Itä vastaan Länsi - Košice, Slovakia (paljon kuvia)

[Petri Lehtovirta 898]

Pahus!  - työt haittaa kroonisesti harrastuksia. Ja harrastuksiakin riittää kesäksi ja talveksi - etenkin kun luonnon lumitykki työntää sitä taas taivaan täydeltä.

Edellisiä tarinoita:

Itävalta - Bad Ischl
Itävalta - Hangar-7

Slovakia - Slavnica -Dubnica
Slovakia - Liptov
Slovakia -Nitra-Janikovce
Slovakia - Martin

 

Edellisesta tarinasta taitaa olla jo kulunut jo melkein synttärikakun verran aikaa, mutta puretaanpa vielä hieman koronakesä numero 1:n seikkailuja.

Košicessa, itäisessä Slovakiassa, on liikenne- ja sotahistoriallinen museo Slovakian teknillisen museon alaisuudessa. Museo sijaitsee Košicen lentokentällä, heti lentoterminaalin läheisyydessä. Museo on avattu vuonna 2006. Pääsymaksu on länkkärille kohtuullinen 5€ + kameralisämaksu 1€. Statiivia sisäänkantaessa kannattaa varautua moninkertaiseen lisämaksuun.

https://stm-ke.sk/en/branches/museum-of-aviation-in-kosice/basic-information

 

Ensimmäisenä reitti johtaa vanhojen koneiden halliin:

Deperdussin Monocoque
https://en.wikipedia.org/wiki/Deperdussin_Monocoque

Kone on hyvin varhainen urheilukone, tai oikeastaan kilpailukone - tehtiinhän se rikkomaan siihen aikaan suosittuja ilmailun uusia ennätyksiä, joita paranneltiin alinomaan.

Tätä konetta valmisti ranskalainen Aéroplanes Deperdussin jo vuonna 1912,
Aéroplanes Deperdussin -tehtaan ympärille organisoitiin ranskalainen lentokonevalmistaja Société Pour L'Aviation et ses Dérivés (SPAD) vuodesta 1913 alkaen, joka sittemmin tekikin toisen maailmansodan eräät tunnetuimmat hävittäjät.
Deperdussin Monocoque -koneella saavutettiin Gordon Bennett Trophy vuosina 1912 ja 1913, ollen jälkimmäisenä vuonna ensimmäinen kilpailussa 200kmh nopeuden ylittänyt kone.
https://en.wikipedia.org/wiki/Gordon_Bennett_Trophy_(aeroplanes)

Esillä oleva kone on replica.

 

Samoihin aikoihin Itävalta-Unkarin kansalainen, nykyisen Slovakian alueella syntynyt Štefan Banič, joka oli muuttanut Yhdysvaltoihin kehitteli eräänlaisen laskuvarjon prototyypin, jolle myönnettiin patentti vuonna 1913.
Tarina kertoo hänen näyttäneen epäilijoille keksintönsa toimivuuden hyppyymällä keksinnöllään alas 15-kerroksisesta tornitalosta selviten alas hengissä.

 

Ranskalainen Henri Salmson valmisti ennen toista maailmansotaa vesipumppuja Pariisin tuntumassa. Vastaavasti kaksi sveitsiläistä Georges Marius Henri-Georges Canton ja Pierre Unné suunnittelivat moottoreita, joita nopeasti kehittyvä lentokoneteollisuus tarvitsi. Salmsonilla oli valmistuskapasiteettia ja sveitsiläiskumppaneilla hyviä suunnitelmia. Näin Salmsonin pumpputehtaasta tuli siten Société des Moteurs Salmson, joka valmisti mottoreita sekä autoihin että lentokoneisiin, mutta laajeni myöhemmin itse valmistamaan myös autoja, aina vuoden 1953 konkurssiin saakka. Lentokoneita yhtiö tuotti tuhansittain ensimmäisen maailmansodan aikana.

Salmson R9 -moottori oli 9-sylinterinen, vesijäähdytteinen moottori, jota eri versioina valmistettiin Ranskan lisäksi Venäjällä ja Isossa Britanniassa. Tässä mallissa oli n. 150 pollea, myöhemmissä versioissa jopa 250 hp.

Avia HS 12 Ycrs
https://en.wikipedia.org/wiki/Hispano-Suiza_12Y

Espanjalaisen Hismapo-Suizan 30-luvun alkupuolella suunnittelema peruskonstruktio, joka otettiin käyttöön Ranskassa useissa lentokonetyypeissä, meille ehkä tärkeimpänä Morane-Saulnier M.S.406
noin 860 hp, 36 litraa, V-12 vesijäähdytteinen

30-luvun puolivälissä Klimov aloitti lisenssivalmistuksen Venäjällä tyyppimerkinnällä M-105, ja sitäkautta käyttöön laajamittaisesti moniin itärintamalta tuttuihin konettyyppeihin kuten Lavochkin LaGG-3, Petlyakov Pe-2 ja Jakolevin hävittäjiin. Ja sotasaalismoottoreiden myötä venäläisversio päätyi myös suomalaisten Moraneihin, ollen alkuperäistä Hispano-Suizaa tehokkaampi.

Tsekkoslovakiassa saman moottorin lisenssivalmistus tuotti moottoreita useisiin sikäläisiin konetyyppeihin vielä 30-luvun loppuvuosina.

 

Mikulin AM-38 f
V12, 46 litrainen
tehoa noin 1700 hp
valmistusmäärä on tiettävästi noin 43 000 kpl,
Moottori on ehkä  tutuin Iljushin IL-2  maataistelukoneiden nokalta.

 

Avia Bk-534 suunniteltiin Tsekkoslovakiassa 30-luvun alussa ja sitä valmistettiin kaikkiaan 568 kappaletta. Koneen moottorina oli edellä esitelty Hispano-Suiza 12Y:n lisenssivalmiste. Tämä esillä oleva kone on replika, samoin kuin on se toinen vastaava kone Prahan ilmailumuseossa.

 

Messerschmitt Me-109 G-14/AS
w/n 784993, tunnus valkoinen 13

Kone on valmistettu vuonna 1944 ja se toimi JG53:ssa kunnes se ammuttiin alas 1. tammikuuta 1945 Oberfelsbergin kylässä Saarlandissa, Ranskan rajan läheisyydessä. Tapauksesta kerrotaan seuraavaa:

Lainaa

"Shoot down by fire from the US 455th AAA Battalion. Crash landed near Oberfelsberg, Germany. Pilot Unteroffizier Herbert Maxis survived the crash but while clearing out from the cockpit he was shoot dead by an American soldier."

Jagdgeschwader 53:n tunnus oli "Pik As", eli "Pataässä".

Koneen hylyn välivaiheet vuosien 1945 ja 1987 välillä ovat hämärät, kunnes se päätyi saksalaiselle harrastajalle. Omistajan toimesta koneen restaurointi oli aloitettu, aikomuksena saattaa se lentokelpoiseen kuntoon, mutta ajan myötä työ todettiin mahdottomaksi.
Slovakian Teknillinen Museo sai hankittua koneen keskeneräisen projektin Saksasta vuonna 2012. Sen entisöinti päättyi 2017 ja kone asetettiin esille museoon.

Internetin syövereistä näyttää löytyvän kuvasarja hylystä kovahkon laskeutumisen jälkeen keväällä 1945 (huom, kannattaa selailla kuveja eteenpäin nuolista!)

https://www.asisbiz.com/il2/Bf-109G/JG53/pages/Messerschmitt-Bf-109G14AS-Erla-13.JG53-White-13-Herbert-Maxis-WNr-784993-sd-during-op-Bodenplatte-Mar-1945-01.html

 

Seuraavassa hallissa siirrytään "post war" materiaaliin:

Klimov VK-1 F, siis käytännössä Neuvostoliitossa ilman lisenssiä tehty kopio Rolls-Royce Nene -moottorista, joita britit sinisilmäisesti myivät 40 kappaletta Neuvostoliittoon heti toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

Tästä halkileikkauksesta avautuu tuon ensimmäisen sukupolken suihkumoottorin keskipakoahtimen toimintatapa erinomaisen hyvin.

 

Avia HC-102, Heli Baby, OK-RVY, c/n 0434

Tämä oli ensimmäinen  - ja lopulta ainoa - Tsekkoslovakiassa suunniteltu helikopteri. Ensilento oli vuonna 1954 ja valmistus jatkui vuoteen 1962 saakka, mutta valmistusmääräksi jäi vain 23 kappaletta.

-----------------

Let L-200A Morava, , OK-OHA, c/n 170216

Let L-200 Morava,  on museossa pilkottu tilaa säästävästi, takarunko on lyhennetty poikki mutta vakaajat on jätetty erillisinä esille. Konetta valmistettiin vuosien 1957-1964 välillä yli 360 kappaletta, joista pieni osa lentää yhä. Merkillepantavaa on myös se, että tätä tyyppiä myytiin kylmän sodan vuosina myös rautaesiripun taakse, useisiin länsimaihinkin.

 

Aero L-29 Delfin, c/n 892846

Tsekkoslovakialainen Aero Vodochody valmisti vuosien 1963-1974 kaikkiaan yli 3600 kappaletta tätä suihkuharjoituskonetta. Näistä noin 2000 kpl meni Neuvostoliittoon sen jälkeen kun vertailu oli tehty puolalaisen PZL TS-11 Iskran ja venäläisen Jakovlev Yak-30 välillä. Tsekkoslovakian jakautumisen jälkeen 16 konetta siirtyi Slovakian ilmavoimille ja ne olivat käytössä vuoteen 2003 saakka. Voimanlähteenä koneessa on yksi tsekkoslovakialaisvalmisteinen Motorlet M-701 jossa on nähtävissä tiettyä sukulaisuutta suurempikokoiseen venäläiseen Klimov VK-1:een. Työntövoimaa M-701:ssä oli noin 8.75 kN, hieman yli kaksinkertaisesti Fouga Magisterin Marboreen, joita Fougassa oli kuitenkin kaksi.

Tumansky R-11F-300, MiG-21F13:n moottori patologisesti avattuna ja vyöhykkeittäin havainnollistettu maalauksin. Todella havainnollinen toteutus.

R-11 moottorisarjan kehitykseen vaikutti tiettävästi Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista vuotaneet dokumentit Bristol Olympus ja General Electric J57 -moottoreista. Aleksandr Mikulin johti kehitystyötä, kunnes hän joutui poliittisen johdon epäsuosioon ja "sairastui" neuvostoliittolaiseen tapaan. Sergei Konstantinovich Tumansky, joka oli toiminut pääsuunnittelijana sai hankkeen nimiinsä. Suunnittelutoimistolla oli nimi OKB-300, ja siitä periytyy moottorinimeen tullut -300 merkintä.

 

Harvinaista sotilas-experiamentalia;

Ľahké výcvikové lietadlo LVL-2, eli suomennettuna "kevyt harjoituskone 2". Košicen sotilasilmailun yliopisto suunnitteli vuonna 1979 ja josta piti tulla tulevien lentäjien alkeisharjoituskone. Kone oli kokometallirakenteinen ja työntöpotkuria pyöritti Avia M 337 kuusisylinterinen rivimoottori. Hanke kuitenkin päättyi 90-luvun taitteeseen tultua poliittisten- ja rahoitushaasteiden vuoksi.

 

Tupolev Tu-143 Strizh on venäläinen keskipitkän matkan tiedustelu UAV, miehittämätön.
Se saattoi kantaa kameroita, infrapuna tunnistimia, elektro-optisia ja tutkalaitteita. Valmistusvuodet olivat 1979-1989. Moottorina oli kuvassa etualalla oleva Tumansky KR-17A, työntövoimaltaan 19.6 kN. Tämän rinnalla valmistettiin runsaslukuisesti pienempää, mutta ulkoisesti lähes samannäköistä Tu-143 Reys -UAVta, jonka toimintamatka oli lyhyempi.

Barus J-1B

Marián Barus on suunnitellut ja rakentanut tämän ultra-luokan  pienkoneen prototyypin jo Tsekkoslovakian aikana, ensilennon tapahtuessa vuonna 1989. Kone on museoitu noin 250 lentotunnin jälkeen.

 

PZL-Mielec TS-11bisD Iskra
c/n 3H-1211

Iskra on puolaksi "kipinä". TS-11:n prototyyppi, ensilento 1960, kilpaili Varsovan liiton suihkuharjoituskoneen valinnasta, mutta jäi toiseksi Aero L-29:lle. Puola otti sen kuitenkin käyttöön harjoituskoneenaan. Ainoa vientimaa oli Intia.
Alenia Aermacchi M-346 Master on tullut korvaamaan nämä vanhentuneet koneet Puolan ilmavoimissa, mutta sotilastaitolentoryhmä Team Iskry lentää niillä yhä.

Jatkuu.....

Muokattu: Tammikuu 29, 2022, käyttäjä: Petri Lehtovirta

[Petri Lehtovirta 898]

Hallien välisessä katetussa galleriassa esillä olevat ulkomaiset koneet on saatu museooon lahjoituksena toisilta valtioilta.   Museoon onkin saatu hyvä otos ympäri maailman. Tässä niistä muutama:

 

Nanchang Q-5 "Fantan"

Kiinan ilmavoimien Q-5 on yksipaikkainen, kaksimoottorinen rynnäkkökone ja torjuntahävittäjä, joka on muunneltu kiinalaisesta  Shenyang J-6  -hävittäjästä, joka taasen perustui venäläiseen  MiG-19 Farmer -hävittäjään. Muutokset on aika merkittäviä, ilmanotto on siirtynyt koneen sivuille, jotta nokkaan saatiin tilaa suuremmalle tutkalle - jota koneeseen loppujen lopuksi ei kuitenkaan asennettu. Siivet ovat esikuvaansa suuremmat ja koneen rungon alla on sisäinen asekuilu. Pääasiassa asekuilua on kuitenkin käytetty lisäpolttoainesäiliötä varten. Konetta on eri versioina tehty arviolta 1300 kpl vuosien 1969 ja 2012 välillä!

Tämän Nanchang Q-5:n on lahjoittanut Kiinan kansantasavallan hallitus. Tämä yksilö on ainoa Euroopassa.

Saab J-35OE Draken

Itävalta hankki Drakeninsa niinkin myöhään kuin vuonna 1985 käytettyinä Saabilta. Siinäkin vaiheessa koneet toimitettiin ilman ilmataisteluohjuksia, koska Itävalta katsoi että Itävallan puolueettomuussopimuksen mukaan näitä ei olisi maalla saanut olla. Ohjukset hankittiin vuoden 1993 jälkeen, kun sopimuksen katsottiin purkautuneen. Drakenit poistuivat käytöstä Itävallassa vuonna 2005.

Aérospatiale SA.318C Alouette II, s/n 2095

Kopteri on palvellut suurimman osan urastaan Belgian armeijassa, mutta 2004 kopterit siirrettiin Ilmavoimille. ,

Mallia valmistettiin vuosien 1956 ja 1975 välillä eri verioina yli 1300 kappaletta. Isompi Alouette III tuli tilalle.

 

Mil Mi-24D Hind, s/n 3532464615299, tunnus 15299

Tästä yksilöstä ei ole paljon tietoja saatavilla, mutta se on saatu Kirgisiasta, tiettävästi Slovakian presidentin pyynnöstä saatuna lahjoituksena. Kirgiisia ei ole kehittänyt omaa ilmapuolustustaan  kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta Venäjä tukee yhä maata ja pitää maassa sotilasneuvonantajiaan.

 

Suhoi Su-15TM Flagon-E

Su-15 oli alunperin suunniteltu erityisesti torjumaan  Boeing B-52 Stratofortress pommikoneita. Ensimmäiset koneet valuivat tuotantolinjalta 1965. Tyyppiä kehitettiin edelleen ja 70-luvun alussa alaversioon Su-15TM lisättiin Taifun-M -tyyppinen tutka, jonka vuoksi nokan radomi kasvoi nenäkkäisiin mittoihin. Tämä koneyksilö on ollut käytössä Ukrainassa, jossa tyyppi poistui käytöstä 1996 mennessä, Venäjä poisti konetyypin käytöstä jo aiemmin 90-luvun vaihteessa.

Suhoi Su-22M3, Fitter-H

Esillä on Unkarin ilmavoimissa palvellut Suhoi Su-22M3, jota valmistettiin vuosina 1978–1984 kaikkiaan noin 1000 kappaletta laajasti eri itäblokin maille. Alunperin kaksipaikkaisen Su-17UM -rungon takaohjaamoon oli asennettu lisäpolttoainesäiliö. Unkarissa näitä koneita oli vain 12 kpl + kolme kaksipaikkaista traineria. Koneet tulivat 1983 ja poistuivat vahvuudesta 1997. Unkariin ei toimitettu tuoreempaa M4-laitosta, toisin kuin esimerkiksi Puolaan ja Tsekkoslovakiaan.

 

Avioane Craiova IAR-93A Vultur

Kaksimoottorinen rynnäkkökone oli Jugoslavian ja Romanian yhteisen kehitystyön tulos.
Konetyypin valmistus jatkui aina Jugoslavian hajoamissotiin saakka. Merkillepantavaa on, että koneella on kaksi nimeä, riippuen kumman maan ilmavoimilla se on ollut käytössä; IAR-93A Vultur Romaniassa ja Soko J-22 Orao Jugoslaviassa. Tämä yksilö on peräisin Romaniasta, jossa se poistui käytöstä vuonna 1998.

Konetyypin ensilento oli vuonna 1974.  Konetta suunniteltaessa siihen kaavailtiin saatavan lisenssivalmistuslupa Isosta Britanniasta tehokkaammalle moottorille, mutta Romanian ollessa Varsovan liiton jäsen, lisenssivalmistus evättiin ja kone varustettiin Armstrong Siddeley (sittemmin Rolls-Royce) Viperin lisenssivalmistetulla versiolla. Viper oli peräisin mallina jo 50-luvulta ja koneeseen alitehoinen, ja siihen oli vaikea liittää toimivaa jälkipoltinta. Niinpä periaatteessa yliääninopeuksiin kykenevä kone kykeni siihen ainoastaan syöksyssä. Myöhemmässä B-versiossa siihen saatiin viriteltyä jälkipoltin.

 

Bell UH-1H Iroquois on sotilaskuljetushelikopteri, lempinimeltään "Huey".
Tuotanto alkoi vuonna 1959 ollen siten ensimmäinen käyttöön otettu turbiinimoottorilla varustettu helikopterityyppi Yhdysvalloissa. Kaikkien alaversioiden valmistusmäärä ylittää 16 000 kappaletta.
UH-1C:n moottorina oli Lycoming T53-L-13 jossa oli 1400 akselihevosvoimaa.
Pääkäyttäjänä tyypille on Yhdysvalloissa ollut US Army, jonka vahvuudesta tämäkin yksilö on peräisin.

 

Antonov An-2P

reg OM-STM, s/n 1G139-30,
alkuperäiseltä rekisteriltään CCCP-70271, eli on ollut Neuvostoliiton käytössä.

 

Northrop NF-5A
s/n 3014

Kreikan ilmavoimien kone, mutta palvellut aiemmin Alankomaiden ilmavoimissa tunnuksella K-3014. Näitä NF-5A koneita hankittiin Alankomaista 10 kappaletta vuonna 1991 ja niiden käyttö jatkui Kreikassa vuoteen 2001 saakka. Kreikalla on ollut käytössään F-5 -hävittäjiä jo vuodesta 1965 alkaen, eri versioina kaikkiaan 120 kappaletta. Alkuperäisten 60-luvulla suoraan tehtaalta hankittujen lisäksi helleeneille päätyi koneita Iranista, Jordaniasta ja Norjasta.
Tyyppimerkintä kertoo että kone on Canadairin Kanadassa valmistama lisenssiversio Alankomaiden ilmavoimille, joita valmistettiin kaikkiaan 75 kpl vuosien 1969 ja 1972 välillä (ja lisäksi 30 kpl NF-5B kaksipaikkaisia trainereita).

Valitettavasti hyvin lähellä vieressä olleen F-104 Starfighterin kyltti tuli mukaan kuvaan.

 

Lockheed F-104S ASA-M Starfighter

Italialainen Aeritalia rakensi lisenssillä kaikkiaan 246 F-104 Starfighteriä pääasiassa Italian omiin tarpeisiin. lisämerkintä ASA-M tulee sanoista Aggiornamento Sistemi d'Arma/Modificato, joka tarkoittaa asejärjestelmien päivitystä ja modifikaatiota. Kaikkiaan 49 konetta päivitettiin tähän viimeiseen tasoon vuosien 1995 ja 1997 välillä, sisältäen useiden järjestelmien parannuksia. Viimeiset F-104:t poistuivat Italian vahvuudesta vuonna 2004.

 

Dassault Mirage IIIRS,

rekisteritunnus R-2108

Sveitsi hankki lisenssin tuottaakseen maan ilmavoimille jopa 100 koneen laivaston, mutta finanssisyyt kavensivat tilauksia myöhemmin siten, että lopulta sveitsiläinen F+W Emmen tuotti 36 kappalaetta Mirage IIIS -hävittäjiä ja 18 kappaletta Mirage IIIRS tiedusteluversiota. Sveitsiläisversioihin tuli vahvennuksia siipiin, runkoon ja laskutelineisiin sekä muita parannuksia joilla edesautettiin koneiden operointia ahtaissa kalliosuojissa ja lyhyillä kiitoteillä. Mirage IIIRS -variantilla lentoja jatkettiin Sveitsissä vuoteen 2003 saakka, muutaman vuoden perusversiota pidempään.

 

Saab AJSF37 Viggen

Ruotsin ilmavoimien Saab AJSF37 Viggen valokuvaustiedusteluversio. Konetyypin alkuperäiset toimitukset alkoivat vuonna 1977. Näitä koneita päivitettiin  vuosien 1993 ja 1998 välillä uusimmilla avioniikkapäivityksillä ja nämä poistuivat käytöstä vuoteen 2005 mennessä.

s/n 37951, tunnus 21-50, joka on samalla SF -tiedusteluversioiden järjestyksessään toinen toimitettu kone. Kone on palvellut F21 Norrbottens flygflottilj -laivueessa Luulajassa.

 

McDonnell Douglas F-4F Phantom II

s/n 4436, tunnus 37+36

F-4F oli käytössä Länsi-Saksassa vuodesta 1973. Mallia valmistettiin St. Louisissa vuosina 1973-1976 kaikkiaan 175 kappaletta. Koneen moottorit valmistettiin Saksassa Motoren und Turbinen Union München GmbH (MTU):n tehtailla. Saksaa varten suunniteltiin myös valmistettavaksi F-4E:stä muokattua yksipaikkaista versiota, mutta lopulta päädyttiin pitäytymään alkuperäisessä kaksipaikkaisessa konfiguraatiossa.
F-4F:n ero E-versioon oli lähinnä puoliautomaattiset solakot johtoreunoissa, konetta oli kevennetty ja tutkaa yksinkertaistettu, jonka seurauksena koneella oli rajoitetumpi ilmasta maahan -kyky kuin E-versiolla. Saksalla oli näiden rinnalla myös reippaan kokoinen (88 kpl) laivasto RF-4E tiedusteluversiota.
Saksa teki osalle F-version koneista 80-luvun puolivälistä 90-luvun alkuun ulottuneella ajanjaksolla kaikkiaan 110 koneelle  Improved Combat Efficiency (ICE) nimellä kulkeneen päivityksen, jonka voimin koneiden käyttöä voitiin jatkaa aina vuoteen 2013 saakka, jolloin viimeiset poistuivat käytöstä.

Northrop AT-38B Talon

Tämä AT-38B versio on kaksipaikkainen asekoulutusversio, jonka käyttäjä on ollut Yhdysvaltain Ilmavoimat. Talon kehittyi hävittäjäversion F-5 rinnalla omaksi harjoituskoneversioksi ja sitä valmistettiin vuosina 1961–1972. Yksinkertainen ja luotettava kone tulee olemaan käytössä Yhdysvalloissa aina 2030 luvun vaihteeseen saakka, jolloin konetyypin elinkaareksi Yhdysvalloissa tulee huimat 7 vuosikymmentä.
Kaikki kaksipaikkaiset F-5:n näköiset koneet eivät ole T-38 Taloneita, vaan useille maille toimitettiin hävittäjäversion F-5A tai F-5E:n pohjalta tehtyjä kaksipaikkaisia versioita.

 

Dassault Mirage IIIE

s/n 506
tunnus 3-JC

Aiemmat Mirage III-versiot A, B ja C olivat ensisijaisesti torjuntahävittäjiä, mutta E-versiota kehitettiin monitoimihävittäjäksi jolloin mukaan tuli myös iskukykyjä maamaaleihin. Ranska otti koneita 183 kappaletta vuodesta 1964 alkaen ja versiota toimitettiin pieninä sarjoina useisiin muihin maihin.

MiG-29A Fulcrum

tunnus 8605
s/n 2960526386

Tsekkoslovakia hankki Neuvostoliitosta 30 kappaletta MiG-29A hävittäjiä vuonna 1989 hetkeä ennen Neuvostoliiton romahtamista. Tsekkoslovakian jakautuessa Slovakia sai konesta puolet. Tsekki vaihtoi koneensa pian Puolan kanssa saaden vaihtokaupassa W-3A Sokol helikoptereita. Slovakia sensijaan on jatkanut MiG-29 -käyttäjänä ja hankki niitä lisää 14 kappaletta Venäjältä vuosina 1993-1996. Slovakia uudisti osan koneista 2000-luvun alkuvuosina, jolloin tyyppimerkinnäksi tuli MiG-29AS, ja koneisiin tuli länsiavioniikkaa. Koeiden päätukikohtana on Sliač Air Force Base keskisessä Slovakiassa.

 

Ei riitä vai, hä?   Lisää tulee ...

Muokattu: Tammikuu 30, 2022, käyttäjä: Petri Lehtovirta
korjattu UH-1 Iroquois tietoja

[Petri Lehtovirta 898]

Ulkoilemassa on sitten muuta isompaa, jolle katettua tilaa ei piisaa:

Tupolev Tu-154M

s/n 89A803  
tunnus OM-BYO

Tupolev on toimitettu Tsekkoslovakiaan toukokuussa 1989, ja siirrettiin Slovakian väreihin 1993 maiden jaon astuttua voimaan. Kone makasi vuosina 2004 - 2008 huollossa Venäjän Samarassa, ja lensi sen jälkeen aina vuoteen 2017 saakka. Viimeinen lento koneella tapahtui 27 syyskuuta 2017 Bratislavasta museoon Kosiceen. Slovakian hallinnolla oli lisäksi käytössään kaksi Jakovlev Jak-40 -konetta. Nykyisin Slovakialla on hallinnon kuljetuksiin käytettävissä kaksi Airbus A319  (tarkemmin ACJ319 eli Corporate-versiota) ja kaksi Fokker 100 -konetta.

M-versiossa oli taloudellisemmat Soloviev D-30KU-154 -moottorit aiempiin versioihin nähden, niinpä se olikin ainoa konetyypin versio joka sai lentää Euroopan Unionin alueella melurajoitusten astuttua voimaan. Version valmistus alkoi vuonna 1984 ja viimeiset koneet toimitettiin 2009.

Mil Mi-24D Hind

tunnus 0149,
s/n M340149

Tämä on toimitettu Tsekkoslovakian ilmavoimille (Ceskoslovenske Vojenske Letectvo) vuonna 1981
ja siirtynyt Slovakialle vuonna 1993 ollen yksi noin kahdestakymmenestä Slovakialle siirtyneestä yksilöstä. Kaikkiaan D-versiota valmistettiin noin 550 kappaletta.

D-mallille tunnusomaista on keksi peräkkäistä kuomua lentäjälle ja ampujalle, sekä nokan alle sijoitettu kääntyvä (+15  - -60 astetta ylös-alas suunnassa ja 70 asteta sivuille.) nelipiippuinen Gatling-tyyppinen 12,7mm Yakoushev-Borzov YakB-12.7 -tykki tarjoillen nikkeliä 4000 laukauksen minuuttinopeudella. Moottoreiden ilmanottoaukkojen edessä on pölyä ohjaavat suojat (PZU). Lisäksi keulassa näkyy FLIR infrapunasensorin , elektro-optisen matalan valaistusolosuhteen näytön ja RWR tutkavaroittimen vastaanotin

 

Suhoi Su-25K Frogfoot

tunnus 5033
s/n 25508105033

Su-25K (K = Komercheskiy) on perusversion "kaupallinen", ulkomaan markkinoille suunnattu versio. Mallia rakennettiin vuosien 1984 ja 1989 välillä noin 180 kappaletta. Slovakialle jäi maan jakautuessa koneista 12 yksipaikkaista, Tsekeille 24 konetta. Slovakia myi sittemmin muutaman koneen Armenialle vuoden 2002 paikkeilla lopettaessaan konetyypin käytön.
Koneessa on siipiripustimissa lisäpolttoainesäiliön lisäksi kaksi 20-laukauksen S-8 rakettikasettia ja yksi FAB-250 -tyyppinen 250 KG:n vapaasti putoava pommi kummassakin siivessä. Rungossa on lisäksi yksi 30 mm Gryazev-Shipunov GSh-30-2 -tykki.

Yli 1000 kappaletta eri versioina tuotettua rynnäkkökonetta on käytössä vielä yli 20 maalla, Venäjä mukaanlukien.

 

 

SS-24 Scalpel ICMB-ohjuksen laukaisusäiliö

Kolmivaiheisen mannertenvälisen ohjuksen kantama oli noin 10 000 km ja sen taistelukärkenä 10 kpl 350-550 kilotonnin ydinkärkeä. Ohjus oli mitoitettu niin, että se pystyttiin sijoittamaan junan vaunuun rakennettuun laukaisujärjestelmään, jolloin ohjukset pystyivät liikkumaan ympäri Neuvostoliiton rataverkkoa. Ohjusta valmistettiin Dnepropetrovskissa, Ukrainassa.

Strategisten aseiden rajoitussopimukset START-I sekä START-II rajasivat näiden asejärjestelmien käyttöä, joka johti asteittain tällaisten mannertenvälisten aseiden käytöstäpoistoon.

Uudistettu Start-sopimus "New START" astui voimaan vuonna 2011 ja vuonna 2021 sopimukselle sovittiin 5 vuoden jatkoaika.

Atomilaukausta ei valitettavasti saa eBaystä. Nimimerkki "nostinko luottorajaa turhaan".

 

Avia 14T

tunnus 3153
s/n 913153

Kone on Iljushin Il-14:n Tsekkoslovakiassa lisenssivalmistettu versio Il-14T sotilaskuljetuskone-versiosta. Avia valmisti konetyyppiä eri versioina kaikkiaan 203 kappaletta vuosien 1956 ja 1960 välillä. Venäjä myi tätä vahvaa ja luotettavaa konetyyppitä lukuisiin maihin.

Iljushin IL-14 on taas jatkokehitelmä aiemmasta Lisunov Li-2:n seuraajaksi kehitellystä Iljushin IL-12 -kuljetus/matkustajakoneesta, joka teki ensilentonsa niinkin varhain kuin 1945.

Suhoi Su-22M4 Fitter K

tunnus 2702/C
s/n 27002

Slovakialle jäi valtion jakautuessa 18 kappaletta tätä hävittäjäpommittajaa, Tsekeille kymmenkunta enemmän. Lisäksi kummallakin maalla oli muutamia kaksipaikkaisia Su-22UM3K -versioita. Koneet saatiin Neuvostoliitosta 80-luvun lopulla. Jäljellä olleet Su-22 koneet poistettiin käytöstä Slovakiassa vuonna 2002. Slovakia myi muutaman koneen edelleen Angolaan.

 

Suhoi Su-22M4 Fitter K
tunnus 4012
s/n 40512

 

Kosicen kentän laitamilla oli nähtävissä myös muutama Sikorsky UH-60  Black Hawk -kopteri,
(tietoja korjattu)

Sikorsky UH-60A,
N941AA, s/n 80-23495
Built 1980

Syynä tähän on , että Slovak Training Academy (STA) on kouluttanut täällä muun muassa afganistanilaisia pilotteja lentämään kopterityyppejä, joita Yhdysvallat on toimittanut Afganistaniin.

Sikorsky EH-60A,
s/n 86-24578, N878AA,
Built 1986

EH-60A, 
N980AA, s/n 85-24480
Built 1985

EH-60A tämä on siis elektroniseen sodankäyntiin suunnattu versio.

Blackhawkien omistaja on yhdysvaltalainen International Defense & Aerospace Group Llc.

 

Mil Mi-8P(S)

tunnus UR-13337
s/n 2839

Entisöintitilassa oli työnalla Mi-8. Tämä yksilö on aiemmin ollut neuvostoliittolaisella tunnuksella CCCP-13337, mutta sittemmin vaikuttanut Ukrainan Simferopolissa (Krimillä).

Versio Mi-8P(S) on ollut 9-paikkainen VIP kopteri arvokkaille matkustajille.
Pienellä hakemisella löytää kuvia kopterista muutaman vuoden takaa, jossa näkyy että värit olivat todella haalistuneita.

 

Avioniikkaa oli esillä monella tapaa, tässä esimerkki Aero L-39:n varusteista. Englanninkielisistä teksteistä ja havainnollisista numerolapuista plussaa.

 

Junkers Jumo 004B

Jumo 004 oli maailman ensimmäinen aksiaaliturbojet, joka pääsi massatuotantoon, käytettäväksi malleissa Messerschmitt Me-262 ja Arado Ar-234. B-mallista puskettiin lopulta työntövoimaa mukavat 8.90 kN, mutta toisaalta painoakin moottorilla on yli 700 kg. Jumo 004 - moottorin eri versioita tuotettiin sodan aikana lähes 6000 kappaletta. Niinpä näitä löytyykin lukuisia eri museoista ympäri maailmaa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että tästä suunniteltiin myös jälkipolttimella varustettua versiota, 004E, mutta se ei ehtinyt tuotantoon ennen sodan päättymistä. Sodan jälkeen moottorityyppiä versioitiin varsin suoraan kopioimalla muun muassa Neuvostoliitossa ja Ranskassa varhaisiin suihkukoneisiin.

Moottori käynnistettiin moottorin spinnerin sisälle asennetulla pienellä 7,5 kW:n kaksitahtisella käynnistinmoottorilla, ns. Riedel APU keksijänsä nimen mukaan.

 

PZL-Swidnik Mi-2

s/n 517739072
Tunnus 7739

Slovakian ilmavoimat ovat poistaneet Mi-2:t käytöstä ja nykyään helikopteritoimintaan käytetään Mil Mi-17 ja  Sikorsky UH-60 -kalustoa.

Iljushin Il-18D

s/n 187010002
tunnus HA-MOI
Operaattori: Malév - Hungarian Airlines

Kone on ollut käytössä vuosien 1967 ja 1989 välisen ajan Unkarin lentoyhtiöllä.
Myöhemmin kone on ollut pohjois-Unkarissa Gyor-Ottevenin kaupungin laitamilla olevan air-parkin ravintolana, ja sittemmin vuonna 2014 pelastettu museoon Kosiceen, jossa kone ennallistettiin. Malevilla oli kaikkiaan 8 kappaletta tämän tyypin koneita käytössä. Moottorina  näissä on neljä Ivchenko AI-20M -potkuriturbiinia, kukin teholtaan rapsakat 4,250 shp. Aika sähäkkä potkuriturbiiniksi, huippunopeus 625 kmh, range noin 6500 km. Suihkukoneet ajoivat kuitenkin aika nopeasti suorituskyvyssä tämänkin ohi.

 

Jakolev Yak-40
c/n 9440338,
tunnus OM-BYE

Kone on ollut Slovakian hallinnon käytössä vuoteen 2015 saakka. Kone on saapunut silloiseen Tsekkoslovakiaan vuonna 1974.
Jakissa on nämä hauskat takaportaat, kuten oli aikanaan myös Caravellessa ja B727:ssä.

Mitäh! siis jatkuu vieläkin...

Muokattu: Tammikuu 30, 2022, käyttäjä: Petri Lehtovirta
Korjattu BlackHawkien tietoja

[Petri Lehtovirta 898]

Aero L-39:n moottori on Ivchenko AI-25 ohivirtausmoottori, jollaista on käytetty myös muun muassa Jak-40:ssä.
Tsekkoslovakiassa lähdettiin jatkokehittämään menestyksekästä L-39:ää 80-luvulla versioksi L-59 Super Albatros ja siihen tarvittiin parannettu moottori. Silloin neuvostoliittolainen, myöhemmin ukrainalainen Ivchenko-Lotarev loi AI-25:een perustuen DV-2:n.
Sen työntövoima on 24.5 kN, vaikka se on mitoiltaan kohtuullisen pieni, pituus 1,7m, ahtimen halkaisija 0,64m. L-39:n AI-25TL on työntövoimaltaan 16,9 kN. Moottorin valmistaa slovakialainen PS Aircraft Engines/Motors (PSLM).

Vain reilut 60 kappaletta tuotetun L-59 Super Albatrosin jälkeen Aero Vodochody suuntasi kehityksen L-159 ALCA kevyeen taistelukoneeseen, jonka moottoriksi valikoitiin Honeywell/ITEC F124.

Sobinkovič Monoplane

Tästä koneesta on varsin vähän tietoa saatavilla. Kosicen museossa on muutama muukin "omavalmiste" joista tietoa ei juuri irtoa. Tämän koneen valmistusvuosi on vuoden 2000 tietämillä, mutta tarina kertoo että sille ei koskaan haettu hyväksyntää, eikä siten ole koskaan edes lentänyt. Voi voi!

Zlín Z-226MS
S/N 275  
tunnus OM-MQD

Kone on ollut Aeroklub Bratislavan omistuksessa. Z226 on jatkokehitelmä Z-26 alkeiskoulutuskoneesta, joka suunniteltiin jo 40-luvun lopussa. Jatkokehityksessä metallirakenteinen siipi korvasi puisen ja moottori vaihtui tehokkaampaan. Viimeisimmät versiot tehtiin vuonna 1977 ja koneita lentää yhä laajalti, esimerkiksi Vääksyn Lukion Zlin Z-526F - OH-VYK.

Mikojan-Gurevich Mig-21MA  Fishbed-J  

tunnus 1209,
s/n     961209

Slovakian ilmavoimien entinen kone, joka on havainnollistamismielessä avattu monin paikoin reippaasti rakenteisiin. Koneen edessä on erikseen koneen tutka, RP-21MA Sapfir, joka edustaa vielä aikakautta jolloin elektoniikka oli katodiputkitekniikkaa. Erikseen esillä on vielä tutkan näyttöyksikkö.

 

PZL-Swidnik Mi-2

tunnus 8213
s/n 518213053

Tämä Slovakian ilmavoimien MI-2 -dioraama esittelee, että mille sen huoltotoiminta on voinut näyttää.

 

Tässä on MiG-21R tiedusteluversion päiväkuvaukseen sopivan säiliö, jossa on sisällä 7 kameraa, 6 kpl "Ilmakuva-aparaatti"  Аэрофотоаппарат А-39А ja yksi Щелевой аэрофотоаппарат АЩАФА-5. R-malliin sai myös erillisen yökuvaukseen sopivan säiliön ja tietenkin elektronisen tiedustelut säiliön.

AeroCar

Stefan Klein ja Anton Zajac kehittivät yliopiston tutkimustyönään futuristisen AeroMobil I:n vuonna 1989.

Aeromobil - yhtiön taustalla on Klein Vision -yhtiö, https://www.klein-vision.com/company, jossa alkuperäiset ideoijat ovat yhä mukana.

Viimeisin, juuri Slovakian ilmailuviranomaisten hyväksynnän saanut Aeromobil on oikeasti lupaava konsepti.
 

LET L-200A Morava

Tunnus OM-OHJ

s/n 170321

Tämä kokonaisena säilytetty Let L-200 Morava, jonka matkustamo suunniteltiin vastaamaan auton matkustamoa tuhkakuppeineen päivineen. Osa koneista mukautettiin ambulanssikoneiksi.

 

Mikojan-Gurevich Mig-21MA

tunnus 2707
s/n 962707

Kuten aiemmissa jutuissa on jo mainittu, niin Tsekkoslovakia päivitti näitä MA-vientiversioita myöhemmin muun muassa moottorinvaihdolla vastaamaan MF-vakiota. Nämä poistuivat asteittain käytöstä 90-luvun mittaa, viimeiset vuoteen 2002 mennessä.

 

Aero S-106  

Kyseessähän on lisenssillä Tsekkoslovakiassa valmistettu MiG-21F-13, joita tehtiin Aero Vodochodyn tehtaalla kaikkiaan 194 kappaletta, valmistuksen alettua vuonna 1961 ja mallin valmistus jatkui vuoteen 1972 saakka. Neuvostoliittolainen tapa oli, että tuotantoa voitiin siirtää lisenssivalmistukseen "vanhan mallin" osalta sitä mukaa, kun uudempi versio tuli valmistukseen kotimaassa. Aero S-106:n komponentit tulivat Neuvostoliitosta, joten vain kokoonpano jäi tehtäväksi satelliittimaassa. Tsekkoslovakiassa konetta valmistettiin etupäässä maan omaan tarpeeseen, mutta myös vientiin meni Egyptiin 26 ja Syyriaan 8 konetta.

Mikojan-Gurevich MiG-21UM, Mongol-B

tunnus 0268
s/n 02695168

MiG-21UM on viimeinen trainerikonversio MiG-21 perheessä, jonka pohjana oli MiG-21MF (Fishbed-J), vientiversio parannelluilla RP-22 tutkalla ja R13-300 moottorilla. Mallin valmistus alkoi 70-luvun taitteessa.  Tätä UM-versiota jäi maan jakauduttua Slovakialle 4 kappaletta, yksipaikkaista nelisenkymmentä.

 

Mikojan-Gurevich  MiG-21MF

tunnus 8205
s/n 968205

Tässä MiG-21MF (Fishbed-J) rynnäkköhenkisessä varustuksessa, kummassakin siivessä kaksi 20-laukauksen S-8 rakettikasettia. Myös MiG-21:n osalta elinkaaren aikana, uudempien konetyyppien otettua roolin hävittäjäpuolustuksesta, vanhemman sukupolven osaksi tuli siirtyä maakohteisiin liittyviin tehtäviin.

Mikojan-Gurevich  MiG-15bisSB  Fagot

tunnus 3010
s/n 713010

Mig-15bis oli aikansa eturivin hävittäjä, mutta ne muunnettiin Tsekkoslovakiassa myöhemmin hävittäjäpommittajiksi, kun uudemmat konetyypit ottivat hävittäjäroolin. Koneita tuotettiin lisenssillä Tsekkoslovakiassa vuodesta 1952 lähtien, kaikkiaan 1126 kappaletta. SB-lisämerkintä tulee sanoista "Stíhací bombardovací letoun", siis hävittäjäpommittaja.

 

Hallin takaa löytyy muutama muu aihio

 

Hinattava maali, KT-04, johon näyttää joitain osumia tulleenkin.

 

Siinäpä muutama tärkein tällä erää.

[Pauli Hankonen 663]

Olipa hieno pläjäys tavaraa!

Vaikken tunnusta olevani suuri sotilasilmailun ystävä, niin arvostan suuresti, että viitsi nähdä vaivaa joka näiden reissuraparien tekemiseen menee. Ja kyllähän tuo militariakin on mielenkiintoista, kun sitä taustoittaa asiallisilla tietolaatikoilla 

[Jorma Kosonen 1 679]

Kuten Pauli kirjoitti, niin hieno setti Košicen museosta. Mukava, että pelkkien kuvien lisäksi on paljon tietoa näyttelyn esineistä.

Ikuinen PN iskee parilla huomautuksella. Tuo Huey ei käsittääkseni ole UH-1H, vaan lyhempi versio eli UH-1B tai UH-1C.

FAA:n rekisteri antaa noille  Black Hawkeille seuraavat tyypit ja sarjanumerot: N941AA, UH-60A, 80-23495. N878AA, EH-60A, 86-24578. N980AA, EH-60A, 85-24480. Black Hawkit omistaa INTERNATIONAL DEFENSE & AEROSPACE GROUP, joka on jenkkiyhtiö.

Rodney

https://idagcorp.com

https://verticalmag.com/features/idag-defense-aerospace-training/

https://registry.faa.gov/aircraftinquiry/Search/NNumberInquiry

[Petri Lehtovirta 898]

34 minuuttia sitten, Jorma Kosonen kirjoitti:

Kuten Pauli kirjoitti, niin hieno setti Košicen museosta. Mukava, että pelkkien kuvien lisäksi on paljon tietoa näyttelyn esineistä.

Ikuinen PN iskee parilla huomautuksella. Tuo Huey ei käsittääkseni ole UH-1H, vaan lyhempi versio eli UH-1B tai UH-1C.

Kiitos Pauli kommenteista. Aina jää jotain viilattavaa.

UH-1 Iroquois on tosiaan tarkkaan ottaen UH-1C, Bob Ogdenin raamatusta tarkastettuna.

[Jorma Kosonen 1 679]

42 minuuttia sitten, Petri Lehtovirta kirjoitti:

Aina jää jotain viilattavaa.

On parempi, että ei viilaa loputtomasti, vaan julkaisee. Täydellinenhän on tunnetusti hyvän pahin vihollinen.

Rod 

[Timo Partanen 204]

Hieno setti kuvia. Arvostan kovasti tuota työmäärää, mikä tämän ansiokkaan setin laatimiseen meidän nojatuolituristien viihteeksi on käytetty. Mukava katsella noin perusteellista settiä.

 

Timo