Mikko Westerlund

Lentokenttien turvatarkastuksista.

350 viestiä aiheessa

Ei ole folihattuja näkynyt. Pääasia että saadaan keskustelua aikaiseksi kun näin flunssaisena on aikaa seurailla foorumia.  ;D

 

No minä jo tuossa ehdinkin miettimään että taisinpa aamukahvia särpiessäni ja heräillessäni trolliin mennä  ::)

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se vaikuttaa suoraan lentomatkustamisen määrään, kokeileppa laittaa googeliin turvatarkastuksista kyselyä, niin melko moni on kirjoittanut jättäneensä tuon matkustusmuodon pois. Jos taas ajatellaan tuollaisen itsemurhapommittajan todennäköisyyttä, en uskoisi siihen niinkään, enemmän pelkään sitäkin että joku ampuu tai heittää kivellä koneen alas kiitotien jatkeella kun niitä ei ole vartioitu ollenkaan.

Mielipiteeni on, että tällä nipottamisella yritetään parantaa turvallisuuden tuntua, että mummot eivät jätä matkustamista väliin, mutta on tainnut käydä toisin päin. Kyllä ne ameriikkalaiset melkoisen sopan järjesti tuolla WTC-tempauksellaan.

 

Kyllä tilastot puhuvat ihan jotain muuta. Suomessa lentomatkustajien määrä kasvoi 2004 - 2011 39 % kun koko Euroopan alueella 28 %. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lentomatkustajien määrä Suomessa on kasvanut 4,3 % vuosittain, ja tuossa keskiarvossa on mukana vuoden 2009 8 % vähennys. Se on selvä, että tietyillä kotimaan reiteillä turvatarkastussähellys ja sen vaatima aika on vähentänyt matksutajia. Mutta kun matka on tarpeeksi pitkä, niin silloin puheet ovat puheita ja todelliset valinnat jotain muuta. Silti, kyllä minuakin joka kerta tuo turvatarkastus nyppii, tietoisen minän puolella sen vain sitten joutuu hyväksymään. >:(

 

Itsemurhapommittajia ja - lentäjiä on ihan oikeasti ollut, myös 911 jälkeen. Kiitotien jatkeella ei koneita muistaakseni samana aikana ole pahemmin alas ammuttu. 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä tilastot puhuvat ihan jotain muuta.

Mutta eihän noille tilastoille ole vertailutilastoa. Ei voi verrata muun euroopan liikennemäärien pienempää kasvua omaamme, koska niiden välinen ero johtuu ihan muusta kuin meidän nipotuksesta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Laajentaa vähän topicin aihetta, mutta miten niin ...tyhmiä. Mitkä maat (pl. rikkauksien päällä istuvat) pysyvät kohtuullisesti tai hyvin pinnalla, kun muu maailma sukeltaa: Japani, Singapore, Suomi, Ruotsi, Saksa, Alankomaat, Sveitsi...Kaikki nämä maat ovat tunnettuja siitä, että sääntöjä noudatetaan ja pelisäännöistä ei livetä. On se joskus vähän tylsää, mutta...

 

Ja onhan sekin parempi, että ne mahdolliset terroristit nousevat koneeseen muualta kuin Suomen lentokentiltä, kun täällä säännöistä pidetään tiukemmin kiinni.

 

Japanista kun tulet, ei sikäläinen turvatarkastus riitä, vaan Helsingissä on mentävä läpi uudestaan, että esimerkkisi taisi mennä mäkeen.

 

Lisäksi olisi kiva nähdä tilastoa tai tutkimuksia siitä miten turvatarkistusten tiukkuus, eli niihin käytetty rahamäärä, korreloi mahdollisiin terroristeihin. Ai mutta tutkimuksia onkin, esim. http://www.schneier.com/blog/archives/2012/03/harms_of_post-9.html

 

Itsemurhapommittajia ja - lentäjiä on ihan oikeasti ollut, myös 911 jälkeen.

 

Joista kiinni on ennen lentoa saatu: nolla (0).

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu, mutta suomessa ei, olemmehan sentään mallikansaa näissä rajoituksissa ja kielloissa. (vi**n tyhmiä kun olemme ja paskannamme näin omaan housuumme)

 

Olisiko tässä kohtaa syytä pohtia mihin sitä muovipussia käytetään? Sen pussin tarkoitushan on vain ja ainoastaan varmistaa että ne käsimatkatavaroiden nesteiden määrä pysyvy määräyksissä sallittujen rajojen alapuolella. Ei Helsinki-Vantaallakaan ketään (no okei, varmasti jokaiselta kentältä löytyy joku...) kiinnosta onko ne nesteet muovipussissa vai ei jos sinulla on yksi 75ml deodorantti ja 100ml hajuvesi mukana. :thmbdn:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joista kiinni on ennen lentoa saatu: nolla (0).

Niinkö?

Meinaatko että jos sinä yrittäisit saada puukon koneeseen kaappaus mielessä ja veitsi löydettäisiin turvatarkastuksessa, myöntäisit että tarkoitus oli kaapata?

Turha ruveta heittelemään lukuja joista ei voi olla puolin eikä toisin minkäänlaista faktaa. Voihan hyvinkin olla että vaikka jo turvatarkastuksen pelotevaikutus on karsinut noita keissejä pois suuriakin määriä.

Tilastoa ei vain ole.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joista kiinni on ennen lentoa saatu: nolla (0).

 

Kyllä useampi on saatu kiinni ennen lentoa,  tosin yleensä jo aikaisemmin poliisien ja muiden turvaviranomaisten toimesta jo kauan ennekuin olivat edes matkalla kentälle, jolloinka kenttien turvatarkastuksilla ei tietenkään ollut osuutta eikä arpaa. Mutta - jos oikein muistan - jopa ainakin yksi pommitaja ihan turvatarkastuksessakin, kaikenmaailman puukonheiluttajien lisäksi.

 

Mutta eihän noille tilastoille ole vertailutilastoa. Ei voi verrata muun euroopan liikennemäärien pienempää kasvua omaamme, koska niiden välinen ero johtuu ihan muusta kuin meidän nipotuksesta.

 

Mutta Suomen lentomatkustamisen huikean kasvun perusteella on kovin ontuvaa väittää, että Suomen nipotus olisi vaikuttanut lentomatkustamiseen vähentävästi yksittäistapauksia enempää. Ellei sitten ole esittää asiasta tehtyä, tilastollisen tutkimuksen kriteerit täyttävää haastattelututkimusta.  

 

Ja lopuksi, oma kohtuullisen laaja kokemus on, että Suomen turvatarkastukset pärjäävät erittäin hyvin "mukavuusvertailussa" muiden Euroopan maiden turvatarkastusten kanssa ja hakkaa Amerikan tarkastukset mennen tullen.

 

Ja japanilaiset, heidän sääntönsä vain ovat erilaiset - varmasti yhtä tiukat - kuin EU:ssa ja siksi sikäläinen tarkastus ei riitä. Mutta varmasti siellä tarkastetaan juuri pilkulleen kuten määräykset sanoo. Lukeehan jo Tokion lentokentälläkin maahan saapuville ennen passintarkastusta isoin kirjaimin, että "follow the rules".

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisiko tässä kohtaa syytä pohtia mihin sitä muovipussia käytetään? Sen pussin tarkoitushan on vain ja ainoastaan varmistaa että ne käsimatkatavaroiden nesteiden määrä pysyvy määräyksissä sallittujen rajojen alapuolella. Ei Helsinki-Vantaallakaan ketään (no okei, varmasti jokaiselta kentältä löytyy joku...) kiinnosta onko ne nesteet muovipussissa vai ei jos sinulla on yksi 75ml deodorantti ja 100ml hajuvesi mukana. :thmbdn:

 

Niinpä, sitten kun 10 henkilöä kuuluu samaan ryhmään, onkin jo aika paljon ainetta.

 

No joka tapauksessa asioita pelätään kovasti http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012112616376571_uu.shtml

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niinkö?

Meinaatko että jos sinä yrittäisit saada puukon koneeseen kaappaus mielessä ja veitsi löydettäisiin turvatarkastuksessa, myöntäisit että tarkoitus oli kaapata?

Turha ruveta heittelemään lukuja joista ei voi olla puolin eikä toisin minkäänlaista faktaa. Voihan hyvinkin olla että vaikka jo turvatarkastuksen pelotevaikutus on karsinut noita keissejä pois suuriakin määriä.

Tilastoa ei vain ole.

 

En tietenkään myöntäisi, eikä myöntäisi terroristitkaan. Joten mitä hyötyä tarkastuksesta on, kun aseitakin menee läpi? Miksi maksamme mukisematta tuon älyttömyyden?

Ja tilastoa on, lentokenttätarkastuksissa ei ole saatu yhtään terroristia kiinni. Voit toki kumota faktani antamalla vastaesimerkin, vallan ilmeisesti en voi todista olemassa olemattomuutta.

 

Tuota pelotevaikutuksesta, onkohan terroristit jotka pelkää kiinnijäämistä noin paljon nyt niinku aluksikaan se vaarallisin tapaus? Ai niin, minulla olisi myytävänä Irakissa käytössä olleita "divining rod" [1] ja "tiikerin karkottavia kiviä", kait ne tehdään pakollisiksi lentokentille, juna-asemille, jne. Niiden pelotevaikutus on todistettu, kivet ovat pitäneet kaikki tiikerit poissa kaikkien Oulussa asuvien kimpusta.

 

[1] Taikavarpuja aidosti käytettiin Irakissa terroristien jahdissa.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta - jos oikein muistan - jopa ainakin yksi pommitaja ihan turvatarkastuksessakin, kaikenmaailman puukonheiluttajien lisäksi.

 

Olisi kiva saada linkki moiseen. Nuo kaikenmaailman puukonheiluttajat tuskin on sellainen riski, että heitä varten kannattaa näin massiivisia tarkastuksia tehdä. Niitä kun on kaikesta päätellen bussiasemilla ja junissa enemmän. Vastikään joku tappoi tytön pyörätiellä, puukolla. Sen enempää ei saa aikaan lentokoneessakaan, ja tästä on monta esimerkkiä, yhtenä se kenkäpommittaja.

 

Ja lopuksi, oma kohtuullisen laaja kokemus on, että Suomen turvatarkastukset pärjäävät erittäin hyvin "mukavuusvertailussa" muiden Euroopan maiden turvatarkastusten kanssa ja hakkaa Amerikan tarkastukset mennen tullen.

 

Kallista verovarojen tuhlausta ja ihmisten tarpeetonta kiusaamista silti.

 

Ja japanilaiset, heidän sääntönsä vain ovat erilaiset - varmasti yhtä tiukat - kuin EU:ssa ja siksi sikäläinen tarkastus ei riitä. Mutta varmasti siellä tarkastetaan juuri pilkulleen kuten määräykset sanoo. Lukeehan jo Tokion lentokentälläkin maahan saapuville ennen passintarkastusta isoin kirjaimin, että "follow the rules".

 

Olisiko tarvetta miettiä onko tuossa mitään järkeä? Ei säännöt voi perustua siihen, että "ne nyt on ja niitä on seurattava", kyllä ne järjellä pitää pystyä perustelemaan. Elämmehän demokraattisessa maassa, vai?

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kallista verovarojen tuhlausta ja ihmisten tarpeetonta kiusaamista silti.

 

Kyllä ne ihan lentoaseman=lentoyhtiöiden=lentomatkustajien pussista maksetaan, vaikka ovatkin poliittisista teoista johtuvia ja siten kuuluisivat mielestäni vero(puolustus)varoista maksettaviksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun tämä lentomatkustamisen turvatarkastusten mielekkyys on asetettu kyseenalaiseksi, niin ehkä kannattaa palauttaa mieliin, että kyse ei ole pelkästään pahimmasta uhkakuvasta, eli lentononeen käyttämisestä aseena muita kohteita varten tai itsemurhapomittajista, vaan myös ihan perinteisistä kaapauksista. Niiden välttämiseksi turvatarkastukset aikanaan 70 -luvulla tulivat. Ja kaappaukset loppuivat lähes kokonaan. Sitten joka vuosikymmenellä on vain valitettavasti tullut kovempia uhkia, joiden torjuminen on vaatinut kovempia toimia. Ja varmaankin myös nykyisten matkustajamäärienkin takia järjestelmä pakostakin vuotaa. Kuitenkin kiinnijäämisen riski on suuri, joskaan ei varma. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ei montakaan tapausta ole ollut, eli siltä osin turvallisuustaaso on ihan OK.  Mielestäni haikailun siitä, että tarkastuksista voitaisiin lupua voi unohtaa, oli niiden tehokkuudesta mitä mieltä tahansa. Tuskin mikään valtio uskaltaa ottaa riskiä, mitä tapahtuisi, jos tarkastuksista luovuttaisiin. Sen jälkeen yksikin tapaus on yhtä kuin päätöksen tehneiden poliittinen itsemurha. 

 

Ja todella, me lentomatkustajat sen tarkastuksen itse kokonaan maksamme joka kerta kun lennolle menemme, on yksi osa niitä kuuluisia "veroja".

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyse ei ole siitä, että tarkastuksista pitäisi luopua kokonaan, ei kukaan sellaista ole ehdottanut missään.

Tarkoitus olisi saada tarkastukset edes joten kuten järkeviksi.

 

Mitä tulee kiinnijäämisriskiin - yhtään ei ole saatu kiinni, vieläkään, ei vaikka kuinka toistelet väitettä.

Lisäksi jokainen läpipäässyt on taltutettu matkustajien toimesta.

 

Edit: niin, eikö tuosta viimeisestä pitäisi tehdä johtopäätelmä, että annetaan matkustajille parhaat välineet taltuttaa terroristit. Leatherman reidessä pysäyttää kaikki paitsi hollywood leffassa.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En tietenkään myöntäisi, eikä myöntäisi terroristitkaan.

Miksi sitten kuvittelet saavasi oikeaa tilastotietoa ennalta ehkäistyistä terroriteoista?

Isompia veitsiä ja puukkoja löytyy kuitenkin Vantaallakin käsimatkatavaroissa useampia per päivä, aseita hyvin paljon harvemmin. Muotoillaan aseiden yleisyys vaikka siten että olen 5v työuran aikana löytänyt käsimatkatavaroista "vain" yhden ladatun käsiaseen...

 

Ja tilastoa on, lentokenttätarkastuksissa ei ole saatu yhtään terroristia kiinni. Voit toki kumota faktani antamalla vastaesimerkin, vallan ilmeisesti en voi todista olemassa olemattomuutta.

Esitäpä sinä nyt ensin väitteesi tueksi se mainittu TILASTO jossa todetaan että yhtään terroristia ei ole saatu kiinni. Odotan tätä erityisellä mielenkiinnolla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Esitäpä sinä nyt ensin väitteesi tueksi se mainittu TILASTO jossa todetaan että yhtään terroristia ei ole saatu kiinni. Odotan tätä erityisellä mielenkiinnolla.

 

Hetkinen, ei se ole minun vika, ettei tuosta ole tehty parempia tilastoja kuin Schneier on tehnyt - hän ei ole löytänyt yhtään ei-triviaalia tapausta.

 

Kyllä se nyt pitäisi kaiken järjen mukaan osoitettavissa, että noista tarkistuksista on hyötyä. Eikä niin, että minun pitäisi pystyä todistamaan, ettei koskaan kukaan "terroristi" ole "jäänyt kiinni" tai "jättänyt yrittämättä" missään päin maailma.

 

En tietenkään voi todistaa olemassaolemattomuutta. Taikka palaamme siihen, että joka lentokentälle ja bussiasemalle, jne. on asennettava minun "divining rod" - taikka näytä se tilasto, tutkimus, tai ihan mikä tahansa (minä olen hövelillä tuulella) joka osoittaa etteikö se minun "divining rod" ole estänyt yhtään terroristihyökkäystä. Odotan tätä erityisellä mielenkiinnolla.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En tietenkään voi todistaa olemassaolemattomuutta.

 

Niin. Sitä varten pyysinkin niitä tilastoja, jotka unohdit viestiisi liittää. Kuten sanottua, olisi vain mielenkiintoista nähdä ne tilastot jotka sinä jo kerroit nähneesi :)

Ihan turha lähteä heittelemään puskista tuollaisia tyhjänpäiviäsiä tuomioita. Tiedät kuitenkin varsin hyvin itsekin että turvatarkastuksista saadaan enemmän turvallisuutta kuin ilman niitä olisi. On tietysti jokaisen oma asia pohtia se miten paljon tämä matkustajien "häirintä" ja tarkastuksien tuoma turvallisuuslisä suhteutuu toisiinsa. Ehkä jotkut teistä ovat vain niin pirun kiireisiä etteivät voi sitä extra kaksiminuuttista lentokoneella matkustaessa uhrata niinkään vähänpätöisen asian eteen kuin oma ja muiden turvallisuus...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin. Sitä varten pyysinkin niitä tilastoja, jotka unohdit viestiisi liittää. Kuten sanottua, olisi vain mielenkiintoista nähdä ne tilastot jotka sinä jo kerroit nähneesi :)

 

Olen linkin Schneierin sivuille jo antanut. Jos se ei kelpaa yhdellä kertaa se tuskin kertaamalla auttaa.

 

Ihan turha lähteä heittelemään puskista tuollaisia tyhjänpäiviäsiä tuomioita.

 

Ai nyt ne on tyhjänpäiväisiä, ilman ainuttakaan perustelua. Selevä.

 

Tiedät kuitenkin varsin hyvin itsekin että turvatarkastuksista saadaan enemmän turvallisuutta kuin ilman niitä olisi.

 

Tästäkin "olkiukosta" olen jo kertaallen huomauttanut, selvästikkään ilman vaikutusta.

 

On tietysti jokaisen oma asia pohtia se miten paljon tämä matkustajien "häirintä" ja tarkastuksien tuoma turvallisuuslisä suhteutuu toisiinsa. Ehkä jotkut teistä ovat vain niin pirun kiireisiä etteivät voi sitä extra kaksiminuuttista lentokoneella matkustaessa uhrata niinkään vähänpätöisen asian eteen kuin oma ja muiden turvallisuus...

 

Olisit edes sanonut, että emmekö "ajattele viattomia lapsia".

 

Koska on täysin ilmeistä, että sinusta me, joiden mielestä omenahyve ei ole terroristiase, vähät välitämme "muiden turvallisuudesta", on aika lopettaa keskustelu osaltamme tähän.

 

Toivottavasti kausikorttien hintoihin tulee "turvatarkistuslisä".

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen linkin Schneierin sivuille jo antanut. Jos se ei kelpaa yhdellä kertaa se tuskin kertaamalla auttaa.

Annoit tosiaan linkin TSA:ta koskevaan blogikirjoitukseen. Voit siitä hyvästä onnitella itseäsi. Lupaamaasi tilastoa, varsinkaan maailmanlaajuisena, ei linkissäsi tarjottu. Jos sinusta kuitenkin tuntuu siltä että yksisilmäinen blogiavautuminen käy tilastosta niin olkoon näin. :thmbup:

 

Ai nyt ne on tyhjänpäiväisiä, ilman ainuttakaan perustelua. Selevä.

Pahoittelut jos kirpaisi, mutta olen oman osuuteni (ja vähän enemmänkin...) näistä besserwissereistä terminaalissa jo hoitanut. Ehkä juuri sen takia ei valitettavasti jaksa lähteä vääntämään tarkastuksien turvallisuusvaikutuksesta, varsinkaan jos vastapuoli nojaa omissa kannoissaan lähes täysin Suomen oloihin liittymättömään blogipakinaan. (Appeal to authority, btw)

 

Tästäkin "olkiukosta" olen jo kertaallen huomauttanut, selvästikkään ilman vaikutusta.

Selvästikin, olisikohan siihen joku syy?

Tuota muuten kutsutaan nimellä Achilles Heel fallacy...

 

Olisit edes sanonut, että emmekö "ajattele viattomia lapsia".

...ja tämä on Selective Attention + Argumentum Ad Hominem. Onko näitä nyt kivaa heitellä? Tämäkö on sinun näkemyksesi fiksusta keskustelusta?

 

Koska on täysin ilmeistä, että sinusta me, joiden mielestä omenahyve ei ole terroristiase, vähät välitämme "muiden turvallisuudesta", on aika lopettaa keskustelu osaltamme tähän.

Valitettavasti nesteiden luotettava turvatarkastus ei nykytekniikalla yksinkertaisesti onnistu. Sen takia nestetajoitukset ovat edelleen voimassa vaikka EU kovasti lupaili poistoa jo vuosia sitten. Turvatarkastajat eivät valitettavasti voi lähteä löysentämään sääntöjä sillä verukkeella että "ei tämä varmaan ole vaarallista, menkööt poikkeuksena läpi". Turvatakastajalla ei yksinkertaisesti riitä kompetenssi tälläisen arvion tekemiseen.

 

Toivottavasti kausikorttien hintoihin tulee "turvatarkistuslisä".

Minusta hinnat ovat riittävän korkeita jo nyt. Mukavampaa näin että lentoyhtiöt (=asiakkaat) jakavat laskun.

Tämän lulisi sopivan sinullekin, mitä olen poliittisia näkemyksiäsi vapaan puolella seurannut ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei ole folihattuja näkynyt. Pääasia että saadaan keskustelua aikaiseksi kun näin flunssaisena on aikaa seurailla foorumia.  ;D

 

Heh, melkoista kinailua. Jatkakaa vain, mulla on edelleen aikaa lueskella kun tuo lentsu on muuttunu jo keuhkokuumeeksi.  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos oikeusasiamies toteaa että komission luettelo on vain esimerkki, Finnavia voisi oikeasti soveltaa, se että yksittäinen turvahenkilö ei voi soveltaa on täysin ymmärrettävää, senpä takia löytyy varmaankin joku esimiehen oloinen.Toki tuo lause antaa jopa yksittäiselle henkilölle mahdollisuuden ajatella.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kalevalla näyttää olevan jotain turvatarkastuksia vastaan.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/joulutorttu-jaa-lentoaseman-turvaseulaan/614115/

 

Voin vain arvailla syitä, mutta arvelisin tapahtuman parin vuoden takaa vaikuttavan. Tällöin Kalevan toimarilta vietiin lasten muoviset "sakset", hän käytti niitä lehtileikkeiden leikkaamiseen. Toimari kirjoitti pääkirjoituksessa tapahtuneesta.

 

Ilmeisesti minä ja Kaleva olemme epäisänmaallisia tai jotain, kun emme ymmärrä mitä vaaraa näistä voisi aiheutua. Kuten totesin aikaisemmin, kaikki todisteet osoittavat, että Lethermanit lisäisivät lentoturvallisuutta.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helsinki-Vantaalla turvatarkastuksiin kuluu nyt noin 20 prosenttia lentokentän menoista. Ennen syyskuun 2011 terroritekoja lentokenttien turvallisuuskulut vastasivat  vain viittä prosenttia kaikista menoista.

 

Kustannusten odotetaan nousevan vielä 5-10 prosenttiyksikköä lisää

 

Iltalehti

 

----edit---

 

HS.fi:ssä vielä lisää juttua:

 

Kustannusten odotetaan nousevan vielä 5–10 prosenttiyksikköä lisää, jos EU:ssa vireillä oleva säätely nesteiden kuljetuksesta toteutuu.

 

Lentokenttäoperaattorit ovat jo yksimielisiä siitä, että turvatarkastukset ovat lentokentillä täysin ylimitoitettuja ja toimialalle liian kalliita.

 

Kun mahdolliset terroristit lisäksi tietävät, miten tarkastukset toimivat, valvonta on monella tapaa myös hyödytöntä.

 

Silti jokainen Lappiin hiihtämään lähtevä mummo tarkastetaan samalla tarkkuudella kuin kaikki muutkin.

 

Terroristien jahtaaminen haluttaisiin keskittää epäilyttäviksi arveltujen profilointiin ja yllätystarkastuksiin.

 

Suurimpina esteinä tälle kehitykselle ovat matkustajien yksityisyyttä suojeleva lainsäädäntö ja asioiden poliittinen luonne.

 

Yhdysvalloissa tehdään jo tietyillä kentillä kokeiluja matkustajien profiloinnista ja siitä, että taajaan matkustavat pääsevät tarkastusten ohi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään