskun.
Kone on ollut tänäkin kesänä ilmassa jo useamman kerran. Hyvinkää on ollut koneen kotikenttänä.

Aamupostin tietojen mukaan sama Van RV 8-kone teki pakkolaskun sipoolaispellolle vuonna 2015. Huono sää pakotti lentäjän alas.
Poliisi kävi silloin paikalla sulkemassa nousukiihdytykseen tarvittavan tieosuuden liikenteeltä, ja kone pääsi jatkamaan matkaa. "

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onnettomuustutkinta tapauksesta on aloitettu.         https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008307538.html

"HYVINKÄÄN lento-onnettomuuden tutkinta on edennyt uuteen vaiheeseen.

Onnettomuustutkintakeskus (OTKES) päätti käynnistää turvallisuustutkintalain (525/2011) 2 §:n nojalla tutkinnan Hyvinkään lentokentällä 27. syyskuuta tapahtuneesta lento-onnettomuudesta.

– Varsinainen tutkinta lähti pyörimään, kun tutkintaryhmä on nyt nimetty. Tutkintaryhmän johtajaksi nimettiin liikennelentäjä Mika Kosonen. Jäseniksi tulivat erikoistutkija Juho Posio, liikennelentäjä, lennonopettaja Kimmo Lius sekä dosentti, ilmailulääkäri Alpo Vuorio. Tutkinnan johtaja on ilmailuonnettomuuksien johtava tutkija Janne Kotiranta, OTKESin viestintäpäällikkö Tiina Bieber kertoo Ilta-Sanomille."

                         

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään